Vapaavuori, Jan Pellervo

Jan Pellervo (T) Vapaavuori

Syntymäaika:
03.04.1965

Paikkakunta:
Helsinki

Merkittävimmät toimet:
ministeri
kaupunginvaltuutettu
kansanedustaja
 

 

Oikeustieteen kandidaatti Jan Vapaavuori teki juristina töitä kokoomuksen puoluetehtävissä ja ministerin avustajana. Vapaavuori on ollut valtuustossa vuodesta 1997 alkaen ja lisäksi hän oli terveyslautakunnassa 1993-1996, liikuntalautakunnassa 1997-2000 ja kaupunginhallituksessa 2001 lukien. Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana Vapaavuori toimi vuoden 2002 joulukuusta huhtikuuhun 2005. Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Jan Vapaavuori nousi vuonna 2005 Jussi Pajusen kaupunginjohtajuuden myötä.

Vapaavuori on tullut tunnetuksi erityisesti aluepoliittisten kannanottojen kautta. Vuoden 2007 aikana keskustelu on vellonut erityisesti Sipoo –kysymyksen ympärillä. Vapaavuoren näkökulma alue- ja metropolipolitiikkaan on Helsinkiä ja sen ympäröiviä lähialueita laajempaa. Tämä tulee selvästi esiin kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeen lähetekeskustelussa 11.1.2006: ”Olen itse vakuuttunut siitä, että järkevintä olisi yhdistää Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja läntiset osat Sipoosta uudeksi suurkaupungiksi. Tämä olisi selvästi selkein ja yksinkertaisin tapa varmistaa seudullisesti kokonaisvaltainen, yhdyskuntarakenteen ja kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta tarkoituksenmukainen päätöksenteko. Uskon, että yhdistämisellä aikaansaataisiin merkittävää lisäarvoa. (…) pääkaupunkiseudun kaupunkien keskinäinen kilpailu on sinänsä positiivista ja rohkaisee dynaamisuuteen. Vähättelemättä tätä näkökohtaa, koen kuitenkin, että pääkaupunkiseudun tärkeimmät kilpailijat löytyvät maan rajojen ulkopuolelta, erityisesti Itämeren alueen muista metropolialueista”

Tie eduskuntaan aukesi Vapaavuorelle vuonna 2003. Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen Vapaavuori siirtyi asuntoministeriksi samalla jättäen kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden.

 

Vapaavuori, Jan Pellervo S 03.04.1965 Helsinki V varatuomari Panu Kullervo Vapaavuori, kotitalousopettaja Gun Elisabet Vapaavuori P eläinlääketieteen tohtori Outi Laitinen-Vapaavuori 2005 -

URA oikeustieteen kandidaatti 1989 (Helsingin yliopisto)

Helsingin yliopiston vertailevan oikeustieteen vs. assistentti 1990-1991, kansainvälisen talousoikeuden instituutin tutkija 1991-1992, Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotussihteeri 1992-1993, ulkomaankauppaministeri Salolaisen erityisavustaja 1993-1995, oikeusministeri Niinistön erityisavustaja 1995, Kokoomuksen kansainvälisten asiain sihteeri 1995-1999, ulkomaankauppaministeri Sasin erityisavustaja 1999-2001, Track & Field Finland Oy: toimitusjohtaja 2001-2003

Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja Helsingin vaalipiiri 19.03.2003 -, Puhemiesneuvosto 03.04.2007 - 18.04.2007, Suuri valiokunta 02.04.2003 - 20.03.2007, Lakivaliokunta 02.04.2003 - 21.06.2005, Talousvaliokunta (vj) 02.04.2003 - 20.03.2007, Perustuslakivaliokunta 22.06.2005 - 18.04.2007, (pj) 03.04.2007 - 18.04.2007, Ulkoasiainvaliokunta (vj) 03.04.2007 - 18.04.2007, Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta 02.04.2003 - 10.02.2006, (vj) 14.02.2006 - 20.03.2007, Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä (vpj) 02.02.2006 - 18.04.2007

Asuntoministeri (Vanhanen II) 19.04.2007 - ; ministeri ulkoasiainministeriössä (Vanhanen II) 01.06.2007 -

Helsingin kaupunginvaltuusto 1997-; Helsingin kaupunginhallitus 2001-2007; Helsingin Kokoomus (vpj) 2003-2005; Helsingin kaupunginhallitus (pj) 2005-2007; Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta (pj) 2005; Helsingin seudun yhteistyökokous (pj) 2005-; Suomen kansallisoopperan säätiö 2007

yliluutnantti

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Kalevi Oksanen, Kokoomuksen valtuutetut Helsingin kaupunginvaltuustossa 1919-2008. Helsingin Kokoomus 2008; Eduskunnan kansanedustajamatrikkeli.

julkaistu 13.3.2009