Soini, Yrjö Vilho

Yrjö Vilho Soini

Syntymäaika:
17.7.1896

Kuolinaika:
6.2.1975

Paikkakunta:
Hattula, Helsinki

kirjailija, toimittaja, Suomen Matkailijayhdistyksen toimitusjohtaja

Yrjö Soini oli merkittävä journalisti, järjestöjohtaja sekä erityisesti nimimerkillä Agapetus tuottelias ja suosittu kirjailija. Parhaimmillaan Agapetus oli havainnoidessaan ilkikurisen humoristisesti ja tarkasti omaa elämänpiiriään, suomalaista sivistyneistöä. Vanhemmiten hän oli kuitenkin myös poliittinen vaikuttaja niin Kansallisessa Kokoomuksessa kuin laajemmin yhteiskunnassa.

 

Yrjö Soinin isä Wilho Soini (1854 - 1934) oli nuoruudessaan merkittävä kirjailija ja realismin tienraivaajia, joka siirtyi sitten Uuden Suomettaren toimittajaksi, lehtiyhtiön toimitusjohtajaksi ja lopulta Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäseneksi. Yrjö Soinin sisaresta Elsa Soinista tuli niin ikään kirjailija, joka esiintyi myös nimimerkillä Lippa sekä Suomisen perhettä kirjoittaneen nimimerkki Tuttu Pariston toisena osapuolena.

Jo opiskeluaikanaan, muun muassa dramaattisena vuonna 1917, Yrjö Soini työskenteli Uudessa Suomettaressa. Journalismi imaisi hänet mukaansa, eikä hän saanut koskaan opintojaan päätökseen. Silti - tai sen sijaan - hän oli toistakymmentä vuotta (1927 - 1943) keskeinen tulevien toimittajien eli sanomalehtiopin opettaja Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa (sittemmin Tampereen yliopisto).

Soinin tullessa alalle journalismi oli nopeasti muuttumassa. Kaavamaisten uutisten rinnalle tuli reportaaseja, haastatteluja ja pakinoita sekä yhtä kaavamaisten "korsettitaiton" ja "seisovien" otsikoiden tilalle jo melko nykyaikainen ulkoasu näyttävine otsikoineen ja kuvineen. Nuori Soini oli Uudessa Suomessa 1919 - 1923 keskeisiä uudistajia. Jo hänen ensimmäiset reportaasinsa - sittemmin kuuluisaksi tulevalla nimimerkillä Agapetus - kertoivat taitavasta kirjoittajasta, jonka teksti oli iskevää ja mukaansa vievää.

Vain 24-vuotiaana Soini nimitettiin Uuden Suomen toimitussihteeriksi. Hän organisoi myös lehden toimittajien onnistuneen operaation heidän inflaatiossa pahoin alentuneen elintasonsa kohottamiseksi ja työehtojen täsmentämiseksi. Tämän tyyppinen toimeliaisuus vei Soinin 1928 - 1935 Suomen Sanomalehtimiesten Liiton (nykyinen Suomen Journalistiliitto) puheenjohtajaksi.

Toimittajan työolot jatkuvine yövuoroineen eivät ehkä kuitenkaan tyydyttäneet Soinia, sillä hän siirtyi 1923 varakonsuliksi Prahaan. Ulkomaat ja matkailu - myös autoilu - kiinnostivat häntä aina. Soini kuitenkin palasi virkamiehen uralta jo 1926 aikakauslehti <i>Aitan</i> päätoimittajaksi, minkä jälkeen hän toimi 1931 - 1933 Otavan kustannustoimittajana. Vuosina 1935 - 1948 hän omisti aineistoa eri lehdille myyvän Tekijätoimiston.

Agapetuksen kirjailijanura alkoi 1920-luvulla ensin humoristisilla tai reportaasimaisilla romaaneilla ja pian myös suosituilla komedioilla. Hän kirjoitti runsaasti myös pakinakokoelmia, revyitä ja muita tekstejä. Ennen muuta Agapetus havainnoi tarkasti omaa elämänpiiriään, suomalaista sivistyneistöä, vaikka muun muassa Viimeisessä lautassa kuvattiin myös uittotyöläisiä. Hän osasi piikitellä porvareita, mutta teki tämän sovittavan, ehkä jonkun mielestä hieman sovinnaisenkin huumorin avulla.

Ajan muiden toimittaja-kirjailijoiden tapaan Agapetus tuskin kuvitteli teostensa muuttuvan klassikoiksi. Niin näytelmät kuin kepeät romaanit palvelivat paljolti samaa viihdyttävää tehtävää kuin sittemmin televisiosarjat. Hänen parhaat teoksensa ovat kuitenkin pysyneet suosittuina ja tulleet suomalaisille tutuksi osin uusienkin filmatisointien välityksellä (esimerkiksi Matti Kassilan Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, 1971).

Myös kirjailijoiden järjestöissä Soini nousi nopeasti johtotehtäviin, joissa hän pysyi 1960-luvun kulttuurisotiin saakka. Samoin hän vaikutti pitkään (1936 - 1967) Suomen Kansallisteatterin johtokunnassa ja hetken (1937 - 1938) toimitusjohtajanakin. Kielitaitoinen Soini osallistui paljon myös kirjailijoiden pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Monien lyhytaikaisten ja päällekkäistenkin tehtävien jälkeen Soini siirtyi puoleksitoista vuosikymmeneksi (1939 - 1953) Suomen Matkailijayhdistyksen toimitusjohtajaksi. Se vastasi 1970-luvulle saakka alan edistämisestä Suomessa. Soini ryhtyi tehtävään odotettujen vuoden 1940 olympiakisojen edellä, mutta hänen kauttaan leimasivatkin toinen maailmansota ja kaikenlainen, myös matkailuvaluuttojen, säännöstely. Toimintaa kuitenkin ylläpidettiin, ja Helsingin olympiakisat 1952 aloittivat jo matkailun uuden nousuvaiheen. Soinin kaudella Suomen Matkailijayhdistys oli myös merkittävä alan yritys, joka omisti kuuluisia hotelleita, kuten Aulangon ja Pohjanhovin. Soini oli myös perustamassa Lomaliittoa, joka työmarkkinajärjestöjen tukemana edisti koko kansan matkailua ja virkistäytymistä.

Soini oli elänyt aina politiikan tuntumassa, mutta otti näkyvästi siihen kantaa vasta sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä käsittelevällä teoksellaan Kuin Pietari hiilivalkealla (1956). Sen ilmestyminen liittyi Porkkalan palautukseen huipentuneeseen idänsuhteiden "suojasäähän", jolloin aiemmin vaietuista asioista alettiin puhua julkisesti. Samaan aikaan ilmestyivät myös Arvo Tuomisen muistelmat. Maalaisliitto koki - eikä täysin aiheetta - Soinin teoksen hyökkäyksenä sotasyyllisprosessin aikaista oikeusministeriä Urho Kekkosta vastaan. Niin sanottujen yöpakkasten aikoihin 1958 Soini kuuluikin niihin, joita alettiin arvostella "historian likasankojen tonkijoiksi" ja "virallisen ulkopolitiikan" häiritsijöiksi.

Monina painoksina julkaistu Kuin Pietari hiilivalkealla perustui laajaan dokumentaatioon, mutta näkökulma oli yksipuolinen. Soini painotti muodollista juridiikkaa ja sivuutti reaalipoliittiset tekijät todistellessaan, että sotasyyllisyysprosessi oli tarpeetonta alistumista suomalaisten kommunistien sisäpoliittisiin vaatimuksiin. Kekkosen presidenttikaudella teos leimasi Soinin ulkopoliittiseksi toisinajattelijaksi.

Soini taisteli nousevaa radikalismia ja suomettumista vastaan myös Kansallisessa Kokoomuksessa kuuluen puoluevaltuustoonkin 1965-68. Ajan hengen heilurin heilahtaessa yhä enemmän vasemmalle Soini jäi kuitenkin puoluekokousten ja muiden tilaisuuksien huutavan ääneksi korvessa, jollei joidenkin mielestä häiriköksi. Näin hän etääntyi vähitellen Kokoomuksesta ja ryhtyi korostamaan "perustuslaillista" näkökantaa.

Vuonna 1975 kuollut Yrjö Soini ei ehtinyt kokea edes osittaista kunnianpalautusta. Sen sijaan 2000-luvulla etenkin Hannu Rautkallio ja Lasse Lehtinen ovat palanneet paljossa Soinin näkemykseen sotasyyllisyysprosessista.

 

Yrjö Vilho Soini, nimimerkki Agapetus, S 17.7.1896 Hattula, K 6.2.1975 Helsinki. V pankinjohtaja, kirjailija Axel Wilhelm (Wilho) Soini (aiemmin Hoffrén) ja Sigrid Ida Helena af Enehjelm. P1 1920 - 1942 (ero) sairaanhoitaja Aino Irene Viljakainen, P1 V toimittaja Taavi Sylvesteri Viljakainen ja Hilda Kananen; P2 1943 - Kaino Annikki Viktoria Kouhi, P2 V kansakoulunopettaja Vihtori Eevert Kouhi ja Elli Karolina Yliviikari. Lapset: Vilho S 1921; Esko S 1922; Marja S 1929; Elina S 1943; Irma (Sarekoski) S 1946; Seppo S 1948.

URA. Ylioppilas Helsingin Suomalaisesta yhteiskoulusta 1914.

Uuden Suomettaren toimittaja 1917; Uuden Suomen toimittaja 1919 - 1923; varakonsuli Prahassa 1923 - 1926; Aitan päätoimittaja 1926 - 1930; Otavan kustannustoimittaja 1931 - 1933; Suomen Matkailijayhdistyksen hallituksen jäsen 1933 - 1939, toimitusjohtaja 1939 - 1953.

Kansallisen Kokoomuspuolueen puoluevaltuuston jäsen 1965-1968.

Tekijätoimiston omistaja 1935 - 1948.

Yhteiskunnallisen korkeakoulun sanomalehtiopin opettaja 1927 - 1943; Helsingin työväenopiston opettaja 1956 - 1959. Valtion tiedotuslaitoksen apulaispäällikkö 1944.

Suomen Sanomalehtimiesliiton puheenjohtaja 1928 - 1935; Suomen Näytelmäkirjailijaliiton hallitus 1931 - 1939, 1954 - 1964; Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja 1933 - 1942, 1945 - 1958; Pohjoismainen kirjailijaneuvosto 1934 - 1942, 1945 - 1958; Suomen Kansallisteatterin johtokunta 1936 - 1967, toimitusjohtaja 1937 - 1938; Valtion filmilautakunnan puheenjohtaja 1936 - 1946; Lomaliiton puheenjohtaja 1940 – 1946; Kansallissäätiön isännistön jäsen 1958-1975.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Suomen Valkoisen Ruusun R I; Suomen Olympialainen ar.; Tanskan Dannebrogin R. Bergbomin palkinto 1931, 1953; Helsinki-palkinto 1967. Kunniajäsen: Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Näytelmäkirjailijaliitto, Suomen Sanomalehtimiesliitto. Kansallisen Kokoomuksen 50-vuotisjuhlamitali.

TUOTANTO. Kuin Pietari hiilivalkealla : sotasyyllisyysasian vaiheet 1944 - 1949. 1955; Kuulovartiossa. 1960; Toinen näytös - entä kolmas? : sotasyyllisyysasian myöhemmät vaiheet. 1968. Nimimerkillä Agapetus: 11 koko illan näytelmää: Olenko minä tullut haaremiin. 1927; Syntipukki. 1930; Onnellinen Sakari. 1932; Kaikenlaisia vieraita. 1934; Viisi vekkulia. 1953. 15 romaania: Setä ja serkunpoika. 1922; Viimeinen lautta. 1924; Muuan sulhasmies. 1925; Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. 1928; Rovastin häämatkat. 1929; Ei mitään selityksiä. 1931; Totinen torvensoittaja. 1933; Jaarlin sisar. 1934; Asessorin naimahuolet. 1935. Revyyt: Hei, heipparallaa Helsinki. 1929. Elokuvien käsikirjoituksia, pakinoita, pakinakokoelmia, humoreskeja.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Jyrki Vesikansa, Yrjö Soinin henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia. SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Suomen Kansallisbiografiassa.

Jyrki Vesikansa

julkaistu 29.12.2008