Gummerus, Leo Benedikt

Leo Benedikt (T) Gummerus

Syntymäaika:
20.06.1885

Kuolinaika:
16.12.1956

Paikkakunta:
Kurkijoki, Lappeenranta

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
kaupunginvaltuutettu
 

 

Lappeenrannan seudun seurakuntaväen nimeämä eduskuntaehdokas rovasti Leo Gummerus on kokenut ja lukuisissa luottamustoimissa ansioitunut pappismies ja seurakuntatyöntekijä, minkä lisäksi hän on merkittävällä tavalla osallistunut yhteiskunnalliseen toimintaan.

Hän on syntynyt 1885 Kurkijoella. Filosofian maisteriksi hänet vihittiin 1907, suoritti teologian kandidaatin tutkinnon 1911, jolloin myös valittiin papiksi. Sen jälkeen hän täydensi opintojaan Saksassa. Palveltuaan ensin ylimääräisenä pappina eri seurakunnissa hän tuli 1920 Rautjärven kirkkoherraksi ja 1931 nykyiseen virkaansa Lappeen seurakunnan kirkkoherraksi. Tarmokkuutensa, oppineisuutensa ja kokeneisuutensa vuoksi hän on joutunut hoitamaan myös lukuisia luottamustehtäviä. Viipurin hiippakunnan tuomiokapitulin asessorina hän toimi 12 vuotta ja on vuodesta 1923 ollut pappisedustajana kirkolliskokouksessa ja kuulunut useita vuosia kirkkolakikomiteaan.

Rovasti Gummerus on myös erittäin kokenut kunnallismies, sillä hän on ollut useita vuosia Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsenenä ja puheenjohtajana. Kokoomuspuolueen kansanedustajana hän oli 1927-29 valtiopäivillä ja kaksi kertaa presidentin valitsijamiehenä. Hiippakuntamme viime piispanvaalissa hän sai toiseksi suurimman äänimäärän.

Seurakuntatyö kaikissa muodoissaan on aina ollut hänen sydäntään lähellä. Hän on suorittanut myös huomattavia kirjallisia töitä ja hänen erikoisharrastuksistaan mainittakoon maanviljelys.

Gummerus, Leo Benedikt S 20.06.1885 Kurkijoki K 16.12.1956 Lappeenranta V kirkkoherra Julius Immanuel Gummerus, Aina Helena Winter P1 Karin Lydia Noponen 1914 – 1925 P2 Siiri Helena Elisabeth Tavast 1926-

URA. ylioppilas 1903, filosofian kandidaatti 1907, filosofian maisteri 1907, teologian kandidaatti 1911, pappisvihkimys 1911, pastoraalitutkinto 1916

ylimääräinen pappi Parikkalassa 1911-1914, ylimääräinen pappi Jaakkimassa 1914-1915, ylimääräinen pappi Iisalmessa 1915-1920, Rautjärven kirkkoherra 1920-1931, Lappeen kirkkoherra 1931-1956, Savonlinnan tuomiokapitulin asessori 1923-1925, Viipurin tuomiokapitulin asessori 1925-1929, 1935-1941, vt. lääninrovasti 1947-1951, lääninrovasti 1951-1956, Kokoomuksen kansanedustaja Viipurin läänin itäinen vaalipiiri 02.09.1927 - 31.07.1929

Lakivaliokunta

presidentin valitsijamies 1925, 1937, 1940, 1943, 1950; Karjalan asiain neuvottelukunta; Lappeenrannan kaupunginvaltuusto (pj)

Kirkolliskokous; Suomen kirkon sisälähetysseuran johtokunta (pj); Jaakkiman kristillisen kansanopiston johtokunta (pj); Etelä-Karjalan raamattuseuran johtokunta (pj)

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. rovasti 1929, teologian tohtori h.c. 1955 (Helsingin yliopisto)

Lähteet ja kirjallisuus: Karjalan Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaat 1948 Kymen läänin vaalipiirissä –lehti, PTA.

julkaistu 17.8.2009, täydennetty 9.6.2010