Koskinen, Pirkko K.

Pirkko K. (T) Koskinen

Syntymäaika:
1932

Paikkakunta:
Helsinki

Merkittävimmät toimet:
kaupunginvaltuutettu
professori
 

 

Professori Pirkko K. Koskinen aloitti aktiivisen poliitikon uransa Kokoomuksen Naisten Liiton pääsihteerinä 1959-1964. Saatuaan yliopistouransa tohtorivaiheeseen Koskinen lähti mukaan uudelleen politiikkaan ja toimi kaupunginvaltuuston jäsenenä kolme kautta 1973-1984. Hän eteni virkauralla työoikeuden professoriksi ja eduskunnan apulaisoikeusasiamieheksi, mistä virasta hän jäi eläkkeelle. Yliopistourallaan Koskinen tuli tunnetuksi työntekijöiden osallistumisjärjestelmien ja tasa-arvoasioiden tutkijana sekä arvotettuna asiantuntijana. Mutta hän oli myös muutoinkin rivakka osallistuja. Vuonna 2004 hän muisteli, että vasta 1950-luvulla Helsingissä alkoi olla kunnon valikoima silmälasien kehyksiä. Silmälaseista hän mainitsi: ”Kyllä ne kuuluvat naamaani, jäsentävät sitä aika hyvin.” Nyt hän on hankkinut lasinsa designlasien valmistajalta Pekka Grönroosilta. Pirkko K. Koskinen toimi myös teollisuuslaitosten lautakunnassa 1977-1980 ja hän oli kaupunginhallituksen jäsen 1979-1980.

 

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Kalevi Oksanen, Kokoomuksen valtuutetut Helsingin kaupunginvaltuustossa 1919-2008. Helsingin Kokoomus 2008.

julkaistu 5.3.2009