Castrén, Jalmar

Jalmar Castrén

Syntymäaika:
14.12.1873

Kuolinaika:
19.12.1946

Paikkakunta:
Alatornio, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
senaattori
professori
 

Valtionrautateiden pääjohtaja, sillanrakennuksen professori, senaattori

Ensin Nuorsuomalaisessa Puolueessa ja myöhemmin Kansallisessa Kokoomuksessa vaikuttanut Jalmar Castrén teki pääasiallisen elämänuransa Valtionrautateiden palveluksessa ja siitä peräti 20 vuotta yhtiön pääjohtajana. Lisäksi hän toimi sillanrakennus- ja rakennuskonstruktioiden statiikan professorina Teknillisessä korkeakoulussa sekä kolme kertaa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä.

 

Jalmar Castrénin suvussa oli huomattava määrä pappeja ja virkamiehiä. Hänen isoisänsä, tohtori Carl Arvid Castrén (1790 - 1864) ja isänsä Fredrik Edvard Castrén olivat olleet Alatornion kirkkoherroja. Jalmar Castrénin lisäksi suvussa oli monia muita valtakunnallisen tason poliitikkoja; esimerkiksi hänen serkkunsa Arthur Castrén oli senaattori, sittemmin kansanedustaja ja Helsingin kaupunginjohtaja.

Jalmar Castrénin Oulussa vietetyt kouluvuodet päättyivät ylioppilastutkintoon 1891. Opinnot jatkuivat Helsingissä Polyteknillisessä opistossa, josta Castrén valmistui insinööriksi 1895.

Nuori insinööri osallistui vaatimattomalla alulla olleen Jyväskylän ja Haapamäen välisen radan kartoitus- ja tutkimustoimintaan. Kun rataa sittemmin jatkettiin Pieksämäelle ja Savonlinnan sekä Elisenvaaran kautta Pietariin saakka, se helpotti poikittaisliikennettä itä-länsi-suunnassa. Vuonna 1918 ja toisessa maailmansodassa tämä oli myös sotilaallisesti merkittävää.

1800- ja 1900-luvun vaihteessa Castrén toimi apulaisopettajana Polyteknillisessä opistossa. Laitoksen muuttuessa Teknilliseksi korkeakouluksi 1908 hänet nimitettiin lehtorin virkaan. Tämän ohessa Castrén jatkoi Valtionrautateillä osastoinsinöörinä Oulun-Tornion rautatierakennuksilla sekä sillanrakentamisen asiantuntijana. Hän toimi myös R. Helanderin rautabetoniliikkeen teknisenä johtajana ja sai mainetta suunnittelemalla Suomen ensimmäisiä rautabetonirakenteita; hän valvoi myös niiden pystytyksiä. Sillanrakennus- ja rakennuskonstruktioiden statiikan vt. professorina Castrén toimi vuodesta 1912.

Marraskuussa 1917 Nuorsuomalaiseen Puolueeseen kuulunutta Castrénia esitettiin P. E. Svinhufvudin senaatin kulkulaitosten ja yleisten töiden toimituskunnan päälliköksi. Lista hyväksyttiin äänestyksessä, ja Castrén aloitti hallitustyönsä vielä samassa kuussa. Hallitustyö jäi kuitenkin hajanaiseksi, sillä vuoden 1918 alussa maa ajautui sisällissotaan, ja pääkaupunkia hallinneet punaiset määräsivät senaattorit vangittaviksi. Osa heistä pääsi pakenemaan heti sodan alussa Vaasaan, mutta Svinhufvud ja Castrén joutuivat piileskelemään Helsingissä maaliskuuhun asti, jolloin he pääsivät pakenemaan Tallinnaan venäläisiltä kaapatulla jäänmurtaja Tarmolla. Virosta he matkustivat Saksan kautta Vaasaan.

Matkan aikana Castrén osallistui Berliinissä saksalaista apuretkikuntaa koskeviin neuvotteluihin. Saksalaisten vallattua Helsingin huhtikuun puolivälissä pääkaupunkiin jääneet senaatin jäsenet Kyösti Kallio, Arthur Castrén, O. W. Louhivuori, (->) Onni Talas ja (->) E. N. Setälä ryhtyivät hoitamaan hallitustehtäviä, jolloin maassa oli kaksi senaattia.

Eräät Vaasan senaattorit, kuten Castrén, vastustivat senaattoreiden poistumista Vaasasta, koska hallituksen pitäisi olla nopeassa yhteydenpidossa armeijan johdon kanssa. Castrén oli huolissaan myös senaatin esteettömästä toiminnasta, jos se kokoontuisi saksalaisten suojeluksessa. Vaasan senaattorit palasivatkin Helsinkiin vasta toukokuun alussa, jolloin sotilaallinen tilanne oli ratkennut lopullisesti valkoisten eduksi.

Castrén jatkoi (->) J. K. Paasikiven senaatissa marraskuun lopulle 1918 ja siirtyi puolueiden uudelleenorganisoitumisen myötä Kansalliseen Kokoomukseen.

Castrén oli aktiivinen kokoomusvaikuttaja, kun Suomessa 1920-luvun alussa muun muassa pohdittiin puolustusyhteistyön tiivistämistä reunavaltiopolitiikan puitteissa. Hän kannatti puolustusliiton solmimista Puolan ja Baltian maiden kanssa. Castrénin lisäksi liittoajatusta kannattivat muun muassa J. K. Paasikivi, (->) Antti Tulenheimo, (->) Ernst Nevanlinna ja Rudolf Walden.

Tasavallan presidentiltä hallituksen muodostamistehtävän saanut Kyösti Kallio tiedusteli vuoden 1925 lopulla, olisiko Castrén halukas kokoamaan virkamieshallituksen. Pääministerin tehtävät eivät kuitenkaan tässä vaiheessa häntä kiinnostaneet. Työtarjouksia politiikan huipulta oli odotettavissa myöhemminkin. Tosin kesällä 1929 näytti siltä, että Castrén olisi ollut vetäytymässä puoluetoiminnasta. Tuolloin tasavallan presidentti hajotti eduskunnan. Osavastuu hajotuksesta sälytettiin hallituksessa istuneille kokoomuslaisille ministereille, siis myös Castrénille. Seuranneissa eduskuntavaaleissa puolue menetti yli 23 000 ääntä osin sisäisen hajaannuksen takia.

Castrénille väläyteltiin uudelleen eri ministerin tehtäviä levottomana ”Mäntsälän vuonna” 1932. Muun muassa Paasikivi kannatti virkamiehiä ministereiksi, kuten Castrénia ja Risto Rytiä. Edellinen oli myös ehdolla pääministeriksi, mutta tasavallan presidentti Svinhufvud ei innostunut ajatuksesta. Myöskään Castrén itse ei ollut vuoden 1932 lopulla innostunut pääministerin tehtävistä. Hän piti itseään enemmänkin teknikkona, eikä enää puoluepoliitikkona

Tasavallan presidentin vastustuksesta ja Castrénin haluttomuudesta huolimatta hänet nähtiin kokoomuksessa edelleenkin sopivana pääministerikandidaattina. Uuden Suomen päätoimittaja (->) S. J. Pentin mukaan puolueen oikeistolaidan keskuudessa Castrénia ei pidetty tarpeeksi vahvana johtamaan maan hallitusta. Hän voisi kuitenkin onnistua pääministerinä, jos ympärillä olisi riittävän lujia miehiä. Lisäksi hän täyttäisi talousmiehelle asetettavat vaatimukset. Tuolloin Suomen taloudessa elettiin lama-aikaa.

Hallituksen muodostamiseen liittynyt kannunvalanta laimeni, kun T. M. Kivimäki valittiin pääministeriksi 14. joulukuuta 1932.

Castrén aloitti pitkän toimikautensa Valtionrautateiden pääjohtajana 1922. Virkatyönsä ohella hän teki arvokasta rautateihin liittyvää tutkimustyötä; esimerkiksi 1920-luvun alussa hän tutki valtioneuvoston toimeksiannosta Petsamon radan taloudellista merkitystä. Rataa ei koskaan rakennettu.

Castrénin aikana uusia rautateitä rakennettiin entistä nopeammassa tahdissa. Itsenäisen Suomen ensimmäisinä vuosikymmeninä rakennusvauhti oli noin sata kilometriä vuodessa. Vuodesta 1918 vuoteen 1939 mennessä rataverkko oli kasvanut 3 900 kilometristä 5 531 kilometriin.

Sotavuosina tavanomainen rautateiden rakentaminen lähes pysähtyi. Sen sijaan rakennettiin kiireellisesti Moskovan rauhansopimuksessa 1940 edellytetty rata Kemijärveltä Sallan Kelloselkään (86 km). Joukkojen edettyä jatkosodassa Itä-Karjalaan valmistui jo 1941 rata Suojärveltä Äänislinnaan (139 km) ja 1943 Uuksusta Mäkriään (139 km). Nopeasti toteutetut rakennustyöt olivat lähes välttämättömiä joukkojen huollolle – ja 1944 niiden siirrolle Kannakselle. Uuden itärajan aiheuttama rataverkon täydentäminen jäi sen sijaan Castrénin seuraajalle, kenraalimajuri Harald Roosille. Castrén luopui pääjohtajan tehtävistään vuonna 1942.

Castrén istui lukuisten eri yhtiöiden johtoelimissä, kuten Enso-Gutzeit Oy:n ja monialayritys Tornator Oy:n hallintoneuvostoissa.

1930-luvun lopulla sodan uhkan lisääntyessä Castrén korosti valtionyhtiöiden roolia, jotta ne voisivat tukea puolustuslaitoksen etuja. Uusia tehtaita tuli hänen mukaansa rakentaa erityisesti sinne, missä oli parhaimmat toimintaedellytykset ja sodan aikana myös puolustusmahdollisuudet. Tämä toteutuikin muun muassa siinä, että valtion asetehtaita sijoitettiin erityisesti Jyväskylään ja lentokonetehdas Tampereelle. Sen sijaan Outokummun jalostustehdas nousi Imatralle, mistä se jouduttiin 1944 siirtämään Harjavaltaan.

Talvi- ja jatkosodan aikana Castrén oli edistämässä Tornatorin ja Enso-Gutzeitin yhdistämistä, joka tapahtui syksyllä 1941. Hän vaikutti yhtiön hallintoneuvostossa kuolemaansa asti.

Yhteiskunnallisesti näkyviä tehtäviä olivat myös hallintoneuvostojen puheenjohtajuudet Kansallis-Osake-Pankissa (1944 - 46) ja Suomi-yhtiössä vuodesta 1926. Suomen Matkailijayhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtajuus sivusi VR:n tehtäviä; yhdistys rakennutti hänen johtokaudellaan muun muassa kuuluisat hotellit Aulangolle, Rovaniemelle (Pohjanhovi) ja Pallastunturille.

Jalmar Castrénille myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun suurristi, 1. luokan Vapaudenristi rintatähtineen sekä useita ulkomaisia kunniamerkkejä.

 

Jalmar Castrén S 14.12.1873 Alatornio, K 19.2.1946 Helsinki. V rovasti Fredrik Edvard Castrén ja Sofia Elisabeth Borg. P 1897- Elli Montell K 1940, PV kauppias Jakob Montell ja Albertina Westling.

URA. Ylioppilas 1891; insinööri 1895.

Polyteknillisen opiston vsta 1908 Teknillisen korkeakoulun vt. apulaisopettaja 1896 - 1899, vakinainen opettaja 1901 - 1908, lehtori 1908 - 1912, sillanrakennus- ja rakennuskonstruktioiden statiikan vt. professori 1912 - 1916, professori 1916 - 1922; vararehtori 1919 - 22. Rautatierakennuksen insinööri 1899 - 1901; Valtionrautateiden sillankonstruktööri 1905 - 1907; R. Helanderin rautabetoniliikkeen konstruktööri ja teknillinen johtaja 1906 - 1913; Valtionrautateiden pääjohtaja 1922 - 1942.

Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1913 - 1917; kulkulaitosten ja yleisten töiden toimituskunnan päällikkö (senaattori) P. E. Svinhufvudin hallituksessa 27.11.1917 - 27.5.1918; kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri J. K. Paasikiven hallituksessa 27.5.1918 - 27.11.1918, Oskari Mantereen hallituksessa 22.12.1928 - 16.8.1929; tasavallan presidentin valitsijamies 1925.

Yleisten töiden hallituksen puheenjohtaja 1919 - 1921; Rautatiehallituksen ylireviisori 1919 - 1922.

altion edustaja Tornator Oy:n ja Enso-Gutzeit Oy:n hallintoneuvostoissa 1919 - 1946; Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvosto 1916 - 1946, puheenjohtaja 1944 - 1946; Suomi-yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtaja 1926 - 1946; Palovakuutus OY Imatran johtokunnan puheenjohtaja 1922 - 1946: Raken johtokunnan puheenjohtaja 1921 - 1946; Koskirakennustoimikunta 1923 - 1930; Jokioisten - Forssan rautatie Oy:n johtokunnan puheenjohtaja 1926 - 1946; Helsingin aseman kehittämisen, yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun siirtoa käsittelevän komitean puheenjohtaja 1919; Posti- ja lennätinlaitoksen yhdistämistä suunnittelevan komitean puheenjohtaja 1920; Suomalais-norjalaisen raja-asiain valtuuskunnan suomalainen puheenjohtaja 1922 - 1924; Suomen Matkailijayhdistyksen puheenjohtaja 1923 - 1943; Suomen matkojen hallintoneuvoston puheenjohtaja 1930 - 1939; Matkailukomitean puheenjohtaja 1937 - 1938.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Suomen Valkoisen Ruusun suurr.; Vapaudenristi 1 rtk.; Norjan Pyhän Olavin suurr.; Ruotsin Pohjantähden R 1; Tanskan Dannebrogin R 1.

TUOTANTO. Kemin - Rovaniemen rautatie. 1903; Petsamon radan taloudelliset edellytykset. 1923; Maantiet ja rautatiet. 1931; Jokioisten - Forssan rautatie 1898 - 1938. 1938; Muistikuvia : suomalaisia kulttuurimuistelmia. 1946.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. Ahvenainen, Enso-Gutzeit Oy 1872 - 1992 I - II. 1992; P. Leino-Kaukiainen – A. Uino. Suomalaiskansallinen Kokoomus. Suomalaisen puolueen ja Kansallisen Kokoomuspuolueen historia vuoteen 1929. 1994; Uusi Suomi 20.2.1946: ”Prof. Jalmar Castrén kuollut.”; Valtioneuvoston historia 1917 - 1966. 1977; Valtionrautatiet 1862 - 1962. 1961; V. Vares – A. Uino. Suomalaiskansallinen Kokoomus. Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1929–1944. 2007; Vesa Määttä, Jalmar Castrénin henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Suomen Kansallisbiografiassa.

Vesa Määttä

julkaistu 5.12.2008