Ikkala, Olli Kustaa

Olli Kustaa Ikkala

Syntymäaika:
29.7.1927

Kuolinaika:
6.12.2001

Paikkakunta:
Vaasa, Espoo

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
toimitusjohtaja
professori
 

Helsingin Osakepankin pääjohtaja, Suomen Teollisuusliiton toimitusjohtaja, finanssioikeuden professori, kansanedustaja

Lakitieteen tohtori Olli Ikkalan ura oli harvinaisen monipuolinen, vaikkei se missään johtanut kaikkein terävimmälle huipulle. Hän vaikutti niin oikeustieteen professorina, verotuksen uudistajana, teollisuuden järjestömiehenä, pankinjohtajana kuin Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajana. Hän osallistui tällöin etenkin sinipunahallituksen ”suureen” verouudistukseen 1980-luvun lopulla

 

Olli Ikkalan isä Artturi Ikkala (1895 - 1962) oli merkittävä juristi, joka oli toiminut Vaasassa lääninsihteerinä ja hovioikeuden asessorina ennen kuin hänet nimitettiin Korkeimman oikeuden hallintoneuvokseksi 1937. Artturi Ikkala harrasti historiaa ja oli aktiivinen Suomalaisessa Lakimiesyhdistyksessä.

Olli Ikkala ryhtyi isänsä jälkiä seuraten lukemaan lakia ja valmistuttuaan opiskeli myös ekonomiksi. Hän lähti ensin yliopistouralle ja väitteli verotuksesta 1955. Verotus pysyikin hänen erikoisalanaan - jopa niin, että piikittelyn mukaan hän vuorotellen valmisteli lakeja, sovelsi niitä hallinnossa, opetti asiat tuleville tuomareille ja neuvoi yrityksille, miten kyseisiä pykäliä kierretään.

Edettyään assistentista finanssioikeuden professoriksi ja julkaistuaan verotuksesta useita tutkimuksia Ikkala siirtyi 1970 uuden verohallituksen pääjohtajaksi. Edellisenä vuonna oli hyväksytty uusi elinkeinoverolaki, jonka tulkinnasta hän julkaisi tuoreeltaan teoksen. Ura verohallinnossa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Ikkala houkuteltiin jo 1971 Suomen Teollisuusliiton toimitusjohtajaksi.

Teollisuus tarvitsi tietenkin Ikkalan verotietämystä, mutta Ikkalan keskeisimmäksi haasteeksi nousi aluksi Suomen suhde Euroopan Talousyhteisöön (EEC). Ikkala puolusti aktiivisesti EEC-sopimusta ja painosti toisaalta porvarillisia poliitikkoja hyväksymään Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) asettamat ratkaisun ehdot niin sanotuista suojalaeista. EEC-sopimus allekirjoitettiin lopulta syksyllä 1973. Kohta tämän jälkeen puhkesi öljykriisi, jolloin Ikkala joutui Teollisuusliitossa tasapainoilemaan energian hinnankorotuksia protestoivan jäsenistönsä valtaosan ja suurimman jäsenyrityksen Neste Oy:n etujen välissä.

Teollisuuden edunvalvonnan jakaantuminen kolmeen järjestöön päättyi viimein 1975, kun Metsäteollisuuden Keskusliitto, aiemman kotimarkkinatuotannon Teollisuusliitto ja lähinnä keskisuurten yritysten Teollisuudenharjoittajain liitto yhdistettiin. Uuden Teollisuuden Keskusliiton johtoon ei voitu valita yhdenkään aiemman järjestön miestä, vaan tehtävään tuli työnantajajärjestön siihenastinen ykkönen (->) Timo Laatunen. Ikkala siirtyi tällöin Helsingin Osakepankin (HOP) johtokuntaan.

HOP oli toiminut kauan melko varovaisesti suurten liikepankkien varjossa. Ne antoivat sille kuitenkin jo yhteiskunnallisista syistä tietyn elintilan. Ikkala toimi alkuun pääjohtaja Filip Petterssonin varamiehenä ilman suurta liikkumatilaa. Tultuaan 1984 pääjohtajaksi Ikkala aloitti näyttävät uudistukset, joita vauhditti ennen muuta toimitusjohtajaksi Suomen Pankista kutsuttu kauppatieteiden tohtori Kari Nars. Pankki kärsi kuitenkin pian suuria valuuttakurssitappioita, ja sen uskottavuus heikkeni.

Tässä vaiheessa Suomessa alettiin innostua yritysten valtaamisesta ja muusta niin sanotusta kasinotaloudesta. Ikkala apulaisineen ei pystynyt estämään suurten osake-erien siirtymistä HOP:n valtaamista tavoitteleville kilpailijoille, Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankille ja Suomen Yhdyspankille (SYP). Mika Tiivolan johtama SYP voitti omistustaistelun, ja syksyllä 1985 HOP sulautettiin Yhdyspankkiin. Ikkala ja Nars joutuivat tällöin sivuun. Nars sai kuitenkin pian keskeisen aseman valtion finanssihallinnossa.

Ikkala ei jäänyt viettämään eläkepäiviä purjehdus- ja muiden harrastustensa parissa, vaan suostui Kansallisen Kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa 1987. Politiikkaan oli usein vaadittu kokemusta ja asiantuntemusta, ja Ikkala valittiinkin eduskuntaan. Hänellä oli rooli (->) Harri Holkerin hallituksen ”suuressa”, kohutussa verouudistuksessa. Eduskunnassa oli kuitenkin oma nokkimisjärjestyksensä, eikä uudelle kansanedustajalle suotu näkyviä tehtäviä, oli hänen kokemuksensa mikä tahansa. Veroasiat annettiin siis Kokoomuksen aiemmalle eduskuntaryhmän puheenjohtajalle, ekonomi Ulla Puolanteelle. Keskeisiä linjoja veti valtiovarainministeri Erkki Liikanen (sd.).

Verouudistus eteni kohun keskellä. Niinpä osakkeiden verotus uudistettiin ja ennen seuraavia vaaleja myös lupaus tuloverotuksen keventämisestä toteutettiin. Ehkä odotukset olivat kuitenkin olleet vielä suuremmat. Uudistuksia vaikeutti 1980-luvun lopun huippusuhdanne, jota olisi pikemmin pitänyt hillitä väliaikaisin veronkorotuksin. Verouudistus jatkui 1990-luvun alussa Esko Ahon porvarihallituksen aikana, mutta Ikkala ei asettunut 1991 enää uudelleen ehdolle ja hänen kansanedustajanuransa jäi yhteen kauteen.

Olli Ikkalalla oli edellytyksiä niin politiikkaan kuin edunvalvontaan. Hän oli luonteeltaan sosiaalinen ja esiintyi sujuvasti, joskin hieman professorimaisesti luennoiden.

 

Olli Kustaa Ikkala S 29.7.1927 Vaasa, K 6.12.2001 Espoo. V hallintoneuvos Artturi Kustaa Ikkala (aiemmin Wilber) ja Aili Maria Salovius. P 1952 - Maisa Louhivaara S 1926, PV kapteeni Väinö Louhivaara ja Kyllikki Kaisla. Lapset: Jarmo Kustaa S 1954, K 2004, oikeustieteen kandidaatti, asianajaja; Merja (Lairila) S 1959, varatuomari.

URA. Ylioppilas Helsingin suomalaisesta lyseosta 1946; ylempi oikeustutkinto 1950; lakitieteen kandidaatti, lisensiaatti 1951, tohtori 1955 Helsingin yliopistosta; varatuomari 1953; ekonomi Kauppakorkeakoulusta 1954. Opintomatka Ruotsiin 1953, 1954, Tanskaan 1953, 1956, Saksaan 1953, 1954, 1955, 1957, Sveitsiin 1955, Itävaltaan 1956.

Maatalousministeriön asutusasiainosaston ylimääräinen esittelijä 1951; Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden vt. assistentti, assistentti 1952 - 1960; julkisoikeuden vt. apulainen 1956 - 1957; finanssioikeuden dosentti 1957; hallinto-oikeuden vt. apulainen 1958 - 1960; hallinto-oikeuden apulainen 1960 - 1964; finanssioikeuden professori 1964 - 1971; valtiovarainministeriön vero-osaston vt. ylijohtaja 1966 - , ylijohtaja 1968 - 1970; verohallituksen pääjohtaja 1970 - 1971; Suomen Teollisuusliiton toimitusjohtaja 1971 - 1975; Helsingin Osakepankin pääjohtajan varamies 1975 - 1984, pääjohtaja 1984 - 1986.

Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja (Uudenmaan läänin vaalipiiri) 1987 - 1991.

Pykälän inspehtori 1966 - 1969; lukuisia luottamustehtäviä lähinnä juridisissa ja elinkeinoelämän yhteisöissä.

Kansallissäätiön isännistöjäsen 1991-, isännistön puheenjohtaja 1991-, hallituksen jäsen 1987-1990.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Suomen Leijonan K 1968; Suomen Valkoisen Ruusun K 1982; Jatkosodan mm.

TUOTANTO. Varasto ja sen arvostus tulo- ja omaisuusverotuksessa. 1955 (väitöskirja); Käyttöomaisuuden arvonvähennykset tulo- ja omaisuusverotuksessa. 1957; Tilintarkastuksesta. 1958; Kunnan yleinen toimivalta. 1959; Luonnolliset vähennykset ja liiketulo : TOL:n 25 :n tulkintaa. 1962; Uusi elinkeinoverolainsäädäntö. 1969 (8. uudistettu painos 1993 E. Anderssonin, E. Nuorvalan kanssa); artikkeleita taloudellisissa julkaisuissa.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. H. Hiilamo, SKOP : lyhyt historia. 1995; Maksun aika. 1974; M. Pesonen, Teollisuuden Keskusliitto ja sen edeltäjät 1921 - 1991; E. Tudeer, Helsingin Osakepankki 1913 - 1986. 1986; J. Vesikansa, EEC - tulliliitosta Euroopan Yhdysvaltoihin?. 1973; J. Vesikansa, Kehitysmaasta elintaso-Suomeen. 1992; T. Vihola, Rahan ohjaaja : Yhdyspankki ja Merita 1950 - 2000. 2000; Jyrki Vesikansa, Olli Ikkalan henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Suomen Kansallisbiografiassa.

Jyrki Vesikansa

julkaistu 5.12.2008