Gripenberg, Aleksandra

Aleksandra Gripenberg

Syntymäaika:
3.8.1857

Kuolinaika:
24.12.1913

Paikkakunta:
Kurkijoki, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
 

kansanedustaja, naisasianainen, kirjailija

Vapaaherratar Aleksandra Gripenberg oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kansainvälisesti tunnetuin suomalainen naisasianainen. Kotimaassa hän oli Suomalaisen Naisliiton pitkäaikainen puheenjohtaja, liiton kuukausijulkaisun Koti ja Yhteiskunta päätoimittaja sekä Suomalaisen Puolueen kansanedustaja, jolla oli kolme asiaa ylitse muiden: kristillisyys, naisasia ja sivistyneistön johtama fennomaaninen isänmaallisuus.

 

Aleksandra Gripenberg syntyi 30.8.1857 senaattori, vapaaherra Johan Ulrik Sebastian Gripenbergin ja tämän puolison Maria Lovisan toiseksi nuorimpana Kurkijoella Tervun hovissa. Vapaaherralla oli kahdesta avioliitosta kaikkiaan seitsemäntoista lasta.

Sebastian Gripenberg erosi armeijasta everstiluutnanttina, toimi jonkin aikaa Uudenmaan läänin varamaaherrana ja ryhtyi sitten uuden ajan maanviljelijänä hoitamaan kotikartanoaan Voipaalaa Sääksmäellä. Nuorena upseerina solmittu serkusavioliitto päättyi vaimon kuolemaan 1837, ja silloin kahdeksasta lapsesta oli elossa enää kolme. Taloudelliset vaikeudet pakottivat hänet luopumaan kartanosta1840, mutta uusi työsarka avautui valtion Tammelaan perustaman Mustialan maanviljelysopiston luojana ja ensimmäisenä johtajana.

1842 hän solmi uuden, epäsäätyisenä pidetyn avioliiton itseään vähän yli kaksikymmentä vuotta nuoremman, Voipaalan kartanon palveluskuntaan kuuluneen Maria Lovisa Öhrnbergin kanssa. Tästä liitosta syntyi yhdeksän lahjakasta, elinvoimaista lasta, joista yksikään ei kuollut varhaislapsuudessa ja joista kahdeksan eli korkeaan ikään. Sisarusten joukosta nousi kaksi senaattoria, arkkitehti ja sotahistorioitsija sekä useampia kirjailijoita ja opettajia; melkein kaikilla heistä oli erilaisia taiteellisia taipumuksia.

Seitsemän Mustialan vuoden jälkeen perhe muutti Hämeestä Laatokan rannalle Kurkijoelle, jossa äkkinäisistä ratkaisuistaan tunnettu vapaaherra aloitti venäläisen Kuscheleff-Besborodkon lahjoitusmaiden hoitajana. Näin Tervun hovista tuli useimpien uusien Gripenbergien synnyin- ja lapsuuskoti. Ja täällä niin kuin Mustialassakin isän esimerkki tartutti lapsiin sosiaalisen vastuuntunnon. ”En muista aikaa, jolloin en olisi ymmärtänyt, että meillä on velvollisuuksia kansaa kohtaan ja yleensä niitä kohtaan, jotka ovat saaneet vähemmän kuin me itse”, tytär Aleksandra muisteli myöhemmin.

Sebastian Gripenberg palasi vielä julkiseen elämään: 1860 hänestä tuli senaatin vastaperustetun maanviljelystoimituskunnan päällikkö ja 1861 ns. tammikuun valiokunnan puheenjohtaja, vuosien 1863─64 valtiopäivillä hän edusti sukuaan aatelissäädyssä. Näihin aikoihin perhe asui talvet Helsingissä ja kesät Kurkijoella. 1866 Sebastian Gripenberg erosi terveydellisistä syistä kaikista tehtävistään ja osti kodikseen Majbyn tilan Kirkkonummelta. Täällä hän kolme vuotta myöhemmin kuoli. Silloin Aleksandra oli juuri täyttänyt kaksitoista

Aleksandra Gripenberg oli sisarusjoukosta ainoa, joka rippikoulua lukuun ottamatta ei käynyt päivääkään koulua. Mutta kotona kasvattajia oli koko joukko: vanhemmat ja äidinäiti, viisi vanhempaa sisarta ja neljä vanhempaa veljeä, joista kolme oli ikäjärjestyksessä häntä lähinnä. Tässä joukossa ja huomioon ottaen ajan kasvatustyylin ”Xannyn” oman tahdon ilmaisu oli aika tuloksetonta. Tämänkin edestä hän oli myöhemmin itsellinen ja itsenäinen, syytettiinpä häntä suorastaan diktatorisesta tavasta hallita lähiympäristöään.

Alkeisopetuksen hän sai vanhemmilta sisariltaan, ja sitten hän jatkoi omin päin, erityisesti kielten opiskelua. Siinä ohessa hän hoiti äidinäitiä, isää, äitiä ja sisarta näiden viimeiset ajat. ”Voi, onko sitten ihme, jos jo alkuaankin raskas luonteeni on ottanut ylivallan, kun koko nuoruuteni on kulunut vanhojen ja sairaiden joukossa?” hän uskoutui ystävälleen. Tämä kokemusmaailma selittää sitä jyrkkää uskonnollisuutta, joka oli hänen aatteistaan ensimmäinen ja jonka luvalla tulivat muut aatteet. Yksinäisyydessään hän löysi kuitenkin kirjoittamisen purkautumistiekseen. Rippikouluikäisenä hän kirjoitti kertomuksen, jonka perusteella itse Zachris Topelius kehotti häntä jatkamaan. Kuusi vuotta myöhemmin ilmestyi novellikokoelma Berättelser, joka varsinaisesti aloitti hänen kirjallisen tuotantonsa.

Alkupuolella 1880-lukua Aleksandra Gripenberg vapautui omaan elämään, löysi voimavaransa ja elämäntehtävänsä. Hän asui pitkähköjä aikoja läheisimmän sisarensa, fennomaanina ja naisasianaisena tunnetun Elisabeth Steniuksen kodissa Kuopiossa sekä pari vuotta Emilie ja Zachris Topeliuksen kodissa Sipoon Koivuniemessä Topeliuksen sihteerinä. Omissa, nimimerkillä julkaistuissa teoksissaan hän käsitteli nais-, raittius- ja siveellisyysasiaa sekä suomalaisuutta Suomen kohtalonkysymyksenä. 1884 hän muutti Helsinkiin, liittyi samana vuonna perustettuun Suomalaiseen Naisliittoon ja antoi monipuoliset lahjansa järjestön käyttöön.

Topeliusten suosituksesta ja uuden romaanin aihe mielessään hän lähti 1884 Englantiin. Tämä ensimmäinen ulkomaanmatka muutti tyystin hänen tulevaisuuden suunnitelmansa. Suomen Naisyhdistyksen edustajana hän jatkoi matkaansa Yhdysvaltoihin, jossa näihin aikoihin syntyi Kansainvälinen Naisten liitto, The International Council of Women (ICW). Hän toimi järjestön perustavan valiokunnan jäsenenä ja valittiin liiton rahastonhoitajaksi, myöhemmin myös kunniapuheenjohtajaksi. Tutustuminen amerikkalaisen naisasialiikkeen johtohenkilöihin avasi näkökulman naisasiatyön yhteiskunnalliseen merkitykseen

Kotimaahan palattuaan hän jätti haaveet kirjailijan urasta kipeän tietoisena siitä, että hän ei suomen kielellä saavuttaisi koskaan sitä samaa luontevuutta, joka oli tyypillistä hänen äidinkieliselle tekstilleen. Hän päätti keskittää voimansa naisasiaan, eritoten kansannaisen kohottamiseen tiedollisessa, taloudellisessa, oikeudellisessa ja siveellisessä suhteessa; olihan jo Topelius vakuuttanut, että ”hänen [naisen] vapauttamisensa on ennustava koko ihmiskunnan kohoamista ja vapauttamista”. Naisasia ei ollut hänelle harrastus, vaan ankaran työn kohde. Tutkimuksenkin kohde se oli, mistä monen vuoden työn tuloksena ilmestyi moniosainen teos Reformarbetet till förbättrande af kvinnans ställning (1893─1903), Naisasian kehitys eri maissa (1906─08). Syystä hän saattoi myöhemmin todeta, että hän oli antanut naisasialle ”melkein kaiken”, mitä hänellä oli.

Aleksandra Gripenbergistä tuli Suomen Naisyhdistyksen erittäin vaikutusvaltainen, mutta kiistanalainen puheenjohtaja vuosiksi 1889─1903 ja 1908─13 sekä järjestön äänenkannattajan Koti ja Yhteiskunta päätoimittaja vuosiksi 1889─1911. Hänellä oli merkittävä asema myös kansainvälisessä naisasiatyössä. Hän kuului ICW:n johtoon, organisoi sen kansallisia järjestöjä Etelä- ja Itä-Eurooppaan sekä kirjoitti, esitelmöi ja antoi haastatteluja, erityisesti vuoden 1906 valtiopäiväuudistuksen jälkeen.

Kun varsinainen äänioikeustaistelu 1904 alkoi, Aleksandra Gripenberg ei ollut enää muodollisesti johtavassa asemassa naisasialiikkeessä. Hänen näkemyksensä naisten äänioikeudesta oli Suomen Naisyhdistyksen ja Naisasialiitto Unionin mukainen ja poikkesi ratkaisevasti Työläisnaisliiton näkemyksistä. Naisten vaalioikeus ei kuulunut lainkaan hänen tavoitteisiinsa, ja äänioikeudenkin piti perustua samoin kuin miehillä varallisuuteen ja veronmaksukykyyn. Hänen kannattamansa äänioikeus olisi siis ollut varsin suppea, sillä tässä englantilaisessa mallissa mm. suuri osa työväenluokan miehistä ja naisista olisi jäänyt oikeuden ulkopuolelle ”Me emme ole valmiita”, hän totesi, kun yleinen ja yhtäläinen ääni- ja vaalioikeus toteutui. ”Jumala valitsee toisinaan vähäpätöisiä välikappaleiksi toteuttamaan tarkoituksiaan”, hän perusteli tuskin todeksi uskomaansa tilannetta Suomen Naisyhdistyksen valtiollisen tasa-arvoisuuden kunniaksi järjestämässä juhlassa syksyllä 1906.

Naisasian vuoksi, mutta muuten vastahakoisesti ja suomen kielen taitoaan vähätellen hän suostui Suomalaista Naisyhdistystä lähellä olevan Suomalaisen Puolueen eduskuntaehdokkaaksi Jo kesällä 1905 hänet, ainoana naisena, valittiin puoluevaltuuskunnan jäseneksi ja seuraavan vuoden alussa puolueen naisvaliokunnan puheenjohtajaksi. Vaalitaisteluun hän osallistui kirjoittamalla ja puhumalla; hän patisti uurnille erityisesti kristillismielisiä naisia. Hänen mielestään jokaisen Suomen naisen piti nyt täyttää velvollisuutensa. Sitä odotti Suomi. Sitä odotti maailma.

Mielenkiintoista hänen naisasia-aatettaan ajatellen on, että hän ei kannattanut naisten puoluetta, jollainen ehdotus oli yleisessä harkinnassa, ei liioin pitänyt tavoiteltavana mahdollisimman monen naisedustajan valintaa. Tärkeintä hänestä oli, että eduskuntaan valitaan mahdollisimman taitavia, isänmaanrakkauden hengessä toimivia edustajia, sillä ulkomailla tehdään johtopäätöksiä uusien oikeuksien oikeellisuudesta ja tositarpeesta äänestysvilkkauden ja valittujen edustajien pätevyyden perusteella.

Maaliskuussa 1907 pidetyissä ensimmäisen yksikamarisen vaaleissa 49-vuotias Aleksandra Gripenberg valittiin eduskuntaan Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä piirin suurimmalla äänimäärällä. Tulos merkitsi sitä, että eduskunnan 19 naisedustajasta hänellä oli suurin kannatus sosialistien Hilja Pärssisen jälkeen.

Puolueen naisten johtajana hänellä oli erikoisasema omassa eduskuntaryhmässään. Apua ja kannatusta hän sai varsinkin opettaja Hilda Käkikoskelta, joka oli valittu eduskuntaan Uudenmaan läänin vaalipiirin suurimmalla äänimäärällä ja joka jo vuosikymmeniä oli ollut hänen ystävänsä ja läheinen työtoverinsa mm. Suomalaisessa Naisliitossa. Kaiken kaikkiaan hän oli positiivisesti yllättynyt puolueensa naisedustajista: ”Rouva [Hedvig] G[ebhard] oli erinomainen, selkeä, nopea, kiinnostunut, altis. [Liisi] Kivioja on asunut 10 vuotta Ohiossa, on hiljainen, mutta aika viisas, emäntä [Eveliina Ala-Kulju] on peloton, (->) [Iida] Vemmelpuu samoin, kaikki kolme pikemmin radikaaleja sekä naiskysymyksessä että ´suomen puolueena´”.

Ennen valtiopäivien alkamista toukokuussa 1907 Suomalaisen Puolueen naisedustajat neuvottelivat yhdessä toteutettavasta ohjelmasta. Tärkeimmistä kysymyksistä ei ollut erimielisyyttä: kieltolaki, naisten tasa-arvo, kansan siveellisen tilan nostaminen Nämä olivat samoja asioita, jotka Aleksandra Gripenberg oli saanut sisällytettyä naisjärjestön erilliskysymyksinä myös puolueohjelmaan. Näin eduskunnasta oli tullut uusi, demokraattinen foorumi ajaa naisten tärkeiksi kokemia uudistuksia. ─ Uranuurtajia askarrutti myös pukeutuminen eduskunnassa. Päätöksenä oli käyttää mustaa pukua aina, kun miehillä oli juhlapuku.

Ulkomainen lehdistö oli epäillyt, tokko suomalainen naiskansanedustaja uskaltaa pyytää ja käyttää puheenvuoroja. Turhaan epäilty. Suomalaisen Puolueen kuudesta naisedustajasta kolme esiintyi heti valtiopäivien alussa eli 25.5., kun heidän oman puolueensa (->) Eino Sakari Yrjö-Koskinen teki esityksen jokaisen täysistunnon aloittamisesta rukouksella. Aleksandra Gripenberg ja Hilda Käkikoski kannattivat esitystä, Iida Vemmelpuu vastusti sitä. Esitys ei mennyt läpi. Sanavalmiina ja kiivaanakin tunnettu Aleksandra Gripenberg loukkaantui oman puolueen miesten käytöksestä tässä tilanteessa niin, että hän vaikeni eduskunnassa joksikin aikaa ja tyytyi ryhmäkokouksissakin vain myötäilemään muita. Suomenmielisyydestään huolimatta hän oli ruotsinkielinen, jolla suomen kieli ei oikein sujunut ja joka mielsi fanaattisen fennomaanisuuden vastenmieliseksi kiihkoiluksi. Todistus sotilassuvun jäsenen vahvasta itsetunnosta kuitenkin oli, että hän käytti eduskuntapuheissaan aina suomea.

Aleksandra Gripenberg oli kaikilla valtiopäivillään, siis vuosien 1907, 1908, 1908 toisilla ja 1909 valtiopäivillä, lakivaliokunnan jäsen sekä lisäksi vuoden 1907 valtiopäivillä suurenvaliokunnan jäsen ja vuoden 1908 toisilla valtiopäivillä toimitusvaliokunnan varajäsen. Näissä hänen asiantuntemuksensa ja kansainvälinen tietämyksensä pääsi oikeuksiinsa. Hän ei pannut kynttiläänsä vakan alle, ei liioin kavahtanut esittää muista poikkeavaa kantaansa Hän keskittyi kolmeen toisiaan tukevaan asiaryhmään: naisasiaan, siveellisyyskysymyksiin ja raittiuden edistämiseen. Hän teki 1908 valtiopäivillä neljä aloitetta, jotka koskivat rikoslain ja oikeudenkäymiskaaren muuttamista, avioliitossa olevan äidin oikeuksia suhteessa lapsiinsa sekä aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteita. 1908 toisilla valtiopäivillä hän uudisti edellisten valtiopäivien aloitteensa.

Naisasia merkitsi hänelle ensisijaisesti tasa-arvon edistämistä inhimillisen elämän kaikilla osa-alueilla. Kun eduskunnassa keskusteltiin anomusehdotuksesta, joka koski kansakoulunopettajien taloudellisen aseman parantamista, hän kannatti mies- ja naisopettajille samaa palkkaa samasta työstä. Kun keskusteltiin Ehdotuksesta laiksi työstä leipomoissa, hän kannatti miehille ja naisille samaa työaikalakia; lasten ja alaikäisten työehdoista valtiolla oli toki oikeus ja velvollisuus määrätä toisin. Kun keskusteltiin hätäaputöiden järjestämisestä myös naisille, hän vedoten Irlannin ja Saksan esimerkkiin esitti, että valtio voisi työttömyysaikoina tehdä omia laitoksiaan varten isoja tilauksia esim. kankaista, vaatteista ja sidontarapeista, siis ns. naistentöistä. Kaiken kaikkiaan tasa-arvo oli hänelle periaatekysymys, josta ei syntynyt erimielisyyksiä niinkään oman puolueen miesten kuin sosialidemokraattisten naisedustajien kanssa, näillä kun kysymykseen liittyi aina myös sosiaalisia näkökohtia. Esimerkiksi työelämän tasa-arvoa ajatellen sosialistien edustaja Hilja Pärssinen oli jo äänioikeustaistelun aikana 1906 kirjannut Palvelijatar-lehdessä selkeän eron porvarillisten naisten ja työväenluokan naisten vaatimusten välillä: ”Työläisnaisille on selvää sekin, että hattu- ja huivipäisillä on eroa ja että huudolla ansioalojen avaamisesta naisille sen paremmin unionilaiset kuin naisyhdistykseläisetkään eivät tarkoittaneet tiilenkantoa ja pyykinpesua”.

Tasa-arvo-kysymykseen liittyi myös miehen edusmiehyys. Aleksandra Gripenbergistä oli loukkaavaa, että naimisissa olevilla naisilla ei ollut samoja oikeuksia kuin naimattomilla kanssasisarillaan: aviovaimot saivat olla laatimassa lakeja koko kansaa varten, mutta aviomies saattoi yksin päättää yhteisten lasten tulevaisuudesta; aviovaimot saivat olla mukana laatimassa valtion budjettia, mutta olivat oman ja perheensä budjetin kohdalla vailla äänioikeutta.

Siveellisyyskysymys tarkoitti mm. kysymystä prostituutiosta, aviottomien äitien ja lasten asemasta. Aleksandra Gripenbergistä kansannaisilla, joilla hän tarkoitti lähinnä maaseudun rahvaan naisia, ei ollut riittävästi tietoa ja tahtoa vastustaa kiusauksia. Koska maalta kaupunkiin tulevat tytöt olivat erityisen suuressa siveellisessä vaarassa, sivistyneiden, hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevien naisten tehtävä oli opastaa heitä ja vaikuttaa näin koko kansakunnan siveellisen tason nousuun. Tukea ajatukselleen hän sai Kansainväliseltä Naisten liitolta, jossa siveellisyyden vartiointi myös nähtiin naisen yhteiskunnallisena tehtävänä Kun kesäkuussa 1907 eduskunnassa oli esillä sosialistien Hilja Pärssisen anomusehdotus Kotien perustamisesta turvattomia lapsia, aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan varten, Aleksandra Gripenberg peräsi puheenvuorossaan vanhempien ”vastuunalaisuutta” ja ihmetteli, miten tasa-arvo ja siveellisyyden edistäminen toteutuu, jos aviottomat äidit ja heidän lapsensa saadessaan yhteiskunnalta kodin ja ylöspidon ovat paremmassa huollossa kuin avioäidit ja heidän lapsensa. Yhteisöt ja yksityiset henkilöt saattoivat hänestä kyllä perustaa turvakoteja.

Raittiuden edistäminen tiivistyi Lakiehdotukseen alkoholipitoisten aineiden valmistamisesta, maahan tuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossa pidosta Aleksandra Gripenbergin kannan tietäen eräs oman puolueen johtomies pyysi häntä vaikenemaan yleiskeskustelun alkaessa, mutta sensuuriksi tulkitsemastaan pyynnöstä kimpaantuneena asianomainen piti koko edustajauransa pisimmän ja paatoksellisimman puheen 15.10.1907:”(…) meidät on kansa lähettänyt tähän eduskuntaan sillä nimenomaisella käskyllä, että me emme saa levätä ennen kuin kieltolaki saadaan aikaan. (…) Tämä kansa hukkuu alkoholiin, eivätkä mitkään muut reformit auta, ennenkuin kieltolaki on saatu aikaan. (…) me Suomen naiset vaadimme kieltolakia, me vaadimme sen itsemme, kotimme, lastemme ja nuorison pelastamiseksi”.

Kysymys omasta roolista oli hänelle monen pohdinnan paikka: oliko hän eduskunnassa naisasianainen vai naisasiaa ajava puoluepoliitikko? Kokemukset kallistivat vaa´an naisasianaisen suuntaan. Häntä loukkasi miesedustajien suhtautuminen naisedustajien käyttämiin puheenvuoroihin esim. kieltolaista ja siveellisyyskysymyksistä. Tosin vähemmällä eivät päästäneet pilalehdetkään, jotka karrikoivat erityisesti naimattomia naisedustajia; ja heitähän porvarillisten puolueiden kymmenestä edustajasta oli seitsemän. Sosialistiedustajien, niin mies- kuin naisedustajienkin, kanssa hänellä oli eniten näkemyseroja. ”Sosialistit olivat niin sanoinkuvaamattomia lakivaliokunnan kokouksessa, että minun oli kotiin palattua otettava valeriaanaa”, hän valitti ystävälleen syksyllä 1907. Sosialisteilla ei ollut sen helpompaa, sillä vaaliviisussa jo keväällä 1907 he sanailivat: ”Muhkea ja pullea on neiti Kriippenperi, / työläisnaisen orjuudest´ ei tiedä herraveri”. ─ Naisasian kohdalla hän osoitti samaa vahvuutta kuin kieliasiassa: ”Naisasialle en tule koskaan olemaan uskoton, en eduskunnassa enkä sen ulkopuolella”.

Naisedustajien yhteistyö yli puoluerajojen oli vähäistä; jokaisen edustajan kun piti henkilökohtaisesti lunastaa äänestäjille antamiaan lupauksia. Moitteidenkin uhalla Suomalaisen Puolueen ja Nuorsuomalaisen Puolueen naisedustajat saattoivat kyllä ryhmittyä samaan rintamaan, kun oman puolueen miesten vastustus oli ylivoimaista. Alkoihan puoluekentässä kaiken kaikkiaankin tapahtua kahtiajakoa porvaripuolueet ─ sosialidemokraatit.

Kevään 1909 vaaleissa Aleksandra Gripenberg terveyssyihin vedoten ei enää asettunut ehdokkaaksi. Politiikasta lähtö oli vaikeaa, erityisesti naidun naisen asemaa koskevan kysymyksen keskeneräisyyden vuoksi. Toive paluusta jäi elämään, mutta turhaan. Kansanedustajuus oli sittenkin vain yksi vaihe hänen elämässään. Pehmeää laskua rauhallisempaan ajan ja voimien käyttöön merkitsi uudelleen alkanut Suomalaisen Naisliiton puheenjohtajuus ja vielä pari vuotta jatkuva järjestölehden päätoimittajuus, joka nyt merkitsi eduskunnan toiminnan seuraamista lehteriltä kuunnellen.

Myös kansainvälinen naisasiatyö antoi edelleen sisältöä hänen elämäänsä. 1911 hän sai perustetuksi pitkään suunnitellun Suomen Naisten Kansallisliiton (nykyinen Naisjärjestöjen Keskusliitto), joka vuorostaan liittyi Kansainväliseen Naisten liittoon, lähes viimeisenä Euroopan maana Suomi olisi naisten varhaisten poliittisten oikeuksien vuoksi ollut haluttu jäsenmaa jo aiemminkin, mutta suuriruhtinaskunnan poliittinen tilanne asetti omat rajoituksensa. Jo saman vuoden syksyllä Aleksandra Gripenberg uuden järjestön ensimmäisenä puheenjohtajana edusti kotimaataan maailmanjärjestön kokouksessa Tukholmassa.

Aleksandra Gripenberg menehtyi keuhkokuumeeseen jouluaattona 1913 ja siunattiin viikkoa myöhemmin Vanhassa kirkossa. (->) Tilma Hainari, joka jatkoi hänen työtään Kansallisliitossa, kirjoitti hänestä Uuteen Suomettareen seikkaperäisen nekrologin

 

Aleksandra Gripenberg S 30.8.1857 Kurkijoki, K 24.12.1913 Helsinki. V senaattori, vapaaherra Johan Ulrik Sebastian Gripenberg ja Maria Lovisa Öhrnberg.

URA. Suomen Naisyhdistyksen puheenjohtaja 1889 - 1904, 1909 - 1913; Koti ja Yhteiskunta -lehden päätoimittaja, osittain ylläpitäjä 1889 - 1911; Kansainvälisen naisliiton rahastonhoitaja 1893 - 1899, sen kunniavarapuheenjohtaja 1893 - ; Suomen Naisten Kansallisliiton puheenjohtaja 1911 - 1913.

Suomalaisen Puolueen puoluevaltuuskunnan jäsen 1905 - 1908, naisvaliokunnan puheenjohtaja 1906 - 1908; Suomalaisen Puolueen kansanedustaja (Turun läänin eteläinen vaalipiiri) 1907 - 1909.

TUOTANTO.

Berättelser (nimim. Ringa) 1877; Strån (nimim. Aarne, osittain suomenn. ),1884; I tätnande led (nimim. Aarne) 1886; Från läktarn, 1887; Ett halvår i Nya världen (suomenn.), 1889; Reformarbetet till förbättrande af kvinnans ställning, 1893-1903 (suomenn. nimellä Naisasian kehitys eri maissa 1906-08).

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS.

Omaelämäkerta ja kirjeitä, Helsingin kaupunginarkisto; Aleksandra Gripenbergin arkisto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto; A. Gripenberg, Suomalaisen puolueen naisille. Suomalaisen Puolueen naisvaliokunnan kirjasia. VI. 1907; M. von Alfthan, Seitsemän vuosikymmentä Naisasialiitto Unionin historiaa.1966; A. Innala, Suomen naisen alkutaival lainsäätäjänä 1907─1917. 1967; P. Leino-Kaukiainen, Suomalaiskansallinen kokoomus I : Suomalaisen Puolueen ja Kansallisen Kokoomuspuolueen historia vuoteen 1929. 1994; T. Tuulio, Aleksandra Gripenberg. 1959; Uranuurtajanaisia : Suomen Naisyhdistyksen 40-vuotisjuhlajulkaisu 1884─1924. 1924; Valtiopäiväasiakirjat 1907─1909; Yksi kamari ─ kaksi sukupuolta : Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset. 1997: M.-L. Hinkkanen, M. Lintunen, Aleksandra Gripenberg ─ taistelija ja kansainvälinen naisasianainen; Venla Sainio, Aleksandra Gripenbergin henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli perustuu Suomen Kansallisbiografiassa julkaistuun henkilökuvaan.

Venla Sainio

julkaistu 5.12.2008