Snellman, Johan Wilhelm

Johan Wilhelm Snellman

Syntymäaika:
12.5.1806

Kuolinaika:
4.7.1881

Paikkakunta:
Tukholma, Kirkkonummi

Johan Vilhelm Snellman on suomalaisen sivistyksen esitaistelija ja modernin yhteiskuntarakenteen kehittäjä. Snellmanissa yhdistyivät perinpohjainen tutkija, syvällinen ajattelija, ennakkoluuloton ideoija, tarmokas julistaja sekä asiantunteva ja pelkäämätön toteuttaja. Hän toteutti johdonmukaisesti omaa ohjelmaansa ja pyrki saamaan sen käytäntöön olosuhteiden sen salliessa. Kaikessa toiminnassaan Snellman ajoi tietoisen itsevarmasti suomalaisen kansallisuuden ja suomen kielen asemaa, minkä hän näki perustana maan taloudelliselle ja sosiaaliselle kehittämiselle. Hän oli vakuuttunut, että jos suomalaiset eivät herää valtiolliseen ja sivistykselliseen itsetietoisuuteen, se oli kuoleva kansa. Tämän sanoman tulkkina toimii koko Snellmanin kirjallinen tuotanto, jonka kautta hän välitti sivistyksen sanomaa viranomaisten vastuksesta ja lähimpien ystävien kovasta kritiikistä huolimatta.

 

Pohjalaisen merenkulkukulttuurin vesan lapsuus Tukholmassa 1806-1813

Sitaatti: ”etpä siis ainoastaan lapsesi hyväksi toiminut, sä lemmekäs isä, sä hellä äiti! –sinä toimit ihmiskunnan hyväksi.” Kuopion koulupuheesta 1840

Keväällä 1806 Tukholman satamassa seisoi talviankkurissa kolmimastoinen kokkolalainen fregatti Patience, jonka kajuutassa J. V. Snellman syntyi 12.5.1806. Hänen isänsä oli laivan perämies Christian Henrik Snellman Oulusta ja äiti Maria Magdalena Röring Kokkolasta.

Molempien sukujen kantaisät olivat 1600-alusta asti Pohjanmaan rannikkokaupunkien varakkaita porvareita. Merenkulun tuoma aineellinen vauraus ja sen synnyttämä henkinen sivistys vaikutti sukujen kehittymiseen virkamiessuvuiksi. Varallisuuden lisääntyessä poikia alettiin kouluttaa. Snellmanin isä opiskeli ensin Upsalan yliopistossa jonkin aikaa filosofiaa mutta antautui lopulta käytännön uralle ja suoritti Tukholmassa perämies- ja laivuritutkinnon. Samoihin aikoihin Snellmanin äiti oli lähetetty opiskelemaan sisäoppilaitoksessa Tukholmassa.

Snellmanin vanhemmat avioituivat vuonna 1803 Tukholmassa. Perhe hankki asunnon Södermalmin kaupunginosasta, Tjärhosgatanin ja Tullportsgatanin kulmasta. Perheeseen syntyi Snellmanin lisäksi isoveli Christian Gerhard (15.10.1803) ja pienemmät sisarukset Magdalena Amalia (8.9.1808), Karl August (8.9.1810), Maria Emilia (18.5.1812). Perheen huolenpito jäi pitkälle äidin vastuulle, kun isä oli vuoden jaksojakin pitkillä purjehdusmatkoilla. Suurta pääomaa oli päästä nauttimaan isän tarinoista Englannista, Portugalista ja Espanjasta.


Leikkimistä ja lukemista Kokkolassa 1813-1816

Sitaatti: ”On hyvä ja oikein, että ihminen rakastaa paikkaa, jossa hänen kehtonsa on keinahdellut, ympäristöjä ja oloja, jotka ovat suojanneet hänen nuoruuttaan. --- Toisaalta sivistys kuitenkin perustuu siihen, että yksilö pystyy laajentamaan näköpiiriään ja suuntaamaan mielenkiintoaan yhteisen isänmaan ja ihmiskunnan yleisiin asioihin, ja vain siinä määrin kuin ihminen onnistuu tähän pääsemään, hän voi todellisuudentajuisesti tuntea ja arvioida, mitä hänen nurkkapatrioottisuuden ahtaammassa kehässä pitää tehdä ja miten toimia.” Joukahainen nro VI, 1869: Muutamia huomioita Pohjanmaan maasta ja kansasta.

Kuihtuvan suurvallan pääkaupungissa Snellmanin varhaisimpia ikävuosia sävyttivät Ruotsin tappiot Napoleonin sodissa ja niiden jälkitunnelmien seuraaminen, valistusajan päättyminen ja kuningas Kustaa IV Adolfin syrjäyttäminen. Snellmanin perheen katseet kääntyivät kotimaakuntaan Pohjanmaalle ja siihen, miten olot kehittyivät Venäjän yhteydessä Suomen sodan jälkeen.

Snellmanin perheen paluuta kotimaahan helpotti se, että Suomen sodan aikana 1808-1809 venäläiset toteuttivat iso- ja pikkuvihan aikaisen mielivallan sijasta järjestelmällistä rauhoituspolitiikka, jolla asukkaat vakuutettiin uudesta edullisesta valtakunnan yhteydestä. Pohjanmaan rannikkokaupungit säilyttivät oikeuden Tukholman kauppaan. Pohjanmaan sukulaisilta saatiin rohkaisevia viestejä.

Vuoden 1813 alkukesästä Snellmanin perhe muutti Kokkolaan, jossa se asettui asumaan Rantakadulle lähelle kaupungin vanhaa satamaa. Isä-Snellman sai Kokkolan porvarioikeudet. Aikoinaan merenkululla Suomen vauraimmaksi kaupungiksi kohonneessa Kokkolassa monia rikkaita ja arvossapidettyjä porvarissukuja, joiden porvaritalot hallitsivat olennaisesti kaupunkikuvaa.

Aineellinen hyvinvointi heijastui henkisen elämään. Vuonna 1800 Kokkolaan oli perustettu maan ensimmäisiä kirjastoja heti Vaasan ja Turun jälkeen. Helsinkiin perustettiin vastaava vasta 1819. Yli tuhannen niteen kirjastoa koottiin Tukholman tervanvientireissuilla. Tätä monipuolista kirjastoa Snellman käytti ahkerasti kouluaikanaan ja kotiopettajana ollessaan. Kerrotaan hänen soutaneen usein veden keskellä sijainneen suuren siirtolohkareen päälle tutkimaan rauhassa matkakertomuksia, elämäkertoja, romaaneja, kasvistoja, fysiikan kaavoja, lääkärikirjoja ja erilaisia lehtiä.

Vain 8-vuotiaan Snellmanin elämään toi suuren muutoksen äidin menehtyminen 34-vuotiaana 18.6.1814 kuudennen lapsensa Anna Christinan (10.6.1814) synnytykseen. Leski-isä joutui suunnittelemaan tarkasti sen, miten perheen elättämisen ja merikapteenin elämäntavan saattoi yhdistää. Tilanne helpottui, kun hän solmi avioliiton 20 vuotta nuoremman taloudenhoitajattarensa Catharina Sofia Ahlan kanssa. Snellman sai veli- ja sisarpuolen, Henrik Albertin (1824) ja Sofia Albertinan (1827). Perhe osti vuonna 1816 Palo-nimisen tilan Alahärmästä Lapuanjoen varrelta, jonne he muuttivat neljä vuotta myöhemmin



Oulu koulu kasvattaa tiedonjanoa 1816-1822

Sitaatti:” Kaikki kertomani pyrkii osoittamaan, että vanha koulu jätti sielun avoimeksi ja vastaanottavaksi opinnoille con amore [rakkaudella]. Tiedon maailma näytti minusta niin suurelta, tuntemattomalta, houkuttelevalta maalta; minä tiesin vielä niin vähän, kaikki oli vielä niin houkuttelevan uutta. Tämä on muistoni sen ajan tunnelmista.” Joukahainen nro VII 1873: Eräs vanha koulu

Veljistään poiketen Snellman ei koskaan opiskellut Kokkolan pedagogiossa vaan nautti siellä yksityisopetusta isän antaman kotiopetuksen lisäksi. Nähtyään poikansa oppimishalun ja kyvyn isä päätti lähettää Snellmanin kouluun Ouluun. Siellä Snellman kirjoittautui 22.2.1816 yliopistoon valmistavaan Oulun triviaalikouluun. Koulun nimi juontuu latinasta ja viittaa kolmen oppiaineen yhdistelmään, joka keskiajalla asetettiin opetuksen perustaksi: grammatiikka (kielioppi), retoriikka (puhetaito) ja dialektiikka (väittelytaito)

Samaa koulua olivat käyneet jo isänsä ja isoisänsä ja tämän isä. Samasta koulusta valmistuivat mm. runoilija ja piispa F. M. Frantzén, kansallisrunoilija J. L. Runeberg sekä runoilija ja fyysikko J. J. Nervander, kansatieteilijä M. A. Castrén ja kirjailija ja historioitsija Zachris Topelius.

Kouluaikana Snellman sai asua viisaan ja lempeän tätinsä Anna Jacobina Piponiuksen hoivissa. Äidistä varhain orvoksi jäänyt poika osoitti voimakasta kiintymystä ja kunnioitusta tätiään kohtaan. Snellman kyseli jatkuvasti häneltä kaikkea, mitä täti vain jaksoi kertoa menneistä ja nykyisistä tapahtumista. Tädin kärsivällinen välittäminen välillä kurittomastakin pojasta johti rajattomaan kiintymykseen.

Snellmanin koulussa noudatettiin Venäjän vallan ajasta huolimatta Ruotsin vallan aikaista melkein 100-vuotiasta puhdasoppisen ajan koulujärjestystä: opetuksen pääpaino oli teologiassa ja raamatunhistoriassa, kreikassa ja latinassa sekä maantieteessä ja historiassa. Sen lisäksi opetettiin hepreaa, saksaa ja ranskaa. Opetusmenetelmänä oli ulkoluku ja kertaaminen. Nuorison piti ensin oppia kieliä ja muita muistinvaraisia kouluaineita, kun muisti oli vielä hyvä eikä nuorena huomannut sen aiheuttamaa vaivaa. Tällä tavalla tietä tasoitettaisiin aineille, joissa tarvittiin kypsyneempää arvostelukykyä. Muistilukua helpotti ns. katekeettinen menetelmä, jossa oppikirja oli laadittu kysymysten ja vastausten muotoon.

Pänttäämisen ja läksyjen ohella leikkimiseen jäi aikaa. Ensimmäisenä kevätpäivänä alkoi linnunpyydystys, sitten alkoi jokaisena vapaahetkenä pallonlyönti ja siinä ohella pillien ja kirjokeppien valmistanen. Kesäkuumilla alkoi uinti ja oleskelu jokisuun pienillä luodoilla, vesimyllyjen rakentaminen ja leikkiveneiden uittaminen. Syksyllä poimittiin puolukoita ja paistettiin perunoita riihessä. Syksyn kylmyys toi jään ja lumen, kelkat, sukset ja luistimet, joille joen vuolas vesi loi jatkuvasti uusia reittejä. Tässä toveripiirissä hän sai varhaisimmat kokemukset Suomen kielen käytöstä.

Snellmanin koulunkäynti päättyi kaupungin tuhoutumiseen tulipalossa 22.-23.5.1822. Viikko palon jälkeen Snellman sai koulusta päästötodistuksen. Vielä 50 vuotta myöhemmin hän muisteli, millaisia koko elämää varten hedelmiä tuottaneita päiviä Oulun kouluvuodet olivat olleet. Hän oli kiitollinen siitä, että koulu oli vahvistanut hänen luontaista tiedonjanoaan, antanut välineitä tietojen hakemiseen ja antanut tilaisuuden luonteen kehittymiseen.



Nuorena papin alkuna Turussa 1822-1827

Sitaatti: Kaikki henget pyrkivät täydellisyyteen. Kaikki --- pyrkivät tilaan, jossa vapaimmin voivat ilmaista kykyjään.” Alkulause päiväämättömästä hahmotelmasta otsikolla ”Idea”.

Snellman kirjoittautui opiskelijaksi Turun Akatemiaan lokakuussa 1822 samaan aikaan J. L. Runebergin ja Elias Lönnrotin kanssa. Heidän lisäkseen Snellman solmi elinikäisiä ystävyyssuhteita moniin tuleviin merkkihenkilöihin kansallisuuskehityksessä.

Suomen valloituksessa venäläiset rakensivat Turusta koko Suomen mielialamuokkauksen sillanpääasema, mistä palkkiona siitä tuli arkkihiippakunta. Pääkaupungin aseman Turku menetti 1812, koska sijaitsi liian lähellä Tukholmaa. Juuri ennen Snellmanin tuloa Turkuun nuori historian dosentti A. I. Arvidsson oli karkotettu, kun hän oli villiinnyttänyt nuorisoa keksimällä yhdistää Suomen kieli- ja kansallisuuskysymyksen valtioaatteeseen.

Ilman kansallishenkisiä intohimoja Snellman päätti valita pappisuran nopean toimeentulon toivossa. Kodin kirkkokriittinen ilmapiiri antoi siihen mielenkiintoisen lähtökohdan. Hänen isänsä oli tyytymättömänä ajan kirkollisia oloja kohtaan jo Tukholman ajoista lähtien tutkinut ruotsalaisen mystikon Emanuel Swedenborgin näkyjen innoittamana syntyneitä tekstejä ja rakentanut uskonnonfilosofista maailmankuvaansa. Äitipuoli kuului saksalaisen mystikon Jakob Böhmen lahkoon. Tämä oli luterilaisen kirkon kannattaja ja sakramenttien kunnioittaja, mutta arvosteli teoksissaan rohkeasti ulkonaisiin muotoihin puettua kirkkoa, sen kuolleita pappeja ja kuollutta uskoa.

Snellmanin ilmoittautuessa pappisseminaariin kuulusteluissa piti ensin selvitä Raamatun alkukielien hebrean ja kreikan sekä latinan osaamisesta, joita ilman opetuksen seuraaminen oli mahdotonta. Oppiaineina olivat homiletiikka, kateketiikka, kirkkolaki ja ministerialia. Opettajina olivat mm. Gustaf Gadolinin, Anders Johan Lagus, Jacob Bonsdroffin ja E. G. Melartin. Seminaarin tarkoituksena oli papiston käytännöllisten valmiuksien kehittäminen vapaana filosofian vaaroista.

Itse opinnot käynnistyivät verkkaisesti, koska talven 1823-24 ja seuraavan kevään Snellman toimi kotiopettajana Kokkolassa. Valmistuttuaan seminaarista Snellmanilta puuttui vielä neljä vuotta säädetystä papiksi vihkimisen iästä, joten hän jatkoi kotiopettajana syksyn 1825 ja koko vuoden 1826.

Snellman eli Turussa vaatimatonta opiskelijaelämää vähäisissä käsityöläis- ja työmieskodeissa Turun köyhimmissä kaupunginosissa Ryssänmäen puolella vuokranaan rupla lukukaudelta. Ylioppilaat toivat mukanaan leivän, suolatun lihan, perunta ja voin, millä elivät. Ainoastaan joku ateria saatettiin syödä jossain ruokapaikassa kuten Brahenkadun puuropaikassa.

Aatemaailma kiteytyy keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä 1827-1839

Sitaatti: Ei intohimo minkään lajinen/ei vimma totuuteen tai neidon suuteloon/ tuo ihmismieleen tyyntä rauhaa. Vain hyödyllinen toimi tuottaa järjestyksen”.” Talteen kirjoitettu runo päiväämättömässä konseptissa otsikolla ”Varia”.

Turun tuhoutuminen tulipalossa 4.-5.9.1827 johti yliopiston siirtämiseen Helsinkiin. Yliopiston avajaiset Helsingissä 2.10.1828 suuntaisi Snellmanin opinnot uuteen suuntaan, filosofiaan. Ne keskittyivät Hegelin järjestelmän tutkimiseen professori Johan Jacob Tengströmin inspiroimana. Tämä oli tutustunut suuntaukseen pitkällä ulkomaanmatkallaan 1817-1819 Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Italiassa ja Ranskassa.

Kaiken kaikkiaan melkein 10 vuotta kestäneiden opintojen jälkeen Snellman saavutti 7.4.1831 filosofian kandidaatin tutkinnon suorittamalla suullisen kuulustelun 12 aineessa: käytännöllinen ja teoreettinen filosofia, latina, kreikka, matematiikka, fysiikka, kemia, zoologia, botaniikka, historia, latina, kirjallisuudenhistoria, itämainen kirjallisuus. Näistä hän sai ääniä yhteensä 19, kun paras oli ollut 36. Suurin syy vaatimattomaan tulokseen saattoi olla ahkerana ja lahjakkaana tunnetun Snellmanin kiivas esiintyminen kuulustelussa ja vähättelevä asenne opettajiinsa. Snellman promovoitiin maisteriksi 21.6.1832 promootiossa, joka oli ensimmäinen kahta päivää aikaisemmin vihityssä yliopiston uudessa päärakennuksessa. Yliopiston nimi Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto nähtiin nyt ensimmäistä kertaa painettuna promootio-ohjelman etukanteen.

Tutkijauran edistämisen rinnalla Snellman osallistui säännöllisesti lauantaiseuraksi kutsuttuun kirjallisuus- ja keskustelupiiriin, jonka tarkoitus oli edistää jäsenten henkistä kehitystä. Kokouksissa Runebergin kodissa, nykyisen Meritullinkadun ja Maneesikadunkulmassa mikään ihmiskunnalle tai isänmaalle tärkeä kysymys ei ollut vieras näille nuorille innostuneille miehille ja naisille. Seuran toiminnan tehokkain aika oli 1830-luvun alussa, jonka seurauksena perustettiin Helsingin lyseo 1831, heti perään Suomalainen kirjallisuuden seura ja 1832 Helsingfors Morgonbladin. Seurasta versoneen suomalaiskansallisen liikkeen tavoitteena oli saada sivistyneistö ja kansa lähemmäksi toisiaan yhdessä osallistumaan yleisten asioiden käsittelyyn.

Toinen aatteiden roihuamisen paikka oli pohjalainen osakunta maaherra Stichaeusin kivitalossa Rauhankadulla. Snellman toimi osakunnan kuraattorina vuosina 1834-1836. Kokouksien väittelyt ruokkivat kansallista herätystä ja ylioppilaspietismiä käsi kädessä. Snellmanin tavoitteen mukaan osakunnan tehtävänä on auttaa ylioppilasta menestymään tiedoissa ja siveydessä. Herätys tähän on mahdollista vain yhdessä. Snellmanin johtajantaidot veivät asiat järjestään menestykselliseen lopputuloksellaan hänen osoittamallaan uutteruudella ja vakaumuksella. Hänen johdollaan kohotettiin useita maljoja isänmaalle.

Snellman oli näinä aikoina omaksunut suomalaisuusharrastuksen elämäntehtäväkseen kuten hän itse muisteli 70-vuotiaana:” Minulla on totisesti jo nuoruuden päivistä ollut vakaa usko kansallistunteen isosta voimasta.” Hegelin ja Fichten teokset vakuuttivat hänelle, että kansallisuus ei merkinnyt muuta kuin kansallisen sivistyksen omaleimaisuutta, joka perustui menneiden sukupolvien luomaan traditioon. Sen syntymisen ja siirtymisen välttämätön edellytys oli kansalliskieli. Nuoren filosofin kansallinen kutsumus selkeni nuorison opettamisen, väitöskirjan, filosofisten muistiinpanojen, luentokäsikirjoitusten ja ensimmäisten julkaistujen teosten kautta. Epäonniset romanssit saivat Snellmanin vetäytymään entistä tiiviimmin yksinäiseen kammiotyöskentelyyn.

Vuosina 1834-36 Snellman toimi latinan opettajana Helsingin lyseossa. Opetusohjelma sisälsi triviaalikoulun ja lukion opintokurssit räätälöitynä yhdeksi kokonaisuudeksi. Pääpaino oli humanistisilla oppiaineilla, jossa klassiset kielet olivat etusijalla. Aikaa myöten uudet kielet ja luonnontieteelliset oppiaineet saivat myös tilaa. Snellman oli hankkinut pedagogisia pätevyyksiä opiskeluaikana kotiopettajana. Myöhemmin hän valmisti seitsemän vuoden aikana 40-50 nuorukaista ylioppilastutkintoa varten ”ylioppilastehtaassaan”.

Saadakseen dosentin opetusoikeuden Snellman puolusti aamupäivällä 17.6.1835 lainopin oppisalissa väitöskirjaa ”Akateeminen väitöskirja Hegelin järjestelmän absolutismin puolustukseksi”. Väitös oli tarkoitettu puheenvuoroksi eurooppalaiseen keskusteluun Hegelin filosofiasta. Ilman säännöllisiä tuloja Snellman oli riippuvainen dosenttiluentojen yksityispalkkioista. Hän yritti parantaa akateemista asemaansa apurahojen suhteen esittämällä kahtena vihkona 15.5. ja 18.6.1836 toisen väitöskirjan ”Mietteitä Leibnizin filosofisen opin historiallisesta merkityksestä”.

Kesästä 1836 seuraavaan kesään 1837 Snellman kirjoitti ensimmäistä teostaan ”Yritys logiikan esitykseksi. Ensimmäinen vihko”. Teoksen hän omisti isälleen kauniin sanoin: ” Ota vastaan, Rakas Isä, isällisen suopeasti tämä vähäpätöinen osoitus pojan kunnioituksesta ja rakkaudesta. Toki olin toivonut voivani antaa Sinulle jotain arvokkaampaa, sinulle, jota saan kiittää paitsi elämäni lahjasta, myös suurimmasta osasta henkistä elämää.”

Kansleri myönsi Snellmanille luvan matkustaa 13.7.1837 kahdeksi kuukaudeksi Ruotsiin . Snellman vertasi Ruotsin yhteiskuntaelämän vilkkautta ja monimuotoisuutta Suomen oloihin: ”eikä mikään ihottuma ole tarttuvampi kuin kirjoituskutina. Täällä meillä en saa mitään muuta kirjoitettua tekstiä kuin laskuja, ja ainoa kirjallisuuden laji mihin tämä rohkaisee on kirjoittaa: kuitattu.” Ruotsin matkan tuliaisina Snellmanilta syntyi uusi teos ”Filosofian alkeiskurssi. Ensimmäinen vihko: Psykologia”, joka ensimmäinen suomalainen psykologian oppikirja.



Euroopan kierros kirkastaa maailmankuvan 1839-1842

Sitaatti: ”Se perustotuus, jonka varassa tämä kaikki pohjimmiltaan on, kuuluu: Suomi ei voi mitään väkivalloin; sivistyksen voima on sen ainoa pelastus. --- kansakunnan kanssa voi kaatua, mutta kuoleminen sen kanssa orjan olkivuoteeseen ei ole ihmisen arvoista” Kirjeestä Fredrik Cygnauekselle ja F. O. Lillelle kesällä 1840.

Kansallisuusinnossaan takia Snellman huomasi pian, että käytännöllinen työ sen edistämiseksi ei ollut sama asia kuin vakava tieteellinen työ. Kun hän halusi protestiksi konsistorin mielivaltaisia ratkaisuja kohtaan luennoida ”akateemisesta vapaudesta”, lopputuloksena kiistasta oli erottaminen dosentin virasta. Lopulta Snellman anoi useaan kertaan lupaa matkustaa ulkomaille hengittämään vapauden tuulia.

Snellman jättäessä välirikon takia yliopiston toistaiseksi hän vietti vuoden Pohjanmaalla odotellen hovioikeuden päätöstä Uudessakaarlepyyssä. Tänä aikana Snellman aloitti Spanska Flugan -lehden julkaisemisen; se oli yritys luoda akateemiset rajat ylittävä keskustelufoorumi Suomeen. Sanomalehden nimi viittaa suosittuun lääkejauhoon, jota siroteltuna kipeään paikkaan paransi haavan, vaikka kirvelikin. Jauhe tehosi ainoastaan hyvin jauhettuna, millä menetelmällä hän aiheitaan käsittelikin.

Marraskuussa 1839 Snellman matkusti Tukholmaan, missä Ruotsin vilkkaan valtiollisen elämän seuraaminen oli vastapainoa Nikolai I:n ajan poliit¬tiselle talviunelle Suomessa. Ahkerasti hän osallistui lehdistökeskusteluun ja valtiopäivätoiminnan arvioimiseen poleemisen tukholma¬laisen Freja-lehden palstoilla. Kirjallisuuspiireissä Snellman tuli tunnetuksi teoksellaan Käy laatuun. Elämänkuvaus. Jatkoa, missä hän vastusti C. J. L. Almqvistin Det går an –teoksen käsityksiä avioliitosta ja perheestä puolustaen perinteellistä kristillistä avioliittoa. Vuonna 1840 ilmestyivät Tukholmassa myös logiikan ja oikeusopin oppikirjat sekä kirjoitus akateemisesta vapaudesta.

Tukholmasta Snellman jatkoi matkaa elokuun lopussa 1840 ensiksi Kööpenhaminaan, josta matka jatkui Kielin kautta moniin Saksan kaupunkeihin: Hampuri, Bremen, Münster, Düsseldorf, Köln, Bonn, Koblenz, Mainz, Stuttgart ja Heidelberg. Snellman tapasi suuren joukon oppineita ja ihaili tarkasteli maan kulttuuria ja maisemia.

Syyskuun lopussa Snellman tuli Tübingenin pieneen yliopistokaupunkiin, jossa hän kirjoitti seitsemän kuukauden aikana filosofisen pääteoksensa ”Persoonallisuuden idea”. Teos liittyi laajaan eurooppalaiseen Hegel-keskusteluun sielun kuolemattomuudesta ja Jumalan persoonasta.

Toukokuun loppupuolella 1841 Snellman lähti rasittavan kirjoitusurakan jälkeen vaeltamaan Sveitsin Alpeille virkistäytyäkseen. Tämän jälkeen hän oleskeli Münchenissä melkein koko kesäkuun, Wienissä kolme heinäkuun viikkoa ja Berliinissä kolme elokuun viikkoa. Ohjelmassa oli jälleen oppineiden tapaamisia ja gallerioiden perusteellista tutkimusta. Elokuun lopussa 1841 Snellman palasi Dresdenin kautta Kieliin ja syyskuun alussa Kööpenhaminan ja Göteborgin kautta takaisin Tukholmaan.

Snellman palasi Tukholmaan syyskuussa 1841 ja jatkoi Freja-lehden palstoilla polemiikkiaan Strauss-kysymyksestä kritisoiden maan korkeakirkollisuuden tyhjyyttä muun kirjoittelunsa ohessa. Käsityksillään Snellman hankki uskonahdistajan maineen.

Toukokuun alussa 1842 painosta ilmestyi matkakuvaus Saksa. Kuvauksia ja arviointeja matkalta 1840–41. Päiväkirjamuistiinpanoihin perustuvassa matkakertomuksessaan Snellman esseistiseen tyyliin liitti yksittäiset ilmiöt laajempiin yhteyksiinsä ja pyrki näkemään ne osana historiallista kehitystä.

Kesäkuussa 1842 ilmestyi ensimmäi¬nen osa Kahdenlaista rakkautta useampiosaiseksi suunnitellusta avioliittoa käsitelleestä romaanisarjasta, jossa Snellmanin persoonallisuusaatteen keskeinen ajatus tulee esiin: ihminen löytää toiminnalleen kestävän perustan vasta ylittäessään ahtaan yksilöllisen minuutensa rajat ja liittyessään kansakunnan yhteisiin kohtaloihin.

Marraskuun lopussa 1842 ilmestyi Tukholmassa yksi hänen pääteoksistaan, Valtio-oppi. Vaikka teos perustui Hegelin filosofiaan, kokonaisuutena se oli Snellmanin vuosia kestäneen pohdiskelun tulosta. Teoksessa ja varsinkin sen ilmestymisen jälkeisessä kirjeenvaihdossa Snellman irtautui Hegelistä ja viittasi enemmän muun muassa Montesquieuhin, Tocquevilleen ja Rousseauhin. Hegelistä poiketen Snellman siirsi painotusta valtiosta kansakuntaan ja kansakunnan piirissä vallitsevaan yleiseen tietoisuuteen.

Valtio-opissaan Snellman konkretisoi kansallishengen toiminnan vertaamalla Suomen aseman yhtäläisyyksiä Sveitsiin, mikä osoitti, että muodollinen olemassaolo valtiona ei takaa kansakunnallista hyvinvointia. Suomen tie kansakunnan onneen tuli kulkea valistuksen, hyvien tapojen ja yleisen hyvinvoinnin laajentamisen kautta perustanaan Aleksanteri I:n Porvoon valtiopäivillä takaama autonominen erillisasema. Siten valtio-oppi kokonaisuudessaan voidaan nähdä kansallisena ohjelmajulistuksena, jonka mukaan Suomen tuli omaa sivistysperintöään kehittämällä lunastaa itselleen paikka kansakuntien joukossa.

Samalla Snellman oli kulkenut loppuun tien filosofina ja alkanut valmistautumisen käytännön toimiin. Hän oli päätynyt siihen, että isänmaalle on elettävä ja annettava filosofiankin mennä menojaan, jos niin tarvitaan. Hänelle oli tehnyt hyvää kuljeskella ympäri Eurooppaa ja päästä ulos ”kirotusta skolastisesta filosofoinnista”.


Kuopioon kansakunnan herättäjäksi 1843-1849

Sitaatti: Meidän miellyttävä aikana julkiset asiat ratkaistaan mukavissa kamareissa eikä julkisuus tietäisi omista asioistaan mitään elleivät kirjanpainajat suvaitsisi painaa niitä mustaa valkoiselle --- analyysi ei koske suomalaista lehdistöä, joka ei sisällä paljon mitään.” Saima 20:15.5.1844, Julkinen sana.

Snellman palasi kolmen vuoden ulkomaanmatkalta marraskuussa 1842 Helsinkiin, jossa hän nopeasti havaitsi akateemisten uraväylien olevan tukossa. Oppineen maailmanmiehen oli vaikea päästä eroon kansanvillitsijän maineestaan; kotimaassa viranomaiset pitivät häntä kommunistina ja sarkatakkisena jakobiinina.

Suuresti matkansa aikana velkaantunut Snellman varmisti toimeentulonsa hakiessa Kuopion yläalkeiskoulun rehtoriksi. Perimmäisenä tavoitteena oli aloittaa sanomalehtitoiminta juuri aloittaneen sisämaan ensimmäisen kirjapainon avulla. Kuopiossa asuneet lukuisat sukulaiset ja ystävät olivat pitäneet hänet näistä mahdollisuuksista ajan tasalla.

Snellmanin toimintaa rehtorina motivoi suuresti vuoden 1841 uudet koulusäännöt, jotka sisälsivät vain yleiset periaatteet. Käytännön toteutus antoi Snellmanille loistavan tilaisuuden esitellä ajatuksiaan kasvatuksesta ja opetuksesta, joita sisälsi runsaasti hänen puheensa lukukauden avajaisissa. Tunnetuin niistä on ”Vapaudesta ja pakosta” (15.6.1844), jossa hän korostaa lastenkasvatuksen olevan kansakunnan elämän juuri. Kasvatus kuuluu perheelle ja opetus yhteiskunnalle. Snellmanin ajatukset naisten kouluttamisesta olivat moderneja. Naisen sivistäminen oli tärkeää, koska naisen panos kasvattajana oli ratkaiseva lapsen kehityksen kannalta

Snellmanin pääsuunnitelma oli perustaa Saima-lehti, jonka ensimmäisessä numerossa hän pilkkasi kansakunnan rakennuksen kannalta kuutta muuta maan lehteä kelvottomiksi ja tehottomiksi lehdiksi, jotka viettivät nimipäiviään unikeon päivänä. Saiman artikkelit puolestaan korostivat euroop¬palaisten esikuvien mukai¬sesti julki¬suuden merkitystä yhteiskunnal¬listen asioiden hoidos¬sa. Saiman ohjelma oli Suomen oloihin muokattu sovellus tukholmalaisen Freja-lehden linjasta ja Valtio-oppi -teoksen periaatteista.

Saima oli suunnattu sivistyneistölle, jonka mielipiteitä Snellman halusi lehdellään muokata suomalaiskansallisiksi. Yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisen ohella tärkein linja kirjoituksissa oli kansallisuuskysymysten voimistaminen. Muiden lehtien tapaan sisältöä ei laadittu saksien ja liiman avulla sattumanvaraisesti. Snellman valitsi vain sellaista aineistoa, joka palveli lehden linjaa; hän tietoisesti rakensi omaa talous- ja sosiaalipoliittista- sekä sivistysohjelmaa. Koska päätavoite oli kansallisen tietoisuuden herättäminen, koko sen sisällön, artikkeleiden, uutisten ja runojen piti edistää tätä tavoitetta.

Jyrkimmän polemiikin muiden sanomalehtien kanssa kirvoitti edelleen Saiman kieliohjelma. Snellman piti kansallisuuskirjallisuuden olennaisena tunnusmerkkinä suomen kieltä: äidinkielen oppiminen oli samaa kuin kuuluminen johonkin kansallisuuteen. Hän suhtautui asiaan hyvin optimistisesti: suomen kieli oli koska tahansa sovelias otettavaksi käyttöön kouluissa ja virallisena kielenä.

Saiman kirjoituksissa Snellman tuo vielä korostetummin esille sivistyksen ja taloudellisen vuorovaikutuksen periaatteen. Snellmanin taloudellista ajattelua on luonnehdittu sekoitukseksi saksalaista Friedrich Listiä ja englantilaista Adam Smithiä pragmaattisesti Suomen oloihin sovellettuna. Snellmanin käytännöllisen talousohjelman perusta oli järkevä ja tarkoituksenmukainen lainsäädäntö, joka ottaa huomioon sosiaalireformaattiset näkökohdat ja yksilönvapauden. Snellman vaati kirjoituksissaan voimakkaasti ammattikuntalaitoksen poistamista, elinkeinovapauden tunnustamista ja puuttui voimakkaasti myös maatalouden alkeelliseen tilaan.

Sosiaaliohjelma keskittyi maanjakokysymyksiin; useat artikkelit tilanjaosta liittyvät tilattoman väestön ongelmaan. Ongelma oli ajankohtainen, koska maataloudesta sai toimeentulon 90 % väestöstä mutta suurin osa maata omistamatonta kausiluontoista apuvoimaa. Hänen mielestään kansallisvarallisuus kasvoi jakamalla tiloja useammille. Tällä tavalla katovuosina ihmiset sidottaisiin samalla omille tiloilleen ja estettäisiin vaeltaminen kerjuulla

Snellmanin ajattelussa kansantalouden menestykseen liittyivät myös liikenneyhteyksien kehittäminen. Hän oli keskeisessä roolissa Saimaan kanavan rakentamisen tärkeyden perustelemisessa.

Saiman herätyshuuto kuultiin alusta asti hyvin, koska menekki oli alusta asti erinomainen. Ensimmäisenä vuonna tilaajia oli 706, ja se nousi maan neljänneksi suurimmaksi lehdeksi Maamiehen ystävän, Helsingfors Tidningarin ja Finlands Allmänna Tidningin jälkeen.

Kolmen vuoden ajan Snellman ehti vakaumuksensa mukaan tuoda ongelmat esiin Saimassa suoraan kuvia kumartelematta, mikä lopulta alkoi ärsyttää vallanpitäjiä. Lehtikirjoittelussa nähtiin vaarallisen kumouksellisuuden vivahteita ja sensuurin valvonta tiukentui jatkuvasti. Ystävien lukuisista varoituksista huolimatta Snellman pysyi linjallaan jopa lujensi vauhtia. Viipurin läänin kuvernöörin ja Suomen kenraalikuvernöörin yhteistyöllä Saima-lehti lopulta lakkautettiin joulukuussa 1846.

Kuopiossa koulun rehtorina toimineen Snellmanin sanomalehtimiestoiminta oli hetkellisesti keskeytynyt Saima-lehden lakkauttamiseen joulukuussa 1846, mutta jo helmikuussa 1847 alkoi Kuopiossa ilmestyä Litteraturbla¬d-lehti. Lehdestä muodostui kulttuuripoliitti¬nen ja yhteiskun¬ta-kriittinen mielipide¬lehti. Snellman sai myös virkavapautta opettajan toimestaan ja teki matkan Saksaan, Belgiaan, Ranskaan ja Englantiin opiskelemaan mm. metsänhoitoa. Matkan tulokset näkyivät myös Litteraturblad-lehden palstoilla.

Snellman sai syvyyttä julistukseensa rakastuessaan palavasti 17-vuotiaaseen Kuopion apteekkarin tyttäreen Johanna Lovisa Wennbergiin, lahjakkaaseen ja tavoiteltuun neitokaiseen. Kärsivällinen kosinta johti kihloihin 21.7.1845, kuulutukset olivat 20.8. ja häät vietettiin 28.11.1845 Malmbergin talossa, Pohjois-Savon herännäiskeskuksessa. Snellmanin poikamieselämä villakoiran ja kasvattipojan kanssa päättyi Tulliportinkadulla, kun ensimmäinen perheasunto hankittiin Oppmanin talosta.

Snellman pääsi kesällä 1847 uudelle Euroopan matkalle Varkauden tehtailija Längmanin oppaana ja tulkkina tutustumaan eurooppalaiseen metsänhoitoon ja puutavarakuljetusten järjestämiseen Euroopan satamissa. Snellman palasi matkalta suuresti muuttuneena. Muutos heijastui yksityiselämään, hengelliseen kehitykseen ja käytännön sanomalehtimiestyöhön kansallisohjelman aineksien kypsyttyä lisää.




Nuorison isänmaallisuuden virittäjä professorina 1850-1863

Sitaatti: ”Hyvät herrat. Meidän velvollisuutemme on ennen muuta kulttuurin hiljainen työ. Osoitamme isänmaallisuuttamme varmimmin antamalla vastaanottamallamme kulttuurille kansallisen muodon. Uusilla valtiomuodoilla spekuloiminen on hedelmätöntä, jos siveellisellä kansallishengellä ei ole voimaa toteuttaa niitä. --- Mikään kansakunta maailmassa ei kansallisessa elämässään ole jäänyt vaille sitä muotoa, johon sen henki on ollut kykenevä.” Käytännöllinen siveysopin luentosarja, kevät 1858. KT 15, 127 sekä SA VIII:86, sivu 638, rivit 3-9.


Keväällä 1848 filosofian professorin viran haussa Snellman pääsi ensimmäiselle ehdokassijalle, mutta kenraalikuvernööri katsoi Snellmanin olevan sopimaton virkaan sanomalehtimiestoimintansa takia. Talvella 1849 Snellman haki professorin virkaa Upsalan yliopistosta, mutta perui kuitenkin hakemuksensa viime hetkellä.

Turhautuneena Snellman erosi Kuopion rehtorin virasta 10.10.1849 ja muutti perheineen Helsinkiin vuoden viimeisenä päivänä 1849. Aluksi perhe asui Liisankatu 17:ssa ja sen jälkeen Kirkkokatu 12:ssa. Näinä aikoina iloisiin asioihin oli kuulunut Kuopiossa kahden ensimmäisen lapsen Hannan (s. 20.11.1846) ja Anders Henrik ”Hinni” (s. 16.8.1848) syntyminen. Helsingissä syntyivät Johan Ludvig ”Janne”15.3.1850, Wilhelm ”Ville” 6.10.1851 ja Magdalena ”Malena” 28.10.1853. Perheeseen kuului myös kasvattilapsena veljenpoika Calle (s. 1837).

Helsinkiin siirtymistä seurasi viiden vuoden poissaolo julkisuudesta. Snellmanin urasuunnitelmat oli hylätty joka suunnalla ja perhe eli kuin taivaan linnut. Vuodesta 1851 Snellman hankki perheen elatuksen konttoristina eli toimitusjohtajan varamiehenä Henrik Borgströmin kauppahuoneessa Mariankatu 5. Sittemmin Snellman hankki Riiassa pätevyyden merivahinkolaskijaksi ja toimi vakuutusyhtiön asiamiehenä.

Vuosi 1855 merkitsi suurta käännettä: epäonnistuneen Krimin sodan jälkeen uusi keisari Aleksanteri II ryhtyi toteuttamaan uudistusohjelmaansa niin Venäjällä kuin Suomessakin. Snellman vedettiin mukaan uudistukseen toteutukseen, koska hänen artikkelinsa olivat peräänkuuluttaneet samoja asioita jo vuosikymmenen. Artikkelit tukivat keisarin julistamaa uudistuslinjaa, joka tasoitti tietä liberalistisen ideologian läpimurrolle ja porvarillisen oikeusvaltion synnylle. Kenraalikuvernööri lähetti niitä venäjäksi käännettynä Pietariin keisarin luettavaksi. Hallituspiirien luottamuksen osoituksena Snellman nimitettiin toukokuussa 1856 siveysopin ja tieteiden järjestelmän professoriksi eli filosofian professoriksi.

Virkaanastujaisesitelmä tieteiden järjestelmästä 14.5.1856 oli Snellmanin ohjelmajulistus. Hän halusi muistuttaa akateemista nuorisoa siitä, miten tiedonrakkaus oli tyhjä sana, jos ei halu ja kyky uhrautuvaan työhön ja ponnisteluun todista sen todellisuutta. Tähän oli kutsuttu kaikki, jotka omistautuvat tehtävissään isänmaan palvelukseen. Snellmanin totesi, että hänen tehtävänsä ei ollut kehottaa heitä tähän lämpimän sydämen vaan esimerkin voimalla. Ensimmäisessä luennossaan johdatuksesta akateemisesta opiskeluun hän korosti, että isänmaallisuuden tuli olla vaikuttava motiivi myös akateemisessa opiskelussa; se vaatii meiltä sitä, että jokaisen tuli isänmaan parhaaksi täyttää oma tehtävänsä.

Vuosina 1856-1863 Snellman esitti neljä kertaa koko siveysopin systeeminsä, johon kuului yleinen oikeus-oppi, velvollisuusoppi ja varsinainen siveysoppi, teoreettinen velvollisuusoppi ja käytännön siveysoppi. Punaisena lankana oli päästä eroon ympäristön ja ihmisen fysiikan rajoituksista. Koska tämä on sivistyksen työtä, se on samalla sivistyksen suurin voitonmerkki.

Siveysopin lisäksi hän luennoi kaksi luentosarjaa psykologiasta, kaksi historiallista esitystä oikeusopista ja yhteiskuntaopista sekä yhden luennon pedagogiikasta. Snellmanin luennot eivät olleet helppotajuisia. Kuuntelijalle niistä oli hyötyä vain ankaran tarkkaavaisuuden ja vakavan työn jälkeen. Tutkintojen kuulusteluissa Snellman oli joustavampi. Hänelle riitti, että oppilas oli ymmärtänyt kurssin pääkohdat. Tarkkoja yksityiskohtia ei tarvinnut osata. Hän pyysi oppilaitaan usein myös kotiinsa. Punaisena lankana kulki kansallistietoisuus ja yksilön siveellinen omatunto.

Opettamisen ohella Snellman toimi yliopiston konsistorissa, historiallis-filosofisessa tiedekunnassa ja vastaväittäjänä. Snellmanilla oli myös epävirallinen rooli ministerivaltiosihteeri Armfeltin neuvonantajana yliopistoa koskevissa asioissa, mikä näkyi runsaana kirjeenvaihtona Pietariin.

Luennot kulkivat käsi kädessä Litteraturblad-lehteen ilmestyneiden artikkeleiden kanssa. Jotkin artikkeleista oli suunnattu Ruotsissa oleskelevien suomalaisten Suomen vastaisia kirjoituksia kohtaan. Pietarissa todettiin tyydytyksellä Snellmanin kansallisuusliikkeen tiukka rajanveto skandinavismiin. Snellman otti kantaa luottalaitoksiin, rahapulaan sekä hypoteekkiyhdistysten ja yksityispankkien perustamiseen. Hän suututti joukon teollisuusmiehiä vaatimalla teollisuuden sijasta lainoja maanviljelykselle ja kaupalle, koska tuonti oli vientiä suurempi.

Litteraturblad-artikkeleissaan Snellman sanoi mielipiteensä myös naisemansipaatiosta: naisten saavutukset julkisessa elämässä olivat vähäarvoisia verrattuna siihen, mitä nainen sai aikaan puolisona ja äitinä miehensä ja lastensa kautta, valtiollisissa tehtävissä nainen saattoi korvata miehen mutta mies ei voinut korvata naista kotona. Koulukysymyksistä hän väitteli Uno Cygnaeuksen kanssa pienten lasten kasvatuksesta, pohti koulujen erottamista kirkon valvonnasta ja erillisen kouluhallituksen perustamista. Päähyökkäys kohdistui Cygnaeuksen esittämään ehdotukseen kansakoululaitoksesta. Lisäksi Snellman käänsi perinpohjaisilla tiedoillaan yleisen mielipiteen rautatien rakentamiseksi Helsingin ja Hämeenlinnan välille.

Varsinaisten valtiopäivien koollekutsumista ennakoinut Tammikuun valiokunta nosti Snellmanin persoonan kiivaiden hyökkäysten kohteeksi, kun hän Litteraturblad-lehdessä asettui puolustamaan sitä ruotsalaista Aftonbladetia vastaan. Kynäsodassa käsiteltiin Suomen asemaa Venäjän yhteydessä; oliko Suomi maakunta vai valtio. Valtiopäivien lähestyessä ja tammikuun valiokunnan kokoontuessa Snellmanin sanomalehtikirjoitusten sävy Litteraturblad-lehdessä muuttui koko ajan valtiollisempaan ja konkreettisempaan suuntaan. Snellmanin kirjoitusaiheet liittyivät valtiopäiväasioihin, naisten ja miesten perimysoikeuteen, paloviinalainsäädäntöön, painolakiin, rahauudistukseen, katovuosiin ja rautateihin. Lopputuloksena Snellmania käytettiin useassa roolissa; julkisen mielipiteen ohjaajana valtiopäiväkehityksessä, säätyesitysten käsikirjoittajana, valtiopäiväkutsun ja avauspuheen laatijana.

Snellmanin tiivistä ja monipuolista työrupeamaa karaisivat yksityiselämän surulliset asiat. Perheeseen odotettiin kesäksi 1857 syntyväksi uutta pienokaista. Jeanette-vaimon ankara rintakuume käynnisti synnytyksen etuajassa, ja 29.5. syntyi poikavauva Gustaf, joka eli vain neljä tuntia. Snellmanin vaimo menehtyi lapsivuodekuumeeseen 4.6.1857. Snellman jäi leskeksi sylivauvan ja viiden muun alaikäisenlapsen kanssa.


Keisarin uudistusohjelman käsikirjoittaja ja toimeenpanija senaattorina 1863-1868

Sitaatti: ”Harvat Euroopan kansat ovat vahvemmin osoittaneet tätä uskoa kuin suomalaiset, tämä suuren kansanperheen eristynyt jäänne, joka sivistyksensä ansiosta on pelastunut tuon kansanperheen jokseenkin yleisestä tuhosta. Millään kansalla ei liioin ole osoittaa yhtä runsaita tämän tulevaisuudenuskon tuottamia hedelmiä ja yhtä sitkeää itsensä säilyttämistä tuota tulevaisuutta varten. Sillä mikään kansa ei ole voitettuna ja sodan oikeudelle alistettuna kyennyt säilyttämään sen suurempaa itsenäisyyden astetta.” Litteraturblad nro 5, toukokuu 1863: Sota vai rauha Suomelle


Snellmanin lähes 25 vuotta kestänyt sanomalehtitoiminta jäi sivummalle, kun yhteiskunnallinen keskusteleminen vaihtui vähitellen käy¬tännölliseen toimintaan. Snellmanin viimeisten Litteraturblad-lehden artikkeleiden aiheet ennustavat tulevia luottamustehtäviä: rahauudistus, kato, oikeudenkäyntikieli, painolaki, hypoteekkiyhdistyksen laina ja tammikuun valiokunta. Näitä kirjoituksia käännettiin säännöllisesti Pietarissa Aleksanteri II:lle ja ne tekivät hallitsijaan suuren vaikutuksen. Maaliskuussa 1863 hänet kutsuttiin senaattoriksi ja finanssitoimituskunnan päälliköksi.

Litteraturblad-lehden kirjoituksessa ”Sota vai rauha Suomelle” toukokuussa 1863 Snellman opetti maanmiehilleen vastuuntuntoa ja realismia Puolan kapinan olosuhteissa. Hänen mukaansa Jos sanomme, että me pidämme jokaista Suomeen hyökkäävää tai sen rannikoita ja merenkulkua häiritsevää isänmaan vihollisena ja hän tulee havaitsemaan meidän uskollisuutemme hallitsijaa kohtaan järkkymättömäksi – niin se olisi yhtä arvokasta kuin isänmaallistakin

Vaikka Snellman oli sidottu virkamiesmäisesti senaatin talousosaston lukemattomien juoksevien asioiden käsittelyssä, tiivis kirjeenvaihto hallitsijan neuvonantaji¬en kanssa osoittaa, että todellinen päätöksentekokäytäntö keisarikunnassa perustui luottamus¬miessys¬teemiin, jossa hän oli keskeisessä roolissa kenraalikuvernöörin ja ministerivaltiosihteerin luottomiehenä. Snellmanin vaikutusvaltainen rooli ja suosikkiasema korostui erityisesti kieliasetuksen hankkimisessa, kun hän tapasi keisarin henkilökohtaisesti Parolassa kesällä 1863.

Samalla suoralla toiminnalla toteutui Suomen oman raha, jonka Snellman oli perinyt edeltäjältään Fabian Langenskiöldiltä. Asiaa varten Snellmanin tapasi Venäjän finanssiministerin kolmesti Pietarissa. Monien vaikeuksien kautta asia saatiin ratkaisuun 8.11.1865. Snellmanin suurta luottamusta kuvasti pyyntö saada Snellmanilta lausunto Venäjän omasta rahanuudistuksesta. Samaan aikaan vaikean rahanuudistuksen kanssa Snellman laati myös painovapauslakia ja hallintolaitoskysymystä koskevat laajat muistiot. Kaikkia näitä asioita hän perusteli valtion virallisen lehden palstoilla yleistä mielipidettä varten ja jakoi tietoa päätöksenteon perusteista taistellen vääriä luuloja vastaan.

Suurten nälkävuosien olosuhteet 1867–68 olivat senaattori ja finanssipäällikkö Snellmanille todellinen haaste, jonka ehkäisemistä hän oli yrittänyt kirjoituksillaan 1840-luvulta saakka. Nyt senaattorina hän toteutti samaa hätäfilosofiaa: keisari ei voinut ruokkia loputtomiin kansaa, koska valtionkassa ei ollut pohjaton. Snellmanin mukaan valtio ei saanut holhota, vaan sen piti rohkaista ihmisiä selviytymään kriisistä omin voimin. Nämä periaatteet hän toi esiin virallisen lehden artikkeleissa, joiden sisältö kulki käsi kädessä senaatin päätösten kanssa niitä täydentäen ja yrittäen helpottaa niiden toimeenpanoa. Kirjeenvaihdon välityksellä hän organisoi viljanjakelua yhdessä läänien kuvernöörien, kauppiaiden ja pankinjohtajien kanssa seuraten tarkasti toimenpiteiden etenemistä.

Normaalien senaatinasioiden ohella aatelissäätyyn korotettua Snellmania työllisti osallistuminen vuoden 1867 valtiopäiville. Välirikko uuden kenraalikuvernöörin kanssa Riihimäki–Pietari -rautatien rakentamisesta johti Snellmanin eroon senaatista maaliskuussa 1868.


Kansakunnan rakentamistyön viriämisen seuraajana pankkimiehenä 1868-1881

Sitaatti: Katsokaa ympärillenne, mitä Euroopassa tapahtuu. Jokainen päivä on todisteena siitä, mitä merkitsee työ kansan kansallistietoisuuden herättämiseksi ja kansakunnan johtamiseksi selvempään tietoisuuteen siitä, mitä kansa on ja mikä sen tarkoituksen tulee olla.--- Siksi suomalainen liike, jota te ette käsitä, tulee voittamaan: ”Ei ole mitään inhimillistä mahtia, joka voisi sitä estää, ja vain sille voidaan luja Suomi perustaa, Suomi, joka voi toivoa kestävänsä tulevaisuudessa.” Morgonbladet 16.5.1881. Puhe 75-vuotisjuhlassa

Senaattoriuran jälkeen Snellmanin valittiin 7.6.1869 Suomen hypoteekkiyhdistyksen, maan suurimman kiinteistöluottolaitoksen, toimitusjohtajaksi. Tämän jälkeen hänen 12 viimeistä vuotta täytti pankkimaailman arki lainaustoiminnan johdossa Ritarihuoneen konttorissa. Lisäksi elämä koostui lukuisista luottamustoimista. Hän oli vuodesta 1870 Suomalaisen kirjallisuuden seuran esimiehenä ja Suomen Tiedeseuran puheenjohtajana, joiden kokouksissa hän antoi lukuisia asiantuntevia lausuntoja. Samalla intensiivisyydellä hän esiintyi vuoden 1872 valtiopäivillä. Snellman esitti pitkiä ja perusteltuja lausuntoja koulukysymyksestä, suomen kielen käyttöönotosta ja asevelvollisuuskysymyksestä.

Snellmanin sanomalehtimiestyö käynnistyi vielä kerran vuonna 1876, kun hän alkoi kirjoittaa Morgonblad-lehteen. Varsinkin Venäjän–Turkin -sodasta vuosina 1877 ja 1878 hän toimitti säännöllisiä sotakatsauksia ja käsitteli lisäksi rautateitä, kouluasioita, liikeoloja, kultakantaa, asevelvollisuuskysymystä ja tekijänoikeuksia. Samoista aiheista Snellman käytti pontevia puheenvuoroja vuosien 1877 ja 1878 valtiopäivillä. Viimeisen kunnon polemiikin Snellman kävi ns. liberaalisesta puolueesta ja sen ohjelmasta, joka oli julkaistu 5.12.1880. Kirjoituksillaan hän antoi käytännössä kuoliniskun puolueelle.

Kuulijat saivat eri tilaisuuksissa nauttia tottuneen puheenpitäjän taidoista. Erityisesti huhtikuun 6. päivänä pidetyt Vilhelmin päivän puheet ovat tulleet kuuluisaksi. Snellmanin läheisimmän tukijan, ministerival¬tiosihteeri Alexander Armfeltin kuolema tammikuussa 1876 antoi Snellmanille sysäyksen kirjoittaa muistelmansa ja kertauksen lähihistoriasta. Aikalaisista laadittujen muistokirjoitusten lisäksi myös monien ystävien, kuten Runebergin haudalla 6.5.1877 ja F. Cygnaeuksen 7.2.1881 haudalla pidetyt puheet ovat jääneet nuorison mieleen. Kesäkuussa 1881 ministerivaltiosihteeri E. Stjernvall-Walleenille kirjoitettua mutta lähettämättä jäänyttä kirjettä voidaan pitää Snellmanin poliittisena testamenttina ja analyysinä Aleksanteri II:n Suomelle menestyksellisestä kaudesta. Katsaus loppui sanoihin: ”Rehtiys ja kunnia ovat meidän ankkurimme. Mutta venäläinen tshinovnikka, vaikkapa näennäisesti suomalaissyntyinenkin, ymmärtää ne toisella tavalla kuin me.”

J. V. Snellman kuoli kesäasunnollaan Kirkkonummen Danskarbyssä heinäkuun neljäntenä päivänä vuonna 1881. Hautajaiset olivat kolmen päivän päästä 7.7, jolloin Helsingistä lähti 11.30 höyryvene Lotta Svärd noutamaan Kirkkonummen saaristosta vainajaa. Kauppatorin rannasta saattue kulki Etelä-Esplanadia ja Bulevardia pitkin Vanhalle hautausmaalle. Puheen arkun äärellä piti Z. Topelius:

Tässä lepää kansan soturi lippunsa päällä --- Ja missä hän taisteli, ryntäsi hän esiin vakaumuksen voimalla, totuuden varmuudella ja avomielisellä äänellä, sen vuoksi hän ei väistänyt antaessaan tai saadessaan verisiä haavoja.--- se oli hänen tapansa rakastaa oikeutta.--- Sen verran on selvillä, että Jumala lähetti Suomelle tämän terävän ajattelijan--- sen verran voimme ymmärtää, että Jumala on lähettänyt tämän mahtavan hengen murroksen aikana --- sen vuoksi Jumala lähetti meille aatteen, sanan ja toiminnan miehen. --- semmoisesta miehestä historia ei kysy, onko hän aina valinnut oikean tien, oikean keinon; historia kysyy, mikä hänen tarkoituksensa oli, ja vastaa, että se oli sen miehen arvoinen, joka astuu kansansa etupäässä.--- Sillä kansat eivät elä ainoastaan leivästä, ne tarvitsevat elääkseen suuria ajatuksia, yleviä esikuvia, kärsivällisyyttä kieltäymyksessä, työn tarmoa, miehuutta taistelussa ja luottamusta tulevaisuuteen. Se on perintö niiltä miehiltä, joiden kera Juhana Vilhelm Snellman on kehittynyt ajatuksen selvyyteen ja vakaumuksen kypsyyteen.—Hän oli heidän joukossaan rautakanki, graniitti, tarmokkain toimessa ja tahdossa.--- Ilman valtakirjaa, mutta varmana siitä, ettei kukaan epuuta, tervehdin Sinua jakamattoman Suomen kansan, jakamattoman suomalaisen isänmaan nimessä.--- Kiitos kaikesta, mitä olet tehnyt silloin, kun sinun aikasi oli! Kiitos siitä, mitä olet tahtonut, mutta et ehtinyt tehdä! Sillä sinun työsi ei mahtunut ihmisiän ahtaiden rajain sisälle – se oli vuosisatain työ.--- Saattakoon Herra Jumala sinun henkesi kirkkauteen. Hänen yksinään olkoon kunnia ja kiitos, Hänen joka sinut lähetti, Hänen, joka sinut meille antoi, Hänen joka sinut varusti noilla suurilla lahjoilla suurta työtäsi varten.”

Johan Vilhelm Snellman S 12.5.1806 Tukholma, K 4.7.1881 Kirkkonummi. V merikapteeni Christian Henrik Snellman ja Maria Magdalena Röring. P 1845 - Johanna (Jeannette) Lovisa Wennberg S 1828, K 1857, PV apteekkari Anders Wennberg ja Aurora Olson. Lapset: Hanna S 1846, K 1882; Anders Henrik S 1848, K 1911, juristi, senaattori; Johan Ludvig S 1850, K 1909, senaatin esittelijäsihteeri; Wilhelm S 1851, K 1933, piirilääkäri, lääkintöneuvos; Magdalena S 1853, K 1856; Karl S 1855, K 1928, tie- ja vesirakennushallituksen ylijohtaja, todellinen valtioneuvos; Gustav S, K 1857.

URA. Ylioppilas 1822; filosofian kandidaatti 1831, maisteri 1832; filosofian dosentti 1835; opintomatka Saksaan 1840 - 1841.

Frejan-lehden aputoimittaja Tukholmassa 1839; Kuopion yläalkeiskoulun rehtori 1843 - 1849; Saiman toimittaja 1844 - 1846; Maamiehen ystävän toimittaja 1844 - 1856; Litteraturbladin toimittaja 1847 - 1863; konttoriapulainen Henrik Borgströmin kauppahuoneen palveluksessa Helsingissä 1851 - 1853; siveysopin ja tieteiden järjestelmän vsta 1860 filosofian professori 1856 - 1863; senaatin talousosaston jäsen, valtiovaraintoimituskunnan 1. osaston päällikkö 1863 - 1868; Suomen hypoteekkiyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana 1869 - 1881.

Edustaja valtiopäivillä 1867, 1872, 1877 - 1878.

Pohjalaisen osakunnan vt. kuraattori 1834 - 1835; Pohjoispohjalaisen osakunnan kuraattori 1837 - 1839; Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimies 1870 - 1874.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Aateloitu 1866. P. Vladimirin R 3 1865. Kanslianeuvos 1859. Kunniatohtori 1861.

TUOTANTO. Teokset 1 - 4. 1982 - 1983; Samlade arbeten I - XII. 1992 - 1999; Kootut teokset 1 - 24. 2000 - 2005.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: E. Wikström. 1924, Suomen Pankin edusta, Helsinki; J. Takanen. 1884/1896, Kuopio; M. Väänänen et al., Lukeva poika. Rantsila; H. Kivijärvi, Runeberg, Lönnrot, Snellman -muistomerkki. 1968, Turku. P. Jylhä, muistomerkki. 2006, Kokkola. Mitalit: A. Asplund. 1906; E. Wikström. 1906; A. Aaltonen; P. Viitasalo. 2006. Muistolaatat: Kuopio 1906, useita 2006; Helsinki, useita 2006; Tukholma, varhaislapsuuden koti 2006; Kokkola, lapsuudenkoti 2006; Oulu, koulutalo 2006; Alahärmä, nuoruudenkoti 2006; Kirkkonummi, kesäkoti 2006.

JOHAN VILHELM SNELLMANIN MUKAAN NIMETTY. Muistopäivä, suomalaisuuden päivä 12.5.; suurin seteli 1940 - 1986; Snellman-instituutti, Kuopio 1983; J. V. Snellmanin kotimuseo, Kuopio 1981; kadut, aukiot ym. Helsinki, Kokkola, Kuopio, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Äänekoski; Snellman-korkeakoulu, Helsinki 1980; Snellmanin koulu, Turku 1903, Kuopio, Helsinki; postimerkki 1956, 2006; juhlaraha 2006.

Raimo Savolainen

julkaistu 12.12.2008