Hopeavuori, Jalmari

Jalmari (T) Hopeavuori

Syntymäaika:
1897

Kuolinaika:
1976

Paikkakunta:
Helsinki

Merkittävimmät toimet:
kaupunginvaltuutettu
 

 

Taloustirehtööri Jalmari Hopeavuori oli hyvin tunnettu kauppaliikkeen harjoittaja vuosikymmenien Helsingissä. Liike-elämän koulutusvaiheen ja rautatiepalveluksen jälkeen Hopeavuosi perusti Helsinkiin 1920-luvulla siirtomaatavaraliikkeen, sen yhteyteen maitokaupan ja halkoliikkeen. Hopeavuori toimi valtuustotyön ohella myös monissa muissa luottamustehtävissä seurakunnassa ja liike-elämän järjestöissä. Varsin monille helsinkiläisille on jäänyt mieleen ainakin kaupunkia kuvaavista vanhoista valokuvista erityisesti Pasilassa sijainnut Hopeavuoren myymälä eli kauppapuoti.

Hopeavuoren valtuustoura kesti vajaa kaksi kautta 1948-1953 ja 1956. Myös palolautakunnassa hän jaksoi uurastaa kahden vuosikymmenen aikana 1949-1968 lyhyttä katkoa lukuun ottamatta.

 

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Kalevi Oksanen, Kokoomuksen valtuutetut Helsingin kaupunginvaltuustossa 1919-2008. Helsingin Kokoomus 2008.

julkaistu 5.3.2009