Torikka, Jalmari

Jalmari (T) Torikka

Syntymäaika:
14.12.1931

Paikkakunta:
Viipuri, Helsinki, Espoo

Merkittävimmät toimet:
kaupunginvaltuutettu
kansanedustaja
 

 

Vuosikymmeniä erilaisissa tiedotusalan tehtävissä työskennellyt toimittaja Jalmari Torikka teki ensin pitkän uran Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa 1950- ja 1960-luvuilla. Samassa konsernissa hän toimi Viikkosanomien päätoimittajana 1969-1975. Torikka työskenteli ennen lehtimiesuraansa ja sen jälkeen viestinnän johtajana mm. Rauma-Repolassa 1964-1967, Yleisessä insinööritoimistossa 1967-1969 ja Paraisten Kalkissa 1976-1977. Kansaedustajana Torikka oli vuosina 1977-1983. Sen jälkeen hän toimi jälleen Uudessa Suomessa ja Iltalehdessä toimittajana.

Vaikka Torikka oli taitava kirjoittaja, hän kuitenkin arveli, että poliitikon taidoista puhetaito on välttämättömin ja tärkein. Kun sanonta kuuluu, että selvitetään asia puhumalla, niin poliitikon on selvittävä puhumalla, vaikkei tiedä asiasta mitään tai jos tietää niin ei halua kertoa, jolloin joutuu puhumaan niitä näitä. Suomalaisissa poliitikoissa oli Torikan mielestä armoitettuja puhujia harvassa. Esimerkiksi sellaisia kuin eduskunnan varapuhemies Mikko Pesälä, joka tunsi vaalipuheensa epäonnistuneeksi, jos kahden ensimmäisen minuutin kuluttua kuulijoiden silmät eivät ole kosteat. Yleensä ne kyllä kostuivat.

Valtuustossa Torikka vaikutti yhden kauden 1981-1984. Hän oli teollisuuslaitosten lautakunnassa 1981-1984.

 

Torikka, Jalmari S 14.12.1931 Viipuri V maanviljelijä Paavo Torikka, Maria Pitkänen P1 Iris Agneta Nordman 1958 - 1975 (er.) P2 Tarja Linnea Törnroth 1975 -

URA. oppikoulua, sanomalehtitutkinto 1960

Helsingin Sanomien urheiluosaston toimittaja 1952-1961, Pohjoismaiden yhdyspankin lehdistöpäällikkö 1956-1961, Ilta-Sanomien urheiluosaston päällikkö 1961-1962, Ilta-Sanomien kunnallistoimittaja 1962-1964, Rauma-Repola oy:n tiedotuspäällikkö 1964-1967, Yleisen insinööritoimiston tiedotuspäällikkö 1967-1969, Viikkosanomien päätoimittaja 1969-1975, Paraisten kalkin viestintäjohtaja 1976-1977, itsenäinen viestinnän konsultti ja vapaa toimittaja 1967-, Suomen henkilökuntalehtien yhdistyksen asiamies 1958-1962

Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja Uudenmaan läänin vaalipiiri 21.03.1977 - 23.03.1979, Helsingin kaupungin vaalipiiri 24.03.1979 - 25.03.1983, Toinen lakivaliokunta, Lakivaliokunta, Liikennevaliokunta

Espoon kaupunginhallitus, Espoon kaupunginvaltuusto; Helsingin kaupunginvaltuusto 1981-84; Suomen henkilökuntalehtien yhdistys (pj); Urheiluseura Vetehiset (pj)

alikersantti 1952

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Kalevi Oksanen, Kokoomuksen valtuutetut Helsingin kaupunginvaltuustossa 1919-2008. Helsingin Kokoomus 2008; Eduskunnan kansanedustajamatrikkeli.

julkaistu 13.3.2009