Tarkka, Asko Kalle Sakari

Asko Kalle Sakari Tarkka

Syntymäaika:
24.5.1929

Paikkakunta:
Tampere

Huhtamäki Oyn toimitusjohtaja, vuorineuvos

Asko Tarkka saneerasi Huhtamäki-yhtiön 1970-luvulla ja ohjasi sen kansainvälistymiseen 1980-luvulla. Hän oli myös käytetty voima järjestötyössä ylioppilaselämästä työnantajajärjestöihin sekä kulttuurisäätiöihin. Hän ei sitoutunut puoluepoliittisesti, mutta vaikutti Uuden Suomen pelastamiseen 1970- ja 1980-luvuilla.

 

Asko Tarkan elämänuraa viitoitti syntyminen hämäläiseen juristiperheeseen. Hän lähti siis samalle uralle kuin hallintoneuvokseksi noussut isänsä ja vaikutti Hämäläis-Osakunnassa. Hämäläinen harkitsevuus on leimannut aina Tarkan persoonaa.

Vaikeisiin ratkaisuihin Tarkka joutui jo Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) hallituksen puheenjohtajana 1956 - 1957, kun oli otettava kantaa yleislakkoon ja Unkarin kansannousuun. Molemmissa kysymyksissä Tarkka ohjasi ylioppilaat maltillisille poluille. Yleislakon aikana HYY varoitti jäseniään kärjistämästä mielialoja. Lakkolaiset protestoivat tosin sitä, että eräät ylioppilaat hiekottivat hoitamatta jääneitä katuja. Unkarille ylioppilaat osoittivat myötätuntoa ja avustivat pakolaisia, mutta Suomen ulkopoliittista asemaa vaarantamatta. Toisaalta Tarkka oli 1958 torjumassa ylioppilaskunnan käyttämistä Urho Kekkosen sisäpoliittisen aseman vahvistamiseen.

Toimeliaisuus ylioppilaselämässä vaikutti Tarkan ja eräiden muidenkin henkilöiden kiinnittämiseen Huhtamäki-yhtymään sen johtokunnan puheenjohtajan, professori L. A. Puntilan kautta. Eräiden muiden johtajien lailla Tarkka aloitti Huhtamäen lakimiehenä ja johtokunnan sihteerinä 1958. Hänet lähetettiin 1960 selvittämään Norjasta ostetun kalanjalostustehtaan Norfinnin kriisiä. Tämä merkitsi nuorelle juristille peruskurssia kansainvälistymiseen.

Poliittisesti Puntilan kokoama Huhtamäen ”talli” karttoi enimmäkseen sitoutumista puolueisiin. Tähän saattoi vaikuttaa se, että 1920-luvulla asennoitumisensa omaksunut Puntila arvosti vain Maalaisliittoa ja sosiaalidemokraatteja, jotka hänen mielestään edustivat ”varsinaista” Suomen kansaa – sen talonpoikia, pienviljelijöitä ja työväestöä. Kokoomus oli hänen silmissään virkamiesten ja yrittäjien toisarvoinen, luultavasti kutistuva puolue, vaikka Puntila toki tarjoutui 1961 jopa Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Eduskuntavaaleihin hän lähti kuitenkin 1966 SDP:n listoilla ja pääsi kerran läpikin. Poliittinen ura ei kuitenkaan johtanut korkeisiin tavoitteihin, joita Puntila ei erityisemmin peitellyt.

Puntilan ”tallista” Huhtamäellä lähti tosin Veikko Sjöblom Kokoomuksen riveihin ja merkittäviin luottamustoimiinkin. Huhtamäen johtajiin kuului myös Kokoomuksen kansanedustaja Arto Lampinen. Puntila katsoi, että tavallaan yleishyödyllisenä pitämänsä yhtiön tuli voida irroittaa johtajiaan tällä tavalla yhteiskunnan palvelukseen. Sen sijaan yhtiön toimitusjohtajat – Puntilan kaudella Tarkan ohella Erkki Partanen – eivät sitoutuneet poliittisesti, vaikka molemmat olivat olleet keskeisiä ylioppilasjohtajia. Näin näyttävän poliittisen sitoutumisen pelättiin varmaan jopa vaarantavan niin yhtiön kuin sen pääomistajan Suomen Kulttuurirahaston maineen koko kansaa kokoavina voimina.

Tarkka ei siis lähtenyt politiikkaan. Sen sijaan hänet lähetettiin 1960 selvittämään Norjasta ostetun kalanjalostustehtaan Norfinnin kriisiä. Tämä merkitsi nuorelle juristille peruskurssia kansainvälistymiseen. Norjasta palattuaan Tarkka eteni nopeasti hallintojohtajaksi ja vaikutti 1960-luvun radikalismin esiin nostamien osallistumisvaatimusten sopuisaan käsittelyyn Huhtamäellä. Linjavastuun puuttuminen oli kuitenkin hänen rasitteensa, kun toimitusjohtaja Erkki Partaselle etsittiin seuraajaa 1970-luvun alussa. Muita vaihtoehtoja olivat lähinnä Juhani Pesonen ja Erkki Railo, mutta Puntila ajoi Tarkan läpi.

Pian Tarkan ja hänen mentorinsa välille syntyi kuitenkin ristiriitoja osin poliittisista syistä. Puntila ei hyväksynyt Tarkan osallistumista Jaakko Lassilan johtamaan Uuden Suomen pelastusoperaatioon 1976. Tarkka lähti tällöin lehtiyhtiön johtokuntaan eli myöhempään hallitukseen ja Huhtamäki osallistui Uuden Suomen erilaisiin tukijärjestelyihin. Puntilan silmissä Uusi Suomi oli puoluelehti, ei kansallinen instituutio, jonka pelastaminen olisi kulttuuriteko. Puntilalla ei ollut koskaan avustaja- tai muutakaan erityissuhdetta Uuteen Suomeen. Poliittisia jännitteitä oli hieman aiemmin tuonut myös Puntilan ryhtyminen sosiaalidemokraatiksi; Partasen mielestä johtokunnan puheenjohtaja ryhtyi esiintymään yrityksessä ”kansantribuunina”.

Partasen sairastuttua Tarkka joutui ottamaan toimitusjohtajuuden vastaan hieman aiottua aikaisemmin eli elokuussa 1975. Huhtamäki oli tällöin ajautunut kriisiin: Tanskasta kiistojen jälkeen ostettu säilyketehdas tuotti suuria tappioita ja useimmilla muillakin toimialoilla oli vaikeuksia. Kannattavuus oli kaikkiaan syöksykierteessä ja laajentuminen monialakonserniksi oli tehnyt yrityksen johtamisen aiempaa vaikeammaksi.

Tarkka aloitti leikkaamalla kustannuksia. Monisatapäiseksi paisunut keskushallinto purettiin ja yhtiön henkilöstöä vähennettiin paljon. Toimitusjohtaja otti aluksi lukuisat toimialat läheiseen tuntumaansa, mutta sittemmin ne itsenäistyivät Tarkan saatua johtajakaaderit vahvistetuksi. Itäkaupan nousu toi Huhtamäelle runsaasti vientituottoja, ja 1980-luvulle tultaessa yrityksen kriisi oli ohi.

Tarkka ei tyytynyt kuitenkaan näihin näennäisen hyviin saavutuksiin, vaan selvitytti amerikkalaisten konsulttien avulla Huhtamäen tulevaisuuden mahdollisuuksia. Neuvostokaupan tuotot piti sijoittaa kaukonäköisesti. Selvitysten mukaan Huhtamäelle perinteistä peruselintarviketuotantoa hallitsivat monikansalliset jättiläiset. Kotimaassa ongelmana oli maataloustuottajien vahva asema lihan ja muidenkin raaka-aineiden hankinnassa. Tulevaisuutensa turvatakseen Huhtamäen tuli kansainvälistyä kapeilla kaistoilla ja nousta niillä vahvaksi markkinoilla.

Kansainvälistymisessä tutkittiin ensin muun muassa meren herkkujen maailmankauppaa. Sitten johtavan pakkausyrityksen Sweetheartin ostamisessa "edettiin kalkkiviivoille", mutta hankkeen valtavuus pelotti Huhtamäen päättäjiä ja pääomistajaa Suomen Kulttuurirahastoa. Sen sijaan 1982 Huhtamäki osti 14 amerikkalaista makeistehdasta, joista muodostettiin Leaf-ryhmä. Sekin oli siihen asti suurin suomalainen yrityskauppa ulkomailla.

Leaf-ryhmä levittäytyi sittemmin Eurooppaan ja myös Huhtamäen tuleva pääala pakkausteollisuus kansainvälistyi. Lääketehdas Leiras nousi kansainvälisesti keskeiseksi ehkäisimien kehittäjäksi ja valmistajaksi. Toisaalta Jalostajasta, Marlista ja muusta perinteisestä elintarviketeollisuudesta päätettiin 1987 luopua sopivassa tilanteessa. Jo 1980-luvun alussa Tarkka oli myynyt Huhtamäen metalliteollisuuden ja muut "rönsyt".

Kansainvälistyminen ja koko Huhtamäen muodonmuutos kymmenine yrityskauppoineen oli melkoinen haaste yli 50-vuotiaalle Tarkalle, joka oli siihen saakka toiminut lähinnä yhtiön kotimaisissa hallintotehtävissä. Hän sopeutui kuitenkin uuteen tilanteeseen jatkuvaa matkustelua myöten; yrityksiä hankittiin niin Australiasta, Singaporesta kuin Kiinasta. Hänen rauhallinen tyylinsä tasapainotti sopivasti "nuorten leijonien" intoa. Tosin 1988 Leafin kehittämisestä syntyi riita; samoihin aikoihin Tarkan seuraajaksi valittiin Timo Peltola, kun taas Leafia johtanut Erkki Railo lähti Huhtamäeltä.

Hallituksen puheenjohtajana Tarkka jatkoi Peltolan tukena Huhtamäen muodonmuutoksen ohjaamista vuoteen 1993, jolloin kansainvälistynyt konserni oli keskitetty kolmelle toimialalle eli lääke-, makeis- ja pakkausteollisuuteen. Tarkka johti vielä tämän jälkeen muutaman vuoden Huhtamäen hallintoneuvostoa, mutta oli jo sivussa, kun yritys keskittyi 1999 pelkästään pakkausteollisuuteen ja yhdistettiin hollantilaisen Van Leerin kanssa.

Yhteistyökykyisenä juristina Asko Tarkka vedettiin elinkeinoelämän keskeisiin luottamustehtäviin - ennen muuta Suomen Työnantajain Keskusliiton puheenjohtajaksi 1980-luvun alussa. Hän ei kylläkään joutunut enää osallistumaan tuloneuvottelujen loppurutistukseen, kuten kaksinkertainen edeltäjänsä Partanen oli tehnyt. Tarkka oli kauan myös Wihurin rahastojen puheenjohtajana; tällöin hän puolusti tiukasti säätiöiden etuja verotusuudistuksissa.

 

Asko Kalle Sakari Tarkka S 24.5.1929 Tampere. V hallintoneuvos, molempain oikeuksien kandidaatti Kaarlo Mikael Tarkka ja kansakoulunopettaja Helmi Helena Hellberg. P 1957 - filosofian kandidaatti Pirjo Kourula, PV agronomi Evert Kourula ja Hilja Tulkkila. Lapset: Leea (Tarkka-Immonen) S 1958; Timo S 1960; Kai S 1965.

URA. Ylioppilas Tampereen lyseosta 1948; lainopin kandidaatti Helsingin yliopistosta 1957; varatuomari 1961.

Huhtamäki-yhtymä / Huhtamäki Oy:n lakimies 1958 - 1960, erikoistehtävissä Oy Norfinn A/S:ssa Norjassa 1960 - 1961, henkilöstöasiain hoitaja 1961 - 1962, lakimies 1962 - 1964, hallintojohtaja 1964 - 1974, varatoimitusjohtaja 1974 - 1976, toimitusjohtaja 1976 - 1989, hallituksen jäsen 1970 - 1976, varapuheenjohtaja 1976 - 1982, puheenjohtaja 1982 - 1993, hallintoneuvoston puheenjohtaja 1993 - 1996.

Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän hallitus 1977 - , puheenjohtaja 1980 - 1981; Suomen Työnantajain Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja 1980 - 1985; Elintarviketeollisuuden Työnantajaliiton puheenjohtaja 1985 - 1987; Elintarviketeollisuusliiton puheenjohtaja 1988 - 1989; Kansainvälisen kauppakamarin Suomen osaston puheenjohtaja 1986 - 1990.

Uusi Suomi Oy:n hallituksen jäsen 1976 - 1988; Vakuustusosakeyhtiö Pohjolan hallintoneuvoston jäsen 1982 - , varapuheenjohtaja 1988 - 1992; Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvoston jäsen 1982 - , varapuheenjohtaja 1989 - 1993; Lännen Tehtaat Oy:n hallituksen puheenjohtaja 1983 - 1990; Keskinäisen eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hallintoneuvoston jäsen 1985 - 1991; MTV Oy:n hallintoneuvoston jäsen 1987 - 1993; lukuisten muiden elinkeinoyhteisöjen toimielinten jäsen.

Hämäläis-Osakunnan sihteeri 1951 - 1952; Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen 1952, hallituksen jäsen 1953 - 1956, puheenjohtaja 1956 - 1957; Suomen Kulttuurirahaston hallituksen jäsen 1969 - 1978, hallintoneuvoston jäsen 1978 - 1987; Suomen Kulttuurirahaston kannatusyhdistyksen johtokunnan jäsen 1969 - ; Jenny ja Antti Wihurin rahaston hallituksen puheenjohtaja 1985 - ; monien kulttuurisäätiöiden toimielinten jäsen.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Suomen Valkoisen Ruusun K; Sotilasansiomitali. Vuorineuvos 1980.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Huhtamäki Oy:n arkisto; L. Kolbe, Sivistyneistön rooli : Helsingin yliopiston ylioppilaskunta 1944 - 1959. 1993; L. A. Puntila, Huomautin hyvin täsmällisesti... 1995; Jukka Tarkka: L.A. Puntilan yhteiskunnallinen elämäntyö 2004; J. Vesikansa, Leipurinpojan perintö : Huhtamäki Oy 1920 - 1995. 1995. sama: Uuden Suomen viimeinen nousu ja tuho 1976-91 (lisensiaattityö Helsingin yliopistossa 1994, julkaistu verkkosivuilla www.sanomalehtimiesliitto.fi/ mediahistorian harrastuspiiri); Jyrki Vesikansa, Asko Tarkan henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia. SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Suomen Kansallisbiografiassa.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Maalaukset: E. Mether-Borgström. 1981, Huhtamäki Oy.

Jyrki Vesikansa

julkaistu 29.12.2008