Lehtonen, Oskari

Oskari Lehtonen

Syntymäaika:
29.5.1889

Kuolinaika:
23.7.1964

Paikkakunta:
Hollola, Lahti

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
ministeri
 

oikeusministeri, kansanedustaja, pankinjohtaja

Pankinjohtaja Oskari Lehtonen oli pitkäaikainen Kansallisen Kokoomuspuolueen kansanedustaja. Hän vaikutti valtakunnan politiikassa näkyvimmin sotavuosina 1940 – 1944, jolloin hän oli oikeusministerinä kolmessa eri hallituksessa. Lehtonen edusti ministerinä korostuneen saksalaismyönteistä linjaa, mikä on leimannut hänen jälkimainettaankin poliitikkona.

 

Oskari Lehtonen oli hollolalaisen maanviljelijäperheen poika. Hänen vanhempi veljensä oli tunnettu kirjallisuudentutkija, professori J. V. Lehtonen. Oskari Lehtonen kirjoitti ylioppilaaksi 1907, ja valmistuttuaan lakitieteen kandidaatiksi hän toimi asianajajana Lahdessa. Hän valitsi 1918 poliittiseksi linjakseen monarkismin, mikä vei hänet tuolloin perustetun kokoomuspuolueen riveihin. Hänestä tuli jo 1920-luvun alussa puolueen näkyvä paikallispoliitikko kotipaikkakunnallaan. Hän toimi Lahden kokoomuslaisena kaupunginvaltuutettuna yhteensä 30 vuotta, ensin 1921-1944 ja toiseen otteeseen 1951-1958.

Lehtonen valittiin ensimmäisen kerran Kansallisen Kokoomuspuolueen kansanedustajaksi Etelä-Hämeestä 1927. Hän jatkoi kansanedustajan uraansa muutaman katkoksen jälkeen 1930-luvulla ja aloitti samalla uransa Kansallis-Osake-Pankin Lahden konttorin johtajana. Monien muiden lapuanliikettä kannattaneiden kokoomuslaisten tavoin hän horjui 1930-luvun alussa kokoomuksen ja IKL:n välillä jääden kuitenkin lopulta vanhaan puolueeseensa.

Aktiivisena suojeluskuntalaisena Lehtonen hankki itselleen sotilasarvon, vaikka hän ikänsä puolesta ei ollut joutunut suorittamaan varusmiespalvelusta. Hän kouluttautui ikämiehenä suojeluskuntaupseeriksi. Muiden sk-upseerien tavoin hänet ylennettiin välirauhan aikana vänrikiksi ja vuotta myöhemmin, ministerinä ollessaan, luutnantiksi.

Näppäräksi ja arvostelukykyiseksi käytännön lakimieheksi luonnehdittu Lehtonen nimitettiin oikeusministeriksi talvisodan jälkeen maaliskuussa 1940 muodostettuun Risto Rytin toiseen hallitukseen. Ministerivalinnan taustalla oli epäilemättä läheinen pankkialalla syntynyt tuttavuus Rytin kanssa. Talvisodan aikaisessa Rytin ensimmäisessä hallituksessa kokoomuslaisia ministerejä olivat olleet vain(->) J. K. Paasikivi ja Väinö Kotilainen, joita oikeastaan on pidettävä ammattiministereinä. Lehtosen nimitys uuteen hallitukseen oli omiaan vahvistamaan kokoomuksen hallituspoliittista asemaa. Lehtosen ministeriyden ansiosta kokoomuksella oli parlamentaarinen kosketus hallitusvaltaan välirauhan aikana. Merkittävimpiä Lehtosen tämän hallituksen aikana valmistelemia lakiesityksiä oli loppuvuodesta 1941 hyväksytty laki takaisin vallatun alueen palauttamisesta takaisin Suomen yhteyteen.

Lehtosen onnistumisesta ministerinä kertoo se, että hän jatkoi oikeusministerinä myös kahdessa seuraavassa hallituksessa: hän oli mukana niin J. W. Rangellin kuin (->) Edwin Linkomiehenkin kabineteissa – ja ainakin jälkimmäisessä – pääministerin nimenomaisesta tahdosta. Linkomies on todennut muistelmissaan, ettei hallituksen sisäpiiriin kuulumaton Lehtonen sanottavasti puuttunut toimialansa ulkopuolella oleviin kysymyksiin. Selväpiirteisenä konservatiivina ja pääministerin ohella hallituksen ainoana kokoomuslaisena Lehtonen vaali kuitenkin hallituksessa oikeistolaisia arvoja.

Lehtosen jatkosodan aikaiset näkemykset olivat korostuneen saksalaismyönteisiä. Hänellä oli Linkomiehen hallituksessa suuria vaikeuksia hyväksyä esimerkiksi sosiaaliministeri K.-A. Fagerholmin poliittista linjaa, jota hän piti ”riikinruotsalaisena”. Toisaalta Fagerholm saattoi muistiinpanoissaan kommentoida Lehtosen esiintymistä toteamalla tämän olleen ”tyhmä kuten tavallista”. Tällaiset kokoomuslaisten ja sosiaalidemokraattisen ministerin väliset erimielisyydet selittyvät ennen muuta sillä, että Lehtonen oli Linkomiehen hallituksessa erillisrauhan tiukimpia vastustajia, kun taas Fagerholm oli sen innokkaimpia ajajia.

Lehtosen näkemykset korostuivat kevättalvella 1944, jolloin rauhanneuvottelujen aloittaminen Neuvostoliiton kanssa nousi hallituksessa esille: Lehtonen asettui muutaman muun ministerin kanssa vastustamaan neuvottelujen aloittamista, sillä hän uskoi, että taistelemalla Saksan rinnalla loppuun saakka Suomi saavuttaisi sodassa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Lehtonen uhkasi jopa hallituksesta eroamisella, mikäli neuvotteluihin lähdettäisiin. Neuvotteluhanke kaatui tuolloin Neuvostoliiton rauhanehtojen kovuuteen eduskunnan ollessa yksimielisesti taistelun jatkamisen kannalla. Lehtosen linja jatkui kesällä 1944. Kun presidentti Ryti erosi elokuun alussa tehden tietä rauhanneuvotteluille, Lehtonen ilmaisi valtioneuvoston pöytäkirjaan paheksumisensa. Syksyn 1944 välirauharatkaisua Lehtonen piti ”häpeärauhana”.

Pitkäaikaisena oikeusministerinä Lehtoseen personoituivat jatkosodan ajan usein vaikeatkin oikeudenhoitokysymykset. Hän oli keskeisesti vastuussa toimista, jotka tähtäsivät viranomaisten tiukan lainsäädännöllisen otteen säilyttämiseen kaikissa tilanteissa. Tämä näkyi mm. siinä, kun rikoslakia 1944 vihollisen suurhyökkäyksen aikana muutettiin siten, että kuolemanrangaistuksen käyttöä laajennettiin.

Lehtonen ei asettunut ehdokkaaksi ensimmäisissä sodanjälkeisissä eduskuntavaaleissa 1945, kun sotapoliitikkoja vaadittiin väistymään syrjään; hän oli Urho Kekkosen laatimalla mustalla listalla jo alkuvuodesta 1945. Lehtonen jatkoi sodan jälkeen pankkimiehen uraansa, mutta ei kuitenkaan hylännyt politiikkaa. Hänet valittiin vielä 1948 ja 1958 kokoomuksen kansanedustajaksi, ja hän jätti eduskunnan lopullisesti vasta 1962 yli 70-vuotiaana. Lehtoselle myönnettiin ministerin arvonimi 1954.

Oikeistolaiset näkemyksensä Oskari Lehtonen säilytti loppuun saakka, ja hänen sydäntään lähellä olivat muun muassa vuoden 1918 vapaussoturit, joihin hän itsekin lukeutui, ja joiden huoltotyöhön hän osallistui elämänsä viimeisinä vuosina. Periaatteellisuudestaan huolimatta Lehtonen oli niin yksityiselämässään kuin politiikassakin lupsakka henkilö, jonka ulkoisessa esiintymisessä oli eräänlaista poikamaista huolettomuutta.

Oskari Lehtosen poika lehtori, filosofian tohtori Kai R. Lehtonen on tunnettu historian oppikirjojen tekijä. Hänet tunnetaan erityisesti ansioituneena tieteen popularisoijana ja muistetaan 1900-luvun loppupuolen kansantajuisena radioesiintyjänä

 

Oskari Lehtonen S 29.5.1889 Hollola, K 23.7.1964 Lahti. V maanviljelijä Juho Lehtonen ja Gustava Sivenius. P 1918 - Armi Sulamith Bonsdorff S 1898, PV rovasti Karl Richard Bonsdorff ja Maria Alina Snellman. Lapset: Solveig (Storsten) S 1919, ekonomi; Lasse Oskari Johannes S 1920, varatuomari; Kai S 1930, lehtori.

URA. Ylioppilas Lahden yhteiskoulusta 1907; filosofian kandidaatti 1911, maisteri 1919; oikeustutkinto 1914; lakitieteen kandidaatti 1914, lisensiaatti 1948; varatuomari 1916.

Asianajaja Lahdessa 1914 - 1945; Kansallis-Osake-Pankin Lahden konttorin toinen johtaja 1930 - 1945, Tampereen konttorin johtaja 1945 - 1949, Lahden konttorin johtaja 1949 - 1958.

Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja (Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri) 1927 - 1929, 1930 - 1932, 1936 - 1945, 1948 - 1954, 1958 - 1962; presidentin valitsijamies 1931, 1937, 1940, 1943, 1950, 1956, 1962; oikeusministeri Risto Rytin 2. hallituksessa 27.3.1940 - 4.1.1941, J. W: Rangellin hallituksessa 4.1.1941 - 5.3.1943, Edwin Linkomiehen hallituksessa 5.3.1943 - 8.8.1944; Lahden kaupunginvaltuuston jäsen 1921 - 1944, 1951 – 1958; Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen 1955-56.

Kansallisen Kokoomuspuolueen säätiön hallituksen jäsen 1961-1964.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Suomen Valkoisen Ruusun K I; Vapaudenristi (VR) 1; VR 4; Vapaudenmitali; Talvisodan mm.; Jatkosodan mm.; Väestönsuojelun am.; Unkarin Ansio-r. suurr. Ministerin arvonimi 1954.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. K.-A. Fagerholm, Puhemiehen ääni. 1977; E. Linkomies, Vaikea aika. 1970; T. Polvinen, J. K. Paasikivi : valtiomiehen elämäntyö III : 1939 - 1944. 1995; Valtioneuvoston historia 1917 - 1966 II : ministeristöjen historia 1939 - 1966. 1977; Mikko Uola, Oskari Lehtosen henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli perustuu Suomen Kansallisbiografiassa julkaistuun henkilökuvaan.

Mikko Uola

julkaistu 5.12.2008