Solja, Niilo Johannes

Niilo Johannes Solja

Muut nimet:
Sandell

Syntymäaika:
25.6.1888

Kuolinaika:
15.9.1967

Paikkakunta:
Hämeenkyrö, Pirkkala, Tampere

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
ministeri
 

apulaissisäasiainministeri, kansanedustaja, asianajaja

Tamperelainen Niilo Solja on jäänyt Suomen poliittiseen historiaan J. E. Sunilan toisen hallituksen toisena sisäministerinä. Hän jätti paikkansa Mäntsälän kapinan aikana oltuaan sitä mieltä, ettei Mäntsälään kokoontuneisiin olisi pitänyt soveltaa kommunistien varalta säädettyjä poikkeusmääräyksiä. Solja oli myös yhden kauden kansanedustaja sekä tunnettu asianajaja, joka osallistui edelleenkin toimivan sukuyrityksen perustamiseen. Kokoomuspuolueessa hän lukeutui 1930-luvun radikaaleihin.

 

Hämeenkyrössä kauppiasperheeseen syntynyt Niilo Solja kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen lyseosta 1908, suoritti oikeustutkinnon ja ylemmän hallintotutkinnon 1911 ja sai varatuomarin arvon 1913. Lakimiesuransa alkuvaiheessa hän toimi hovioikeuden virkamiehenä, mutta jätti yksipuoliseksi katsomansa virkauran ja siirtyi asianajajaksi Tampereelle, jossa hän oli arvostetun Lakiasiaintoimisto Ahlman & Pulkkisen toinen osakas parinkymmenen vuoden ajan (1916 - 1937). Vuonna 1918 hän osallistui Vilppulan, Tampereen ja Viipurin taisteluihin muun muassa sotatuomarina ja majoitusmestarina sekä toimi sodan jälkeen valtiorikosoikeuden puheenjohtajana.

Lähdettyään politiikkaan Solja toimi ensin Tampereen keskeisissä kunnallisissa luottamustoimissa, kaupunginvaltuustossa vuodesta 1921 sekä rahatoimikamarissa 1921 - 1923 ja kaupunginhallituksessa 1928 - 1929. Kansallisen Kokoomuspuolueen kansanedustajaksi hänet valittiin 1930 Pohjois-Hämeen vaalipiiristä. Valtakunnan politiikassa hän vaikutti muun muassa Valtion lentokonetehtaan ja lentokentän saamiseen Tampereelle.

Kun P. E. Svinhufvudin presidentiksi valitsemisen jälkeen maaliskuussa 1931 muodostettiin uutta hallitusta, poliittisissa piireissä painotettiin parlamentaarisen hallituksen tärkeyttä. Edellinen, osittain lapuanliikkeen painostuksesta syntynyt Svinhufvudin hallitus oli ajanut läpi alun perin Kyösti Kallion hallituksen antamat esitykset niin sanotuiksi kommunistilaeiksi. Nyt näytti olevan aika palata normaaliparlamentarismiin antamatta lapuanliikkeen ulkoparlamentaarisen toiminnan vaikuttaa hallitukseen.

Maalaisliittolaisen J. E. Sunilan johtamaan hallitukseen nimitettiin neljä kokoomuslaista ministeriä, heidän joukossaan vasta edellisenä vuonna kansanedustajaksi valittu apulaissisäministeri Solja, joka ei suinkaan lukeutunut puolueensa sisäpiiriin, mutta oli oikeistoradikaalilla linjalla kuten tuolloin puoluejohdon enemmistökin. Apulaissisäministerin toimialaan kuuluivat poliisiasiat. Ensimmäisenä sisäministerinä toimi Ruotsalaiseen Kansanpuolueeseen lukeutuva vapaaherra Ernst von Born. Kun von Born kieltäytyi estämästä sosiaalidemokraatti Mikko Erichin kiisteltyä puhetilaisuutta Mäntsälän Ohkolan työväentalolla 27. helmikuuta 1932, syntyi jännittynyt tilanne lapuanliikkeen kannattajien kokoontuessa Mäntsälään ja vaatiessa Sunilan hallituksen eroa. Lapuanliikkeen kannattajat katsoivat, ettei hallitus kyennyt eikä halunnut kunnolla estämään vasemmistolaista kiihotusta, ja ns. laillisuusrintama halusi Erichin puhetilaisuuden sallimisella lopettaa lapuanliikkeen omavaltaiset otteet.

Tilanteen kärjistyessä valtioneuvosto päätti soveltaa Mäntsälän kapinallisiin edellisvuonna äärivasemmiston toiminnan varalta säädettyä tasavallan suojelulakia, jolla voitiin rajoittaa paino- ja kokoontumisvapautta. Solja ja kokoomuslainen sosiaaliministeri (->) K. E. Kilpeläinen eivät hyväksyneet suojelulain käyttämistä lapuanliikettä vastaan, vaan jättivät eronpyyntönsä. Solja itse ilmaisi eronpyyntönsä johtuneen siitä, ettei hän pitänyt oikeana maan sisäpolitiikan hoidossa noudatettuja periaatteita kuten sitä, että joitakin sisäministeriön poliisiasioita valmisteltiin salaisesti ministeriön ulkopuolella.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä ilmaisi tukevansa ministereitään, vaikka eronpyyntö nähtiinkin kapinallisten tukemiseksi. Kokoomuslaisista ministereistä myös valtiovarainministeri Kyösti Järvinen esitti eronpyyntönsä, mutta peruutti sen presidentin pyynnöstä. Hallitusyhteistyön pelasti kokoomuspuolueen eduskuntaryhmän pieni presidentin tukemisen kannalla ollut vähemmistö, josta kansanedustaja (->) Erkki Paavolainen siirtyi sosiaaliministeriksi. Soljan paikan täytti yleisesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti K. L. Oesch, joka ”komennettiin” toiseksi sisäministeriksi.

Vaikka Soljan ura valtakunnan politiikassa päättyi vuoden 1933 eduskuntavaaleihin, hän nousi muutamaksi vuodeksi kokoomuspuolueen valtakunnallisiin luottamustehtäviin. Erottuaan hallituksesta Solja valittiin eduskuntaryhmän valtuuskuntaan sekä puolueohjelman kehittämistä pohtineeseen valiokuntaan. Hän oli myös kokoomuspuolueen puoluevaltuuskunnan jäsen. Kannatettuaan aluksi kokoomuksen läheistä yhteistyötä IKL:n kanssa Solja joutui viimeistään 1935 myöntämään, että puolueen oli tehtävä selvä pesäero kansanliikkeeseen.

Asianajajan- ja kunnallispoliitikon uransa lisäksi Solja osallistui tamperelaisen elinkeinoelämän toimintaan. Hän oli ostanut 1922 veljensä, insinööri Ville Soljan kanssa tamperelaisen kemianteollisuuden yrityksen Teknokemiallinen Tehdas Oy:n. Yhtiön nimi muutettiin 1925 Kiilto Oy:ksi, ja Niilo Solja toimi yhtiön hallituksen puheenjohtajana Ville Soljan hoitaessa toimitusjohtajan tehtäviä. Lisäksi Niilo Solja oli 1925 - 1938 palovakuutusyhtiö Varman ja 1932 - 1938 tapaturmavakuutusyhtiö Otavan hallintoneuvoston puheenjohtaja sekä Finlayson-Forssa Oy:n hallituksen varajäsen 1930 - 1938. Hän oli myös Kansallis-Osake-Pankin (KOP) Tampereen konttorin valvoja 1920-luvulla ja KOP:n tilintarkastaja 1932 - 1933.

Jouduttuaan alkoholiongelmiensa takia vaikeuksiin Niilo Solja myi 1937 osakkuutensa tamperelaisessa asianajotoimistossa. Seuraavana vuonna Ville Solja lunasti itselleen koko Kiilto Oy:n, josta hänen poikansa Antti Soljan johdolla kehittyi yksi maan johtavista kemianteollisuuden yrityksistä. Niilo Solja muutti Helsinkiin, jossa hän harjoitti pienimuotoista asianajotoimintaa vielä kolmen vuosikymmenen ajan. Harrastustensa metsän- ja puutarhanhoidon sekä kalastuksen ohella Solja oli keskeisimmät luottamustehtävänsä jätettyään mukana asunto-osakkaiden edunvalvonnassa, mm. 1927 perustetun Suomen Asuntohypoteekkipankin hallituksen jäsenenä 1957-1965.

 

Niilo Johannes Sandell vsta 1907 Solja S 25.6.1888 Hämeenkyrö, K 15.9.1967 Pirkkala. V kauppias Kaarlo Johannes Sandell ja Hilma Helena Kalenius. P 1910 - sairaanhoitaja Olga Siika S 1882, K 1955, PV maanviljelijä Kustaa Aadolf Siika ja Maria Grenman. Lapset: Aune Maria (Säilä) S 1910; Matti Johannes Niilo S 1914, teollisuusneuvos.

URA. Ylioppilas Tampereen lyseosta 1908; oikeustutkinto ja ylempi hallintotutkinto 1911, varatuomari 1913.

Turun hovioikeuden ylimääräinen virkamies 1913 - 1916; Lakiasiaintoimisto Ahlman & Pulkkisen osakas Tampereella 1916 - 1937; asianajaja Helsingissä 1938 - 1967.

Kansallisen Kokoomuspuolueen kansanedustaja 1930 - 1933; J. E. Sunilan 2. hallituksen apulaissisäasiainministeri 21.3.1931 - 3.3.1932; presidentin valitsijamies 1937, 1940 ja 1943. Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen 1921 - 1937, rahatoimikamarin jäsen 1921 - 1923, kaupunginhallituksen jäsen 1928 – 1929; Kansallisen Kokoomuspuolueen Pohjois-Hämeen kansallisliiton puheenjohtaja 1933-1938; Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen 1932-36.

Kiilto Oy:n hallituksen puheenjohtaja 1925 - 1938.

Palovakuutusyhtiö Varman hallintoneuvoston puheenjohtaja 1925 - 1938; Tapaturmavakuutusyhtiö Otavan hallintoneuvoston puheenjohtaja 1932 - 1938. Finlayson-Forssa Oy:n hallituksen varajäsen 1930 - 1938; Kansallis-Osake-Pankin tilintarkastaja 1932 - 1933.

Suomen Asianajajaliiton hallitus 1925 - 1937; Kansallisen Kokoomuspuolueen valtuuskunta 1932 - 1937.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Suomen Valkoisen Rusuun K 1; Vapaussodan mm.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Teollisuusneuvos Antti Soljan haastattelu; Valtioneuvoston historia 1917 - 1966 I : ministeristöjen historia 1917 - 1939. 1976; Mikko Uola, Niilo Soljan henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia. SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli perustuu Suomen Kansallisbiografiassa julkaistuun henkilökuvaan.

Mikko Uola

julkaistu 5.12.2008