Rihtniemi, Elja
Elja Rihtniemi
Muut nimet:
Högman
Syntymäaika:
22.3.1891
Kuolinaika:
13.7.1935
Paikkakunta:
Tampere, Helsinki
Everstiluutnantti, Suojeluskuntain Yliesikunnan keskusjaoston päällikkö
Everstiluutnantti Elja Rihtniemi kuului niihin Suomen valkoisen vapausarmeijan hahmoihin, joiden koko elämäntyö liittyi Suomen itsenäistymiseen ja itsenäisyyden vahvistamiseen.
Rihtniemi toimi jo ennen Suomen itsenäistymistä jääkäriliikkeen aktiivisena värvärinä ja osallistui sekä Suomen että Viron vapaussotiin. Hän johti Kajaanin Sissirykmentin joukkoja mm. Varkauden, Kuopion, Viipurin ja Haminan taisteluissa ja valtauksissa vuonna 1918.
Vuonna 1932 hän marssi joukkoineen presidentti P.E. Svinhufvudin käskystä Mäntsälään käännyttämään koteihinsa sinne kokoontuneet Lapuan liikkeen kapinalliset.
Elja Rihtniemi oli Kansallisen kokoomuspuolueen perustajajäsen.
Högmanista Rihtniemeksi
Rihtniemen nimi ja suku mainitaan Kansallisen kokoomuksen historian ensimmäisillä sivuilla, perustajajäsenten luettelossa. Elja Rihtniemi oli kokoomuksen perustajajäsen. Hän avioitui vuonna 1922 Kajaanissa Doris Ingrid Gruenen (1900-84) kanssa. Suomenlinnassa syntyivät myös heidän kaksi lastaan, joista molemmista tuli aikanaan kokoomuksen kansanedustajia.
Rihtniemistä tunnetuin on Eljan ja Doriksen poika, (->) Juha Rihtniemi, joka toimi Kansallisen kokoomuksen puheenjohtajana 1965-71 ja kansanedustajana 1958-71. Myös tytär Irma Rihtniemi-Koski toimi kansanedustajana (1975-81). Molemmat lapset syntyivät aikana, jolloin perhe asui Suomenlinnassa, jonka komendanttina Elja Rihtniemi oli 1920-luvulla. Suvun kokoomuslaisia perinteitä jatkaa nykyisin Juhan tytär (->) Suvi Rihtniemi (s. 1954), joka on toiminut Helsingin kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 1982 alkaen, kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenenä ja ollut vuodesta 2007 alkaen Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
Elja Rihtniemi (ent. Högman) syntyi 22. maaliskuuta 1891 Tampereella sivistyneeseen porvarisperheeseen. Hänen isänsä Volter Rihtniemi (ent. Högman 1861 -1938) oli filosofian tohtori, joka teki varsinaisen elämäntyönsä Kajaanin seminaarin johtajana.
Volterin isä, siis Eljan isoisä, oli nimeltään Erik Högman (k. 1901), joka toimi maanmittarina Oulun läänissä. Häntä aiemmat Eljan Högman-nimiset esi-isät olivat pappeja, pääasiassa Pohjois-Suomessa ja Lapissa. Eljan äidin, Ida Rosina Rydmanin (1866-1915) isä oli kruununvouti August Johan Rydman (1828-92) ja perhe asui Idan ja Volterin kohdatessa Oulussa.
Sukunimen perusteella Eljan ja Volterin isien juuret voisi johdattaa länsirannikolle. Näin ei kuitenkaan ole, vaan nimi juontaa Volterin äidin sukuun. Sukunimien suomalaistamisaallon myötä Volter Högman otti 15.8.1908 nimekseen äidinisänsä alkuperäisen sukunimen ja samalla muuttui myös 17-vuotiaan Eljan sukunimi Högmanista Rihtniemeksi. Mainittu Volterin äidinisä oli nimeltään Kustaa Rihtniemi. Hän joutui aikanaan muuttamaan suomalaisen nimensä Ricksteniksi päästäkseen Turun yliopistoon opiskelemaan papiksi. Kustaa Ricksten toimi sittemmin kotikuntansa Pyhärannan kirkkoherrana. Suvun kantatila on Selkämereen pistävässä noin 7 kilometriä pitkässä Rihtniemessä.
Selkämeren rantoja palasi Kustaa Rickstenin jälkeläisistä seuraavaksi asuttamaan – tosin vain loma-ajoiksi - kokoomuksen puheenjohtaja Juha Rihtniemi, joka sai perinnöksi kaukaiselta sukulaiseltaan Elli Rihtniemeltä kauniin merenrantatilan. Se on edelleen käytössä suvun loma-asuntona
Rihtniemet vanhasuomalaisista kokoomuslaisiksi
Eljan isä Volter oli aikanaan poikkeuksellisen korkealle koulutettu suomalainen, tohtoreita ei silloin ollut paljon. Niinpä Volterin ystäväpiirin Pohjois-Suomesta kuului jo Oulun lyseoajoilta mm. myöhemmin presidentiksi valittu lainopin tohtori K.J. Ståhlberg, josta käytetään Rihtniemien sukukirjassa myös lempinimeä ”Stape”. Stape ja Volter olivat sukukirjan muistiinpanojen mukaan kaksinkertaiset serkukset.
Eljalla oli yhteinen esiäiti K.J. Ståhlbergin kanssa. Tämä oli ”Utsjoen kirkkoherran leski, legendaarinen Maria Garvolia, josta Franz Mikael Franzen on kirjoittanut runoelmansa Emili eli ilta Lapissa.” Volter Högman (myöh. Rihtniemi) ja K.J. Ståhlberg olivat aluksi yhteistyössä, kunnes tiet poliittisista syistä erosivat.
Volter Rihtniemi oli neljännesvuosisadan ajan vanhasuomalaisten ja sittemmin kokoomuksen kiistaton johtaja Kainuussa, eikä hän horjunut linjaltaan vuonna 1905, eikä kansalliselta aktivistilinjaltaan 1917, jolloin hän joutui venäläisten pidättämäksi. Hän piti myös läheisiä yhteyksiä pääkaupungin aktivisteihin ja poliittisiin piireihin sekä vaikutti keskeisesti kokoomuspuolueen järjestäytymiseen Kainuussa. Kokoomuksen perustavassa kokouksessa Helsingissä Volter ei tiettävästi ollut, vaan perhettä edusti Elja Rihtniemi.
Volterin ystäviin kuului myös esimerkiksi Pellervo-seuran perustaja, filosofian tohtori Hannes Gebhard. Etenkin tohtori Gebhard ja tohtori Rihtniemi pysyivät keskenään ystävinä ja pitivät yhteyttä toisiinsa elämänsä loppuun saakka. Epäilemättä tämä akateeminen ja korkeasti sivistynyt ilmapiiri kylvi siemenensä Eljaan ja hänen myötään myös tuleviin Rihtniemen suvun poliittisiin vaikuttajiin.
Hyvä opintomenestys viittasi akateemiseen uraan
Eljan opintojen hyvä eteneminen ja suunnitelmat viittasivat alunperin filosofian tohtori -isän ja maanmittari -isoisän jalanjäljille, enemmän akateemiseen maailmaan kuin sotilaan uralle. Ensimmäinen maailmansota ja Suomen itsenäistyminen kuitenkin ohjasivat isänmaallisen ja suomalaismielisen perheen pojan jääkäriliikkeen värväriksi ja sittemmin valkoisen armeijan soturiksi.
Hän suoritti ylioppilastutkinnon Kajaanin yhteiskoulusta vuonna 1911 ja opiskeli Upsalan yliopistossa kevätlukukauden 1912. Alemman hallintotutkinnon hän suoritti 1916 ja hoiti sen jälkeen 1914-16 Kajaanin kaupunginvoudin virkaa ja 1915-16 Kajaanin kaupunginviskaalin virkaa. Vapaussodan jälkeen hän suoritti oikeustutkinnon keväällä 1923, jonka jälkeen hänet otettiin auskultantiksi Viipurin Hovioikeuteen samana keväänä. Varatuomarin arvo Elja Rihtniemelle myönnettiin toukokuussa 1928.
Epäilemättä isänsä Volterin innoittamana Elja omaksui isänmaallisen ja kansallismielisen vapausaatteen, jota vuonna 1918 perustettu kokoomus hyvin hänelle edusti. Elja Rihtniemi on yksi kokoomuksen perustajajäsenistä.
Ensimmäisen maailmansodan puhjettua vuonna 1914 Volter Rihtniemen koko perhe, sen palvelijoita myöten, ryhtyivät tukemaan eri tavoin jääkäriliikettä. Jo syksyllä 1914 Elja oli Helsingissä käydessään yhteyksissä jääkäriliikkeen aktivisteihin. Eljasta tuli jääkäreiden värväri, joka toimi ansiokkaasti nk. Kainuun etapissa vuosina 1915-17.
Ensimmäiset jääkärit kulkivat salaa Saksaan Kainuun etapin kautta vuonna 1915, tämän tärkeän reitin ylläpitämisen kannalta elintärkeitä olivat K.A. Wegeliuksen Routaa ja rautaa –kirjan mukaan etenkin tohtori Volter Rihtniemen sekä rovasti Eljas Väyrysen perheiden toiminta.
Koulu- ja nuoruusvuosinaan Elja Rihtniemi oli aktiivinen urheilija, lempilajeina olivat mm. pikajuoksu ja pituushyppy. Pikajuoksu osoittautui myöhemmin tarpeelliseksi, kun hän tammikuussa 1917 pakeni santarmeja lainsuojattomana jääkärien värvärinä. Jo ylioppilasaikoinaan, ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin Elja opiskeli lakia, hän meni mukaan siihen ylioppilas- ja nuorukaispiiriin, jonka tehtäväksi tuli vaikean ja vaarallisen jääkärivärväyksen järjesteleminen ja hoitaminen.
Värvärin ominaisuudessa Elja Rihtniemin toimi Kajaanin etapissa sangen rohkeasti ja menestyksellisesti. Jääkärien värvääminen sai kuitenkin jäädä vuoden 1918 alussa. Edessä oli Suomen vapaussota.
Kajaanin Sissi-rykmentin komppanianpäällikkönä 1918
Suomen itsenäisyysjulistuksen 6.12.1917 jälkeen tilanne alkoi kiristyä valkoisten ja punaisten välillä. Kainuussa Suojeluskunnat heräsivät tammikuussa hälyttävään tilanteeseen ja Kajaanin kaupungintalolla pidettiin hätäkokous 24.1.1918, kolme päivää ennen vapaussodan syttymistä.
Kokouksessa piti kiihkeän ja isänmaallisuutta hersyvän puheen tuolloin 26-vuotias alemman hallintotutkinnon suorittanut Elja Rihtniemi. Puhe on julkaistu O. Stenijin Kajaanin Sissi-rykmentistä kertovassa kirjassa (s. 52-53).
Stenij kuvailee Rihtniemen puhetta seuraavasti: ”Tulinen aktivismi oli kokouksessa alusta alkaen. erikoisesti toi sen sinne Elja Rihtniemen yleistä tilannetta selvittävä puhe”.
Vapaussodan syttyessä Elja Rihtniemi oli ensimmäisten mukana muodostamassa Kajaanin Sissi-rykmenttiä. Hänellä ei ollut vielä tässä vaiheessa varsinaista sotilaskoulutusta, vaikka osallistuikin mm. Kuopion valloitukseen Kajaanin Sissi-Rykmentin I:n rintamakomppanian päällikkönä. Suomen vapautusretkeä Elja jatkoi Kuopiosta Pohjois-Savon Rykmentin I pataljoonan komentajana osallistuen mm. Varkauden, Mäntyharjun, Mouhun ym. taisteluihin sekä Viipurin ja Haminan valtauksiin. Pohjois-Savon rykmentin pataljoonan päällikkönä hän myös osallistui valkoisten Helsingissä järjestämään voitonparaatiin. Hänen pikkuveljensä Eero ja tämän hyvä kajaanilaiskaveri Urho Kekkonen marssivat myös joukon jatkeena.[i]
Tapaus värvätty mies Känä, eli Urho Kekkonen
Elja Rihtniemen värväystoimintaan ja sittemmin Kajaani Sissi-rykmentin joukkojen johtamiseen liittyy paljon mielenkiintoisia episodeja ja historiallisia takaumia. Eniten yleistä mielenkiintoa herättää kuitenkin eräs Eljan Saksaan lähteväksi jääkäriksi värväämä poika, jonka lempinimi oli ”Känä”. Saksaan Känä ei jääkäriksi koskaan lopulta päätynyt, mutta muilla rintamilla hän sittemmin vaikutti merkittävällä tavalla.
Känä, eli Urho Kaleva Kekkonen, oli Eljan kymmenkunta vuotta nuoremman pikkuveljen, Eeron, parhaita ikä- ja luokkatovereita.
Elja ehti värvätä molemmat pojat jääkäreiksi kesän ja syksyn aikana 1917, mutta sitten tuli Suomen itsenäistyminen ja sitä seurannut vapaussota. Urho Kekkonen ja Eero Rihtniemi olivat kuitenkin ehtineet jo lukea tarkoin Eljan kirjeeksi kirjoittamat matkustusohjeet Saksaan ja saaneet taskuihinsa tarvittavat matkarahat, aseet ja muut varusteet. Tämä Eljan laatima kirje löytyy kokonaisuudessaan lainattuna presidentti Kekkosen Vuosisatani –muistelmateoksen ensimmäisestä osasta (sivut 75-78).
Nuoremmat pojat ihailivat Elja Rihtniemen rohkeutta ja valtaa kainuulaisten nuorisojohtajana, mitä kuvaa Vuosisatani –teoksen kohta, jossa kerrotaan Eljan antaneen Kekkoselle Saksaan suuntautuvaa jääkärimatkaa varten myös suosituskirjeen. Siinä luki neljäsosa-arkin paperilappuselle Eljan käsin kirjoittamana lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Varma mies.” Kekkonen muisti tämän paperin vanhoilla päivilläänkin. ”Se oli arvokkain henkilöllisyystodistus mitä saada voi. Säilytin sitä aina 20-luvulle asti, enkä ole varma, ettei se papereistani löytyisi vielä tänäkin päivänä”, kirjoitti Kekkonen 60 vuotta myöhemmin vuonna 1981.
Samainen ”Känä” torppasi 52 vuotta vapaussodan päättymisen jälkeen sissijohtajansa Eljan Juha –pojan pääministeriaikeet. Känästä oli tullut tasavallan presidentti ja Eljan poika yritti sinnikkäästi pääministeriksi. Kokoomus sai Juha Rihtniemen johdolla vuoden 1970 vaaleissa murskavoiton ja Rihtniemi halusi muodostaa lopulta vaikka vähemmistöhallituksen, laajemman pohjan puuttuessa. Kekkonen tyrmäsi kokoomusjohtajan tiuskaisemalla tälle, että ”olette helvetin rohkea mies, jos sen teette.” Liekö presidentin mielessä ollut Juhan isä, rohkea mies nimeltä Elja?
Rihtniemien ja Känän kohtalot ristesivät myös Kekkosen syntymän satavuotisjuhlassa 3.9.2000, jolloin Eljan pojantytär, Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Suvi Rihtniemi piti puheen presidentti Kekkosen muistomerkin paljastustilaisuudessa. ”Kansantarujemme sankareilla oli muiden ihmisten tavoin myös heikkoutensa ja julmat piirteensä”, totesi Suvi Rihtniemi monimielisesti viitaten Kekkosen persoonaan ja Kalevalaan. Ympyrä oli sulkeutunut: Elja, Urho ja Juha lepäävät nyt kaikki Hietaniemen hautausmaalla, alle 100 metrin päässä toisistaan.
Pohjan Poikien esikuntapäällikkönä Viron vapaussodassa
Eljan tie kävi heti Suomen vapaussodan jälkeen itään, Vienan Karjalaan, jossa hän toimi retkikunnan tiedonantoupseerina. Vienan Karjalasta hän jatkoi itseään säästelemättä seuraavaksi veljeskansamme Viron vapaussotaan, joka käytiin vuosina 1918-20 ja jossa Elja Rihtniemellä oli myös merkittävä roolinsa.
Viron vapaussota puhkesi marraskuussa 1918. Ensi vaiheessa Viro taisteli Neuvosto-Venäjää vastaan ja sen jälkeen baltiansaksalaista Baltian yhdistynyttä herttuakuntaa vastaan Pohjois-Latviassa. Sotatoimiin osallistui virolaisella puolella vapaussodan toisessa vaiheessa - ironista kyllä - sekä Britannian laivasto että Luoteis-Venäjän armeija Viron itsenäisyyttä tunnustamatta.
Ensimmäisiä suomalaisia vapaaehtoisia ryhdyttiin kokoamaan Viron avuksi joulukuussa 1918 ja joukko siirrettiin Viroon 30. joulukuuta. Suomesta sotaan osallistui kaksi vapaaehtoisjoukkoa, ns. suomalainen vapaajoukko ja paljon kuuluisuutta niittäneet Pohjan pojat. Vapaajoukko joukko lähti ensin ja se taisteli Itä-Virossa Narvan suunnalla, kun taas Pohjan poikien taistelut käytiin Etelä-Virossa ja osin myös Latvian puolella.
Pohjan Poikien rykmentin komentajaksi valittiin everstiluutnantti Hans Kalm. Rykmentin tiedonanto-osaston päällikkönä, Kalmin läheisenä tukena, toimi aluksi luutnantti Elja Rihtniemi, mutta hänet kyvyt punnittiin pian olevan vastuullisemman tehtävän arvoisia. Rihtniemi ylennettiin Pohjan Poikien rykmentin esikuntapäälliköksi, Kalmin oikeaksi kädeksi. Jo ennen Pohjan Poikien I pataljoonan matkaa Viroon, lähettiin sinne tunnustelijoiksi ensimmäisinä miehinä koko rykmentistä jääkärikapteeni Aarne Snellman ja luutnantti Rihtniemi.
Kesäkuun 15. päivä 1919 Elja Rihtniemi siirtyi Etelä-Inkerin rykmentin esikuntapäälliköksi ja hänet ylennettiin Viron armeijan kapteeniksi 21.1.1919. Toimittuaan 2.8.-8.10.1919 Pohjois-Inkerin rykmentin päällikkönä hän palasi Suomeen.
Virosta palattuaan Rihtniemi palveli Keski-Suomen rykmentissä, josta hänet komennettiin sisäasiainministeriön käytettäväksi sekä vuosina 1921-27 yleisesikunnassa eri tehtävissä. Vuonna 1927 Rihtniemi määrättiin puolustusministeriöön toimistopäälliköksi ja 1928 suojeluskuntain yliesikunnan keskusjaoston päälliköksi, jossa virassa oli kuolemaansa saakka. [ii]
Elja Rihtniemi Mäntsälän kapinan neuvottelijana ja lopettajana
Maaliskuun alussa vuonna 1932 puhkesi Lapuan liikkeen nostattama kapina Mäntsälässä. Siitä tuli vakava koettelemus nuorelle itsenäiselle tasavallalle, vain 14 vuotta aikaisemmin käydyn vapaussodan jälkeen. Lapuan liike ja Mäntsälän kapina olivat erityisen haastavia kokoomuksen eduskunta- ja ministeriryhmille.
Elja Rihtniemellä oli merkittävä rooli kapinan kukistamisessa ja Lapuan liikkeen johtaja Vihtori Kosolan pidättämisessä. Jussi Niinistö kertoo Rihtniemen roolista teoksessaan Lapuan liike – kuvahistoria kansannoususta 1929-32. Kokoomuslainen presidentti ja tunnettu Suojeluskuntamies P.E. Svinhufvud nimitti viralliseksi neuvottelijakseen Mäntsälään hänen ja kenraaliluutnantti Lauri Malmbergin luottomiehen Elja Rihtniemen, jonka kanssa lapualaisten neuvottelut jatkuivat Mäntsälässä 4.-5. maaliskuuta 1932.
Viides maaliskuuta Lapuan liikkeen johto päätti lopettaa kapinan Svinhufvudin valtuuttaman everstiluutnantti Rihtniemen käytyjen neuvottelujen jälkeen. Seuraavana yönä Rihtniemi ilmoitti päässeensä sopimukseen kapinallisten kanssa. Lapuan Liikkeen johto ja kapinaan pääsyyllisiksi katsotut lupasivat ilmoittautua viranomaisille maanantaina 7. maaliskuuta kello 10.00. Rihtniemen henkilökohtaiseksi tehtäväksi jäi vielä Vihtori Kosolan pidättäminen ja vieminen Mäntsälästä Helsingin poliisin huostaan.
Mäntsälän kapinan merkitystä aina nykyaikaan saakka kuvastaa se, että Ilta-Sanomat on perustettu vuonna 1932 Mäntäsälän kapinan aikana. Päätoimittaja Eljas Erkko katsoi kapinan olevan niin iso tapahtuma, että sen uutisoimiseksi ei pelkkä kaupungilla leviävä ”sähkösanoma” riitä. Mäntsälän kapinan aikaan Ilta-Sanomat ilmestyi kuuden päivän ajan.
Elja Rihtniemen pojantytär Suvi Rihtniemi totesi vapaussodan päättymisen 80-vuotisjhlassa 16.5.2008 Finlandia-talolla seuraavaa:
”Elja Rihtniemen vaiheet kuvaavat mielestäni tavallaan kansakuntamme eheytymistä. Elja nimittäin oli juuri se Suojeluskuntain Yliesikunnan everstiluutnantti, jonka presidentti P.E. Svinhufvud valtuutti vuonna 1932 järjestämään Mäntsälässä olevien joukkojen kotiinlähdön ja sen yhteydessä esiintyvät kysymykset. Tämä laukaisi äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen kapinan Mäntsälässä. Tapahtuma osoitti, että sekä Puolustusvoimat että Suojeluskunnat asettuivat Vapaussodan jälkeenkin selkeästi laillisuuden ja oikeusvaltion kannalle.”
Suojeluskuntain ”soturi ja varatuomari”
Suojeluskuntien komentajana 1921-1944 toiminut jääkäri, kenraaliluutnantti Lauri Malmberg kuului Elja Rihtniemen läheisiin ystäviin. Malmberg ehti toimia lyhyen ajan vuonna 1925 myös sotaväen (nyk. Puolustusvoimien) komentajana. Malmbergit olivat Rihtniemien perheystäviä ja esimerkiksi Eljan lapset viettivät kesiään Malmbergien kesähuvilalla Espoon Suvisaaristossa. Malmberg toimi pitkään Eljan esimiehenä ja lopulta he asuivat samassa Suojeluskuntien talossa ja vieläpä samassa rapussa Merikatu 5:ssä.
Eljan poika Juha oli Malmbergin suosikkilapsi ja kenraaliluutnantti piti eri tavoin huolta 8-vuotiaana isättömäksi jääneestä pojasta Eljan kuoltua. Eljan kuolemasta kului toistakymmentä vuotta, kun Malmberg antoi Juhalle kihlajaislahjaksi Puolan kansallissankarilta, marsalkka Pilsudskilta saamansa hienon koristeellisen miekan. Miekan hän oli suunnitellut ojentavansa Elja Rihtniemelle tämän 50-vuotispäivänä, mutta sitä päivää ei koskaan tullut. Elja Rihtniemi kuoli 13.7.1935 vain 44-vuotiaana. Pilsudskin miekan haltija on nykyisin Eljan pojantyttären puoliso.
Lauri Malmberg totesi Hakkapeliitta –lehden muistokirjoituksessa Elja Rihtniemestä, että tämän poismeno oli ”kovimpia iskuja, mikä on kohdannut suojeluskuntajärjestöä sen olemassaolon aikana”.
”Elja Rihtniemen suurin luova työ on ennen kaikkea hänen uhrautuva toimintansa Suojeluskuntain Yliesikunnan keskusjaoston päällikkönä. Kun suojeluskuntajärjestö v. 1928 asetettiin vakinaiselle kannalle, tarvittiin – ehkä liian yksipuolisten sotilaitten – keskuuteen mies, joka hallitsi lainopillisen puolen. Onni oli meille myötäinen, sillä tähän vaikeasti täytettävään virkaan saatiin soturi ja varatuomari Elja Rihtniemi.”, kirjoitti Malmberg Hakkapeliittaan.
Everstiluutnantti Rihtniemi toimi kuolemaansa saakka Jääkärikotisäätiön sihteerinä, Heimosoturien liiton johtokunnan jäsenenä ja Pohjan Poikain yhdistyksen puheenjohtajana kuolemaansa saakka. Hän on toimi myös Suojeluskuntain Keskinäisen Tapaturmarahaston hallituksen puheenjohtajana rahaston perustamisesta saakka. Varatuomaria tarvittiin sotilaspiireissä.
[i] Elja Rihtniemen toimintaan Jääkäriliikkeen värvärinä Kainuun etapissa ja sen jälkeen Kajaanin Sissi-rykmentin johtohahmona liittyy koko joukko Suomen historian kannalta mielenkiintoisia tarinoita. Näitä seikkailuja on selvitetty mm. K.SISSI.R. –kirjassa (O. Stenij, Kajaani 1929), K.A. Wegeliuksen kirjassa ”Routaa ja rautaa” (WSOY Porvoo 1931) ja teoksessa nimeltä ”Hallan Ukko” (WSOY Porvoo 1939).
[ii] Elja Rihtniemen Viron sotaretkestä kerrotaan lähemmin Hans Kalmin teoksessa Pohjan Poikain Retki, jonka toimituskunnan jäsen Rihtniemi itsekin oli.
Elja Rihtniemi (15.8.1908 ent. Högman) s. 22.3.1891 Tampere, k. 13.7.1935 Helsinki. V. seminaarinjohtaja, fil.tri Volter Rihtniemi (15.8.1908 ent. Högman) s. 16.3.1861, k. 26.4.1938, Ida Rosita o.s. Rydman, s. 3.5.1866, k. 20.6.1915. P. Doris Ingrid o.s. Gruene vih. 22.8.1922, s. 19.2.1900, k. 24.6.1984 Helsinki L. Irma s. 27.3.1926, k. 6.1.1981 ja Juha s. 28.8.1927, k. 12.1.1971
URA. Ylioppilas 1911 Kajaanin yhteiskoulu, opisk. Upsalan yliopistossa 1912, alempi hallintotutkinto 1916, oikeustutkinto 1923, auskultantti Viipurin Hovioikeudessa 1923- , varatuomari 1928. Kadettikoulun aktiiviupseerintutk. 1920, Sotakorkeakoulun yleinen osaston tutk. 1924-26, Yleisesikuntaupseeri 1926
1914-16 Kajaanin kaupunginvouti, 1915-16 Kajaanin kaupunginginviskaali, asianajaja. 1919-1921 Keski-Suomen Rykmentissä nuorempana upseerina, etsivän keskuspoliisin Terijoen alaosaston päällikkönä 16.1.-1.4.1920. Yleisesikunnan toimistoupseerina 1921-22 ja toimistopäällikkönä 1922-24 ja toimistoupseerina 8.3.1927 saakka, jolloin siirrettiin Puolustusministeriöön toimistopäälliköksi. Suojeluskuntain esikunnan keskusjaoston päällikkö 31.5.1928 kuolemaansa saakka.
Ylennykset: res.luutnantti 15.4.1918, luutnantti 1.7.1920, kapteeni 16.5.1922, majuri 6.12.1926, everstiluutnantti 16.4.1929.
ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. VR 4 m.k., R.SVR. 2, Saksan sota-ansiomitali, Saksan Punaisen ristin mitali, Viron VR. 1/3, Latvian Lacplesis-ritarikunnan rit. 3, Suomen itsenäisyysmitali, Mm.s.k., Karjalan mm., Inkerin mm.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Rihtniemen sukuarkisto; Kajaani-lehti 16.7.1935; Hakkapeliitta –lehti, Lauri Malmberg 23.7.1935; Hans Kalm, (toimituskunnan jäsen mm. Elja Rihtniemi): Pohjan poikain retki, WSOY Porvoo 1921; O.Stenij: Kajaanin Sissi-rykmentti, Piirteita Kainuun osuudesta Suomen Vapaussotaan, Kajaanin Kirjapaino 1928; K.A. Wegelius: Routaa ja rautaa, Kajaanin etappi, WSOY Porvoo 1931; Arvo Kokko: Hallan Ukko, WSOY Helsinki 1939; L.J. Aalto, J.S. Wallden, Y.S. Hämeen-Anttila: Puolustusvoimiemme upseeristo 1929, Akateeminen Kustannusosakeyhtiö, Gutenberg 1929; Urho Kekkonen: Vuosisatani I, Otava Keuruu 1981; Panu Pula – Oiva Turpeinen: Pikkukaupungin unelma, Kajaanin historia 1906-76, Kainuun Sanomain Kirjapaino 1994; Jaakko Korjus, Juha Rihtniemi – legenda jo eläessään, WSOY Helsinki 1975; Jussi Niinistö: Lapuan liike - kuvahistoria kansannoususta 1929-1932, s. 109-137, Gummerus kirjapaino, Jyväskylä 2003.
Matti Niiranen
julkaistu 5.12.2008