Typpö, Leonard

Leonard Typpö

Muut nimet:
Alatyppö

Syntymäaika:
29.01.1868

Kuolinaika:
27.06.1922

Paikkakunta:
Rautio, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
 

Leonard Typpö oli keskipohjalainen maanviljelijä ja erityisesti lestadiolainen maallikkosaarnaaja, joka tunnettuna saarnamiehenä ja vanhoillislestadiolaisena vaikuttajana houkuteltiin mukaan politiikkaan. Vaikka Typpö oli enemmänkin hengellinen vaikuttaja, nousi hän silti eduskuntauransa aikana keskeiseksi, pohjoissuomalaiseksi poliittiseksi vaikuttajaksi erityisesti heränneiden parissa.

Talollisen perheeseen Rautiossa 1868 syntynyt Leonard Typön (ent. Alatyppö) sanotaan olleen monitoiminen ja lahjakas mies. Toimeentulon perheelleen Typpö hankki maanviljelyksellä, vaikkakin suurimman osan hänen ajastaan veikin lestadiolainen saarnatoiminta. Typpö oli ahkera saarnamies ja kulki pitkin Pohjanmaata ja aina Yhdysvaltoja myöten saarnamatkoillaan. Leonard Typpö kuului vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen johtohenkilöihin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Vanhoillislestadiolaisten keskusjärjestö Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) perustettiin 1906. Järjestön tavoitteena ja tarkoituksena oli herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa. Saarnatoimintansa ohella Typpö osallistui kirkon hallinnolliseen toimintaan kirkolliskokousedustajana. Konkreettisen uskonnollisen toimintansa ohella Typpö käytti luovuuttaan tuotteliaana virsirunoilijana sekä kirjoittamalla usein uskonnollisiin julkaisuihin.

Poliittisista puolueista Typölle läheisin oli Suomalainen puolue, jonka listoilta hänet useasti valittiin eduskuntaan. Suomalaisen puolueen ohjelma ja ideologia ovat hyvin yhteneväiset SRK:n tavoitteiden kanssa – kansanraittius, kristillissiveelliset elämäntavat ja isänmaallinen mieli. Ei siis ollut ihme, että Typpö, kuten monet muutkin lestadiolaiset maallikkojohtajat esim. (→) Juuso Runtti ja (→) Sakari Ainali, löysivät poliittisen kotinsa Suomalaisen puolueen parista. Ensimmäisen kerran Typpö asteli eduskunnan istuntoon 1911. Hänen kansanedustajauransa jatkui pienin tauoin aina vuoteen 1921 asti. Suomalaisessa puolueessa oli jo ensimmäisistä eduskuntavaaleista lähtien panostettu uskontokysymyksiin ja puolue olikin toistuvasti vaaleissa asettanut useita pappisehdokkaita. Herätysliikkeen kannattajien piirissä maallikkosaarnaajilla ja -johtajilla oli kuitenkin keskeisempi ja huomattavasti suurempi vaikutus kuin lestadiolaispapeilla. Tästä syystä puolueet pyrkivätkin asettamaan Pohjois-Suomessa ehdokkaaksi hyvin tunnettuja lestadiolaismaallikoita. Suomalainen puolue saavutti ja säilytti asemansa herännäisäänestäjien ykköspuolueena koko toisen venäläistämiskauden ajan eli ensimmäisistä eduskuntavaaleista aina itsenäistymiseen. Tämän jälkeen erityisesti Maalaisliitto nousi haastamaan Suomalaisen puolueen aseman Pohjois-Suomen heränneiden edustajana.

Leonard Typpö ei ollut lähtökohtaisesti järin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, vaan ajautui mukaan politiikkaan lähinnä muiden vetämänä. Suomalainen puolue tarvitsi uuden ääniharavan Oulun eteläiseen vaalipiiriin vuoden 1910 eduskuntavaaleihin. Puolue oli menettänyt vaalipiirissä edustajan paikan Maalaisliitolle edellisissä vaaleissa. Ehdokasasettelussa esille nousi rautiolainen maanviljelijä ja maallikkosaarnaaja Leonard Typpö. Paikkakunnan vanhasuomalaisten ja vanhoillislestadiolaisten johtomies Otto Petäjistö sai houkuteltua saarnaajana hyvin tunnetun Typön asettumaan ehdolle. Kaikkien vanhoillislestadiolaisten siunausta Typön ehdokkuus ei kuitenkaan saanut. Ensimmäisissä vaaleissaan Typpö ei kuitenkaan vielä päässyt läpi.

Kuten muiden herännäispoliitikkojen tapauksissa myös Typön ollessa kyseessä, näytteli hänen uskonnollinen taustansa alusta alkaen suurta roolia hänen poliittisella urallaan Asettuessaan ehdolle Typpö oli jo vanhoillislestadiolaisuuden huomattavimpia johtomiehiä sekä tuotteliaan kirjallisen että saarnatoimintansa vuoksi. Hän oli tunnettu vuosikokous saarnaaja ja liikkui puhujamatkoillaan laajasti Kalajokilaaksossa, Oulun ja Raahen seuduilla sekä Tornionjokilaaksossa. Eräs kannattaja totesikin Typölle ennen vuoden 1911 vaaleja, että hänet oli asetettu ehdolle kaikkien uskovaisten kuin myös Suomalaisen puolueen puolesta. Hetken politiikassa toimittuaan myös Typpö itse totesi Kaiku-lehdessä 1916, että Suomalainen puolue oli vakavin ja tarmokkain uskonnon kannattaja. Typpö omaksui nopesti Suomalaisen puolueen ohjelman ja poliitikon roolin omakseen. Hän oli idealisti, joka kannatti erityisesti kokonaisuuden etua luokkaetuja vastaan. Vastapainona karsastamilleen luokkaeduille Typpö näki Suomalaisen puolueen, joka syyllistymättä minkään yhteiskuntaryhmän erityisintressien ajajaksi toimi kansankokonaisuuden parhaaksi. Vaikka talonpoika olikin, näki Typpö myös Maalaisliiton kuuluvaksi luokkapuolueiden piiriin. Luokkataistelunvastaisuus ja ajatus kansankokonaisuudesta vetosi ainakin osaan Pohjois-Suomen lestadiolaisväestöstä.

Vuoden 1916 eduskuntavaali kampanjassaan Typpö käytti jumalanpilkkapykälien käsittelyä esimerkkinä mm. sosialidemokraattien ja Ruotsalaisen kansanpuolueen epäluotettavuudesta uskontopolitiikassa. Suomalaisen puolueen toiminta oli hänen mukaansa pelastanut rikoslain jumalanpilkkapykälät. Suomalaista puoluetta markkinoitiin ”jumalankielteisyyden” vastaisena voimana, joka edusti turvallista esivaltaan. Vaikka Typpö olikin läpeensä hengenmies, oli hän myös varsin maltillinen ja suvaitsevainen. Hän kannatti muun muassa valinnaista siviiliavioliittoa, mutta ei sen sijaan voinut hyväksyä rajatonta uskonnonvapautta. Typpö oli perinteisen kristillisen valtion kannattaja ja uskoi, että vapaudesta seurasi pakanuutta. Hän edusti johdonmukaisesti omaksumaansa patriarkaalis-konservatiivista yhteiskuntakäsitystä ja tähän käsitykseen liittyi olennaisesti ajatus kristillisestä valtiosta.

Vuoden 1916 jälleen eduskuntaan valittu Typpö seurasi aitiopaikalta vuoden 1917 ja 1918 tapahtumia. Hänen puheensa, kirjoituksensa ja poliittiset kannanottonsa osaltaan muokkasivat pohjois-suomalaisten uskovien kuvaa tilanteesta. Typpö ei ollut innokas puheenvuorojen käyttäjä eduskunnassa, mutta välitti muutoin tuntojaan kannattajilleen. Typpö koki vuoden 1917 tapahtumat erittäin raskaina ja valitti huolta ja pelkoaan vaimolleen kirjeissään. Kesällä hän koki eduskunnan suorastaan vankilamaisena. Keskusteltaessa jumalanpilkkapykälistä Typpö totesi todellisten kristinuskon tunnustajien kokoneen historian eri vaiheissa häväistystä ja vainoa. Hän katsoi, että pilkalla ei ollut mitään arvoa, sillä kansan enemmistö kuitenkin kunnioitti Jumalan sanaa. Typpö uskoi, että syksyn 1917 eduskuntavaalit toisivat jälleen porvarienemmistön ja Suomalaiselle puolueelle lisää paikkoja. Kaiku-lehteen syksyllä 1917 kirjoittamassa artikkelissaan hän piti vasemmistoenemmistöisen hajotetun eduskunnan toimintaa häpeällisenä. Maa oli ajettu tukalaan asemaan siksi, että yhteiskuntapolitiikassa oli otettu huomioon vain yhden kansanluokan edut. Typpö oli huolissaan suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta ja kristinuskon asemasta. Sosialidemokraattien vallan jatkumisen Typpö näki johtavan pahempaan orjuuteen kuin keisarivallan konsanaan. Syksyn 1917 eduskuntavaalit palauttivat porvarienemmistön, joka päätyi julistamaan maan itsenäiseksi vuoden lopussa.

Itsenäistymistä seurasi koko kansaa ankarasti koetellut kansalaissota. Typön, kuten muidenkin lestadiolaispoliitikkojen, ensimmäiset tulkinnat puhjenneesta sodasta olivat etupäässä uskonnollisia. Typpö katsoi Jumalan vitsan alkaneen kurittaa kansaa, jolla oli edessään suuret kärsimykset. Suomalaisia kutsuttiin nyt kääntymykseen. Myös Typpö jäi useiden muiden kansanedustajien kanssa loukkuun pääkaupunkiin sodan alettua. Aikaansa punaisen Suomen pääkaupungissa hän vertasi elämään jalopeurain luolassa. Typön lehtikirjoitukset punaisesta Helsingistä olivat omiaan lisäämään sosialidemokraatteja kohtaan tunnettua vastenmielisyyttä Pohjois-Suomen vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Kansalaissotaa seuranneessa valtiomuototaistelussa Typpö asettui Suomalaisen puolueen linjan mukaisesti monarkian kannalle. Hän perusteli valintaan myös uskonnollisilla syillä. Eduskuntapuheenvuorossaan elokuussa 1918 Typpö katsoi, että oli Jumalan johdatusta, että kansa sai itse valita valtiomuotonsa. Valtiomuodon tuli taata maan itsenäisyys ja palauttaa vahva laillinen järjestys. Rikkonainen ja puolueisiin jakautunut kansa tarvitsi kokoavan johtajan. Typön perusteluissa yhdistyivät vanhasuomalainen ajatus kansankokonaisuudesta, patriarkaalinen ihanne Herran pelossa vaeltavasta kansasta sekä lain ja järjestyksen korostus. Monarkian joutuessa kovaan vastatuuleen, totesi Typpö myös lujaan hallitusvaltaan rakentuvan tasavaltaisen valtiomuodon olevan hyväksyttävissä.

Leonard Typpö kuoli muutama päivä ennen vaaleja 1922 vasta 54-vuotiaana. Hänen tilalleen ei ehditty enää asettaa uutta ehdokasta. Typpö oli ollut vaalipiirissään Kokoomuspuolueen pääehdokas, joten hänen seuraajastaan käytiin kovaa keskustelua. Typön seuraajaksi ja hänen vanhoillislestadiolaisilta saatujen ääntensä perijäksi suositeltiin tuomiorovasti Mannermaata, joka valittiinkin eduskuntaan.

Typpö (e. Alatyppö), Leonard S 29.01.1868 Rautio K 27.06.1922 Rautio V talollinen Kaarle Alatyppö, Lovisa Alatyppö P1 Fredrika Sipilä 1886 – 1896 P2 Anna Lyydia Sorvari 1902 -

URA. maanviljelijä Rautiossa , oleskeli USA:ssa 1889-1895, lestadiolainen maallikkosaarnaaja, Suomalaisen puolueen kansanedustaja Oulun läänin eteläinen vaalipiiri 01.02.1911 – 08.12.1918, Kokoomuksen kansanedustaja 09.12.1918 - 04.09.1922

Lakivaliokunta, Suuri valiokunta

Kirkolliskokous

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Talonen Jouko, Pohjois-Suomen lestadiolaisuuden poliittis-yhteiskunnallinen profiili 1905-1929, 1988; Eilo Olavi, Leonard Typpö, teoksessa Keskipohjalaisia elämäkertoja, Kokkola 1995; Eduskunnan kirjasto, edustajamatrikkeli http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hxent.htm, luettu 30.10.2011.

Jenni Karimäki

julkaistu 27.8.2009