Lainema, Mauno

Mauno Lainema

Muut nimet:
Laine

Syntymäaika:
3.11.1912

Kuolinaika:
6.4.1971

Paikkakunta:
Lohja, Turku

Merkittävimmät toimet:
toiminnanjohtaja

 

Viljelijäperheen lapsena Mauno kokeili erilaisia ammatteja neljä vuotta kestäneen kansakoulun jälkeen. Päästyään siviiliin alikersanttina, hän jatkoi opiskeluaan Turun kristillisessä kansanopistossa, jonka johtajana oli Olavi Kares. Kares, joka siihen aikaan oli isänmaallisen kansanliikkeen johtohenkilöitä, vaikutti nuoren miehen näkemyksiin. Hän suoritti vuonna 1936 mielisairaanhoitajan tutkinnon, ja aloitti työn Halikossa, mutta ei kokenut työtä omakseen. Maunon mielenkiinto suuntautui toimintaan erilaisissa yhdistyksissä, parhaimmillaan hän oli kolmen eri yhdistyksen puheenjohtajana. Ennen talvisotaa hän aloitti vakuutustarkastajana, jota jatkoi sodan jälkeen vuoteen 1949.

Talvisodassa Mauno Lainema palveli ensin Muolaalla, osallistui sitten Summan raskaisiin taisteluihin ja vastaanotti rauhan viestin Viipurin lahdella. Hänen komppaniastaan komennettiin neljä RUK:hon kurssille 46, hänet listan ensimmäisenä. 

Välirauhan aikana hän jatkoi kuitenkin vakuutusuraansa, ensin Kokemäellä ja sitten Pieksämäellä. Mutta pian sinne siirryttyään hänet komennettiin jatkosotaan 2/JR 34:ään, alussa Hangon rintamalla, sitten hänen yksikkönsä osallistui hyökkäykseen Syvärille. Jatkosodassa hän palveli joukkueenjohtajana, valistusupseerina, lähettiupseerina, tiedustelu-upseerina ja Lapin sodassa komppanianpäällikkönä. Aselevon jälkeen hänen yksikkönsä Salpa-pataljoona komennettiin Lapin sotaan, ja sieltä hänet kotiutettiin marraskuussa 1944. Monet hyvin erilaiset tehtävät sodan aikana osoittivat Maunolle hänen kykynsä organisoida asioita. Vaikka hän jatkoikin sodan jälkeen uraansa vakuutusten parissa, hän uskoi mahdollisuuksiinsa myös muissa tehtävissä.

Vuonna 1949 Mauno Lainemalle tarjottiin Varsinais-Suomen Kokoomuksen Loimaan alueen piirisihteerin tehtävää. Tämä oli lähellä hänen sydäntään, hänen isänmaallisuutensa ja arvomaailmansa oli vain lujittunut sodan aikana. Lisäksi vakuutusorganisaatio oli opettanut hänelle sen, miten asiamiesverkostoa johdettiin menestyksellisesti. Hän uskoi, että siitä olisi hyötyä myös poliittisen järjestön johtamisessa.

Sodan jälkeen Kokoomuksen Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtajana oli työskennellyt useampikin eläkkeelle jäänyt aktiiviupseeri, mutta lähes kaikkien toimiaika oli jäänyt lyhyeksi, osan aikaa tehtävää hoidettiin myös tilapäisjärjestelyin. Vuonna 1955 Mauno Lainema valittiin piirin toiminnanjohtajaksi ja hän ryhtyi heti alusta määrätietoisesti kehittämään kansallisseurojen toimintaa. Vielä 1960-luvun puolivälissä Kokoomuksen kannatus Varsinais-Suomessa oli heikohko ja se oli vasta vaalipiirin neljänneksi suurin puolue. Kahden kansanedustajan piirinä Varsinais-Suomi kuului puolueen kakkosliigaan.

Aktiivinen työ kentällä toi vähitellen tuloksia. Kun Kokoomuksen ääniosuus oli ollut edellisissä vaaleissa vain 11,3 %, vuoden 1966 vaaleissa Kokoomus sai lähes 13 % piirin äänistä, vaikkakin kärsi tappion valtakunnallisesti.

Aktiivinen työ näkyi niin kansallisseurojen lukumäärässä että niiden aktiivisuudessa. Kun vuonna 1956 kansallisseuroja oli 58, vuonna 1970 niitä oli 67. Lisäksi ne toimivat merkittävästi aikaisempaa intensiivisemmin. Lainema rakensi kattavan ja toimivan kenttäorganisaation, erityisesti jos vertailukohteena pidetään keskivertokokoomuslaista 1950- ja 1960-luvun piirijärjestöä. Lisäksi tämä työ tehtiin hyvin niukoilla taloudellisilla resursseilla. Laineman aloitteesta laadittiin nelivuotissuunnitelma vaalikautta 1963- 1966 varten ja sen jälkeen myös vuoden 1970 vaaleihin. Varsinais-Suomen Kokoomus oli ensimmäinen Kokoomuksen piirijärjestö, joka valmistutti asiantuntijoita käyttäen laajan, kaikki tärkeimmät julkisen toiminnan alat peittävän käsittävän maakuntaohjelman, joka uudistettiin vuonna 1969.

Laineman määrätietoinen työ tuotti tuloksia. Vuoden 1968 kunnallisvaaleissa Kokoomusta kannatti vajaat 18,5 % maakunnan äänestäjistä. Seuraava menestys olivat presidentin vaalit, joissa Varsinais-Suomesta valittiin viisi Virkkusen valitsijamiestä vuonna 1968. Kunnallisvaalien jälkeen asetettiin tähtäimeksi vähintään kolme kansanedustajaa vuoden 1970 eduskuntavaaleissa. Tähän laskettiin päästävän, jos jokaisessa kansallisseurassa pystyttäisiin nostamaan kunnallisvaalien äänimäärää 10 prosentilla. Tämän mukaan äänitavoitteeksi asetettiin 40 870 ääntä. Tavoitteesta ei jääty kuin 662 ääntä. Edellisistä kansanedustajien vaalista kokoomuksen ääniosuus nousi lähes 6 %-yksiköllä 18,9 %:iin. Piirien välisessä kilpailussa Varsinais-Suomen edellä olivat enää Helsinki ja Hämeen molemmat vaalipiirit sekä Kymen lääni.

Vuoden 1970 vaalien menestys jäi Mauno Laineman viimeiseksi. Vuoden lopulla puhjennut sairaus pakotti hänet jäämään eläkkeelle vuoden vaihteessa ja hän kuoli huhtikuussa 1971.

Lainema aloitti sen työn, jonka pohjalta Kokoomuksen Varsinais-Suomen piiri on menestynyt myös jatkossa. Hän omaksui ennakkoluulottomasti uusia ajatuksia, vaikka voimakkaana luonteena toimi määrätietoisesti oman näkemyksensä mukaan. Mutta hänellä oli kyky löytää myös hyviä ihmisiä, hänen nuorisosihteeriksi valitsemansa Hannu Ansas jatkoi Varsinais-Suomen menestystä pitkälti Laineman luomalta pohjalta.

Lainema ymmärsi sekä nuorten että seniorien merkityksen kokoomuksen kannatuksen rakentamisessa. Hänen aikanaan nuorten toimintaa kehitettiin aktiivisesti. Hänen nuorisosihteeriksi rekrytoimansa, myöhemmin kansanedustajaksi valittu Tapio Holvitie perusti viiden vuoden aikana yli 30 nuorten yhdistystä. Lainema halusi myös laajentaa kapeaa poliittista toimintaa: järjestettiin kulttuurikilpailuja, metsänleimauskilpailuja, traktorinajokilpailuja ja suunnistuskilpailuja. Lainema löysi kunkin osa-alueen taitajia, jotka olivat valmiit järjestämään tapahtumat. Siten ei ollut yllättävää, että neljäkin piirin seuraa saattoi olla maan kymmenen parhaan yhdistyksen joukossa. Tapio Holvitie kuvasi Mauno Lainemaa poliittiseksi verkostomyyjäksi.

Lainemalla oli myös strategista silmää. Kun edistyspuolueen kansanedustaja Irma Toivonen saavutti suuren äänimäärän piirissä, hän halusi löytää pätevän naisehdokkaan. Hän oli varma, että tämä auttaisi nostamaan piirin kansanedustajien määrän kolmeen. Tosin tällainen ehdokas löydettiin vasta 1978. Lainema tunnisti äänestäjissä segmenttejä, joille oli löydettävä omat ehdokkaat. Mukaan oli saatava myös ”serenadiehdokkaita”, jotka toivat ääniä, vaikkei heitä muuten tarvittukaan. Hän tunsi myös empatiaa vähemmän tunnettujen ehdokkaiden puolesta. Hänen tyttärensä saivat usein kehotuksen äänestää jotakin ehdokasta, ettei tämä masentuisi vähäisen kannatuksen vuoksi. Vaalien analysoitiin tulokset äänestysalueittain, etsittiin heikkouksia ja tehtiin johtopäätöksiä. Nämä johtopäätökset loivat pohjaa seuraavien vaalien strategialle. Senioritoiminnan kehittäminen oli yksi hänen linjauksistaan.

Lainema piti asiat tiukasti käsissään. Tapio Holvitie muisteli hänen joskus soittaessaan rykäisseen pari kertaa sanoessaan, että nyt se tehdään. Silloin asiat tulivat yleensä myös hoidettua. Hän saattoi suuttua, jos joku oli sekaantunut asiaan, jonka hän oli jo aloittanut. Pari rykäisyä ja toteamus: ”Tästä asiasta olen jo lähettänyt kirjeen”, sai muut perääntymään. Jos hän suuttui, se johtui useimmiten pienistä kuin suurista asioista. Hän oli hyvä kirjoittaja heikosta koulupohjastaan huolimatta, mutta ehkä vieläkin parempi puhuja. Hän puhui kieltä, joka tehosi ihmisiin. Mielestään mahdottomien tai tarpeettomien asioiden esittäjille hänellä oli tapana sanoa: ”Ei onnistu, minun rahat siihenkin on hankittava.” Hänen lapsensa oppivat hyvin varhain ymmärtämään, että toiminnanjohtajalle maksettiin palkkaa vasta kun kaikki muut kulut oli hoidettu. Lisäksi he saivat ymmärrystä rahan hankinnan logiikasta, sillä erityisesti esikoinen sai usein tehtäväkseen käydä hakemassa tukirahoja yrityksiltä. Mauno Lainema oli puoleen virkailijana yrittäjä, ei siten ihme että hänen molemmista pojistaan tuli yrittäjiä.

Verkostoyrittäjäksi Mauno Lainemalla oli kaksi yllättävää heikkoutta. Hänellä oli huono kasvo- ja nimimuisti. Varsinais-Suomen Kansallisliiton kesäjuhlissa hänen vaimollaan Helenalla oli tapana puristaa kevyesti käsivarresta silloin, kun he kohtasivat jonkun vähemmän tutun, harvoin tavatun henkilön. Toimistossa työskennellyt Erna Vermola vuorostaan kertoi, että ”kun Manu alkoi kuvailla jotakin henkilöä, minä yleensä muistin aika nopeasti nimen. Se oli saumatonta yhteistyötä, yhdessä tunnistimme henkilön, jota hän tarkoitti. Joskus se onnistui jo puolittaisestakin sanasta.”

Laineman kollega Manu Ruski muisteli Laineman vaikeuksia kokoomuksen siirtyessä Saukkosen ajasta Rihtniemen aikaan. Lainemalle piti aina perustella tarkasti, ennen kuin hän suostui muutoksiin. Senkin jälkeen hänellä oli tapana nukkua vielä kolmekymmentä yötä, erityisesti jos kyse oli kommunisteista. Tällä epäluulolla, jopa vihalla oli perustelunsa. Maunon veli Erkki kuoli talvisodassa jouluaaton aattona 1939. Vihollisen partio yllätti Erkin vetämän puhelinryhmän ja he löivät maahan. Silloin vihollisen puolelta kuului huuto: ”Älkää omia ampuko.” Erkki nosti päätään nähdäkseen, keitä ne ”omat” olivat, ja sai luodin otsaansa. Päiväkirjassaan Mauno Lainema kirjoitti: ”Joku suomalainen kommunisti oli ollut siinä ryssän partiossa niin kuin monessa muussakin. En ole heitä ennen rakastanut, nyt ei riitä enää vihakaan.”

Jos Lainema oli yrittäjä luonteeltaan, voitaisiin myös sanoa että hänen aikanaan Varsinais-Suomen Kokoomus oli perheyritys. Hänen vaimonsa Helena osallistui toimiston työhön aina kun lisäapua tarvittiin. Hänen lapsensa muistavat sen, miten kuumeisesti kirjoitettiin osoitteita vaalikirjeisiin, ehkä niistä joku penni jopa maksettiin. Manu Ruski muistaa ihmetelleensä, miten paljon Lainemalta meni aikaa hänen matkustaessaan piirinsä seurojen kokouksiin milloin bussilla, milloin junalla. Mutta autoon ei ollut varaa, sillä piiri ei pystynyt maksamaan kilometrikorvauksia, lisäksi hän sai liikennöitsijöiltä vapaalippuja. Samana päivänä ei aina päässyt kotiin, mutta hän yritti päästä. Ruski päivitteli hänen päiviensä pituutta. Lainema totesi, että kun hän pääsee kotiin, hän juo Helenan kanssa kupillisen vahvaa kahvia. ”Helena odottaa häntä aina.”

 

Lainema Mauno (vuoteen 1947 Laine) S 3.11.1912 Lohja K 6.4.1971 Turku

URA. Kansakoulu; mielisairaanhoitaja 1936

Vakuutustarkastaja - 1949; Varsinais-Suomen Kokoomuksen Loimaan alueen piirisihteeri 1949-1955; Varsinais-Suomen Kokoomuksen toiminnanjohtaja 1955-71

Matti Lainema

julkaistu 1.12.2010