Viestintäpolitiikkaa PTA:n kätköistä

5.11.2015


Viestinnän tutkimus Suomessa on keskittynyt pääosin median rakenteisiin ja sisältöihin. Poliittisten puolueiden radio- ja televisiopolitiikkaa on Suomessa tutkittu vain yhdessä lisensiaattityössä. Se käsittelee Kokoomuksen radio- ja televisiopoliittisen linjan syntyä 1960-luvulla. Porvarillisen Työn Arkiston (PTA) aineistot olivat tutkimuksen tekemisessä avainasemassa.

 

 

  Viestintäpolitiikkaa PTA:n kätköistä:

 

KOKOOMUKSEN RADIO- JA TELEVISIOPOLITIIKAN MUOTOUTUMINEN 1960-1970

Viestinnän tutkimus Suomessa on keskittynyt pääosin median rakenteisiin ja sisältöihin. Poliittisten puolueiden radio- ja televisiopolitiikkaa on Suomessa tutkittu vain yhdessä lisensiaattityössä. Se käsittelee Kokoomuksen radio- ja televisiopoliittisen linjan syntyä 1960-luvulla. Porvarillisen Työn Arkiston (PTA) aineistot olivat tutkimuksen tekemisessä avainasemassa.

 

Kyseessä on tämän kirjoittajan lisensiaattityö. Se on otsikoitu ”Perusarvojen puolesta radiomonopolia vastaan - Kansallisen Kokoomuksen radio- ja televisiopolitiikan muotoutuminen 1960-1970”. Tutkimus on hyväksytty Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, ja se kuuluu poliittisen historian alaan.

 

Kokoomus vastusti radiomonopolia

Tutkimuksessa selvitetään Kokoomuksen radio- ja televisiopolitiikan kehittymisen ideologisia perusteita. Tutkimusjakso alkaa vuodesta 1960 sen vuoksi, että tuolloin näkyi ensimmäisen kerran valtiopäivillä toisaalta Kokoomuksen ja toisaalta Maalaisliiton (1965 alkaen Keskustapuolue) ja vasemmiston (SDP ja SKDL) vastakkainasettelu suhtautumisessa lailla säädettyyn radiomonopoliin. Kokoomus vastusti yleisradiotoiminnan monopolisointia, jota Maalaisliiton vähemmistöhallitus vasemmiston myötäilemänä esitti.

Yleisradion tuolloinen monopoliasema oli poliittisten päätösten varassa. Radiolaki ei nimittäin edellyttänyt monopolia, vaan valtioneuvostolla oli valta myöntää toimilupia tarkoituksenmukaisuusharkinnan perusteella.  Maalaisliitto ja vasemmisto halusivat kuitenkin muuttaa lakia niin, että Yleisradiolla olisi yksioikeus radio- ja televisiotoimintaan. Vuosina 1956-1964 suurimmissa kaupungeissa toimi vielä yksityinen tv-yhtiö Tesvisio.

 

Televisiosta tuli poliittisesti kuuma viestin

Yleisradiotoiminta muuttui 1960-luvun alusta lähtien poliittisesti erittäin tärkeäksi alueeksi siksi, että televisiolupien määrä lisääntyi muutamasta kymmenestä tuhannesta yli miljoonaan vuosikymmenen kuluessa. Radiosta ja televisiosta tuli puolueiden ja ideologioiden välisen valtapolitiikan välineitä – politiikan ”suuri näyttämö”.

Yksityinen Tesvisio joutui lopettamaan toimintansa, ja se sulautettiin Yleisradioon 1964. Alkoi niin kutsuttu ”reporadion” aika, jolloin Yleisradion ohjelmisto radikalisoitui ja vasemmistolaistui pääjohtaja Eino S. Revon johdolla. Kokoomuksessa katsottiin, että eduskunnan vasemmistoenemmistökaudella1966-1970 elettiin sähköisen joukkoviestinnän ”vaaran vuosia”. Silloin alkoi Kokoomuksen radio- ja televisiotoimintaa koskeva, viestinnän vapauteen perustuva ajattelu kiteytyä ohjelmalliseen muotoon. Tätä ajanjaksoa kuvaa myös teokseni Reporadio - Yleisradion vaaran vuodet 1965-1972. (Opus Liberum 2008, 368 s.). Kokoomus on kirjan sankari.

Yleisradion vasemmistovyörytyksen pysäyttivät eduskuntavaalit 1970, jolloin tuli porvarienemmistö sekä eduskuntaan että vaalituloksen myötä myös Yleisradion hallintoneuvostoon. Repo syrjäytettiin yhtiön johdosta, mikä johti äärivasemmiston vaikutusvallan olennaiseen heikkenemiseen Ylessä.

 

Neljä näkökulmaa

Kokoomuksen radio- ja televisiopolitiikkaa on tutkimuksessa tarkasteltu neljästä näkökulmasta: ideologisesta, institutionaalisesta, ohjelmapoliittisesta ja poliittisten toimijoiden näkökulmasta.

Tutkimuksen päätulos on se, että Kansallisen Kokoomuksen radio- ja televisiopoliittinen perusasenne pohjautui kaikissa virallisissa yhteyksissä johdonmukaisesti jo vuodesta 1960 puolueen periaatetason ideologiaan. Kokoomuksen radio- ja televisiopolitiikan määräävinä tekijöinä olivat tärkeät perusarvot, kuten sananvapaus, kilpailun ja yrittämisen vapaus sekä konservatismin perinteiset käsitteet koti, uskonto ja isänmaa.

Maalaisliiton ja vasemmiston monopolipolitiikka on tutkimatta

Radiomonopolia ajaneiden Maalaisliiton / Keskustapuolueen ja vasemmiston radio- ja televisiopolitiikkaa ei ole juurikaan tutkittu. Kenties se johtuu siitä, että Kokoomuksen vapaaseen viestintään perustuva linja lopulta voitti. Radiomonopoli ei mitenkään voinut edistää sananvapautta.

Kilpailu sähköisessä viestinnässä alkoi lopulta avautua, kun Helsingin Kaapelitelevisio / Helsinki Televisio ja yksityiset paikallisradiot mursivat Yleisradion monopolin 1970-1980 -luvuilla. Kaupallisten radioiden toimiluvat vakinaisti pääministeri Harri Holkerin hallitus vuonna 1989. Luvat esitteli valtioneuvostolle tämän kirjoittaja ollessaan Liikenneministeriön neuvotteleva virkamies.

 

Kiitokset Porvarillisen Työn Arkistolle

Keskeinen osa lisensiaatintyöni aineistoa on Porvarillisen Työn Arkistossa. Primäärilähteitä ovat olleet Kansallisen Kokoomuksen puolue-elinten ja puolueen eduskuntaryhmän asiakirjat, valtiopäiväasiakirjat, Yleisradion hallintoneuvoston asiakirjat sekä puolueen ohjelmakirjallisuus. Sekundäärilähteistä keskeisimmät ovat olleet tekijän suorittamat aikalaisten haastattelut ja aatehistoriaa sekä yleisradiotoimintaa selvittävä kirjallisuus.

Tutkimuksen aineistohaun avainsanat ovat: radio- ja televisiopolitiikka, yleisradiotoiminta, joukkoviestintä, radio, televisio, sananvapaus, mainonta. Opinnäyte löytyy Helsingin yliopiston kirjaston lisäksi myös Porvarillisen Työn Arkistosta. Lisensiaattityöni pohjalta Kansallinen Sivistysliitto on julkaissut kirjan Tavoitteena viestinnän vapaus (Helsinki 2001).

Kiitän arkistoa ammattimaisesta ja auliista palvelusta, jota olen saanut 1990-luvulta alkaen. Arkiston nykyiseen toimintaan kuuluu olennaisesti verkossa saatavilla oleva, suurella työllä digitoitu aineisto. Sieltä voivat nuoret tutkijapolvet ammentaa uusia tietoja ja näkökulmia myös Kokoomuksen viestintäpoliittisen linjan tutkimiseen; vasemmistoradikaalilta 1960-luvulta tähän päivään saakka.

JARMO VILJAKAINEN

VTL, journalisti

jarmo.viljakainen@hotmail.fi