Lappi-Seppälä, Jussi
Jussi Lappi-Seppälä
Syntymäaika:
26.2.1911
Kuolinaika:
24.1.1977
Merkittävimmät toimet:
professori
kansanedustaja
kaupunginvaltuutettu
Pääjohtaja, professori, arkkitehti, kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu
Professori Jussi Lappi-Seppälä oli kokoomuspuolueen edustajana eduskunnassa ja
Helsingin kaupunginvaltuustossa. Hän toimi kokoomuksen Helsingin piirin
puheenjohtajana sekä valtuustoryhmän puheenjohtajana. Luottamustehtäviä hänellä
oli kymmenittäin valtion ja kaupungin eri hankkeissa sekä harrastustensa piirissä.
Kahdeksantoista vuotta Lappi-Seppälä oli rakennushallituksen pääjohtajana. Koko
elämänsä ajan hän pyrki toteuttamaan eri kansalaispiirien sovinnollista yhteistyötä.
Kiinnitin Kokoomuksen ja Jussi Lappi-Seppälän vaalijulisteita paperinaruilla
sähköpylväisiin isän apurina koulutyttönä Loviisassa talvella 1945. Hyvällä
menestyksellä; Jussi meni eduskuntaan ensi yrittämällä. Aikaisemmin olin lukenut
kaikki hänen seikkailukirjansa veljeni kirjahyllystä. Sitten kuluikin pitkälti
toistakymmentä vuotta, ennen kuin ensi kerran tapasimme toisemme.
Jussi Lappi-Seppälä syntyi Tampereella 26.2.1911, mutta perhe muutti sieltä pian
Vaasaan. Molemmat vanhemmat olivat kansakoulunopettajia, isä lisäksi kansakoulun
tarkastaja. Lapsia oli kuusi, elämä hyvin vaatimatonta ja köyhää. Isä päätti vaihtaa
ammattia ja ryhtyi kiinteistövälittäjäksi.
Harrastukset kiinnostivat Jussia enemmän kuin koulunkäynti. Varsinkin eläinten
kanssa hän puuhasi jatkuvasti. Oli hiiriä, siilejä ja kilpikonnia. Kaniinit tulivat joskus
koulun portille odottamaan hoitajaansa. Myös partiotoiminta tuli tärkeäksi
harrastukseksi pitkälle aikuisikään asti.
Perheen muutettua Helsinkiin Jussi pääsi ilokseen Norssin toiselle luokalle. Sille hän
myös jäi sairasteltuaan paljon. Nykytermien mukaan Jussi oli koulukiusattu.
Helsinkiläispojat pilkkasivat hänen maalaisuuttaan ja lähes ainoata asuaan
partiopukua, heittelivät jopa kivillä. Jussi alkoi änkyttää ja poti lähes jatkuvaa
vatsatautia. Äiti kuitenkin etsi parhaan mahdollisen lääkärin, professori Taavetti
Laitisen poikaa tutkimaan, ja hoito-ohjeeksi saatiin: raakoja porkkanoita ja
ystävällisyyttä.
Oppia isiltä ja pojilta
Elämä alkoi kirkastua kolmisen vuotta myöhemmin perheen muutettua
Kasarminkadulta Temppelikadulle, joka silloin oli vielä kutakuinkin laitakaupunkia.
Mutta naapureista löytyi suuri joukko myönteisiä ikätovereita ja lisaksi paljon
kuuluisuuksia. Nuori Mika Waltari asui jo Tunturikadulla. Lähellä oli ministeri
Heikki Ritavuori, jonka vapaaherra Tandefelt ampui kadulla 1922. Silloinen
koulupoika, myöhemmin tietokilpailumiehenä tunnettu Tauno Rautiainen oli ollut
Amerikassa ja tuonut sielta hienoja pelivälineitä. Taunosta tuli nopeasti poikien
palloleikkien itseoikeutettu johtaja.
Pääministeri A.K.Cajanderin poika, aikanaan kasvitieteen professori Aarno Kalela vei
Jussin muutaman kerran perheensä luokse Kesärantaan. Koulupoika hämmästeli
näkemäänsä. Päiväkahvi oli katettu pergolaan viiden metrin päähän ovelta.
Pääministeri otti hatun päähänsä ja kävelykepin ja asteli juhlallisesti kahvipöytään
pihalleen.
Reino "Palle" Palmroth ja hänen vaimonsa, silloin jo kuuluisa Aulikki Rautavaara
olivat naapureita. Samoin Kansanvalistusseuran johtaja Vihtori Suomalainen,
professori K.E.Kivirikko - Jussin mieluisin opettaja , kouluneuvos Kaarlo Ahtiala,
professori Mikko Heikinheimo sekä myös sosialidemokraattien puoluejohtaja Taavi
Tainio ja näyttelijä Olga Tainio. Melkein kaikissa perheissä oli useita poikia, joista
tuli Jussin kavereita. Erityisesti hän ystävystyi rakennusmestari Kyösti Himangan
suuren perheen kanssa, lapsia oli peräti kahdeksan.
Vaikutteita tuli monelta suunnalta. Jussin oman kertoman mukaan hän sai koko
elämässään tuntunutta oppia ainakin seuraavilta henkilöiltä.
Aivan pikkupoikana leikkitoverina Vaasassa oli Viljo Rewell. Hovioikeudenneuvos
Oskar Rewellin pihalle nousi talvi talvelta yhä suurempi lumilinna, kun tulevat
arkkitehdit keksivät siihen siipirakennuksia ja jopa useampia kerroksia. Jussi pääsi
ihastelemaan myös perheen taide- ja sivistyskotia, mutta mieleen jäi pysyvimmin iso,
avaamaton keksilaatikko, jonka Viljo toi pojille lumilinnaan joulua juhlistamaan. Sitä
ennen Jussi oli nähnyt keksejä harvakseltaan, kun niitä kaupassa nostettiin laatikosta
pihdeilla pieni paperipussillinen koko perheelle.
Norssissa Teuvo Aurasta tuli Jussin paras ja pitkäaikaisin ystävä, ja pian hän tutustui
koko perheeseen. Tunnettu osuuskauppamies Jalo Aura piti Teuvoa ja tämän
kavereita tasaveroisina keskustelukumppaneina. Hän opetti heille mm. puhujan taitoja
ja järjestelmällisyyttä. Omat tärkeät paperinsa hän piti huolellisesti merkityissä
lipaston laatikoissa ja oli tehnyt niiden sijainnista sekä luettelon että kartan.
Leikittelin Jussin eläkepäivinä joskus ajatuksella, että tulisi tarvetta todistaa hänen
alibinsa esimerkiksi 9.5.1947 klo 13.00. Vuosikymmenten päivittäisistä
muistiinpanoista, jotka olivat huolellisesti merkityissä kansioissa, tuo olisi selvinnyt
hetkessä. Yhtä hyvällä mallilla olivat Jussin muutkin paperit sekä leikearkisto
vuodesta 1927 lähtien.
Maisteri Emerik Olsoni tutustutti poikansa ja tämän luokkatoverin Jussin
ratsastukseen, kirjoihin, ruokaan. Hän vei heidät Katajanokan Bellevue-ravintolaan
maistelemaan borschia ja seljankaa ja samalla oppimaan henkevää seurustelua pöydän
ääressä. Kirjat olivat Olsonille tärkeintä. Sen näki hänen kotinsa kauniista kirjoista ja
jopa kirjaston sisustuksesta. Uransa päätteeksi hän oli Helsingin yliopiston
kirjastonhoitajana. Jussille tavaksi jäi kuluneiden kirjojen sidottaminen kalliina
käsityönä uuteen kuosiin. Siten syntyi vuosien varrella paljon nahkaselkäisiäkin
teoksia.
Partiotoiminnalla oli tuntuva osa nuoren Jussin elämässä. Hän liittyi Vaasan
Eräveikkoihin heti 8 vuotta täytettyään 191 9. Helsingissä lippukuntana oli NMKY:n
Helsingin Siniset. Jussin tehtäväksi tuli lähinnä uusien partiojohtajien kouluttaminen.
Hän kävi Englannissa maailmankuulun Gillwell-kurssin ja oli lopuksi Akela-Leader
eli sudenpentujen johtajien kouluttaja. Hän oli perustamassa Nujakkalinnan
partiojohtajakoulua Suistamolle ja suunnitteli koulun hirsisen rakennuksen.
Nujakkalinna jäi sodan jälkeen rajan taakse, mutta ennätti sitä ennen ottaa suojiinsa
satoja poikia.
Arkkitehdin uralle
Tultuaan ylioppilaaksi 193 1 Jussi Lappi-Seppälä valitsi alakseen arkkitehtuurin,
vaikka opettaja Kivirikko toivoi hänestä luonnontieteilijää. Piirtäminen oli pitkään
kuulunut Jussin harrastuksiin, ja tutustuminen Saaren kartanon erikoiseen
rakennukseen Mäntsälässä oli vaikuttanut häneen voimakkaasti. Partiolaisena tehdyt
matkat Saksaan ja Tanskaan veivät hänet näkemään erilaista arkkitehtuuria, ja samalla
syntyi kiinnostus puurakennuksiin.
Jussi rahoitti osittain opintojaan kirjoittamalla poikien seikkailukirjoja. Ensimmäisen,
"Vaeltajavartion urotyö" hän sai valmiiksi koulupoikana. Teekkarina syntyi kolme
muuta, samoin Tulevan teekkarin opinto-opas, joka ideallaan avasi ovet kokonaan
uudelle julkaisulajille oppilaitoksissa kautta maan.Opiskelun väliaikoina Jussi oli harjoittelijana Borg-Siren-Åberg-arkkitehtitoimistossa.
Tuleva laulaja ja diplomi-insinööri Kim Borg tuhri joskus voileivällään papereita
katsellessaan liian läheltä isänsä toimiston väkeä. Vuonna 1934 Jussi oli
toivomassaan paikassa Alvar Aallon toimistossa ja sai ensimmäiseksi tehtäväkseen
suunnitella Viipurin kirjastoon valaistuslaitteet. Diplomityönsä hän teki Lounais-
Hämeen umpikartanoista. Arkkitehdiksi hän valmistui 1936.
Nuorena arkkitehtina Jussi oli toimitussihteerinä tekemässä laajaa teosta
" Puurakennustaito". Päätoimittajana oli Teknillisen Korkeakoulun rehtori Martti
Levón. Työ kesti kolmatta vuotta, kirja ilmestyi, mutta palkkiota ei kuulunut koskaan.
Kustantaja Suomen Kirja teki konkurssin.
Puurakennukset kiinnostivat Jussia myös käytännössä. Siitä osoituksena on hänen
erikoisin rakennuksensa Partaharjun leirikirkko Pieksämäellä. Arkkitehtituuritoimisto
Lappi-Seppälä ja Martas suunnitteli Suomen poikajärjestöjen leirialueen kaikki
rakennukset, joista linnamainen päärakennus valmistui jo 1947. Samana vuonna
Jussi suunnitteli katottoman hirsisen leirikirkon, joka rakennettiin vasta 197 1. Kirkko
on mäntymetsässä ja osa männyistä jatkaa kasvamistaan kirkon sisällä. Alttarina on
läheltä löydetty siirtolohkare, johon luonto on kaivertanut ristin.
Jussi voitti yhdessä Iikka Martaksen kanssa useita pikku kilpailuja, jotka kuuluivat
arkkitehtiosaston opiskeluohjelmaan. Tästä oli hyvä jatkaa, he perustivat yhteisen
toimiston vielä opiskellessaan 1935. Ensimmäisestä työstä saatu palkkio käytettiin
melkein kokonaan Iikan hampaiden ostamiseen. Tšekkiläisen musiikin lehtorin poika
oli kodin puutteellisissa oloissa sairastanut ja menettänyt hampaansa. Martaksesta tuli
1937 Jussin Hellevi-sisaren puoliso.
Toimisto aloitti toimintansa piirustuslaudalla, joka työnteon ajaksi nostettiin seinältä
Jussin makuuhuoneessa Temppelikadun lapsuudenkodissa. Toimisto kasvoi ja
parhaimmillaan sen palveluksessa oli 25 henkilöä. Ensimmäisenä suunniteltu
rakennus oli asuintalo Töölönkatu 30. Sinne muutti 1937 oma toimistokin. Talo oli
silloisen Helsingin erikoisuus, sähköistetty rakennus. Se sai kunnian esiintyä yhtenä
luonnollisen kokoisena kerroksena sähköalan messuilla Messuhallissa.
Toimisto suunnitteli pääasiallisesti asuin- ja liiketaloja. Kunnantaloja syntyi eri
puolille Suomea, samoin pankkitaloja ja kouluja. Rovaniemellä oli muutaman vuoden
pieni haaraosasto, koska töitä riitti siellä sodan jälkeen loputtomiin. Tavallisesti Jussi
antoi idean ja Iikka pani asian paperille. Tultuaan nimitetyksi rakennushallituksen
Pääjohtajaksi Jussi luopui suunnittelutöistä, mutta Martas jatkoi niitä omissa
nimissään kuolemaansa 1965 asti.
Viisi vuotta kestäneen kihlauksen jälkeen Jussi vei vihille hänen valmistumistaan
odotelleen maisteri Aulikki Koskimiehen 1936. Parin vuokra-asunnon jälkeen
päästiin omaan kotiin Pietarinkatu yhteen. Jussi suunnitteli sinne puusta veistettävät
ovet, kirjahyllyjen pylväiköt, ruokapöydän valaisimen sekä suuret esivanhempien
ammatteja kuvaavat kattomaalaukset. Katon maalasi taidemaalari P.Leinonen.
Sattumalta löytyi veistotaitoinen vanha tsaarin armeijan eversti, jolle Jussi takasi
vuoden toimeentulon puutöiden tekemisestä.
Kaartin kasarmilta kohti sotaa
Valmiina arkkitehtina Jussi Lappi-Seppälä ilmoittautui alokkaaksi Kaartin kasarmilla
1937. Hän viihtyi asepalveluksessa ja oli sen päätteeksi RUK:n 37. kurssin
puheenjohtaja. Aliupseerikoulun aikaan hän sai erikoista mainetta. Hänet kutsuttiin
marsalkka Mannerheimin luo Kaivopuistoon. Oli hankkeilla marsalkan muistotaulu
Kaartin kasarmille. Mannerheim ehdotti, että Akseli Gallen-Kallelan tekemä reliefi
sijoitettaisiin muistotauluun ja että Jussi suunnittelisi kokonaisuuden ja tekstin.
Hyrylän varuskunnassa oltiin ulkosalla pari viikkoa myöhemmin, kun Mannerheim
soitti ja pyysi Lappi-Seppälää puhelimeen sopiakseen uudesta tapaamisesta.
Puhelimeen vastasi vääpeli Mäkinen, ja pian nähtiin ihme: vääpeli juoksi kuin
viimeistä päivää esittämään asiaa harjoituksia johtavalle kapteeni Bertil
Nordlundille. Ja sitten juoksi Jussi puolestaan puhelimeen.
Muistotaulu paljastettiin Kaartin kasarmin porttiholvissa 5.6.1937 Mannerheimin
juuri täytettyä 70 vuotta. Kasarmi tuhoutui pommituksissa ja taulu sen mukana
joitakin vuosia myöhemmin. 1960-luvulla Jussi sai ilon suunnitella uuden taulun
samalle paikalle. Sen teksti sanoo koruttomasti: "Tässä kasarmissa Suomen
Valkoinen Kaarti oli majoitettuna vv. 19 18-1 939. YH:n alkaessa siitä muodostettiin 1
prikaatin 1 pataljoona, joka taisteli talvisodassa Karjalan Kannaksella ja
Viipurinlahden rannikolla."
Jussi Lappi-Seppälä kirjoitti 3 7 .RUK-kurssin julkaisuun kirjoituksen
verensiirtotoiminnan aloittamisen tarpeellisuudesta. Aloitteen teki pieni
partiojohtajien ryhmä faktori Toivo Katajan johdolla. Katajan nuori sisar oli kuollut
leikkauksessa veren puutteeseen. Kiinnostus alkoi levitä ja perustettiin vapaaehtoisten
verenluovuttajien "Veriliitto". Sodan sytyttyä siihen liittyi tuhansia uusia jäseniä.
Vihdoin lääkärikuntakin alkoi kiinnostua asiasta ja ryhtyi kehittämään verensiirron
teknisiä menetelmiä.
Talvisodan Jussi oli kotijoukkojen esikunnassa Helsingissä ja Hämeenlinnassa.
Jatkosodassa tie vei etulinjaan.
Jo ennen sodan syttymistä hän teki reservin vänrikkinä ehdotuksen kultasormusten
vaihtamisesta teräksiseen. Lyhyt kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa ja Uudessa
Suomessa 25.10.1939. Se johti toteutukseen. Kahdessa viikossa Suomen Pankkiin
saatiin 32500 sileätä kultasormusta, muitakin sormuksia, koruja ja 500 kultakelloa.
Kultaa kertyi lopulta yhteensä 1752 kiloa. Kansa halusi panostaa maanpuolustukseen.
Luutnanttina Lappi-Seppälä oli jatkosodan alusta 28. rykmentin adjutanttina ja
tiedustelu-upseerina. Savolaisista muodostettu rykmentti JR 28 oli saanut lempinimen
"Lentävä rykmentti", koska se oli lähetetty taistelumaastosta toiseen suorittamaan
rohkeita läpimurtoja vihollisen asemiin. Rykmentin komentajana oli vanha sotakarhu,
eversti Torsti Kotilainen. Jussi osallistui Akkaharjun, Mensuvaaran, Korteelan ja
Ristilahden taisteluihin.
"Kun olin komentoportaassa, tosin lähellä etulinjaa, en kuitenkaan koskaan joutunut
suoranaiseen tappeluun. Pommituksissa ja tykistökeskityksissä olin rauhallinen. Mutta
toisaalta en tiennyt mitään niin kammottavaa kuin joutua taistelemaan hengestäni
mies miestä vastaan. En ollut mikään sankari, taistelija en lainkaan", hän kertoi
myöhemmin ja arveli antaneensa isänmaalleen arvokkaampaa apua tehtävissään
rintama-aikojen jälkeen kuin taistelijana etulinjassa.
Marraskuusta 1941 vuoden 1943 alkuun Jussi toimi jälleenvallattujen alueiden
sotavahinkojen arvioimistoimiston päällikkönä.
33-vuotispäivänään 26.2.1944 Jussi joutui kokemaan kovia. Helmikuun kolmas
suurpommitus tuhosi hänen kotinsa Pietarinkatu 1:ssä. Perhe oli evakuoituna
Keuruulle. Ilmahälytyksen tullessa Jussi joi pula-ajan syntymäpäiväkahveja isänsä
kanssa. Hissit eivät toimineet, joten isä ja poika lähtivät ylimmästä kerroksesta
portaita pitkin. Kun he olivat kolmannen kerroksen paikkeilla, taloon tuli täysosuma
ja juuri Lappi-Seppälän kodin kohdalle. Tiet kaikkiin suuntiin olivat aluksi tukossa,
palokunta oli varattuna muualla. Talon vähät paikalla olleet asukkaat sammuttivat
tulta yömyöhäiseen. Nukuttuaan muutaman tunnin talonmiehen kotona Jussi meni
löytöretkelle kotiinsa, josta oli jäljellä vain yksi pihanpuoleinen seinä. Samassa
pommituksessa tuhoutui Jussin anopin, Ilta Koskimiehen koti Kaivopuistossa.
Viikkoja myöhemmin Jussi löysi sattumalta tutun näköisiä papereita Kaivopuistosta,
mm. parin veroilmoituksen jäljennökset. Hän tutki aluetta tarkemmin ja käsiin osui
oman päiväkirjan hiiltyneitä sivuja sekä joitakin sidottuja leikekirjojakin. Hän keräsi
talteen vähänkään koossa pysyneet, ja ne ovat yhä osa hänen laajaa leikearkistoaan
- huolellisesti kannellisiin kansioihin pakattuina!
Raskas sotasyyllisyyslaki
Ensimmäisellä eduskuntakaudellaan Jussi Lappi-Seppälä joutui osallistumaan
valtavaan, vastenmieliseen näytelmään. Oli säädettävä kokonaan uusi laki, jotta
"sotaan syyllisiä voitaisiin rangaista". Jussi puhui eduskunnassa eri käsittelyissä
epäinhimillistä lakiehdotusta vastaan, mutta laki tuli hyväksytyksi 1 1.9.1945 vain
kahdentoista edustajan äänestäessä vastaan.
Reaalipoliitikko, presidentti Paasikivi oli sitä ennen vieraillut eri eduskuntaryhmissä
vaatimassa lain yksimielistä hyväksymistä. Kokoomuksen ryhmässä hän suorastaan
karjui Jussille: "Tuollaiset poliittiset pikkupojat eivät ymmärrä mitään. Nyt on
kysymys vakavasta asiasta".
Paasikiven ensimmäinen vaimo Anna Forsman oli Jussin silloisen vaimon Aulikin
lähisukulainen, ja perheiden tapaamisia oli aika ajoin presidentinlinnassa. Nyt kaikki
epävirallinen tapaaminen loppui täydellisesti. Itsenäisyyspäivänä 1950 Jussi sai
yllätyksekseen Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkin. Kättelyssä illan
vastaanotolla linnassa Paasikivi sanoi: "Onnittelen komentajaa. Vihat anteeksi, vihat
anteeksi".
Uuden lain nojalla valtioneuvosto päätti marraskuussa 1945, että syytteeseen
asetettiin presidentti Risto Ryti sekä muissa merkittävissä tehtävissä olleet Rangell,
Linkomies, Ramsay, Tanner, Kukkonen, Reinikka ja Kivimäki.
Sotasyyllisyysoikeus kokoontui ensimmäiseen istuntoonsa 15.1 1.1945, ja helmikuun
21. päivänä seuraavana vuonna julistettiin ankarat tuomiot. Risto Ryti määrättiin
kuritushuoneeseen kymmeneksi vuodeksi, muut saivat eri pituisia vankeustuomioita.
Päätösten tultua toimeenpannuiksi kokoomuksen eduskuntaryhmä lähetti Lappi-
Seppälän tervehdyskäynnille Risto Rytin luo Helsingin Keskusvankilaan. Vankilan
johtaja antoi heille hetkeksi huoneensa kahdenkeskiseen tapaamiseen. Ryti tervehti
Jussia sydämellisesti kyyneleet silmissään ja pyysi häntä välittämään kiitokset kaikille
puolustajilleen. Hän näytti tyynesti alistuneen kohtaloonsa.
Sodan loppupuolella Jussi siirtyi sotavahinkojen arviointityöstä Maatalousseurojen
Keskusliiton jälleenrakennusvaliokuntaan rakennusosaston päälliköksi pariksi
vuodeksi. Helmikuun 15. päivänä 1945 hän sai siirron asutusneuvokseksi
maatalousministeriön asutusasiainosastolle. Kuusi päivää aikaisemmin hänet oli
asetettu ensi kerran eduskuntaehdokkaaksi. Elämässä oli edessä mielenkiintoisia
tapahtumia.
Asuntopula oli huutava. Jussi teki jo vuonna 1944 aloitteen ullakkojen muuttamisesta
asunnoiksi. Viranomaisten asettamat tiukat säädökset ja rajoitukset - esim. ikkunoiden
tai portaiden osalta - olivat kuitenkin monesti esteenä. Vihdoin heinäkuussa 1946
eduskunnan laki- ja talousvaliokunta ehdotti ryhdyttäväksi kiireellisiin toimenpiteisiin
ullakkojen sisustamiseksi asuinhuoneiksi.
Vihdoin alkoi syntyä tulosta. Tahti oli kuitenkin hidas. Asuntopula jatkui pitkään, ja
Jussi toisti ehdotuksensa useita kertoja lehtikirjoituksin vielä 1950- ja 60-luvulla.
Asuntojen myynti-ilmoituksista näkyy, että ullakkoasunnot ovat tulleet kuvaan
merkittävästi vasta 2000-luvulla, ja nyt niitä kaupataan jopa ylellisinä koteina!
Ryminällä eduskuntaan
Omaksi yllätyksekseen Jussi Lappi-Seppälä sai kokoomuksen Helsingin piirin
toiminnanjohtajan Eero Sauraman välityksellä pyynnön ryhtyä Uudenmaan
ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 1945. Hänen toivottiin tuovan jonkin verran nuorten
ääniä. Politiikka ei ollut häntä sitä ennen paljonkaan kiinnostanut, työ
rakennustoiminnan alalla oli kaikki kaikessa. Perusteellisesti harkittuaan hän suostui.
Jussi hämmästyi itse ja hämmästytti muitakin saamalla vaaleissa 4324 ääntä,
kokoomuksen ehdokkaista kolmanneksi eniten. Niinpä hänet pyydettiin saman tien
ehdokkaaksi myös seuraaviin kunnallisvaaleihin.
Ennen vaaleja tehtiin suurella joukolla mittava puhekierros Uudellamaalla. Jussin
kanssa matkustivat toiminnanjohtaja Eero Saurama, laulajatar Anna Mutanen ja
hänen ihailijansa professori Oiva Soini, ksylofonisti Eino Katajavuori, tanssijatar
Lucia Nifontova (rva Saurama), laulava ratsupoliisi Kalle Ruusunen ja kapellimestari
George de Godzinsky vaimoineen.
Jussi puhui aina ex tempore. Kuulijoita se ehkä miellytti, mutta lehdistön kautta ei
tällä konstilla, ilman paperille pantua tekstiä saanut sanomaansa laajemmalle. Sitä
paitsi oli aivan tavallista, että yleisö oli tupakalla eteisessä tai pihalla puheiden aikaan
ja odotti kärsimättömänä laulua, soittoa ja puolentoista tunnin tanssia.
Vaalimainonta oli vielä 1940-luvulla hyvin alkeellista. Jussi ryhtyi heti miettimään
iskevämpiä keinoja.
Matti Kurjensaari kirjoittaa kirjassaan "Silmätikut": "Ei se tule valituksi, sanoimme
Ilmari Turjan kanssa. Se tuli. Käytti uutta mainostekniikkaa. Asetti isoja
hymykuviaan kävelyteiden risteyksiin. Niitä oli joka paikassa, niitä vilisi. Niitä oli
ainakin seitsemänkymmentä. Joku arveli, että seitsemänsataa. Todellisuudessa niitä
oli seitsemän, mutta paikkoja vaihdeltiin joka yö."
Kuvia oli todella vain seitsemän. Ei niitä öisin siirrelty, mutta paikat oli tarkoin
valittu. Eivätkä ne olleet julisteita, vaan kalliita valokuvasuurennoksia, kuva jäykän
levyn kummallakin puolella ja kuvassa vain listan numero.
Jussi oli eduskunnassa kolme kolmivuotiskautta. Pääjohtajaksi tultuaan hän ei
pyynnöistä huolimatta enää asettunut ehdolle. Hän oli itse jo paljon aikaisemmin sitä
mieltä, etteivät valtion keskusvirastojen pääjohtajat eivätkä maaherrat saisi kuulua
lakia säätävään elimeen.
Jussi kertoi olleensa ensimmäisellä kaudellaan täydellinen idealisti, joka ei vielä
tuntenut poliittista peliä. Vakaumuksensa mukaan hän kannatti välillä johonkin
toiseen puolueeseen kuuluvan aloitetta. Se ei miellyttänyt omaa joukkoa.
Kiihkeimpien puoluepoliitikkojen mielestä kaikkea muiden ehdottamaa piti vastustaa.
Toinen kolmivuotiskausi osoitti jo selvästi, että asioiden rinnalla kilpailivat
olemassaolosta ja esiin pääsystä kansanedustajat toinen toistensa kanssa. Saman
puolueen jäsenet näyttivät toisinaan olevan räikeimpiä vastustajia.
Kun kansanedustajan työ kolmannella kaudella oli tuttua ja leppoisaa, kun oli tullut
ystäviä menestystä ja vaikutusvaltaa ja ääniä vaaleissa entistä enemmän, Jussi alkoi
kertomansa mukaan tuntea, että hänen ajatuksissaan yhteinen etu alkoi pelottavasti
väistyä poliittisen itsekkyyden tieltä. Hän päätti mahdollisuuksien mukaan hakeutua
uusiin tehtäviin ja jättää eduskunnan. Pian sen jälkeen hän saikin nimityksen
rakennushallituksen pääjohtajaksi.
Varsinkin eduskuntakautensa alussa Lappi-Seppälä teki suuren määrän aloitteita. Oli
paljon asioita mielessä ja halu muuttaa maailmaa. Huomattava osa aloitteista johtikin
tulokseen, tuli hyväksytyksi sellaisenaan tai toteutui muussa yhteydessä myöhemmin.
Varhaisimpia oli aloite tärkeiden ammattialojen avustajanvirkojen perustamiseksi
Suomen lähetystöihin. Vähitellen päästiinkin siihen, että ammattidiplomaattien
rinnalla on eri puolilla maailmaa eri talouselämän alojen edustajia.
Toukokuussa 1946 hyväksyttiin Jussin aloite perheellisten sotaleskien
sairauskustannusten maksamiseksi valtion varoista.
Sodan jälkeen varoja tarvittiin kipeästi moneen suuntaan. Eduskunnassakin oli
vaikeampaa kuin koskaan yrittää määritellä, missä järjestyksessä tarpeet
tyydytettäisiin. Rakennusalan edustajana Jussi koetti puhua sellaisten hankkeiden
puolesta, jotka olivat välttämättömiä muiden hankkeiden kannalta. Tarvittiin
voimalaitoksia, tarvittiin rakennusaineteollisuutta. Myös harrastusten ja matkailun
edistäminen kiinnosti Jussia, ja aloite retkeily- ja leiriytymisalueiden järjestämiseksi
asutuskeskusten läheisyyteen johti vähitellen mm. campingalueiden syntyyn kautta
maan.
Aloitteet ja välikysymykset koskivat monia hyvin erilaisia asioita henkisen työn
rationalisoinnista ja pärekattojen tulenarkuuden poistamisesta aina "ikuisiin aiheisiin"
kuten poliisin toimintaan tai maanteiden kuntoon. Jatkuvasti näkyvillä on yksi Jussin ehdottama hankinta eli eduskunnan sähköinen äänestyskone, joka aikanaan nopeutti kovasti asioiden käsittelyä.
Eduskunnassa Jussi ystävystyi yli puoluerajojen hyvin erilaisten ihmisten kanssa.
Ruotsalaisen kansanpuolueen suuri aristokraatti ja periaatteen mies, vapaaherra Ernst
Von Born oli yksi heistä. Lapuan liikkeen aikana silloinen sisäministeri Von Born oli
saanut kritiikkiä nimenomaan oikeistolta, koska hän vastusti esiintyneitä
laittomuuksia.
Maalaisliittolaisista Jussin mieleen jäivät erityisesti Wiljami Kalliokoski, Taavi
Vilhula ja Kustaa Tiitu, jolla oli uskallusta vaikeissa ratkaisuissa.
Sosialidemokraateista ystäviä olivat Veikko Helle, Valto Käkelä ja Väinö Leskinen.
Hertta Kuusinen oli yhteisenä eduskunta-aikana nuori ja nätti, ja viehätti niin Jussia
kuin monia muita. Ystävänä häntä ei voinut pitää, mutta sanavalmiina, värikkäänä
keskustelijana kylläkin. "Pienoisparlamentti" oli radion hyvin suosittu ohjelma 1940-
luvun loppupuolella. Jussi vuorotteli siellä kokoomuksen edustajana professori Erkki
Leikolan kanssa. Usein miteltiin voimia juuri Hertan kanssa. Yleensä kaikki
ohjelmassa esiintyneet menestyivät seuraavissa vaaleissa erinomaisesti. Ei ollut vielä
televisiota, mutta kansa kuunteli radiota ahkerasti.
Omassa ryhmässä Jussin parhaaksi ystäväksi tuli heti Päiviö Hetemäki. Puolueista
riippumatta muutkin totesivat hänet periaatteen mieheksi, joka osasi ottaa huomioon
toistenkin mielipiteet ja toiveet. Tämä tuli selvästi esiin hänen vaativissa tehtävissään
myöhemminkin elämässä.
Mukana kunnallispolitiikassa
Pyrkiessään ensi kertaa Helsingin kaupunginvaltuustoon 1947 Jussi sai kunnian olla
hymyilevien aseveljien listalla ensimmäisenä. Kokoomuksen ehdokkaista hän sai
toiseksi eniten ääniä ja vei mukanaan valtuustoon Eero Harkian sekä varamiehiksi
kaksi seuraavaa. Jussia suuremman äänimäärän sai toisella listalla ollut valtuuston
puheenjohtaja, varatuomari Eino Tulenheimo.
1950-luvun puolivälissä Lauri Ahon ollessa valtuuston puheenjohtaja Jussi Lappi-
Seppälä ehdotti, että valtuustoryhmien kesken perustettaisiin erityinen kunnallisklubi
käsittelemään suurimpia, hankalimpia kysymyksiä.
Valtuuston varapuheenjohtaja, ruotsalaisten ryhmän puheenjohtaja Gunnar Modeen
ymmärsi pienen ryhmän tehokkuuden hankalissa neuvotteluissa ja kannatti ideaa
innokkaimmin. Klubi syntyi. Siihen kutsuttiin valtuuston puheenjohtaja ja
kaupunginjohtaja sekä kokoomuksen, sosialidemokraattien, kansanpuolueen eli
liberaalien ja ruotsalaisten ryhmän puheenjohtajat. Nämä kuusi valitsivat kustakin
em. valtuustoryhmästä yhden muun valtuutetun. Lappi-Seppälä oli kunnallisklubin
puheenjohtajana ja koollekutsujana alusta lähtien. Toiminta päättyi hänen jättäessään
valtuuston.
Klubi kokoontui useita kertoja vuodessa, aina kun suuria asioita oli tulossa
valtuustoon. Kun sopimukseen päästiin, kunkin ryhmän edustajien tehtäväksi jäi
suosittaa ratkaisua omille valtuutetuilleen. Usein seurauksena olikin, että valtuustossa
vältyttiin kiivailta yhteenotoilta ja turhilta puheilta, kun ne, joista päätös suureltaosin
riippui, olivat etukäteen päässeet suunnilleen samalle linjalle.
Virkojen täyttäminen oli joskus hankalaa. Jussi yritti vastustaa jyrkästi ns. paketteja,
joissa tietyt virat sidotaan toisiinsa ja jaetaan sitten poliittisten voimasuhteiden
mukaan. Usein hän kuitenkin jäi häviölle ja kertoi vanhempana, että politiikka vaikutti
nimityksiin 1950-luvulla - ja tuntuu tekevän niin jatkuvasti.
Kokoomuksen valtuustoryhmä, jonka puheenjohtajana Lappi-Seppälä oli 12 vuotta,
teki joskus mutta harvoin ryhmäpäätöksen. Jos joku kuitenkin oli loppuun asti eri
mieltä, hänen tuli keskinäisen sopimuksen mukaan valtuustoryhmän kokouksessa
ilmoittaa äänestävänsä toisin. Oltiin selvillä vesillä, mutta ketään ei pakotettu
muuttamaan mielipidettään.
Teuvo Auran valintaa kaupunginjohtajaksi edelsi vuosien etukäteisvalmistelu.
Kansallisen kokoomuksen kanssa vaaliliitossa ollut ja samaan valtuustoryhmään
kuulunut Vapaamielisten liitto perusti kansanpuolueen kanssa uuden Liberaalisen
kansanpuolueen 1965. Jussi sai yllätyksekseen asiasta tiedon kirjeitse Auralta New
Yorkiin ollessaan Yhdysvalloissa kuuden viikon matkalla ASLA Leader -
stipendiaattina. Pahoin epäilyksin hän palasi matkalta Helsinkiin.
Uusi puolue vei kokoomuksen valtuustoryhmästä viisi jäsentä ja vähensi sen
vaikutusvaltaa. Kokoomuksen valtuustoryhmässä ei koskaan aikaisemmin ollut
oppositiota puheenjohtaja Jussia vastaan. Nyt yksi ja toinen alkoi syyttää häntä
ystävän ja kasvinkumppanin suosimisesta oman puolueen edun vastaisesti.
Sosialidemokraatit olivat nyt suurin ryhmä. Se ja kokoomus tulisivat tekemään
ratkaisun kaupunginjohtajan vaalissa.
Pian kävi selville, ettei kukaan kokoomukselainen saisi valtuuston enemmistön
kannatusta. Yhtä selvältä näytti, että monivuotinen valtuuston puheenjohtaja Teuvo
Aura saisi nytkin ääniä yli puoluerajojen. Jussi päätti ottaa tehtäväkseen ajaa Auraa. Omassa ryhmässä syntyi kaikkien aikojen riita, ja pahimmin kiihtyi vanha "aseveli" Eero Harkia. Hän sai säestäjikseen muita ja pian ryhmän enemmistö käänsi Jussille selkänsä.
Teuvo Aura tuli kaupunginjohtajaksi suurella äänten enemmistöllä 1968. Auran
ainoana todellisena vaihtoehtona olisi ollut sosialidemokraattinen kaupunginjohtaja.
Jussi kertoi poliittiseksi synnikseen jääneen, että hän oli ehdottanut ja ajanut oikeata
ehdokasta tärkeään virkaan.
Jussi Lappi-Seppälä jätti vapaaehtoisesti kokoomuksen ryhmän puheenjohtajan
tehtävät ja luopui koko kunnallispolitiikasta. Riita ei koskaan sopinut hänen
elämänmenoonsa. Hän ei ollut poliittinen taistelija vaan sovinnollinen sillanrakentaja.
Vuosien varrella jouduin läheltä seuraamaan, miten jonkun epäystävällinen äänensävy
tai lehtiuutisen pari kritikoivaa sanaa saattoivat tehdä hänet jopa Sysisesti sairaaksi.
Kaupunginjohtajan valintariita, joka kesti pitkään, romahdutti Jussin terveydentilaa
pahasti.
Kaupunkisuunnittelulautakunnan ja teollisuuslaitosten lautakunnan puheenjohtajana
Lappi-Seppälä joutui perehtymään ja osallistumaan suurten kunnallisten asioiden
käsittelyyn. Jo ennen näitä tehtäviä hän teki eri aloilta aloitteita samaan tapaan kuin
eduskunnassa. Tuli ehdotetuksi lisää vapaa-alueita, tuli puututuksi liitosalueiden
epäkohtiin ja kaupungin rantojen siivottomuuteen, tuli ehdotetuksi toriajan
pidennystä. Osa aloitteista toteutui, osa jäi omaan arvoonsa tai putkahti uutena esiin
vuosikymmeniä myöhemmin.
Melko suuriin uudistuksiin johti Jussin jo vuonna 1949 tekemä aloite vuokra-autojen
tilausmenettelyn muuttamiseksi. Syntyi ULA -järjestelmä: ultralyhyiden radioaaltojen
avulla puhelu siirtyi välityskeskukseen, ellei kukaan ollut siihen taksiasemalla
vastaamassa.
Jussi teki muuten vuonna 1967 aloitteen sillan rakentamiseksi Laajasalosta
Katajanokalle - saamatta mainittavampaa kannatusta. Nyt syksyllä 2008 - yli 40 vuotta
myöhemmin - siltahanke on tohinalla toteutumassa, vähän eri reitille aiottuna.
Nimekkäitä seuraajia kokoomuksen riveihin
1940-luvun jälkipuoliskolla Lappi-Seppälä palkkasi puolipäiväiseksi
yksityissihteerikseen opiskelijapoika Juha Rihtniemen. Hän työskenteli Jussin kotona
ja hänen päätehtävänään oli kerätä aineistoa puheita ja aloitteita varten. Hän opiskeli
samanaikaisesti ja oli mukana kokoomuksen nuorten toiminnassa, pian heidän
toiminnanjohtajanaan. Jussi kertoo muistelmissaan:
"Juha Rihtniemi oli terävä-älyinen ja innostunut isänmaanystävä. Ensi silmäyksellä
olin todennut pojan fiksuksi kaveriksi ja kaikki meni mukavasti. Vain epätäsmällisyys
oli hänen heikkoutensa - minun mielestäni. Rihtniemi myöhästyi harmikseni lähes
joka toinen aamu, kun minä puolestani olen ystävienikin mielestä suorastaan
sairaalloisen täsmällinen."
Piirisihteeri Eero Sauramalle haettiin apulaista kokoomuksen Helsingin piirin
toimistoon 1957. Hakupapereiden perusteella puheenjohtaja Lappi-Seppälä ja
Saurama kutsuivat kolme henkilöä haastatteluun. Yksi heistä oli juuri ylioppilaaksi
päässyt Harri Holkeri. Reippaus, luonnollisuus ja avoin katse miellyttivät heti Jussia
ja hän sanoi piirisihteerille: "Tämä poika otetaan." Vuosien varrella Jussi seurasi mielihyvää tuntien molempien löytöjensä myöhempää suurta menestystä kokoomuspuolueen tehtävissä.
Yhdeksän kansanedustajavuoden aikana Jussi ennätti luoda mittavan
asiamiesverkoston, joka aina vaalien alla oli valmis toimintaan. Päätettyään, ettei
enää asetu ehdokkaaksi Jussi luovutti verkostonsa ja kannattajiensa nimilistat
avuksi Raimo Ilaskivelle, tarmokkaaksi toteamalleen miehelle. Ilaskivestä tuli Jussin
jälkeen Helsingin piirin puheenjohtaja. Kaikissa vaaleissa hän oli todellinen
ääniharava, vuoden 1972 valtiollisissa vaaleissa ylivoimainen ykkönen koko maassa.
Svinhufvudista Wihuriin
Vaativien töiden lomassa Jussilla oli erityisesti 1940- ja 1950-luvulla lukuisia
harrastuksia ja luottamustehtäviä niiden piirissä. Urheilu oli niistä yksi. Jo teekkarina
hän innostui koripallosta, joka oli aivan uusi laji. Suomen Koripalloliitto perustettiin
vuonna 1939. Jussi pyydettiin puheenjohtajaksi 1946 ja hän hoiti tehtävää 15 vuotta.
Tuona aikana jäsenluku nousi tuhannesta 43 000:een.
SVUL:n hallituksen jäsenenä Jussi Lappi-Seppälä osallistui koko maan
urheiluelämän kehittämiseen. Hän koetti kylvää sopuisan rinnakkaiselon ajatusta
urheilukentillekin. Koripalloliitolla itsellään oli alusta lähtien yhteistoimintaa TUL:n
pelaajien kanssa. Yhtään riitaa Jussi ei muistanut viidentoista vuoden ajaltaan.
Stadion-säätiön edustajiston puheenjohtajana hän koki 1960-luvulla häviön
vastustaessaan jyrkästi mainosten sijoittamista Olympiastadionille. Säätiön hallituksen
puheenjohtaja Erik Von Frenckell vetosi siihen, että mainoksilla saataisiin rahaa
helpommin kuin millään muulla tavalla. Hän sai enemmistön puolelleen ja rahaa alkoi
tulla. Mutta Jussi jaksoi surra katsellessaan kahvi- tai pesupulverimainoksia
lippurivistön lomasta Maammelaulun soidessa!
Helsingin Suomalaisen Klubin jäseneksi Jussi tuli valituksi jo vuonna 1940 samaan
aikaan kuin Matti Nurminen, myöhemmin merenkulkuneuvos. Molemmat olivat
silloin klubin nuorimpia. Suomalainen Klubi oli ollut vuokralaisena eri paikoissa,
mutta vähitellen ruvettiin puuhaamaan omaa taloa. Varainhankintaa varten perustettiin
kannatusyhdistys, jonka toiminnanjohtajaksi Jussi joutui. Raha mielessä kutsuttiin
pikku porukoita kerrallaan lounaalle ja rakennussuunnitelmiin tutustumaan. Yhdessä
klubin puheenjohtajan Erkki Leikolan kanssa Jussi sai tehtäväksi etsiä sopivaa
tonttia.
Vihdoin päästiin rakentamaan, paljon tilaa tarvinnut Rautatiekirjakauppa tuli
yhtiötoveriksi, ja aivan kaupungin keskustaan Kansakoulukadulle valmistui oma talo
1959. Taloudellisia vaikeuksia oli pitkään, mutta niitä ratkoivat johtokuntaan
kuuluneet talousmiehet Eino Vuorenlehto, Tauno Angervo ja Paul Klinge. Antti
Wihuri ja Väinö Vähäkallio olivat kovia takuumiehiä.
Merenkulkuneuvos Antti Wihuriin Jussi tutustui klubilla niin hyvin, että he pelasivat
usein biljardia ja joskus Wihuri kutsui hänet pelaamaan golfia ja kotiinsa
Kulosaareen. Siellä Wihurin pojat Reijo ja Pentti olivat vieraasta innoissaan luettuaan
juuri hänen seikkailukirjansa "Stålhandsken kasvinkumppani". Tämän seurauksena
Jussi piti pojille Antti Wihurin pyynnöstä muutaman kerran yksityistä partiokoulua,
"opetti vanhemman viisaudella eräitä elämässä tarvittavia taitoja".
Nuori Jussi sai omaksi vieraakseen klubille entisen presidentti Svinhufvudin 3.
päivänä joulukuuta 1942. Ukko-Pekka suhtautui kuulemma sydämellisesti, joskin
oppimestarimaisesti nuoreen innostuneeseen isänmaanystävään.
Kokoomuspuolueen puuhamiehenä Jussi kuuli P.E.Svinhufvudista monissa
yhteyksissä. Ukko-Pekka oli innokas kokoomuspuolueen jäsen, maksoi
jäsenmaksunsakin säännöllisesti. Samoin teki muuten Paasikivikin.
Kerran Ukko-Pekka oli lupautunut puhumaan kokoomuksen nuorten juhlaan
kotipitäjäänsä Luumäelle. Helsinkiin palattuaan hän pyysi puoluetoimistolta isällistä
ohjausta maakuntaan. Kimmokkeena oli presidentin ladon seinässä näkemä suuri
alkeellisesti tekstattu juliste ja siinä teksti: "Luumäen Kokoomuksen Nuorten tanssi-ilta... Hieno ohjelma. Taikatemppuja. Harmony Sisters laulaa ym. ym. ym. lisäksi Ukko-Pekka".
Arkkiatri Arvo Ylppö oli ahkera klubilainen, joka pelasi aamuyön tunneille skruuvia
ystävineen. Biljardin pelaajat kokoontuivat toisessa huoneessa. Klubi-iltoina ei oltu
turhan tärkeitä ohjelman suhteen. Niin laulut ja soitot kuin puheetkin syntyivät hetken
tunnelmasta. Silmälääkäri Arvi Wartiovaara ja metsäneuvos Ilmari Kalkkinen olivat
innokkaimpia laulajia, ja pääjohtaja Sauli Sipilä oli niin taitava pianon ääressä, että
pystyi hetkessä järjestämään toivekonsertin ja täyttämään jokaisen toiveen.
Arkkitehtiprofessori Antero Pernaja oli rakennuksen toinen suunnittelija. Moni
ehdotti hänelle, että kerroksesta toiseen johtavaan sisäportaaseen tulisi kaide. Pernaja
vastusti kaidetta esteettisistä syistä. Sattuipa sitten onnettomuus, mies putosi
päistikkaa portailta, taisi luitakin katketa. Kaide saatiin, koska putoaja oli Antero
Pernaja itse.
Raatimies ja opettaja
Vuodesta 1949 Jussi Lappi-Seppälä oli Helsingin kaupungin raatimiehenä. Työhuone
oli Senaatintorin varrella tuomiokirkkoa vastapäätä, ja virka-aika vain pari tuntia
päivässä. Pitempään Jussi tuskin olisi pystynytkään, koska hän oli samaan aikaan
myös kansanedustaja ja rakennusopin opettaja Helsingin yliopistossa.
Tehtävänä oli rakennusten julkisivujen ja katujen kunnon tarkkailu ja toimiminen
rakennuskatselmusmiesten puheenjohtajana. Tämä joukko teki rakennusten
lopputarkastuksen. Erityisen perusteellisesti tutkittiin suuret kokoustilat ja ravintolat,
palotarkastajan, kaupunginlääkärin ja poliisikomentajan yhteistaidoin. Raatimies
Lappi-Seppälä puolestaan antoi kiinteistöille korjausmääräyksiä rapistuneista
julkisivuista.
Maistraatissa Jussin lähimpiä työtovereita olivat hänen esimiehensä,
kunnallispormestari Weio Henriksson sekä raatimies Yrjö Similä. Henriksson tuntui
nauttivan erityisesti tehtävästään pariskuntien vihkijana uljas viitta harteillaan. Yrjö
Similä puolestaan oli noihin aikoihin aloittanut kuulun kampanjansa liikalihavuuden
vastustamiseksi. Laihduttamisessa hänellä oli oma tyylinsä. Kertomansa mukaan hän
vietti viikonlopun vuoteessa, koska sillä tavoin saattoi olla kokonaan syömättä.
Rakennusopin opettajana yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa
Lappi-Seppälä opetti puurakennustaitoa tuleville agronomeille ja metsänhoitajille.
Hän piti kolme luentoa viikossa Metsätalon suuressa luentosalissa ja totesi ilokseen
sen olleen täynnä kuulijoita lähes aina. Koko syyslukukaudeksi suunnittelemansa
opetusaineiston hän totesi tulleen käytetyksi muutamassa viikossa. Luennot olivat
kenties olleet liian tiiviitä ja vaikeasti sulatettavissa. Kokeneemmilta luennoitsijoilta
hän kuuli kaikille käyneen samoin olipa heidän alansa mikä tahansa. Polyteekin
professori Carolus Lindberg neuvoi käyttämään "hyppäyksiä ja lainauksia, pitsiä ja
brodeerausta". Itse Jussi keksi lisätä opetusohjelmaan käynnit hyödyllisessä pysyvässä
rakennusainenäyttelyssä.
Raskas arkkitehtisota
Nuorena arkkitehtina Jussi Lappi-Seppälä liittyi Suomen Arkkitehtiliittoon. Hänen
mielipiteensä ja melko radikaalit ehdotuksensa johtivat kuitenkin vaikeuksiin. Jussi
arvosteli liiton tilaisuuksissa arkkitehtien perusteetonta itsetuntoa ja
rakennustoiminnassa ilmenevää separatismia. Esim. insinöörejä ei arvostettu, vaikka
vaativista rakennussuunnitelmista ei tullut mitään ilman heitä.
Jussin menettely hyväksyttiin jotenkuten, kunnes hän ryhtyi kirjoittamaan lehtiin.
Heinäkuussa 1940 Uudessa Suomessa oli näkyvästi hänen kirjoituksensa "Totuus
funktionalismista". Hän sanoi, että pyrkiessään rakenteellisesti ja teknillisesti
käytännöllisiin ratkaisuihin funktionalismilla oli taipumus unohtaa täysin estetiikan ja
tunne-elämän tarpeet.
Alkoi olla sodan enteitä. Arkkitehtiliiton vanhat parrat olivat saaneet todisteen Jussin
kelvottomuudesta ja päättivät panna nuoren itsetietoisen radikaalin aisoihin.
Arkkitehtuuritoimistonsa tehtävissä Jussi ja Iikka matkustivat noin kerran kuussa
Rovaniemelle ja ilmoittivat sitä ennen paikallisessa lehdessä mihin aikaan ja mistä
heidät tavoittaisi. Arkkitehtiliiton säännöt kieltävät jäseniltään mainostamisen. Nyt
liiton johto halusi tulkita pikku ilmoituksen mainonnaksi ja uhkasi asianomaisia jopa
erottamisella, ellei tyyli muuttuisi. Monenlaista nahinaa oli pitkin matkaa, ja vihdoin
vuonna 1948 Jussi jätti eroanomuksensa. Arkkitehtiliitolta poistuivat nyt kaikki esteet
käydä sotaan liittoon kuulumatonta vastaan.
Eduskunnassa Jussi oli heti vuonna 1945 ehdottanut, että eduskunta myöntäisi
Suomen Arkkitehtiliitolle 500 000 markkaa yhteiskunnallista asuntotuotantoa
koskevaan tutkimukseen. Ennen kuin aloitetta edes käsiteltiin, Arkkitehtiliitto ilmoitti,
ettei se suostuisi ottamaan vastaan moista rahaa. Toinen tyrmäys tuli vielä niinkin
myöhään kuin 1958. Rakennushallituksen delegaatio oli vieraillut Neuvostoliitossa ja
toi sieltä terveiset, että suuri hanke annettaisiin suomalaisten arkkitehtien
suunniteltavaksi. Se oli Moskovaan aiottu 20 000 asukkaan uusi kaupunginosa
asuintaloineen, kouluineen, sairaaloineen. Jussia pyydettiin suosittamaan kymmentä
arkkitehtia, jotka olisivat vapaina muista tehtävistä ja valmiit matkustamaan
Moskovaan koska tahansa. Hän teki maitten väliselle tieteellis-tekniselle
yhteiskomitealle listan: Alvar Aalto, Aarne Ervi, Hytönen ja Luukkonen, Jorma Järvi,
Kokko ja Kokko, Heikki Siren, Markus Tavio, Einari Teräsvirta, Keijo Petäjä, Viljo
Rewell.
Työ olisi kestänyt kolme neljä vuotta, olisi saatu rakennustarvikkeiden ja
kiintokalusteiden vientiä, taloudellista hyötyä maallemme eri tavoin. Mutta Suomen
Arkkitehtiliitto tyrmäsi kaiken, koska asia oli tullut esille tuon pahan Jussi Lappi-
Seppälän välityksellä. Ruotsalaiset saivat Moskovan suurhankkeen hoitaakseen.
Jussi kirjoitti rakennusten ylisuuria ikkunoita vastaan. Hän arvosteli sita,, että niitä
sijoitettiin kustannuksista välittämättä sellaisiinkin tiloihin, joiden valontarve oli
vähäinen. Suuret ikkunat tulivat muuta seinäpintaa kalliimmaksi sekä rakennettaessa
että asumisessa ja ylläpidossa.
Hufvudstadsbladet julkaisi Jussia tukevan pääkirjoituksen. Arkkitehti, professori
Sigurd Frosterus kirjoitti samaan henkeen. Mutta monet muut arkkitehdit saivat taas
lisää aihetta vastarintaan. Otteet kovenivat entisestään, kun Jussi 1952 moitti
kustannuksia lisäävien ratkaisujen suosimista rakennussuunnittelussa. Hän kirjoitti
mm.:
"Tuntuu kuin suunnittelukunnassa vallitsisi normaaliratkaisun kammo, joka johtaa
siihen, että väen väkisin koetetaan välttää sellaisia hyväksi todettuja rakenteita ja
muotoja, jotka j oku toinen suunnittelija on aikaisemmin luonut. Erikoisuuden
tavoittelu näyttää olevan tärkeämpää kuin tarkoituksenmukaisuuteen pyrkiminen.. . Ei
ole lainkaan samantekevää, miten rakentamiseen kuluvat miljardit käytetään."
Taistelun kohokohta oli edessä. Presidentti J.K. Paasikivi tekisi pian ratkaisunsa
rakennushallituksen tulevasta pääjohtajasta. Kulkulaitosten ja yleisten töiden
ministeri, dipl.ins. Aulis Junttila oli ilmoittanut, että Jussi oli hänen ehdokkaansa.
Joulukuun 4. päivänä 1953 presidentti Paasikivi soitti Jussille itse ja sanoi:
"Onnittelen uutta pääjohtajaa. Valtioneuvoston esitys oli yksimielinen."
Jussi aavisteli kuitenkin vihan leimahdusta, ja pian presidenttikin tajusi vaikean
tilanteen. Hän lähetti rakennushallitukseen suurikokoisen valokuvansa ja kehotti
Jussia panemaan sen seinälle selkänsä taakse. "Minä tuen uutta pääjohtajaa ja seison
suojana takananne", Paasikivi sanoi.
Ennen kuin vuosi vaihtui uudeksi Arkkitehtiliitto jätti valtioneuvostolle nimitystä
monin sanoin paheksuvan kirjeen. "Julkisen rakennustoimintamme johtoon on
nimitetty henkilö, joka eroamalla liitosta on katkaissut suhteensa maan
arkkitehtikuntaan ja samalla irtisanoutunut liiton sääntöjen ja kunniasääntöjen
velvoittavista periaatteista". . ."Tällainen asiaintila ei Suomen Arkkitehtiliiton
käsityksen mukaan voi olla suuresti vaarantamatta julkista rakennustoimintaamme."
Lehdet julkaisivat kirjeen tietenkin tuoreeltaan, mutta moni niistä antoi puheenvuoron
myös Jussille. Pääkirjoituksissaan Arkkitehtiliittoa arvostelivat Kauppalehti ja kaikki
maalaisliiton lehdet. Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Jahvetti moitti
arkkitehtikuntaa presidentin tekemän ratkaisun arvostelusta.
Vastustajat sen sijaan olivat perustaneet erityisen "Jussin tapporahaston", johon
peruspääoman lahjoitti professori J.S.Sirén. Toiset tulivat perässä ja parhaimmillaan
rahaa kuuluu olleen miljoona markkaa. Sitä käytettiin Jussia vastaan suunnattujen
lentolehtisten tekoon ja lehtien toimittajien kestitsemiseen.
Myrskystä huolimatta Lappi-Seppälä otti virkansa vastaan 4.1.1954. Hän ei ollut
rakennushallituksessa koskaan käynytkään, ja oli nyt puhelimitse sopinut Rauhankatu
4:n vahtimestarin kanssa, että tämä esittelisi hänelle taloa. Juuri kun he tapasivat,
vahtimestarilta putosi suussa olleesta holkista tupakka käytävälle. Jussi kumartui,
nosti savukkeen ja antoi vahtimestarille. "Siitä lähtien hän oli ystäväni - pitkään talon
ainoa", Jussi kertoi.
Lähinnä huhuna alkoi levitä tieto, että liitto oli kieltänyt jäseniään hakemasta
rakennushallituksen virkoja. "Rakennushallitus saarrossa", otsikoi Suomen
Sosialidemokraatti, Kauppalehti puolestaan: "Arkkitehtiliitto esiintyy taas. Julistanut
rakennushallituksen saartoon".
Arkkitehtiliitto teetti nopeasti lehtensä yhteyteen erillispainoksena selostuksen
rakennushallituksen pääjohtajan virasta. Siinä se kielsi tehneensä päätöstä mistään
saarrosta. Oli muka aivan itsestään selvää, ettei maan arkkitehtikunta voisi
menestyksellä työskennellä uuden pääjohtajan kanssa.
Liitto erotti jäsenyydestään neljä arkkitehtia, jotka olivat virkamiehiä
rakennushallituksessa. Vähitellen alkoi ilmestyä kannanottoja myös Jussin puolesta.
Esimerkiksi arkkitehti Toivo Salervo pyysi poistamaan nimensä jäsenluettelosta,
vaikka oli ollut liiton hallituksessakin. Itse eduskunnan puhemies K.A. Fagerholm
kehotti kaikissa päälehdissä julkaistussa kirjoituksessaan "Ammattiyhdistysterrori"
Arkkitehtiliittoa lopettamaan järjettömän taistelunsa.
Sodan pahimpia purkauksia oli lehdissä 25.7.1954 julkaistu häväistyskirjoitus "Carl
Ludvig Engelin mantteli" allekirjoittajinaan arkkitehtiprofessorit J.S. Sirén, Otto 1.
Meurman, Hilding Ekelund ja Antero Pernaja. Pitkä kirjoitus päättyi toteamukseen:
"Järkyttävää, että Engelin viitan kantamisesta tehdään meillä irvokas
karrieristinaytelmä ja se poimutetaan sellaisen miehen olkapäille, jolla ei ole mitään
edellytyksiä sen arvon mukaiseen ja menestykselliseen kantamiseen."
Jussi suurennutti lehdestä leikkaamansa tekstin ja ripusti sen kehystettynä
rakennushallituksen seinälle kaikkien nähtäville. Hän siirsi taulun arkistoon vasta
vuosien kuluttua - monien sitä pyydettyä.
Jos oli Jussi kovilla, niin aivan vähällä ei päässyt hänen päävastustajansakaan, Alvar
Aalto. Aallon toimiston arkkitehtiapulaiset kertoivat Jussille myöhemmin, mitä
tapahtui joulukuussa 1954 Alvar Aallon saatua kutsun presidentti Paasikiven luo.
Aalto pukeutui shakettiin ja pyysi linnaan lähtiessään alaisiaan tilaamaan korin
samppanjaa toimistoon valmiiksi. Hän luuli kuulevansa nimityksestään
akateemikoksi. Paasikivellä oli kuitenkin muuta mielessä ( Aallosta tuli akateemikko
vasta seuraavana vuonna). Presidentti oli vihainen, löi nyrkillä pöytään ja vaati Aaltoa
ja Arkkitehtiliittoa lopettamaan niskuroinnin valtiovaltaa ja rakennushallitusta
vastaan. Toimistoon palattuaan Aalto pakkasi kaikki kotimaiset kunniamerkkinsä
suureen kirjekuoreen ja palautti ne tasavallan presidentille.
Kului vuosi, useita vuosia. Vihdoin syyskuussa 1959 Jussi Lappi-Seppälä sai kauan
odottamansa vihjeen Arkkitehtiliiton kielteisen suhtautumisen päättymisestä. Alvar
Aalto lähetti Jussille Jyväskylän Kasvatusopillista Korkeakoulua koskevan kirjeen ja
ehdotti neuvotteluja "julkisten rakennusten suojelemiseksi maallikoiden
sekaantumiselta". Olipa kirjeessä tämäkin: ". . .saan samalla kiittää
Rakennushallitusta siitä erinomaisesta tavasta jolla se on valvonut valtion julkisten
rakennusten intressejä.. . "
Jussi oli valmis sovintoon. Sovintolounas syötiin näkyvästi ravintola Savoyssa, ja tieto
arkkitehtisodan päättymisestä levisi nopeasti.
K.A. Fagerholmilla oli tuntuva rooli sovitteluissa. Hänen ollessaan pääministerinä
valtioneuvosto ja Arkkitehtiliitto sopivat 1957, että rakennushallitukseen perustetaan
uudelleen ns. lisätty rakennushallitus, johon liitto saa nimetä kolme edustajaansa. Siitä
oli tuleva myös ylin päättävä elin. Fagerholmin jälkeinen hallitus teki kuitenkin
lisätystä rakennushallituksesta vain neuvoa antavan elimen. Arkkitehtisota oli joka
tapauksessa saatu loppumaan.
Pitkä kiista vei Jussin voimia ja heikensi terveyttä, mutta kertomansa mukaan hän sai
siitä myös intoa uusien keinojen keksimiseen ja monien uudistusten tekemiseen.
Erityistä mielihyvää hän sai siitä, että arkkitehtikunta vähän kerrassaan tuli hänen
kannalleen asioissa, joista aikoinaan verisimmin kiisteltiin. Nyt ollaan aivan yleisesti
sitä mieltä, että joka tilanteessa on pyrittävä taloudelliseen ratkaisuun eikä arkkitehdin
silti tarvitse tuntea olevansa kahlehdittu. Vihdoin uskotaan, ettei kaunis ja tyylikäs
lopputulos ole välttämättä kallis. Pelkistäen Jussin sanoin: kaunis väri ei maksa yhtään
enempää kuin ruma.
Työtä rakennushallituksessa
Lappi-Seppälän pääjohtajakauden alussa rakennushallituksen suunnittelutöiden
kolmannes oli opetusministeriön alalta. Suuret ikäluokat vaativat lisää kouluja, ja
rajan taakse jääneet oli tavalla tai toisella korvattava. Oppilaitokset pysyivät suurena
kohteena koko 18 vuoden ajan - oppikouluista ja maatalousalan laitoksista
seminaareihin, poliisiopistoon ja monien muiden alojen ammattiopistoihin. Erityisen
tuntuvasti lisääntyi yliopistojen ja korkeakoulujen laajeneminen ja kokonaan uusien
perustaminen. Syntyivät Jyväskylän ja Oulun yliopistot, Tampereen Teknillinen
Korkeakoulu, Teknillisen Korkeakoulun suuri alue Otaniemessä ja Teekkarikylä sen
yhteydessä. Vanhojen linnojen ja linnoitusten entisöinti yhdessä muinaistieteellisen
toimikunnan kanssa tuli rakennushallituksen tehtäväksi. Uutta oli myös osallistuminen
ulkoasiainministeriön käytössä eri puolilla maailmaa olevien kiinteistöjen hankintaan
ja korjaamiseen.
Mieluisimpiin tehtäviinsä Jussi nimesi ortodoksisen kirkkokunnan
jälleenrakennustyön suunnittelun ja toteuttamisen. Karjalaan jääneiden tilalle
rakennettiin eri puolille Suomea yli 60 kirkkoa tai rukoushuonetta.
Tässä työssä Jussi ystävystyi läheisesti arkkipiispa Paavalin kanssa, jota hän piti
neuvonantajanaan ja henkisenä tukenaan monessa maallisessakin asiassa elämänsä
loppuun asti. Arkkipiispa Paavali esiintyi yhtä luontevasti kerätessään
verryttelypuvussaan kantarelleja baskeriinsa kuin juhlakaavussaan koristeellisessa
kirkossa. Esiliina edessään hän valmisti oman reseptinsä mukaan vahvaa sinappia
keittiössään, ja ensimmäisten joukossa hän hankki televisiota varten kaukosäätimen
saadakseen äänen pois mainosten ajaksi. Kuopion kaupunginjohtajan vaimo Terttu
Luukkonen sanoi kerran, kun häneltä kysyttiin mikä Kuopiossa on parasta:
"Arkkipiispa Paavali". Ainakin Jussi oli samaa mieltä.
Jussi Lappi-Seppälän pääjohtajakaudella rakennushallituksen tehtävät muuttuivat
vuosi vuodelta yhä selvemmin hallinto-, yleissuunnittelu- ja valvontatehtäviksi.
Yksityiskohtainen suunnittelutyö annettiin useimmiten ulkopuolisen, huolellisesti
valitun työryhmän urakaksi. Uusien rakennushankkeiden mukana lisääntyi koko ajan
myös vakinaisessa korjaushuollossa olevien rakennusten määrä - noin 6 miljoonasta
kuutiometristä kaksinkertaiseksi eli 12,5 miljoonaan m3 18 vuoden aikana. Vuonna
197 1 rakennushallituksen hoidossa oli 3 874 rakennusta.
Rakennusalan suurimmat muutokset Jussin kaudella olivat elementtirakentamisen
yleistyminen sekä lämpö-, vesi-, viemäröinti- ja erityisesti ilmastointitekniikan nopea
kehitys.
Antoisina tehtävinään Jussi piti myös Olavinlinnan ja Suomenlinnan restaurointityön
johtamista sekä osallistumista Kansallismuseon uudisrakennushankkeisiin. Hän ei
pitänyt Olavinlinnan ja oopperajuhlien yhdistämistä hyvänä ideana, vaan sanoi:
"Järjestettäköön oopperajuhlat vaikkapa jättiläistelttaan tai muovihalliin, missä ei
sateestakaan ole haittaa. Miksi viedä väkeä väkisin linnanpihalle värjöttelemään, kun
Olavinlinna sellaisenaan on jo muutenkin Suomen suosituin nähtävyys." Idea ei
saanut suurtakaan kannatusta. Sadekatos on rakennettu, oopperajuhlat jatkuvat.
Rakennushallituksen pääjohtajana Jussi Lappi-Seppälä joutui ensisijaisesti johtamaan
kokonaan uuden rakennuttamista. Mutta hän tunsi myös tarvetta säilyttää ennen meitä
ollutta. "Ihmisen aikaansaannokset ovat katoavaisia. Joskus tulee hetki, jolloin on
viimeinen mahdollisuus pelastaa jälkipolville jotakin esi-isien aikaansaamaa."
Tullessaan rakennushallitukseen Lappi-Seppälä tunsi muiden keskusvirastojen
pääjohtajista henkilökohtaisesti vain rautatiehallituksen Harald Roosin. Hän sai
Roosin innostumaan epävirallisen elimen perustamisesta eri virastojen pääjohtajien
tutustuttamiseksi toisiinsa, ja 1955 syntyikin valtion keskusvirastojen pääjohtajakunta.
Siihen kuuluivat alusta lähtien kaikki silloiset 14 pääjohtajaa.
Toiminta oli vapaamuotoista, puheenjohtajana virkaiältään vanhin pääjohtaja ja
kokousten puheenjohtajana kulloinenkin isäntä. Toiminnanjohtajana oli Jussi
perustamisesta vuoteen 1968. Kokoontumisia oli keskimäärin seitsemän kertaa
vuodessa, niiden järjestämisessä vuoroteltiin, ja kukin isäntä vastasi mahdollisista
kustannuksista, koska edes jäsenmaksua ei kerätty. Yleensä tutustuttiin isäntäviraston
asioihin, mutta samalla voitiin neuvotella esiin tulleista yhteisistä asioista.
Pääjohtajakuntaan 1969 tullut sosiaalihallituksen pääjohtaja Alli Lahtinen joutui
hieman totuttelemaan uuteen asemaansa. Vaikka hän oli joukon ainoa nainen, hänet
istutettiin aluksi vähäpätöisimpään paikkaan pöydän päähän - jäykän
virkaikäjärjestyksen mukaisesti.
Jussin kauden jälkeen pääjohtajakunnan jäsenistö on jo moneen kertaan vaihtunut,
mutta toimintatapa on kautta vuosikymmenten pysynyt alkuperäisen kaltaisena.
Keskiviikkokerho
Jussin elinikäinen sillanrakennusharrastus eli eri kansalaispiirien saattaminen
sovinnolliseen yhteistyöhön keskenään toteutui ilmeisesti tehokkaimmin
Keskiviikkokerhossa, joka yhä jatkaa toimintaansa.
Tammikuun 18. päivänä 1942 istui neljä miestä epävirallisessa tapaamisessaan
Brondan talossa Helsingissä, Sakari Tuomioja, Teuvo Aura, postihallituksen
pääjohtaja Simbri Ahola ja Jussi Lappi-Seppälä. Herroilla riitti sodan
koettelemuksissa yhteistä pohdittavaa ja he päättivät kokoontua uudelleen parin
viikon kuluttua. Mukaan kutsuttiin lisäksi professori Ole Gripenberg ja maaherra
Jorma Tuominen. Tämä kuuden miehen joukko pohti maan asioita vuoden 1942
loppuun.
Heti alkuun miehet kutsuivat porukkaansa Keskiviikkokerhoksi. Tehtiin päätös
toiminnan laajentamisesta ja sovittiin pelisäännöistä. Uudeksi jäseneksi kutsuttiin vain
sellainen henkilö, jonka kaikki läsnäolijat hyväksyivät. Pyrittiin myös
voimatasapainoon. Oikeiston ja vasemmiston suhde oli suunnilleen sama kuin
eduskunnassa, myös työnantajain ja työntekijäin johtomiehet kutsuttiin mukaan.
Jussi Lappi-Seppälä oli alusta lähtien sekä puheenjohtaja että kokoonkutsuja. Kerho ei
ole virallinen yhdistys, sillä ei ole sihteeriä, ei pöytäkirjoja, ei jäsenmaksuja. Sen
toimintamuotona on keskustelu -joskus hyvinkin kiivaana väittelynä. Koska
keskusteluista ei raportoida ulkopuolisille - ei äänestäjille eikä puoluetovereillekaan,
puheenvuorot ovat vilpittömiä. Kerhossa on tilaisuus epävirallisesti testata uusien
ideoiden toteuttamiskelpoisuutta. Mahdolliset riidat pyritään unohtamaan ennen illan
päättymistä.
Jussi on kertonut yhdestä kokouksesta, josta poikkeuksellisesti kehittyi dramaattinen
jälkiselvittely. Keskiviikkokerho oli vuorineuvos Juuso Waldenin vieraana
Valkeakoskella 1958. Illan mittaan syntyi maalaisliiton ja Veikko Vennamon tulinen
riita, jonka päätteeksi Vennamo ilmoitti suureen ääneen eroavansa maalaisliitosta.
Perästä kuului ja kovaa.
Vuoden 1957 lopulla heräsi ajatus teettää Keskiviikkokerhon jäsenistä suuri maalaus.
Jussi värväsi taiteilijaksi Aarne Nopsasen, jonka malleina kerhon jäsenet kävivät parin
vuoden aikana kukin useaan otteeseen. Suurelle taululle - 210 x 360 cm - löytyi koti
Suomalaisen Klubin kabinetista. Kustannuksista saatiin maksetuksi kolmannes kerhon
jäseniltä kerätyin varoin, ja Juuso Walden tarjoutui maksamaan loput.
Toistakymmentä vuotta myöhemmin Walden närkästyi eräiden klubilaisten
huomautuksista, että seinällä oli muotokuvia "vääristä miehistä" (eniten närää kuuluu
herättäneen Kekkonen). Walden kuljetutti taulun Valkeakoskelle. Suomalaisen
Klubin seinalla on kuitenkin taas maalaus Keskiviikkokerhosta, Aarne Nopsasen
pojan tekemä kopio alkuperäisestä. Klubi sai sen lahjoituksena Pohjola-yhtiöltä 1 10 -vuotisjuhliinsa vuonna 1986.
Luottamusmiehen värikäs kenttä
Invalidiliitto kutsui Lappi-Seppälän johtamaan yhdyskuntasuunnittelutoimikuntaa
1962. Tehtävänä oli keksiä helpotuksia liikuntavammaisten pääsyyn eri kohteisiin ja
aivan erityisesti julkisiin rakennuksiin. Esimerkiksi Eduskuntatalo ja Kansallisteatteri
olivat vielä tuohon aikaan pyörätuolia käyttävälle toivottomia paikkoja.
Toimikunnan 1965 julkaisema kirja "Ohjeita liikuntaesteiden poistamiseksi" sai
kiitosta osakseen ulkomaita myöten ja innosti monet rakennusalan ammattilaiset
käytännön toimenpiteisiin. Kului kuitenkin vuosikymmeniä, ennen kuin esteetön
liikkuminen ymmärrettiin lainsäädäntöä myöten kaikkien kansalaisten oikeudeksi.
Suomen Kiinteistöliiton puheenjohtajana Jussi joutui lähes 20 vuoden aikana
porvarillisen näkemyksensä mukaan puolustamaan omistusoikeuden
loukkaamattomuutta. Vasemmisto vastusti moneen otteeseen vuokrien korotusta,
vaikka muut hinnat ja myös palkat nousivat. Seuraukset näkyivät: vuokra-asunnot
vähenivät entisestään, kun sijoittajat siirsivät rahansa asuntojen sijaan muihin
kohteisiin.
Kiinteistöliitto on ajanut tarmokkaasti asioita, jotka ovat koituneet kaikkien
kansalaisten hyväksi erityisesti katujen puhtaanapidon ja kiinteistöjen jätehuollon
osalta. Liitto oli perustamassa yhtiötä, joka ensimmäisenä hankki Suomeen jätteet
tiukaksi massaksi puristavia jätteenkuljetusautoja.
Helsingin Rakennusyhdistyksessä Jussi toteutti rakasta yhteistoimintaideaansa.
Arkkitehdit, insinöörit ja rakennusmestarit sekä usein myös suuri yleisö saatiin
keskustelemaan yhteisiin tilaisuuksiin. Ylisuuret ikkunat jaksoivat kiinnostaa sekä
ammattirakentajia että perheenemäntiä vuodesta toiseen. Puhuttiin myös
viheralueista, vanhojen rakennusten saneerauksesta, uusista asuinalueista, lämmöstä
ja ilmastoinnista. Rakennusyhdistys käynnisti todennäköisesti ensimmäisenä
Suomessa keskustelun ilman ja veden saastumisongelmasta, jo 1950-luvulla.
Jussi Lappi-Seppälä oli luottamustehtävissä vakuutusyhtiössä, osuuspankissa,
mainostoimistossa, ravintolassa, Työtehoseurassa, Yleisradion ja Meilahden sairaalan
rakennustoimikunnissa . . . Hän oli perustamassa taiteenystävien Maecenas Kiltaa ja
herkuttelevien herrojen Juustoseuraa.
Syntyi myös Suomi-Espanja -seura. Itsensä kenraali Francon tukemana Jussi sai
suomalaiset innostumaan Espanjan matkoista - niin hyvin kuin pahoin seurauksin.
Jussin käydessä ensi kertaa Torremolinoksessa 1950-luvullla, siellä oli yksi hotelli ja
ympärillä joka suuntaan vain pieniä kalastajakyliä. Kovin erilaiselta näyttää tämän
päivän Aurinkorannikko 1.
Monien sairauksien rasittamana Jussi Lappi-Seppälä jäi eläkkeelle pääjohtajan virasta
197 1. Tihenevään tahtiin hän luopui lukuisista luottamustehtävistään. Kirjoituksia
joihinkin lehtiin syntyi yhä, ja nuoruuden harrastus taulujen maalaaminen heräsi
henkiin. Aivan viimeiseen asti Jussi nautti kesistä siirtolapuutarhassa Talissa. Hän
suunnitteli oman palstamme (400 m2) ja päärakennuksemme (2 1 m2) vuonna 1967
yhtä huolellisesti kuin konsanaan suuren kartanon. Pienintäkään yksityiskohtaa ei ole
tarvinnut muuttaa neljäänkymmeneen vuoteen.
Elämänsä värikkyyttä ja monipuolisuutta Jussi Lappi-Seppälä piti suuresti niiden
ihmisten aikaansaamana, joita hän onnekseen oli tavannut eri yhteyksissä oikeaan
aikaan. Luonteeltaan hän oli synnynnäinen johtaja, keksi joka tehtävään nopeasti
oikeat tekijät ja osasi arvostaa heidän ammattitaitoaan.
Panostaan aviomiehenä ja isänä Jussi itse kritisoi myöhemmin. Aulikki Lappi-
Seppälä luovutti minulle omien sanojensa mukaan "valmiiksi koulutetun miehen".
Se oli totta. Minulle suotiin onni nauttia enimmäkseen aurinkoisista päivistä Jussin
rinnalla.
Jussi kuoli 24.1.1977. Sitä ennen hän oli hyvissä ajoin antanut minulle tarkat ohjeet
käytännön toimenpiteistä. Niihin kuului jopa aineksia siunaustilaisuuden puhetta
varten, jotka tietysti pikimmiten vein rovasti Matti Hakkaraiselle. Hän oli Jussin
nuoruudenajan partiotoveri ja vihkipappimme, jolle nyt esitin Jussin toivomuksen
viimeisestä palveluksesta.
Lappi-Seppälä Jussi (sukunimi vuoteen 1915 Seppälä) S 26.2.1911 Tampere K 24.1.1977 Helsinki
V maanviljelijä, kansakoulunopettaja ja -tarkastaja Juho Lappi-Seppälä ja kansakoulunopettaja
Aleksandra Karoliina Sundell. P1 fil.maist. Aamu Aulikki Kotivalo Koskimies
1936, vuoteen 65; PV prof. (tiedemies, runoilija ja Helsingin normaalilyseon yliopettaja)
Aukusti Valdemar Koskimies ja Ilta Evelina Bergroth P2 fil.maist. Mirja Inkeri Teräsvirta (e Wilenius) 65 PV päätoimittaja Sulo A. T. ja Greta Gustafsson. L Marja (Heinonen) 37,
Leena (Särkiö) 40, Jyrki 45.
URA Ylioppilas 1931, diplomiarkkitehti 1936,
Valtionvarainministeriön sotavahinkojen korvaustoimiston toimistopäällikkö 1940-1942, Maatalousseurojen keskusliiton jälleenrakennusvaliokunnan johtava arkkitehti 1942-1949, asutusneuvos 1945, Miten Rakennan -lehden päätoimittaja 1945- 67, Helsingin maistraatin raatimies ja Helsingin yliopiston puurakennusopin opettaja 1949-1953, rakennushallituksen pääjohtaja 1953-71, Valtion pääjohtajakunnan toiminnanjohtaja 1955- 68
Kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä 1945- 54, Valtion taideteostoimikunnan puheenjohtaja 1966- 71, Ulkoasiainministeriön virkalautakunnan puheenjohtaja 1968- 71
Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1947- 68, Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja 1964- 65, Teollisuuslaitosten lautakunnan puheenjohtaja 1964- 68, Desentralisaatiotoimikunnan puheenjohtaja 1961- 63; Olavinlinnan entistämistoimikunnan puheenjohtaja 1961- 71; Stadion-säätiön edustajiston puheenjohtaja 1963- 67
Presidentin valitsijamies vaaleissa 1950 ja 1956
Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja 1946- 60, kunniapuheenjohtaja 1960, Vanhojen Norssien puheenjohtaja 1948- 56, Suomen Kiinteistöliiton puheenjohtaja 1954- 73, Kokoomuspuolueen Helsingin Kansallisliitto, puheenjohtaja 1956- 65, kunniapuheenjohtaja 1965, Invalidiliiton yhdyskunta-suunnittelutoimikunnan puheenjohtaja 1962- 64, , Suomi-Espanja-seuran kunniajäsen 1966, Suomenlinnakomitean puheenjohtaja 1969-71, Helsingin Rakennusyhdistyksen kunniapuheenjohtaja 1968, Rakennushallituksen virkamiesyhdistyksen kunniajäsen 1971
RUK-37-kurssin oppilaskunnan puheenjohtaja, Totaalisen maanpuolustuksen kurssin 3/63 puheenjohtaja, "oltermanni"; Kansallisen Kokoomuspuolueen Helsingin piiriliiton puheenjohtaja 1957-1965.Kansallissäätiön isännistön ainaisjäsen 1958-1977; Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuusto jäsen 1950-54, 1957-64.
TUOTANTO: viisi nuorisokirjaa 1933- 36, muistelmateos " Elävältä se maistui" 1972
Suunnittelutöitä (Iikka Martaksen kanssa): Veitsiluoto Oy:n konttori Rovaniemellä,
Helsingin Sanomain liiketalo, asuin- ja liiketaloja Helsingissä ym.
SOTILASARVO kapteeni 1968
ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET Professori 1969, VR4m.k.,K.SVR.,K.SL.,K.PKR. 1,O.ar. 1,SUar. 1,Vss.am. l,XXX, K.Esp.SivAR, Suomen Kiinteistöliiton kultainen ansiomerkki briljantin kera, Suomen Invalidiliiton kultainen ansiomerkki, Suomen Partiopoikaliiton kultainen ansiomerkki, Hopeinen Agricola-mitali, Helsinki-mitali, Kansallisen Kokoomuksen 50-vuotisjuhlamitali.
Mirja Lappi-Seppälä
julkaistu 16.12.2008