Bogomoloff, Harry

Harry (T) Bogomoloff

Syntymäaika:
1944

Paikkakunta:
Helsinki

Merkittävimmät toimet:
toimitusjohtaja
kaupunginvaltuutettu
 

 

Tavallisen kadunkulkijan vinkkelistä Helsingin jäähallin toimi­tusjohtaja, valtiotieteen maisteri Harry Bogomoloff oli autoilun ja elinkeinoelämän ystä­vä. Bogomoloff toimi monta vuotta kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana. Hän oli vuodesta 1995 kaupunginhallituksen jäsen, varapu­heenjohtaja ja 2001-2002 puheenjohtaja. Sanottiin, että hänellä oli näissä asemissa paljon valtaa kaupungis­sa. Entiset kaupunginjohtajat Raimo Ilaskivi ja Kari Rahkamo kertoivat Bogomoloffin eduskuntavaalikamppailussa 1999 oppineensa arvostamaan ehdokkaansa tietotaitoa ja asennetta. Mutta Bogomoloffin kovat puheet 2002 syksyllä johtivat lopulta siihen, että hän joutui väistymään kaupunginhallituksen arvovaltaiselta paikalta. Ei pidetty sopivana, että tässä asemassa oleva henkilö rupeaa arvioimaan liian kärkevästi esimerkiksi ulkomaalaisten asemaa Suomessa.

Bogomoloffia pidettiin monessa liemessä keitettynä kokeneena kun­nallispoliitikkona, jota ilman valtuustossa ei tehty mitään iso­ja päätöksiä. Esimerkiksi alkusyksystä 1999 vihreät yllättyivät ja tyrmistyivät aseveliakselin voimannäytöstä. Vihreät oli jä­tetty sivuun tulevia kaupunginjohtajan paikkoja käsittelevistä neuvotteluista. Vuonna 2001 vihreiden edustaja kuitenkin nousi vaalivoiton jälkeen valtuuston puheenjohtajaksi ja lopulta heille irtosi myös apulaiskaupunginjohtajan virka.

Bogomoloffilla oli 2002 syksyllä unelma. Hän kertoi lehdessä, että jos kaupunginhallituksen puheenjohtaja saisi itse päättää, helsinkiläiset asuisivat omissa asunnoissaan, maksaisivat laskunsa omasta pussistaan ja kasvattaisivat lapsensa omin voimin. Ensimmäisen vaalikamppailunsa muistoissa, Viikin rakentamisen puolesta, hän vielä totesi samaan hengenvetoon, ettei kaikkien tarvitse asua niin että Suurkirkon kupoli näkyy.

Bogomoloffin valtuustokausia on kertynyt kuusi 1985-2008. Ennen kaupunginhallitusaikoja hän oli 1981-1984 ruotsinkielisen työnväenopiston johtokunnassa ja 1985-1994 kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

 

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Kalevi Oksanen, Kokoomuksen valtuutetut Helsingin kaupunginvaltuustossa 1919-2008. Helsingin Kokoomus 2008.

julkaistu 3.3.2009