Myyryläinen, Hilda Maria

Hilda Maria (T) Myyryläinen

Syntymäaika:
1891

Paikkakunta:
Mikkeli, Hamina

Merkittävimmät toimet:
kaupunginvaltuutettu
kansanedustajaehdokas

 

 

Maanviljelijän tyttärenä Mikkelissä 1891 syntynyt Hilda Myyryläinen valmistui ylioppilaaksi kotikaupungissaan, minkä jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingin ja Turun yliopistoissa sekä auskultoi tulevaa opettajanuraansa varten Suomalaisessa Normaalilyseossa. Opettajantoimensa hän aloitti 1921 Lapuan yhteiskoulussa ja maanviljelyslyseossa, toimi sen jälkeen lehtorina Kangasalan yhteiskoulussa, kunnes 1926 tuli Koiviston yhteiskoulun johtajaksi, jota virkaa hän oppilaitoksen siirryttyä Haminaan edelleenkin hoitaa.

Filosofian maisteri Myyryläisen yhteiskunnallinen työkenttä on varsin laaja ja käsittää monia eri aloja. Koivistolla hän oli kauppalanvaltuuston ja –hallituksen jäsen sekä lukuisien muiden kunnallisten elinten jäsen, Koiviston Valo ja Voima Oyn hallituksen puheenjohtaja sekä vapaaehtoisten huoltojärjestöjen, nuorisoseuran ym. johtohenkilö. Myös Haminassa hän on joutunut hoitamaan monia yhteiskunnallisia luottamustoimia, ollen kauppalanvaltuuston jäsen, siirtoväen edustaja tutkija- ja huoltolautakunnissa. Lisäksi hän on osallistunut yksityisyrittäjäin, sotilaskotiyhdistyksen, Karjalaisseuran ja Suomen Punaisen Ristin piirihallituksen toimintaan niiden johtoportaissa.

Haminan seudun naisten eduskuntaehdokkaaksi asettama Haminan yhteiskoulun johtaja, FM Hilda Myyryläinen on sangen monipuolisesti ansioitunut opiskelevan nuorison kasvattaja ja yhteiskunnallinen toimihenkilö, joka aktiivisesti on hoitanut myös monia siirtokarjalaisten asioita

 

Lähteet ja kirjallisuus: Karjalan Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaat 1948 Kymen läänin vaalipiirissä –lehti, PTA.

julkaistu 9.6.2010