Tikkanen, Paavo
Paavo Tikkanen
Muut nimet:
Tikén
Syntymäaika:
2.3.1823
Kuolinaika:
7.11.1873
Paikkakunta:
Kiuruvesi, Helsinki
Suomettaren päätoimittaja, suomenkielisen lehdistön perustaja
Filosofian tohtori Paavo Tikkanen oli <i>Suomettaren</i>, ensimmäisen varsinaisen suomenkielisen sanomalehden, avainhahmo. Hän vaikutti paljon myös journalistin työvälineen, oman kielen kehittämiseen. Tärkeä tehtävä oli myös talonpoikaissäädyn valiokuntasihteerinä toimiminen valtiopäivätyön elpyessä 1863. Talonpojat oli tällöin perehdytettävä poliittiseen vaikuttamiseen.
Paavo Tikkanen oli harvoja suomenkielisestä rahvaasta nousseita 1800-luvun puolivälin merkkimiehiä. Kotitalo Kiuruvedellä oli tosin vauras ja sen isäntä harvinaisen valistunut ja toimelias talonpoika. Myös kotiseudulle jääneistä lapsista tuli maakunnallisia vaikuttajia; heidän jälkeläistöönsä kuuluvat tunnetut toimittajat (->) Eino ja Heikki Tikkanen.
Lahjakkaaksi varhain havaittu Paavo-poika kävi Porvoon lukion ja luki maisteriksi, mutta osallistui samalla kansallisiin harrastuksiin. Hänen Savo-karjalaisessa osakunnassa 14.11.1844 pitämänsä puhe kanonisoitiin sittemmin Suomettaren syntysanoiksi. Nuorelle ylioppilaalle ei kuitenkaan vielä myönnetty lupaa lehden julkaisemiseen.
Suomettaren perustaminen onnistui pari vuotta myöhemmin, kun kirjanpainaja A. W. Gröndahl otti muodollisen vastuun. Taloudellisesti lehden synnyn varmistivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tukitilaukset. Ensimmäiseen toimitukseen kuuluivat myös August Ahlqvist, D. E. D. Europaeus ja (->) Antero Warelius, mutta pian koko vastuu siirtyi Tikkaselle. Hänestä tuli myös kirjakauppias ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon johtaja sekä toinen omistaja lankonsa, professori Herman Kellgrenin rinnalla.
Toimelias Tikkanen sai kirjapainonsa kukoistamaan ja vaurastui. Sosiaalisen nousun varmisti avioliitto Helena Tengströmin kanssa; tämän vanhemmat olivat filosofian professori Johan Jakob Tengström ja Sofia Magdalena af Tengström. Omaisten piiriin tulivat M. A. Castrén sekä Fredrika ja Johan Ludvig Runeberg. Suomettaren kehitys sen sijaan aaltoili.
Jos sivuuttaa lyhytikäisen viipurilaisen Kanavan, Suometar oli ensimmäinen suomenkielinen lehti, joka suunnattiin sivistyneistölle. Sen linja oli aluksi sensuurin pelosta varovainen, mutta vahvoja poliittisia näkemyksiä esitettiin verhotusti Ahlqvistin Sadussa. Merkittävää oli suomen kielen kehittäminen. Tikkasen keksimiä sanoja ovat ilmiö, luento, mielipide, teollisuus, tilasto ja valtio. "Hulluna vuotena" 1848 Suometar muuttui uutispitoisemmaksi ja kuvasi laajasti Euroopan kuohuntaa sekä kuuluisaa ylioppilaiden Kumtähden kentän juhlaa. Lehden sympatiat vapauspyrkimyksiä kohtaan olivat ilmiselvät.
Taantumuksen voittojen jälkeen sensuurin ote kiristyi, ja 1850 annettu kieliasetus salli painaa suomen kielellä vain uskonnollisia ja taloudellisia tekstejä, niitäkin hyvin ahtaasti tulkiten. Tikkanen koki Suomettaren aseman nyt mahdottomaksi, julkaisi protestina pitkiä lainauksia Raamatusta ja lopetti 29.6.1850 lehtensä sapekkaan läksiäiskirjoituksen kera.
Ilmeisesti Kellgren sai Tikkasen kuitenkin pian näkemään, että ahdasrajainenkin lehti on parempi kuin ei mitään. Suometar alkoi ilmestyä uudelleen 1851, mutta Tikkanen oli aluksi lehtitalon toimitusjohtaja Rietrikki Polénin hoitaessa pääosin toimittamisen. Tikkanen organisoi kuitenkin tärkeää maaseutukirjeenvaihtoa ja oli avainhenkilö, kun Suomettarelle hankittiin 1854 lupa julkaista uutisia Krimin sodasta.
Tikkasta kiinnostivat uutiset, reportaasit ja konkreettisen toimintaohjeet vaikkapa kalanviljelystä enemmän kuin aatteelliset julistukset tai lehdissä tuolloin yleiset kaunokirjalliset sepitelmät. Käytännöllisestä yhteiskunnallisesta kiinnostuksesta kertoi myös työn ohessa valmistunut väitöskirja Suomen väestökehityksestä.
Uutislähtöisyys siivitti Suomettaren vahvaan nousuun; 1856 sen levikki oli peräti 4 600 kappaletta. Tässä vaiheesssa Tikkanen palasi päätoimittajaksi luovuttuaan kirjapainosta ja kirjakaupasta. Silloin alkoivat kuitenkin monet vaikeudet niin lehdessä kuin Tikkasen yksityiselämässä.
Suomettaren menestyksen innottamana, mutta samalla sen pelottamana senaatti perusti 1857 oman suomenkielisen lehden, Suomen Julkisia Sanomia. Suomettarelle oli tosin ensin tarjottu hallituksen äänenkannattajan asemaa, mutta Tikkanen torjui ehdotuksen. Vaikka nykyisen Virallisen lehden menestys tilausmarkkinoilla jäi lyhytaikaiseksi, se romahdutti Suomettaren levikin pysyvästi.
Vaikeuksia lisäsivät poliittiset suuntariidat 1860-luvulla. "Vanhojen rehellisten suomalaisten" johtomiehenä Tikkanen joutui (->) G. Z. Yrjö-Koskisen jyrkkien jungfennomaanien hyökkäysten kohteeksi. Jungfennot perustivat 1862 oman lehden, Helsingin Uutiset, minkä ohella nousevat liberaalit perustivat Päivättären. Kolmelle suomenkieliselle lehdelle ei pääkaupungissa ollut elintilaa, vaikka valtiopäivien alkaminen ja muut suuret tapahtumat lisäsivätkin kiinnostusta uutisiin.
Tikkanen luovi aatetaistelussa ennen muuta Tiitus Tuiretuisen kolumneissa periaatteistaan luopumatta. Hän torjui Z. Topeliuksen ehdottaman sinivalkoisen lipun hailakkana ja Venäjän väreihin viittaavana sekä kannatti liberaalien suosittamaa punakultaista lippua. Tikkanen arvosti Ruotsia ja sen antamaa perintöä, kun jungfennot hakeutuivat "Pietarin tielle". Kielipolitiikassa Tikkanen kylläkin kilpaili tiukkuudessa jungfennojen kanssa.
Lehtitaloutta tuntevana Tikkanen ehdotti syksyllä 1863 Suomettaren ja Helsingin Uutisten yhdistämistä. Sopu syntyi ja samalla vuoden verran kahdesti viikossa ilmestynyt Suometar loikkasi kuusipäiväisyyteen. Päätoimittajaksi tuli Pietari Hannikainen julkaisuoikeudet luovuttaneen Tikkasen väistyessä sivummalle. Hän joutui silti vielä 1865 puolustamaan lehteä Yrjö-Koskisen uutta hyökkäystä vastaan.
Suomettaren rohkea uudistus epäonnistui niin poliittisesti kuin taloudellisesti, ja vuoden 1866 päättyessä lehti kuoli. Paavo Tikkanen oli tällöin jo sivussa. Hänen nimensä välähti vielä 1869 Uuden Suomettaren ensimmäisessä avustajaluettelossa, mutta Tikkasen aika alkoi olla ohi. Tähän vaikuttivat paljon yksityiselämän vaikeudet. Tikkasen puoliso kuoli jo 1857, ja seuraavana vuonna perheen koti tuhoutui tulipalossa. Vaikeuksista huolimatta käytännöllinen Tikkanen ahersi menestyksellä muun muassa asioitsijana, kunnes sairaus mursi hänen voimansa. Virallisen tiedon mukaan Tikkanen kuoli 1873 mielisairaana. Hänen valtiopäivämiesveljensä jälkeläisen, päätoimittaja Heikki Tikkasen selvityksen mukaan syynä oli kuitenkin leskimieheen iskenyt tulehdustauti eli syfilis, joka eteni tuhoisasti aivoihin.
Tikkasten lapset kasvoivat Tengströmin suvun piirissä ruotsinkielisiksi. Johanna solmi avioliiton yleisen historian professorin Magnus Gottfrid Schybergsonin kanssa, ja Johan Jakob Tikkasesta tuli ensimmäinen suomalainen taidehistorian professori. Molemmilla on tunnettuja jälkeläisiä, kuten kirjailija Henrik Tikkanen.
Paavo Tikkanen lähteissä myös Tikén, Paul S 2.3.1823 Kiuruvesi, K 7.11.1873 Helsinki. V talollinen Antti Tikkanen ja emäntä Liisa Remes. P 1851 - Helena Maria Tengström S 1829, K 1857, PV filosofian professori Johan Jakob Tengström ja Sofia Magdalena af Tengström. Lapset: Herman Fredrik S 1855, K 1861; Johanna S 1856, K 1936, P yleisen historian professori Magnus Gottfrid Schybergson; Johan Jakob S 1857, K 1930, taidehistorian professori.
URA. Kuopion triviaalikoulun oppilas 1831 - 1838; ylioppilas Porvoon lukiosta 1841; filosofian kandidaatti, maisteri 1847, lisensiaatti 1859, tohtori 1860.
Suomettaren päätoimittaja 1847 - 1850, 1856 - 1864; kirjakaupan, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon omistaja 1848 - 1855; asioitsija 1864 - 1870; mielisairaalassa 1870 - .
Talonpoikaissäädyn valiokuntasihteeri valtiopäivillä 1863 -1864, 1867.
TUOTANTO. Väki-luvun ja asukas-vaiheiden suhteita Suomessa. 1859 (väitöskirja).
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. O. W. Louhivuori, Uusi Suomi ja sen edeltäjät 1847 - 1946 I:1 : Suometar 1 : perustaminen ja ensimmäiset vaiheet 1847 - 1852. 1940; K. Nieminen, Uusi Suomi ja sen edeltäjät 1847 - 1946 II : Suometar 2 : 1853 - 1866 : Uusi Suometar 1 : 1869 - 1889. 1946; H. Tikkanen, Sanomalehtimies Paavo Tikkanen / esitelmä Kiuruvedellä 20.7.1990; J. Vesikansa, Sinivalkoiseen Suomeen : Uuden Suomen ja sen edeltäjien historia 1 : 1847 - 1939. 1997; J. Vesikansa, Paavo Tikkasen henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia. SKS Helsinki 1997-.
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Suomen Kansallisbiografiassa.
JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: Rintakuva. 1947, Alma Media. Muistomerkit: Kiuruveden kirjaston piha.
Jyrki Vesikansa
julkaistu 5.12.2008