Talas, Onni Eugen Aleksander

Onni Eugen Aleksander Talas

Muut nimet:
Gratshoff

Syntymäaika:
15.6.1877

Kuolinaika:
3.5.1958

Paikkakunta:
Lappeenranta, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
lähettiläs
kansanedustaja
senaattori
professori
 

senaattori, kansanedustaja, lähettiläs, hallinto-oikeuden professori

Onni Talas toimi uransa aikana monella näkyvällä paikalla ja erilaisissa tehtävissä. Hän aloitti toimintansa eräänä maan lupaavimmista juristeista ja hallintomiehistä, mutta tuli nopeasti tunnetuksi politiikan ja diplomatian areenoilla nuorsuomalaisena kansanedustajana, itsenäisyyspoliitikkona ja monarkistisenaattorina. Pisimmän vaikka ei enää huomatuimman ajan hän toimi diplomaattina.

 

Onni Talas syntyi Gratshoffin vakavaraiseen kauppiasperheeseen Lappeenrannassa 15.6.1877. Valmistuttuaan ylioppilaaksi 1895 hän ryhtyi opiskelemaan lakia ja suomalaisti samalla nimensä seuraten kotinsa suomalaiskansallisia aatteita. Molempain oikeuksien tohtoriksi Talas valmistui 28-vuotiaana 1905. Kotipaikkaoikeutta käsittelevässä väitöskirjassaan hän totesi, että kotipaikkaoikeutta ratkaistaessa oli pidettävä ratkaisevana sitä, missä kyseinen henkilö oli henkikirjoitettuna ja että kotipaikkaoikeudella oli yleensäkin käytännön merkitystä vain sille, miten vaivaishoidon kustannukset jaettiin eri yhdyskuntien kesken. Talaksen painotukset olivat ajan uudempien juridisten näkemysten mukaisia sikäli, että ne lähtivät entistä selvemmin reaalisista oloista ja tarpeista oikeusarvoja luovina tekijöinä. Aiempi juridiikka oli korostanut muotoformalismia arvona sinänsä. Talaksen vastaväittäjänä oli (->) J. K. Paasikivi.

Talas toimi yliopistossa hallinto-oikeuden apulaisena peräti 18 vuotta. Seuraavat lähinnä vaivaishoitoon ja kunnallishallintoon liittyneet teokset osoittivat Talaksen sosiaalipoliittisia harrastuksia. Toimeksiannosta hän myös laajensi aiheen vertailuksi Euroopan eri maiden kaupunkien kunnallishallintoa koskevasta lainsäädännöstä ja teki lukuisia tutkimusmatkoja Keski-Eurooppaan.

Vielä ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina näyttikin siltä, että Talas suuntautuisi tieteelliselle uralle. Hän oli tuottelias, joskaan ei mikään juridiikan "tähti" verrattuna esimerkiksi (->) Rafael Erichiin. Myöhemmin, vuosina 1925–1930, hän hoitikin professorin virkaa, mitä pohjusti erityisesti laaja tutkimus Suomen pakkolunastuslainsäädännöstä. Jälleen Talas määritteli tutkimuksen tarpeen käytännöstä, pakkolunastustien yleistymisestä: "Omistusoikeuden pyhyyden käsite on saanut toisenlaisen sisällyksen." Vaikka Talas kirjoittikin esipuheessa, ettei arvostellut lainsäädäntöä tästä kehityksestä, rivien välistä on helppo lukea, ettei se miellyttänyt hänen yksilöliberaalisia lähtökohtiaan.

Talas toimi myös Suomen Maatalous-Osakepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 1923–1938. Pankki oli pitkälti Talasten omistama ja johtama, sillä sen johtajana toimi Talaksen poika Jorma. Se fuusioitiin Kansallis-Osake-Pankkiin 1958.

Tässä vaiheessa Talaksen muut urat olivat kuitenkin jo ajaneet ohi, joskin kaikkein poliittisin osa hänen toiminnastaan oli jo ehtinyt päättyäkin. Jo varhain Talas oli suuntautunut myös politiikkaan, ja viimeistään vuodesta 1917 se muodostui hänen pääurakseen; virka yliopistossa jäi leipätyöksi. Vaikka hän julkaisikin vielä muutaman teoksen, mitään tieteellisesti kovin innovatiivista niistä on vaikeaa löytää. Toisaalta kriisivuodet 1917–1918 myös katkaisivat puoluepoliittisen uran lyhyeen ja jättivät jäljelle vain diplomatian.

Nuorsuomalaisen Puolueen aktiivina Onni Talas oli aluksi kannattanut K. J. Ståhlbergin edustamaa "vasemmistosiipeä" ja vastustanut Jonas Castrénin ja P. E. Svinhufvudin edustamaa ehdotonta ja kompromissitonta perustuslaillista linjaa. Toisaalta Talaksen omassa persoonassa tuli pian esiin tietty ehdottomuus, joka etäännytti hänet Ståhlbergin kaltaisista sovittelijoista. Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa Talaksesta tuli aktivisti, ja hän vaihtoi leiriä puolueen sisällä. Kun itsenäisyyskysymys tuli vuonna 1917 ajankohtaiseksi, kuohuvasta Venäjästä oli Talaksen mielestä päästävä irti. Sen sijaan esimerkiksi Ståhlberg ei uskonut itsenäisyyden mahdollisuuteen. Talaksesta tuli yksi itsenäisyysliikkeen keulakuvista, ja itsenäisyyslehti Uusi Päivä nosti hänet vaalipropagandassaan syksyn 1917 vaalien tärkeimmäksi itsenäisyysliikkeen ehdokkaaksi. Eduskunnassa ja porvarillisten poliitikkojen sisäpiirien neuvotteluissa Talas alkoikin välittömästi ajaa täyden itsenäisyyden toteuttamista Suomelle. Niinpä hänestä tuli marraskuussa 1917 myös Svinhufvudin itsenäisyyssenaatin jäsen.

Talas oli linjallaan johdonmukainen, mutta jyrkentyi samalla siinä määrin, että menetti jossain määrin kykynsä tuntea empatiaa toisinajattelevia kohtaan. Sisällissodan aikana kevättalvella 1918 hän joutui Helsingin punaisen vallan aikana piileksimään henkensä edestä kulkutautisairaalassa ja sairaala Mehiläisessä, mikä ei ollut omiaan maltillistamaan häntä. Niinpä hänestä tulikin varsin leppymätön ja oikeistolainen monarkisti, jonka osaksi oikeustoimituskunnan päällikkönä ja siten valtionrikosoikeuksista vastaavana senaattorina tuli sangen vaikea tehtävä, valkoisen voiton jälkeen kapinallisina pidettyjen punaisten tuomitseminen. Talaksen linja oli varsin legalistinen ja rangaistushenkinen: kapina laillista hallitusta ja esivaltaa kohtaan oli yksiselitteisesti rikos. Sen taustan ja olosuhteet saattoi kyllä ymmärtää, mutta sen juridista tuomittavuutta ne eivät muuttaneet. Talas edusti tässä nuorsuomalaisten oikeistosiiven perinteistä perustuslaillisuutta, jossa uskollisuus legalismin formalismille oli korkein arvo sinänsä ja lain noudattaminen oli moraalia koskeva periaate, jota ei saanut hämärtää. Talas puolusti valtionrikosoikeuksien toimintaa vielä toisen maailmansodan jälkeisissä kirjoissaan, jolloin hänen kantansa ei ollut enää poliittisesti kovinkaan suosittu.

Myös saksalaissuuntauksessaan ja monarkismissaan Talas esiintyi varsin tiukkana. Senkin jälkeen, kun Saksa oli romahtanut, hän painotti "kunniallisuuden säilyttämistä". Suomen oli muistettava se, mitä se oli Saksalle moraalisesti velkaa sisällissodassa saamastaan avusta. Niinpä Talas teki jopa välikysymyksen ulkopolitiikasta uudelle hallitukselle, koska se hänen mielestään unohti kiitollisuuden ja teki liikaa myönnytyksiä maailmansodan voittajille. Osittain tämän vuoksi Talas ei toiminutkaan enää joulukuussa 1918 perustetussa Kansallisessa Kokoomuksessa kuin satunnaisesti vaan siirtyi poliitikosta diplomaatiksi.

Diplomaatin ura kesti kauemmin kuin aiemmat. Lähtökohdat olivat tosin huonot, sillä tasavaltalaisissa piireissä paheksuttiin sitä, että Talas pääsi edustamaan Suomea politiikkansa "vararikon" jälkeen. Hän ei koskaan päässytkään diplomatian tavoitelluimmille paikoille, vaan sijoituspaikat olivat Etelä- ja Keski-Euroopassa. Sivuakkreditoinnit mukaan lukien hän edusti Suomea Lissabonissa, Madridissa, Kööpenhaminassa, Budapestissä, Wienissä, Ankarassa, Belgradissa, Sofiassa, Zagrebissa ja Roomassa.

Talaksen raporteista on helppo havaita, että hän kykeni sisäistämään sijoituspaikkojen poliittisten järjestelmien ja ulkopolitiikan keskeiset kysymykset. Hän ei kauhistellut epädemokraattisuutta ja autoritääristä hallintoa, ei edes 1960 postuumisti julkaistuissa muistelmissaan. Hän jopa samaistui kroaattien itsenäisyyspolitiikkaan toisen maailmansodan vuosina ja näki siinä analogian Suomen jääkärien ja aktivistien sankarivuosiin. Kuitenkaan hän ei ollut autoritäärisen hallinnon vietävissä. Hän suhtautui autoritäärisiin hallintoihin tai Italian fasismiin asemapaikoillaan vallalla olleina tosiasioina eikä sinänsä moralisoinut niitä kuten vasemmistolainen tai liberaali tarkkailija olisi voinut tehdä, mutta ei hän niitä ihannoinutkaan, vaan raportoi myös näiden maiden puutteista demokratian ja sosiaalisen toiminnan alalla. Hänen lähettiläsraporttinsa ovat paljon kriittisempiä kuin hänen muistelmansa, joihin painaa leimansa haluttomuus arvostella kommunismiin joutuneiden maiden aiempaa historiaa.

Toisen maailmansodan jälkeen Onni Talaksen kaltaisen jyrkän oikeistolaisen etsikkoaika oli politiikassa joka suhteessa ohi. Hän viettikin useita vuosia Roomassa eräänlaisessa epävirallisessa maanpakolaisuudessa. Ajattelutavaltaan hän ei sopeutunut uuteen aikaan, vaan oli Paasikiven ohella jokseenkin viimeinen poliitikko, joka oli loppuun saakka vakuuttunut vuoden 1918 monarkismin oikeutuksesta ja säilytti käsityksensä sisällissodan jälkiselvittelyistä, punaisista hirmutöistä ja valtionrikosoikeuksien ansioista. Hän oli lähes ainoa, joka myös toi tämän aktiivisesti julki. Erityisen kuuluisaksi – ja kuvaavaksi – tuli hänen kirjansa Ei se niin tapahtunut, joka oli vastaus Väinö Tannerin vuoden 1918 esivaiheita ja jälkiselvittelyjä käsittelevälle kirjalle Kuinka se oikein tapahtui. Kirjassaan Talas esitti perinteisen valkoisen tulkinnan ja rehabilitoi monarkistisenaattia. Toisessa kirjassa hän arvosteli jopa ajan konservatiivien kaanonia, marsalkka Mannerheimin muistelmia, niistä osista, joissa arvosteltiin monarkistisenaatin politiikkaa. Talas katsoi, että Mannerheimin linjalla olisi 1919 jouduttu valkoisten venäläisten vaikutusvaltaan.

Onni Talaksen sankari oli loppuun saakka Svinhufvud – mies, jossa hän mielestään näki suoraselkäisen suomalaisuuden ruumiillistuneen. Saman ehdottomuuden hän oli sisäistänyt itsekin.

Onni Talas kuoli 3.5.1958.

Onni Eugen Aleksander Gratshoff vsta 1895 Talas S 15.6.1877 Lappeenranta, K 3.5.1958 Helsinki. V kauppias Aleksander Tertullian Gratshoff ja Josefina Katharina Eugenia Wesander. P1 1901 - Helmi Anna Sofia Salonen S 1878, K 1934, P1 V opettaja Johannes Salonen ja Amanda Törnström, P2 1935 - varanotaari Aino Lemmikki Raivio S 1898, K 1974, P2 V ratamestari Oskar Raivio ja Aino Häkkinen. Lapset: Jorma Santeri S 1902, K 1946; Onni Olavi S 1910; Alma Päivän-Säde S 1920.

URA. Ylioppilas 1895; molempain oikeuksien kandidaatti 1901, tohtori 1905; varatuomari 1903.

Asianajaja Lahdessa 1901 - 1904; Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden apulainen 1905 - 1923, professori 1925 - 1930; asiainhoitaja Lissabonissa, Madridissa 1919 - 1921; lähettiläs Kööpenhaminassa 1930 - 1934, Budapestissa 1931 - 1940, Wienissä 1933 - 1938, Ankarassa, Belgradissa, Sofiassa 1934 - 1940, Roomassa 1940 - 1944, Zagrebissa 1941 - 1942.

Nuorsuomalaisen Puolueen kansanedustaja (vaalipiiri) 1909 - 1918; Kansallisen Kokoomuspuolueen kansanedustaja 1927 - 1930 (vaalipiiri); oikeustoimituskunnan päällikkö (senaattori) P. E. Svinhufvudin hallituksessa 27.11.1917 - 27.5.1918, J. K. Paasikiven hallituksessa 27.5. - 27.11.1918; Nuorsuomalaisen Puolueen keskustoimikunnan jäsen 1906 - 1918.

Virkaylioikeuden jäsen 1926 - 1930; köyhäinhoitolainsäädäntöä tarkastamaan asetetun komitean jäsen 1904 - 1908.

Suomen Laulun puheenjohtaja 1906 - 1910, 1924 - 1929; Jääkärisäätiön puheenjohtaja 1930 - 1933; Suomen Maatalous-Osakepankin hallintoneuvoston puheenjohtaja 1923 - 1938; P. E. Svinhufvudin muistosäätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Vapaudenristi 1 rtk. 1918; Vapaussodan mm.; Suomen Valkoisen Ruusun K I 1923; Talvisodan mm.; Suomen Leijonan suurr. 1943; Preussin rautaristi 2 1919; Preussin Punaisen Ristin kmr. 2; Espanjan Isabella Katolilaisen K rtk. 1921; Portugalin Kristuksen K 1 1921; Tanskan Dannebrogin suurr. 1934; Bulgarian Siviiliansio-r. suurr. 1937; Unkarin Ansio-r. R 1 1937; Jugoslavian Pyhän Savan suurr.

TUOTANTO. Kotipaikkaoikeus Suomen lain mukaan. 1905 (väitöskirja); Kunnan oikeus saada toiselta kunnalta korvausta antamastansa vaivaisavusta. 1905; Vaivaishoito / Yhteiskunnallinen käsikirja. 1910; Vorschläge zu einer Reform der Armengesetzgebung in Finnland // Zeitschrift für das Armenwesen II. 1911; Kaupunkien kunnallishallintoa koskeva lainsäädäntö ulkomailla. 1915 (myös ruotsiksi); Laajennusoikeus pakkolunastuksessa. 1916; Suomen pakkolunastuslainsäädäntö. 1924. Poliittiset teokset ja mustelmat: Ei se niin tapahtunut : vastaus Väinö Tannerille. 1949; Suomen itsenäistyminen ja Mannerheimin muistelmat. 1953 (myös ruotsiksi); Muistelmia : itsenäisyyssenaattorina ja lähettiläänä kymmenessä maassa. 1960. Satukokoelmat: Isä-Onni kertoo. 1946; Isä-Onnin uudet sadut. 1949.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Onni Talaan arkisto, Kansallisarkisto.

O. Talas, Ei se niin tapahtunut : vastaus Väinö Tannerille. 1949; O. Talas, Suomen itsenäistyminen ja Mannerheimin muistelmat. 1953; O. Talas, Muistelmia : itsenäisyyssenaattorina ja lähettiläänä kymmenessä maassa. 1960; V. Vares, Kuninkaan tekijät : suomalainen monarkia 1917 - 1919. 1998; V. Vares, Varpuset ja pääskyset : nuorsuomalaisuus ja Nuorsuomalainen puolue 1870-luvulta vuoteen 1918. 2000; Vesa Vares, Onni Talaan henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia. SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Suomen Kansallisbiografiassa.

Vesa Vares

julkaistu 21.1.2009