Pohjala, Kyllikki
Kyllikki Pohjala
Muut nimet:
Uuloo
Syntymäaika:
11.11.1894
Kuolinaika:
22.9.1979
Paikkakunta:
Nakkila, Helsinki
Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
ministeri
Sosiaaliministeri, kansanedustaja, sairaanhoitaja, toimittaja
Kyllikki Pohjala teki elämäntyönsä kansanedustajana 1933-1962 ja hänen uransa politiikassa huipentui toisena sosiaaliministerinä Ahti Karjalaisen hallituksessa 1962-63, jolloin säädettiin sairausvakuutuslaki. Hän oli koulutukseltaan sairaanhoitaja ja ajoikin eduskunnassa usein juuri terveyden- ja sairaanhoitoon liittyviä asioita. Sota-aikana Pohjala kiinnostui ulkopolitiikasta ja toisen puolen hänen poliittisesta urastaan muodostaakin ulkopoliittinen toiminta muun muassa Parlamenttien välisessä liitossa ja Suomen YK – valtuuskunnassa.
Kyllikki Pohjala syntyi 1894 kalastaja Topias ja Josefina (os. Brander) Pohjalan perheeseen Satakunnan Nakkilassa. Hänen vanhempansa eivät olleet poliittisesti aktiivisia eikä Pohjala perinyt kotoaan mitään poliittista suuntausta. Kansakoulun jälkeen Pohjala siirtyi opiskelemaan Poriin, missä hän valmistui ylioppilaaksi 1914 juuri ensimmäisen maailmasodan kynnyksellä. Ensimmäisen työpaikkansa Pohjala sai Satakunta –lehden toimituksesta. Toimittajan työ oli hänestä mielekästä ja hyödyllistä, mutta varsinaista elämänuraa hän etsi kuitenkin muualta. Lääketiede kiinnosti Pohjalaa ja hän päätyi lopulta opiskelemaan sairaanhoitajaksi Sophie Mannerheimin kouluun Helsinkiin. Kyllikki Pohjala valmistui sairaanhoitajaksi 1917. Hän työskenteli kansalaissodassa, muun muassa Lauttakylässä, Kankaanpäässä ja Noormarkun Lassilassa, ja Viron vapaussodassa 1918-1919, muun muassa Valkin sairaalassa ja eri rintamilla, ambulanssipalveluksessa sairaanhoitajana. Sota-ajan jälkeen hän toimi Harjavallan kiertävänä sairaanhoitajana 1919-1920.
1920-luvun alussa Pohjala koki tarpeelliseksi hankkia lisäkoulutusta ja päätti pätevöityä sairaanhoidon opetukseen. Hän katsoi, että parasta opetusta sillä alalla oli saatavissa Yhdysvalloissa. Tämä valinta oli omana aikanaan epätavallinen, sillä minkäänlaisia apurahoja tällaiseen ei ollut saatavissa ja jopa dollarien saatavuus Suomessa oli huonoa. Hänellä ei ollut Yhdysvalloissa ketään sukulaisia ja hänen perheensäkin oli hanketta vastaan. Näistä olosuhteista huolimatta Pohjala päätti silti lähteä New Yorkiin, jossa hän pääsi perhetuttavan luo asumaan. Pohjala ei osannut englantia lähtiessään ja sai huomata, että kielitaidottomuus esti opintojen aloittamisen. Kielitaidon ja tarvittavat varat opiskeluun hän hankki työskentelemällä New Yorkin luterilaisessa sairaalassa ja Columbian presbyteerisessä sairaalassa 1920 – 25 . Lopulta hän kirjautui Columbian yliopistoon sairaanhoidon opetuksen opiskelijaksi ja valmistui 1927. Suomeen palattuaan Pohjala ei kuitenkaan päätynyt sairaanhoidon opettajaksi, vaan jatkoi 1925 alkanutta työtään Sairaanhoitaja – lehden päätoimittajana ja toimittajana Sairaanhoitajaliiton muissa julkaisuissa.
Kyllikki Pohjala toimi lähes yhteensä lähes 40 vuotta, vuoteen 1963 asti, Sairaanhoitaja – lehden päätoimittajana. Hän piti lehteä erinomaisena välineenä yhteiskunnallisen tietoisuuden lisäämisessä sairaanhoitajien parissa. Pohjala piti tärkeänä sitä, ettei lehti ollut liian pääkaupunkikeskeinen vaan, että maakuntien terveyssisaret ja sairaanhoitajat voisivat myös tuntea lehden omakseen. Hän halusi välittää tietoa lääketieteen kehityksestä, uusista lääkkeistä ja uudesta tutkimustiedosta. Lähes ainoaksi vaikeudeksi työssään Pohjala koki artikkelien ja sisällön saamisen lehteen, sillä halukkaita kirjoittajia oli, varsinkin alkuaikoina, niukalti. Toisena Sairaanhoitaja – lehden tärkeänä tehtävänä hän näki hyvien suhteiden rakentamisen ei vaan ammattikunnan vaan myös työntekijöiden ja työnantajien kesken. Pohjala teki lehteä läheisessä yhteistyössä lääkintöhallituksen kanssa.
Siirtyminen sairaanhoitajasta ja Sairaanhoitaja-lehden päätoimittajasta poliitikoksi kävi hieman varkain. Pohjala oli työskennellyt kansalaissodassa ja Viron vapaussodassa ambulanssihoitajana ja hänen työtoverinsa ja aseveljensä noilta ajoilta tekivät aloitteen ja pyysivät Pohjalaa ehdokkaaksi vuoden 1933 eduskuntavaaleihin. Pohjala jätti ensiksi vastauksensa hieman auki, mutta sai pian huomata vaalimainoksensa kotikylän raitilla. Siitä alkoi Kyllikki Pohjalan ura politiikassa. Hän ei ollut varsinaisesti perehtynyt vaalitaisteluun tai poliittisten puheiden pitämiseen, mutta kokemattomuudestaan huolimatta hänet valittiin eduskuntaan Kokoomuksen listoilta Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä. Pohjala ei kuulunut vielä tässä vaiheessa mihinkään puolueeseen, mutta tunnusti kyllä Kokoomuksen olevan lähimpänä hänen näkemyksiään. Aloitettuaan työnsä eduskunnassa hän liittyi puolueeseen, Porin Kokoomuksen naisjärjestöön, vaikka alun perin vieroksuikin poliittista karsinoitumista. Erityisesti alkuaikoina ja myöhemminkin Pohjalan luotettavana neuvonantajana toimi myös itse myöhemmin urallaan kansanedustajana toiminut Satakunnan kansan päätoimittaja Antero Lamminen. Häneltä Pohjalalla oli tapana kysellä äänestäjien tuntoja Satakunnassa.
Sairaanhoidon asianajaja
Pohjalan sairaanhoitajatausta vaikutti vahvasti hänen uraansa politiikassa, niihin painotuksiin ja asioihin, joita hän piti tärkeinä ja merkittävinä. Jo hänen ensimmäinen aloitteensa eduskunnassa ilmensi tätä taustaa. Pohjala valittiin jäseneksi eduskunnan talousvaliokuntaan, jossa käsiteltiin muun muassa sairaanhoitoa ja terveydenhuoltoa koskevat kysymykset. Pohjalan ensimmäinen aloite oli määrärahan saaminen Porin valtionsairaalan uudelleen rakentamiseksi. Hänen uransa politiikassa alkoi myötätuulessa, sillä aloite määrärahasta meni läpi. Pohjala pyrki kansanedustajana edistämään monia asioita, mutta keskeisimpiä niistä olivat kuitenkin terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan liittyvät asiat. Hän edisti useita sairaalahankkeita, kuten Helsingin yleisen sairaalan lastentautien osaston, silmätautien osaston ja Kätilöopiston sairaalan rakentamista. Hän ajoi myös hengellisen hoidon järjestämistä sairaaloihin sekä koulumaailmassa huonokuuloisten lasten kansakouluopetusta, oppi- ja ammattikoulujen terveydenhuoltoa sekä koulurakennusten kunnossapitoa. Sairaanhoitajataustansa velvoittamana hän edisti heti toisen maailmansodan jälkeen myös lakeja kunnallisista terveyssisarista ja kätilöistä sekä äitiys- ja lastenneuvoloista. Pohjala tavoitteli eduskuntauransa aikana parannuksia myös sairaanhoitajien yhteiskunnalliseen asemaan, eläke-etuihin, lyhyempää työpäivään ja parempaan palkkaukseen.
Pohjala pyrki tarvittaessa yli puoluerajojen edistämään hyvinä pitämiään asioita ja aloitteita, mikä olikin tarvittavan enemmistön saamiseksi välttämätöntä. Eduskuntaan tultuaan Pohjala havaitsi, että terveyden- ja sairaanhoitoon liittyvät asiat olivat vasemmiston käsissä, mikä johti väistämättä siihen, että kokoomuslaisen kansanedustajan oli tehtävä työtä vasemmiston edustajien kanssa edistääkseen omia pyrkimyksiään terveydenhoidon saralla. Hän teki myös varsin usein yhteistyötä eduskunnan muiden naiskansanedustajien, kuten Miina Sillanpään (SDP), Hilja Pärssisen (SDP), Hilja Riipisen ja Kaino Oksasen(KOK), kanssa. Pohjala pyrki myös voimakkaasti edistämään naisten asemaa niin eduskunnassa kuin yhteiskunnassa. Omalle eduskuntaryhmälleen Pohjala ei antanut paljon kiitosta tässä suhteessa. Hän totesi muistelmissaan, ettei vanhoillisessa kokoomuksessa saanut naisedustaja sitä arvoa, mitä muiden ryhmien naiset saivat osakseen. Piti tehdä paljon töitä, että pääsi muokkaamaan ryhmän vanhoillista mielipidettä, erityisesti sairaanhoitoon liittyvissä asioissa. Pohjalan korostamasta vanhoillisuudesta huolimatta hänet kuitenkin valittiin eduskuntaryhmänsä varapuheenjohtajaksikin.
Kyllikki Pohjala oli 1930-luvun näkyvimpiä naispoliitikkoja ja hän olikin ainoa kokoomuksen naisehdokas, joka valittiin eduskuntaan 1939 vaaleista. Pohjalan poliitikonuran alkuvaiheeseen ajoittui toinen maailmansota, jonka aikana hän työskenteli eduskuntatyönsä ohella myös Suomen Huollossa jakamassa ulkomailta saatuja avustuksia. Talvisodan rauhasta neuvoteltaessa oli Pohjala kokoomusryhmässä niiden joukossa, jotka tiukimmin vastustivat rauhanehtoja. Lopulta kuitenkin myös kiivain vastustaja Pohjala taipui tosiasioiden edessä rauhan kannalle.
Talvisodan jälkeen keväällä 1940 Pohjala lähti Englantiin neuvottelemaan ja sopimaan sikäläisen avustustoiminnan jatkumisesta sodan jälkeen. Sillä aikaa, kun Pohjala oli Englannissa, Hitler miehitti Norjan ja katkaisi mahdollisuuden palata takaisin Suomeen. Lontoosta hän matkusti Pariisiin toiveenaan päästä sitä kautta kotiin, mutta edes sieltä ei ollut pääsyä Suomeen. Olleessaan Pariisissa Pohjala sai presidentti Hooverin sähkeen, jossa hänet kutsuttiin Yhdysvaltoihin Suomen Huollon jatkuvan työn järjestelyjä varten. Lopulta Sveitsin ja Italian kautta Pohjala pääsi laivalla Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa Pohjala tutustui Amerikan suomalaisiin ja muihin Suomelle apua lähettäneisiin tahoihin. Suomen asiaan suhtauduttiin Yhdysvalloissa hyvin myötätuntoisesti – Broadwayllä esitettiin jopa näytelmää Suomen talvisodasta. Myös Pohjala pääsi katsomaan tämän esityksen. Lopulta hän palasi laivalla Yhdysvalloista Petsamoon mukanaan miljoonan dollarin edestä lääkkeitä. Jatkosodan rauhasta 1944 keskusteltaessa Pohjala oli myöntyväisellä kannalla, jos ehdot olisivat hyväksyttävissä. Hän ei kuulunut kaikkein innokkaimpiin Saksan kannattajiin, mutta piti kuitenkin liittolaisuutta Saksan kanssa pienempänä pahana kuin Neuvostoliittoa. Rauhansopimuksen hyväksymisen jälkeen Pohjala näki, kenties kokemustensa pohjalta, Yhdysvalloissa ainoan toivon, jolta olisi haettava selustatukea Neuvostoliittoa vastaan.
Ulkopolitiikka YK:ssa ja IPU:ssa
Sodan aikaiset kokemukset herättivät Pohjalassa kiinnostuksen ulkopoliittisiin kysymyksiin. Hän katsoi, että teiden aukaiseminen ulkomaille oli yksi sodan jälkeisen maailman tärkeimpiä tehtäviä. Pohjalan poliittinen ura jakautuukin kahteen osa-alueeseen: toisaalta terveydenhuoltoon ja sosiaalisiin kysymyksiin, toisaalta ulkopolitiikkaan. Ulkopoliittinen ura käynnistyi, kun hänet valittiin 1945 ulkoasiainvaliokuntaan, jonka varapuheenjohtajanakin hän toimi 1949-57, 1961-62. Ulkoasiainvaliokunnassa hän kiinnostui kansainvälisestä Parlamenttien välisestä liitosta, jonka toiminnassa Pohjala oli aktiivisesti mukana lähes 20 vuotta. Hänet valittiin Suomen ryhmän johtokunnan varajäseneksi 1945. Suomen ryhmän varapuheenjohtajana Pohjala työskenteli 1952-53, 1958-59 ja puheenjohtajana 1959-62. Kunniajäseneksi hänet nimitettiin 1965. Pohjala tunsi omakseen Parlamenttienvälisen liiton tavoitteet rauhan rakentamiseksi ja säilyttämiseksi maailmassa. Tämä periaate korostui myös hänen myöhemmässä työssään Suomen YK-valtuuskunnassa YK:n yleiskokouksissa. Yhtenä merkkipaaluna Pohjalan uralla Parlamenttienvälisessä liitossa (IPU) oli Helsingissä 1955 järjestetty liiton kongressi, jonka järjestelyissä hän oli tiiviisti mukana. Pohjala kertoo muistelmissaan niistä tapahtumista, jotka johtivat kongressin järjestämiseen Suomessa. Hän oli useasti ulkomailla ollessaan törmännyt ennakkoluuloihin Suomea kohtaan. Monet hänen kollegoistaan maailmalla eivät uskoneet, että Suomi oli vapaa maa, johon saattoi vapaasti matkustaa. Tätä virheellistä käsitystä hän oikoi keskusteluissaan IPU:n muiden jäsenvaltioiden edustajien kanssa. Tällaisen keskustelun yhteydessä hän oli esittänyt kutsun, muun muassa IPU:n puheenjohtajalle lordi Stansgatelle, saapua vierailulle Suomeen. Tämän huolettoman, keskustelun aikana esitetyn epävirallisen kutsun seurauksena Parlamenttienvälisen liiton toimeenpaneva komitea oli hyväksynyt Pohjalan esittämän kutsun järjestää kansainvälinen kongressi Helsingissä. Kokous onnistui hyvin ja osanottajia suosi elokuinen helle. Pohjala osallistui urallaan myös useisiin ulkomailla järjestettyihin IPU:n kongresseihin muun muassa Englannissa, Irlannissa, Kreikassa ja Puolassa.
Toinen merkittävä osa-alue Kyllikki Pohjalan ulkopoliittisella uralla oli jäsenyys Suomen YK-valtuuskunnassa vuosina 1957-62. Suomi hyväksyttiin 1956 YK:n jäseneksi ja ensimmäisen YK-valtuuskunnan jäsenet valittiin hallituspuolueiden keskuudesta. Seuraavana vuonna päätettiin, että koska kaikilla puolueilla Suomessa oli suurin piirtein samanlainen ulkopoliittinen linja, otettaisiin valtuuskuntaan mukaan kaikkien puolueiden edustajat. Tämän seurauksena ulkoministeri Virolainen otti yhteyttä Pohjalaan ja kysyi, olisiko tämä kiinnostunut lähtemään mukaan valtuuskuntaan. Mietittyään hetken Pohjala hyväksyi tarjouksen ja lähti mukaan valtuuskuntaan, jossa hän työskenteli yhteensä viisi syksyä. Muistelmissaan hän totesi, että työskentely IPU:ssa oli antanut hänelle hyvät valmiudet lähteä mukaan YK:n yleiskokoukseen, sillä monet käsiteltävistä asioista olivat olleet myös IPU:n asialistalla. YK:ssa Pohjala työskenteli huoltohallintokomiteassa, jota hän luonnehti uusien valtioiden synnytysklinikaksi. Komitean tarkoituksena oli valmistaa uusia kansakuntia taloudellisesti, sosiaalisesti ja valtiollisesti kohti itsenäisyyttä. Komiteakokemustensa pohjalta Pohjala huokaisee ja toteaa muistelmissaan, että oli hyvä, ettei Suomella ollut ollut koskaan siirtomaita eikä Suomessa ollut käyty orjakauppaa.
Sairausvakuutuksen äiti
Kyllikki Pohjalan lähes 30 vuotta kestänyt ura kansanedustajana päättyi 1962. Hän oli jo ennen viimeistä kauttaan päättänyt, ettei asetu enää ehdolle, mutta pyörtänyt päätöksensä suostuttelujen edessä. Toista kertaa hän ei enää päätöksestään luopunut. Pohjalan poliittinen ura ei kuitenkaan päättynyt siihen, sillä hänet valittiin toiseksi sosiaaliministeriksi Ahti Karjalaisen hallitukseen 1962. Pohjala oli kuullut vain huhuja siitä, että hänenkin nimensä oli ollut esillä hallituksen kokoonpanosta keskusteltaessa. Muistelmissaan hän kuitenkin toteaa, ettei pitänyt sitä todennäköisenä, sillä Kokoomuksessa ei perinteisesti ollut nostettu naisia ministeriksi asti. Pohjala oli lähdössä Espanjaan lomamatkalle, kun hän edeltävänä iltana näki televisiosta, että hänet oli nimetty hallitukseen. Lomamatka jäi sillä erää tekemättä.
Pohjalan toimialaan ministerinä kuuluivat etupäässä huolto- ja väestöosaston ja raittius- ja alkoholiosaston asiat. Työnjako ensimmäisen sosiaaliministeri Saarisen kanssa ei kuitenkaan ollut kiveen kirjoitettu. Pohjala onkin verrannut poliitikon ja ministerin työsarkaa sekatavarakauppiaan työhön. Niin kirjava oli hänen työnkuvansa. Hän joutui ministerinä ollessaan muun muassa selvittämään suureen satamalakkoon johtanutta kiistaa Suomen Ammattijärjestön (SAJ:n) halukkuudesta saada paikkansa Kansainvälisen työjärjestön (ILO:n) konferenssin valtuuskuntaan. Keväällä 1963 Pohjala itse oli ILO:n yleiskokouksessa Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana. Tähän kokoukseen valmistauduttaessa hän otti huomioon edelliskevään tapahtumat ja pyrki ratkaisemaan tilanteen niin, ettei päädyttäisi vastaavanlaiseen umpisolmuun. Toisaalta hän joutui ministerinä ottamaan kantaa myös Karvian eritystyölaitoksen kysymykseen ja metsäpalkka asioihin. Myös suuret palkkaneuvottelut käytiin Karjalaisen hallituksen aikana ja niissä Pohjala sai ajettua läpi parannuksia sairaanhoitajien työoloihin ja – ehtoihin.
Merkittävin Pohjalan ministerikauden töistä oli sairausvakuutuslain valmistelu. Tässä kysymyksessä hän joutui painimaan mitä suurimmassa määrin oman puolueensa eduskuntaryhmän kanssa, sillä kokoomuksen ryhmässä oltiin sitä mieltä, että oli tärkeämpiäkin kysymyksiä ratkaistavana kuin sairausvakuutuslaki. Hallituksessa erityisesti maalaisliitto ajoi sairausvakuutuslain valmistelua. Kokoomuksen taholta ehdotettiin asian hoitamista köyhäin hoidon kautta ja toisaalta, että laki ulotettaisiin vain palkansaajiin. Näihin ehdotuksiin Pohjala ei kuitenkaan suostunut. Hän piti myös kiinni ns. virastolinjasta rahojen jakeluperiaatteena, sillä näin lain piiriin saatiin sisällytettyä koko väestö ja saatiin taattua nopeampi avunsaanti. Laki hyväksyttiin lopulta eduskunnassa ilman suurempia muutoksia. Kyllikki Pohjalaa onkin kutsuttu sairausvakuutuksen äidiksi. Pohjala toimi myös vt. ulkoministerinä ja sitä kautta tutustui myös ulkoministeriön toimintaan. Muistelmissaan hän kertoo, että erityisesti näistä kokemuksista jäivät mieleen Kuuban kriisi ja USA:n varapresidentti Lyndon B. Johnsonin Suomen vierailu. Pohjalan ministerikausi jäi vähän vajaaseen kahteen vuoteen, kun joulukuussa 1963 Karjalaisen hallitus erosi. Hallituksen SAK-laiset – jäsenet olivat eronneet jo aiemmin. Pohjala muisteli ministeriaikaansa opettavaisena kokemuksena, jonka myötä hän oppi tuntemaan Suomea paremmin. Ministerikautensa jälkeen Pohjala vetäytyi politiikasta ja järjestötoiminnasta eläkkeelle. Lähes 85-vuotias kunnallisneuvos kuoli Helsingissä 22.9.1979.
Kyllikki Uuloo sittemmin Pohjala S 11.11.1894 Nakkila, K 22.9.1979 Helsinki. V ratsutilallinen Topias Pohjala (aiemmin Uuloo) ja Josefina Brander.
URA. Ylioppilas 1914; sairaanhoitaja Helsingin yleisen sairaalan kurssilta 1917; Bachelor of Science, Teachers College, Columbia University 1927.
Satakunta-lehden toimittaja 1914; sairaanhoitaja ambulanssipalveluksessa Suomessa ja Virossa 1918-1919, Harjavallan kiertävä sairaanhoitaja 1919 - 1920, sairaanhoitaja Yhdysvalloissa 1920 - 1925; Sairaanhoitaja -lehden päätoimittaja 1925 – 1963, kansanedustaja 1933-62, ministeri 1962-63.
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja (Turun läänin pohjoinen vaalipiiri) 1933 - 1961; ministeri sosiaaliministeriössä 13.4.1962 - 18.10.1963, sosiaaliministeri 18.10. - 18.12.1963; Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuusto jäsen 1943-58; presidentin valitsijamies 1937, 1940, 1943; Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja 1954-61.
Suuri valiokunta, Kansliatoimikunta, talousvaliokunta, ulkoasiainvaliokunta jäsen 1945-62, varapuheenjohtaja 1949-57, 1961-62, Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta.
Parlamenttienvälisen liiton Suomen ryhmän johtokunta 1945-62, varapuheenjohtaja 1952-53, 1958-59, puheenjohtaja 1959 - 1962, kunniajäsen 1965; Suomen YK-valtuuskunnassa 1957-61; kansainvälisen kehitysavun komitea (pj) 1962; Suomen sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja 1935 - 1963; Kansainvälisen sairaanhoitajajärjestön varapuheenjohtaja; Suomen Huollon päätoimikunta; Suomi –seuran johtokunta; Suomalais-amerikkalaisen yhdistyksen johtokunta.
ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Suomen Leijonan K. Kunnallisneuvos 1954. Florence Nightingale -mitali 1949. Kansallisen Kokoomuksen 50-vuotisjuhlamitali.
TUOTANTO. Pohjan poikien matkassa : muistelmiani Viron retkeltä keväältä v. 1919. 1920; Miksi kuljet - multa kysytään : romaani. 1930; Kuljin tietäni. 1966.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. K. Pohjala, Kuljin tietäni. 1966; M. Sorvettula, Kyllikki Pohjala. Kansallisbiografia julk. 24.3.2000. Uino, Vares, Suomalaiskansallinen Kokoomus. Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1929-1944. Edita 2007.
JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Maalaukset: T. Miesmaa. 1953, Suomen sairaanhoitajaliitto.
PALKINNOT. Suomen sairaanhoitajaliiton jakama Kyllikki Pohjala -tunnustusapuraha ansioituneelle sairaanhoitajille.
Jenni Karimäki
julkaistu 5.12.2008