Yrjö-Koskinen, Iida Maria Fredrika

Iida Maria Fredrika Yrjö-Koskinen

Muut nimet:
Petander

Syntymäaika:
12.6.1857

Kuolinaika:
18.3.1937

Paikkakunta:
Kuopio, Helsinki, Hämeenlinna, Tampere

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
 

kansanedustaja, opettaja, kotitalouskasvatuksen uranuurtaja

Kuopiossa syntynyt, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Helsingissä vaikuttanut opettaja Iida Yrjö-Koskinen edisti sekä työssään että monissa harrastuksissaan ja luottamustoimissaan naiskasvatusta ja fennomaanista ajattelutapaa. Naisasiatyönsä ja taloudenhoitoon liittyvän laajan uudistustyönsä hän aloitti Tampereen Naisyhdistyksessä. Hänet valittiin suomalaisen puolueen ensimmäiseen viralliseen puoluevaltuuskuntaan 27.10.1906, ja hän oli perustamassa Kansallista Kokoomusta 9.12.1918 Vanhalla ylioppilastalolla.

 

Hän oli Suomalaisen Puolueen ja sitten Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja vuosien 1909─1919 valtiopäivillä, vuosina 1909─1914 samanaikaisesti miehensä (->) Eino Sakari Yrjö-Koskisen (1858 ─1916) kanssa. Aviomiehen suomettarelais-vanhasuomalaista sukuperintöä oli myöntyväisyys suhteessa Venäjään, jonka keisari-suuriruhtinaiden alaisuudessa kristillisestä näkökulmasta katsoen Suomen ja Suomen kansan historiallinen kohtalo oli täyttyvä, oli hänen puolisonsakin näkemys tapahtumien kulusta. Molempia kiinnostivat myös köyhän kansan kysymykset: aviomiestä valtiollis-poliittiselta, aviovaimoa valtiollis-sosiaaliselta kannalta.

Iida Maria Fredrika Petander syntyi 12. kesäkuuta1857 Kuopion maaseurakunnassa tilanomistaja August Probus Petanderin ja hänen vaimonsa Lovisa Fredrika Malmbergin tyttärenä. Hän kävi Kuopion ruotsalaisen tyttökoulun ja sai sieltä päästötodistuksen 1872. Koulun jälkeen, vain viisitoistavuotiaana, hän aloitti työuransa toimimalla sijaisopettajana Kuopion kansakoulussa ja henkikirjoittajan apulaisena. Kolme vuotta myöhemmin hänet hyväksyttiin oppilaaksi Jyväskylän seminaariin, josta hän valmistui 22-vuotiaana kansakoulunopettajaksi. ─ Kuopiossa hän oli saanut herätteitä (->) J. V. Snellmanin aatteista, ja Jyväskylässä hän opiskeli suomenkielisen sivistyksen puolesta taistelevan pioneerijoukon keskellä.

Heti valmistumisvuoden 1879 syksyllä Iida Yrjö-Koskinen sai Uno Cygnaeuksen toimesta johtajan-opettajan viran Hämeenlinnan suomalaisessa tyttökoulussa, jonka saman kaupungin normaalilyseon kansallismieliset opettajat olivat edellisenä vuonna perustaneet tyttärilleen. Muutamaa vuotta myöhemmin hän avioitui normaalilyseossa ja tyttökoulussa kielten tuntiopettajana toimivan, vapaaherra Eino Sakari Yrjö-Koskisen (vuoteen 1884 Forsman), senaattori, professori, vapaaherra (->) Georg Zacharias Yrjö-Koskisen (vuoteen 1884 Forsman) pojan kanssa. Nelihenkiseksi kasvanut perhe muutti 1888 Tampereelle, josta aviomies sai viran reaalilyseon ranskan ja saksan lehtorina; myöhemmin tämä toimi myös koulun rehtorina. Täällä perhe kasvoi vielä kolmannella tyttärellä.

Molemmille aviopuolisoille muutto Tampereelle merkitsi uuden elämänvaiheen ohella myös uusia haasteita, sillä vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä poliittinen suomalaisuus alkoi orastaa tässä tähän asti ruotsinkielisten johtamassa liike- ja tehdaskaupungissa. Yrjö-Koskiset lähtivät mukaan suomenkielisiin kulttuuririentoihin, ja vuosien myötä heidän asemansa näissä tuli yhä keskeisemmäksi.

Iida Yrjö-Koskinen oli tuntenut jo seminaarivuosinaan kiinnostusta naisasiaan, johon hän oli tutustunut muun muassa Minna Canthin jyväskyläläisissä lehdissä julkaisemien kirjoitusten välityksellä. Kuitenkin varsinaisen naisasiatyönsä hän aloitti Suomen Naisyhdistyksen alaosastona toimivassa Tampereen Naisyhdistyksessä, jota hän oli perustamassa 1890 ja jota hän johti pariin otteeseen varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana sekä lopulta kunniapuheenjohtajana. Hän oli vakuuttunut siitä, että naisten valveutuminen opillisesti, taloudellisesti ja poliittisesti merkitsi koko yhteiskunnan valveutumista. Tästä näkökulmasta katsoen myös raittius- ja siveellisyystyön edistäminen kuului naisyhdistyksen työsaralle

Suomen Naisyhdistys kannatti perustamisestaan, vuodesta 1884, lähtien yhteiskasvatusta, joka avasi ovet yliopistoon tytöillekin. Oikeaoppista siis oli, että myös Tampereen Naisyhdistys osallistui kaupungin suomalaisen yhteiskoulun (1896) perustamiseen. Yhtä kaikki yhdistys osallistui myös kaupungin talouskoulun perustamiseen (1892). Iida Yrjö-Koskinen opetti kummassakin koulussa terveysoppia, yhteiskoulussa myös käsitöitä, ja kuului kummankin koulun johtokuntaan.

Tampereen työläiskaupunginosien olot saivat Iida Yrjö-Koskisen ehdottamaan ja johtamaan monenlaisia uudistuksia. 1903 hän teki naisyhdistyksessä ensimmäisen esityksen kotitalousopetuksen tarjoamisesta laajoille piireille. Kahta vuotta myöhemmin yhdistys myönsi varat puutarhaneuvojan palkkaamiseen esikaupunkilaisia varten, alkoi jakaa kukansiemeniä ilmaiseksi, mansikan- ja vadelmantaimia puoleen hintaan sekä alennuksella omaa opasjulkaisuaan Tervolan puutarha. Kaupunginvaltuusto myönsi joskus anniskeluvoittovaroista tukea toimintaan, mutta vuodesta 1911 toiminnan takasi vakituinen valtionapu, joka mahdollisti ympärivuotisen kasvitarhan- ja kodinhoidonneuvojan palkkaamisen.

Tampereen harjut alkoivat kukkia ja eritasoisille pengermille syntyi kasvimaita, joilta riitti tuotteita myös myyntiin kaupungin torille. Yksittäisistä saavutuksista voi mainita, että Hatanpään ja Tammelan alueille yhdistys organisoi oman puutarhapalstan yli kahdellesadalle perheelle. Iida Yrjö-Koskisen ehdottamana ja yhdistyksen järjestämänä pidettiin myös lasten- ja kodinhoitoon liittyviä kilpailuja, ompelukursseja, voimistelu- ja leikkikursseja sekä esitelmiä muun muassa kirjanpidosta, rauhanasiasta ja eläinsuojelusta. Yhteistyötä virka- ja luottamusmiesten kanssa helpotti varmastikin se, että E.S.Yrjö-Koskinen oli kaupunginvaltuuston jäsen 1892─1896.

Oivaltaen järkiperäisen taloudenhoidon suuren merkityksen paitsi yksityisille kodeille myös koko yhteiskunnalle Iida Yrjö-Koskinen ryhtyi toimiin kotitalousopetuksen järjestämiseksi koko maassa ja kävi ammattitaitoaan lisätäkseen tutustumassa Ruotsin, Tanskan, Saksan, Hollannin ja Ranskan kotitalousalan oppilaitoksiin. Muutettuaan miehensä kuoleman jälkeen 1916 Helsinkiin hän jatkoi Tampereella aloittamaansa työtä, toimi pitkään Helsingin kotitalousopettajayhdistyksen puheenjohtajana ja edusti Suomea kotitalousopettajien kokouksissa maailmalla.

Iida Yrjö-Koskisen kaltainen aktiivinen henkilö ei voinut pysyä sivussa myöskään maan valtiollisesta elämästä; ei semminkään kun aviomiehen suku näytti mallia työn kiinnostavuudesta. Hänen aloitteestaan Tampereelle syntyi 1907 Suomalaisen Puolueen Naisjärjestö, ja hän toimi siinä aktiivisesti seuraavat kymmenen vuotta eli Helsinkiin muuttoonsa asti. Vuoden 1909 eduskuntavaaleissa hän oli Suomalaisen Puolueen edustajaehdokkaana Turun läänin eteläisessä vaalipiirissä, mutta jäi varasijalle. Kun samasta vaalipiiristä hänen miehensä serkku, suomalaisen puolueen edustaja, Turun hovioikeuden asessori Aleksi Käpy (vuoteen 1904 Alander) kutsuttiin heinäkuussa 1909 senaatin oikeusosaston jäseneksi, hän nousi varasijalta kansanedustajaksi vuoden 1909 toisilla valtiopäivillä.

Yksikamarisen ensimmäisillä valtiopäivillä 1907 suomalaisten, nuorsuomalaisten, ja sosialidemokraattisten naisedustajien aloitteesta eduskunnalle jätettiin anomusehdotukset avioliittoa sekä aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteita koskevan lainsäädännön uudistamisesta. Suomalaisen puolueen (->) Aleksandra Gripenbergin anomusehdotuksessa anottiin, että ”vaimo, jos hän on täyttänyt 21 vuoden iän, saisi täyden täysivaltaisuuden hallita omaa itseään ja kaikkea hänelle yksityisesti kuuluvaa omaisuutta sekä että vaimolle suotaisiin laajennettu oikeus ottaa osaa yhteisen pesän hallitsemiseen”. Kun asia ei edennyt, Iida Yrjö-Koskinen jätti vuosien 1910 ja 1911 valtiopäivillä edustaja Gripenbergin edellä mainittua aloitetta vastaavat anomusehdotukset. Nekään eivät edenneet; ei liioin naisjärjestöjen toimesta senaattiin jätetty anomus, jossa sitä pyydettiin ryhtymään asiassa aloitteelliseksi Ratkaisu syntyi vasta 1920-luvun lopun itsenäisessä Suomessa.

Kotitalousopetuksen järjestäminen ja tukeminen oli Iida Yrjö-Koskisen omaa alaa myös eduskunnassa. Niinpä hän eräiden nais- ja myös miesedustajien tukemana ehdotti useilla valtiopäivillä määrärahaa kotitalouskoulujen ja -kurssien järjestämiseen, näiden määrärahojen korottamista sekä vuotuista määrärahaa kotitalous-, keitto- ja emänkoulujen opettajille matka-apurahoiksi. Tulos oli, että eduskunnan anomuksia ei otettu huomioon tai että eduskunta itse alensi anottuja summia. Hän kannatti määrärahoja myös kansanopistojen tukemiseen, näiden vähävaraisten oppilaiden apurahoihin, opettajien ammatinvalmistukseen ja opintomatkoihin sekä kouluylihallitukseen nimenomaan kansanopistoja valvovaa ja neuvovaa henkilöä

Siveellisyystyön järjestelmälliseen edistämiseen tähtäsi porvarillisten naisten vuoden 1909 valtiopäiville jättämä anomusehdotus, jossa ehdotettiin komitean asettamista tutkimaan siveellisyysrikosten ja veneeristen tautien lisääntymisen syitä ja keinoja tilanteen muuttamiseksi. Kun anomusehdotus ei ennättänyt tulla edes sivistysvaliokunnassa käsitellyksi, Iida Yrjö-Koskinen oli mukana uudistamassa anomusta vuoden 1910 valtiopäivillä ja vuoden 1917 ensimmäisillä valtiopäivillä. Siveellisyyskysymykseen liittyi sekin, että hän oli vaatimassa naisen koskemattomuutta loukkaavista rikoksista kovennettuja rangaistuksia, että lapsen murhaa ja sikiön ”lähdettämistä” koskevissa tapauksissa oikeus kiinnittäisi huomiota myös lapsen isän suhtautumiseen asiaan.

Turvaa vailla olevien tilanteeseen hän kiinnitti huomiota jättäessään vuoden 1911 valtiopäiville anomusehdotuksen, joka kieltäisi kaiken ”kiertelevän eläinten näyttelemisen”; saamatta myönteistä ratkaisua hän joutui uusimaan ehdotuksen vuosien 1912, 1913 ja1914 valtiopäivillä. Samaan päämäärään tähtäsi hänen vuoden 1911 valtiopäivillä tekemänsä eduskuntaesitys, jossa vaadittiin tarkennuksia metsästysasetukseen. Toisaalta ankaruutta hän osoitti torpparilakia säädettäessä 1918: hän kannatti niitä, joiden mielestä ankarimman rangaistuksen saaneilta punaisilta piti evätä oikeus lunastaa torppansa omakseen; tämä pykälä poistettiin laista 1919.

Iida Yrjö-Koskinen kannatti kahdeksan tunnin työaikaa, sillä viime kädessä siinäkin oli kysymys ”kansan voimanlähteestä, kodista ja sen menestyksestä”; äitiysvakuutusta ja myös niille äideille, jotka eivät olleet ansiotyössä; naisen nimittämistä ”uskotuksi mieheksi” ainakin silloin, kun oli kysymys aviottomien lasten aseman parantamisesta; naisen mahdollisuutta toimia myös oikeudenkäyntivaltuusmiehenä ja julkisena asianajajana. Koska monissa tapauksissa naiselle ei vielä riittänyt virkaan nimittämiseen opillinen pätevyys, vaan hän joutui hakemaan ”vapautuksen sukupuolestaan”, joukko suomalaisen ja nuorsuomalaisen puolueen naisedustajia jo vuoden 1907 valtiopäivillä jätti anomusehdotuksen muutokseksi, että nainen pääsee valtion virkoihin samoilla ehdoilla kuin mieskin. Asia ei ottanut edetäkseen. Kun vuosien 1910, 1911, 1912, 1913 ja 1914 sekä vuoden 1917 ensimmäisillä valtiopäivillä asia oli esillä, Iida Yrjö-Koskinen oli tässä asiassa sekä itse aloitteellinen että muiden aloitteiden puolustaja. Kun keskustelu 1917 ajautui oman puolueen edustajan Ernst Nevanlinnan puheenvuorossa rintamajaon miehet─naiset mukaiseksi, hän diplomaattisesti mutta samalla kokonaisvaltaisesti kohdisti moitteensa kaikille niille miehille, joilla on ”kaikenlaisia ´mutta´- ja ´jos´-sanoja, kun tulee kysymys naisten oikeuksien ajamisesta ja asettamisesta ohjelmaan”.

Keväällä 1917 maan saatua kotimaisista miehistä kokoonpannun Oskari Tokoin johtaman senaatin eduskunta sai käsiteltäväkseen esityksen Erinäisten asiain siirtämisestä Suomen senaatin ja kenraalikuvernöörin ratkaistavaksi. Esitys ns. valtalaiksi synnytti vilkkaan mielipiteiden vaihdon, ja siihen osallistui myös Iida Yrjö-Koskinen. Hän epäili, vaikka ”vapausajatus sortoajan seurauksena oli kypsynyt jokaisen suomalaisen rinnassa”, oliko nyt oikea hetki ja käsillä oikea tapa sen toteuttamiseksi. Seuraavana vuonna hän kuului niihin, jotka olivat valmiit siirtymään tasavallasta kuningaskuntaan ja mahdollistamaan kruununperimyksen myös kuningashuoneen naispuoliselle jäsenelle: hänestä talo menestyi paremmin isännän kuin määräaikaisen voudin hoidossa. ”Joka on elänyt viime ajat, on elänyt suurta aikaa, joka on ollut v. 1918 eduskunnassa mukana, ei unhoita sitä ikinä”, hän kirjoitti vuoden 1919 alussa Suomen Naisessa. Toisaalta ”Hän oli saanut läheltä nähdä vihan kylvön ja vihan hedelmät”, kirjoittaa Aina Lähteenoja hänen muistojulkaisussaan.

Iida Yrjö-Koskisen ominta aluetta eduskunnassa olivat naisten oikeuksiin, siveellisyyskysymyksiin ja kotien hyvinvointiin liittyvät uudistukset. Hänen mielestään näistä riippui pitkälti kansallinen vahvuus ja valtiollinen tulevaisuus, eli niin kuin hän eräässä esitelmässään totesi, niin ”Koti on vapauden kehto. (…) Kodin vapaus on kaiken muun vapauden perusta. (…) Kodissa meidän tulee oppia seuraamaan sen kirjoittamattomia lakeja, voidaksemme seurata yhteiskunnan, suuren kotimme, kirjoitettuja lakeja.” Hän oli eduskunnassa aloitteellinen ja aloitteellisuudessaan sitkeä. Merkittävää on, että hän oli kuusilla valtiopäivillä lakivaliokunnan varsinainen jäsen ja kerran varajäsen. Vapaaehtoisesti jättämänsä eduskuntatyön jälkeen hän toimi yhden kauden Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä, vuoden 1925 presidentinvaaleissa valitsijamiehenä sekä asiantuntijajäsenenä kotitalousopetuksen järjestämistä ja avioliittolainsäädännön uudistamista käsittelevissä komiteoissa.

Vuosien mittaan hän kirjoitti useisiin päivä- ja aikakauslehtiin, suomensi Suomen Naisyhdistyksen julkaisemia kirjasia sekä kuului Uuden Suomen ja Suomen Naisen toimituskuntaan, jälkimmäiseen alusta eli vuodesta 1913 lähtien vakinaisesti aina vuoteen 1930.

Iida Yrjö-Koskisen pitkä työpäivä päättyi 18. maaliskuuta 1937 eli vähää vaille 80-vuotiaana.

 

Ida Maria Fredrika Petander vsta 1884 Yrjö-Koskinen, Iida S 12.6.1857 Kuopion pitäjä, K 18.3.1937 Helsinki. V tilanomistaja August Probus Petander ja Lovisa Fredrika Malmberg. P 1884 - kansanedustaja, rehtori, vapaaherra Eino Sakari Yrjö-Koskinen (aiemmin Forsman) S 1858, K 1916, PV senaattori, historian professori, toimittaja, vapaaherra Georg Zacharias Yrjö-Koskinen (aiemmin Forsman) ja Sofia Fransiska Friberg. Lapset: Aino Sofia Lovisa S 1886, filosofian maisteri; Eeva Rauha (Eneberg, Kivikataja) S 1887, lääketieteen lisensiaatti; Toini Maria S 1888, kamreeri.

URA. Kuopion ruotsalainen tyttökoulu 1872; Jyväskylän seminaari 1879.

Hämeenlinnan Suomalaisen Tyttökoulun johtajatar 1879 - 1886; Tampereen talouskoulun terveysopin opettaja 1900 - 1916; Tampereen Suomalaisen yhteiskoulun perustaja, terveysopin ja käsityön opettaja 1907 - 1916.

Suomen Naisen perustaja, vakinainen toimittaja 1916 - 1930.

Suomalaisen Puolueen kansanedustaja (Turun läänin eteläinen vaalipiiri) 1909 - 1914, 1917 - 1918, Kansallisen Kokoomuspuolueen edustaja (Turun eteläinen vaalipiiri) 1918; Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1919 - 1922; presidentin valitsijamies 1925.

Tampereen Naisyhdistyksen varapuheenjohtaja 1890 - 1894, 1902 - 1903, puheenjohtaja 1899 - 1902, 1907 - 1915; Kansallisen Kokoomuspuolueen säätiö hallituksen jäsen 1924-29; Suomen Kotitalousopettajien liiton puheenjohtaja.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Tampereen Naisyhdistyksen kunniapuheenjohtaja. Kunniajäsen: Suomen Naisyhdistys, Kotitalousopettajayhdistys, Tampereen Talouskouluyhdistys, Raittiuden Ystävät.

TUOTANTO. Katso V. Vasenius, Suomalainen kirjallisuus 5 : 1896 - 1900. 1905; S. Pakarinen, Suomalainen kirjallisuus 1911 - 1926. 1922 - 1927; runsaasti lähinnä kotitalousasioita käsitteleviä artikkeleita muun muassa julkaisuissa Koti ja Yhteiskunta, Suomen Nainen ja Uusi Suometar.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Ida Maria Fredrika Yrjö-Koskisen arkisto, Jyväskylän maakunta-arkisto; Iida Yrjö-Koskisen arkisto, Kansallisarkisto.

Valtiopäivien pöytäkirjat 1909 - 1919.

Hämeenlinnan suomalainen tyttökoulu ja yhteiskoulu 1878 - 1928. 1928; A. Innala, Suomen naisen alkutaival lainsäätäjänä. 1967; A. Lähteenoja, Iida Yrjö-Koskinen kodin ja yhteiskunnan naisena. 1938; Uranuurtajanaisia : Suomen Naisyhdistyksen 40-vuotisjuhlajulkaisu 1884 - 1924. 1924; Venla Sainio, Iida Yrjö-Koskisen henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia. SKS Helsinki 1997-.

Venla Sainio

julkaistu 5.12.2008