Haanoja, Anselm

Anselm (T) Haanoja

Syntymäaika:
1864

Kuolinaika:
1941

Paikkakunta:
Helsinki

Merkittävimmät toimet:
kaupunginvaltuutettu
 

 

Maalarimestari Anselm Haanoja sai maalarinoppinsa Helsingissä 1880-1884. Hän perusti oman yrityksen 1897. Haanoja otti heti alusta lähtien aktiivisesti osaa Maalarimestariklubin toimintaan ollen klubin ensimmäinen sihteeri 1898. Hänet valittiin myös useaan otteeseen klubin puheenjohtajaksi viimeksi 1908. Haanoja oli mukana myös Käsityöläis- ja Teollisuusyhdistyksen toiminnassa.

Haanojasta kerrotaan, että hänellä oli hyvin persoonallinen tyyli kerätä maksu kesän aikana tehdyistä töistä. Kun syksy koitti ja työmaat hiljentyivät, niin Haanoja otti polkupyöränsä ja lähti kiertämään työkohteissa.

Haanojakin oli mukana Kokoomuksen perustavassa kokouksessa 1918 ja kohta seuraavissa vaaleissa hänet valittiin Helsingin valtuustoon kokoomuksen listoilta yhdeksi kaksivuotiskaudeksi 1919 lukien. Kunnallisissa luottamustehtävissä hän oli mukana jo ennen itsenäisyyden aikaa. Hän oli verolautakunnassa aina 1920-luvulta lähes 20 vuotta (1923-1940) samoin ammattioppilaslautakunnassa varmasti juuri yrittäjien vankkana edustajana.

 

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Kalevi Oksanen, Kokoomuksen valtuutetut Helsingin kaupunginvaltuustossa 1919-2008. Helsingin Kokoomus 2008.

julkaistu 3.3.2009