Pitkänen, Weijo

Weijo Pitkänen

Muut nimet:


Syntymäaika:
04.03.1938

Kuolinaika:
29.10.2019

Paikkakunta:
Käkisalmi, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
KNL:n pääsihteeri
Kansallisen Kokoomuksen ohjelmapäällikkö
Ulkopoliittisen instituutin erikoistutkija
 

Pitkänen, Weijo S 4.3.1938 Käkisalomi K 29.10.2019 Helsinki

"Kaksinkertainen politrukki" viihtyi Klubin ilmapiirissä

Klubin pitkäaikainen jäsen, valt.tri Weijo Pitkänen kuoli 29.10.2019 vaikean sairauden uuvuttamana. Hän oli syntynyt opettajaperheeseen 4.3.1938 Käkisalmella. Karjalaisuus olikin Weijolle tärkeää, sitä hän harrasti loppuun asti.  

Ylioppilaaksi Weijo tuli Jyväskylän lyseosta. Valmistuttuaan valtiotieteen kandidaatiksi hän toimi Kokoomuksen Nuorten Liiton pääsihteerinä 1963-1970. Vanhemman polven oli joskus vaikeaa ymmärtää nuorten puheita porvarismista, jota nuoret Weijon johdolla kehittelivät.  Weijon johdolla KNL:n toimintasuunnitelmaan kirjattiin, ettei isänmaallisuuskaan ole vakioarvo, joka "täytyisi omaksua sellaisenaan". 60-luku oli kokoomusnuortenpiirissä vilkkaan keskustelun aikaa.

Kilpailussa vasemmiston kanssa KNL menestyi kuitenkin hyvin.

1970-luvun alussa Weijo oli puolueen eduskuntasihteerinä, mutta palasi pian puolueen ohjelmapäälliköksi. Ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana oli Juha Vikatmaa. Puolueen ohjelmien uudistustyön symboliksi nousi "sosiaalinen valintatalous". Vikatmaan lisäksi Weijon tärkeitä työkavereita 60- ja 70-luvuilta olivat mm. Ilkka Suominen, Ilkka Kanerva, Jussi Isotalo ja Iikko B Voipio.

Kokoomuksen ja keskiryhmien yhteistyön kehittämiseksi perustettiin 70-luvun alussa organisaatio nimellä "K80".  Siinä oli mukana kokoomuslaisten lisäksi keskustaa, liberaaleja ja ruotsalaista kansanpuoluetta edustavia henkilöitä. 1970-luvun lopulla Weijon oli vaikeaa sopeutua puolueen ilmapiirin muutokseen. Hän siirtyi kansanedustaja Eeva Kuuskosken vanavedessä keskustaan 1980 ja työskenteli keskustan palkkalistoilla kesäkuuhun 1991 asti. Viime vuodet hän valmisteli väitöskirjaansa. Se ilmestyi 1991 nimellä "Läpivalaistu valta. Suomalaisten kansanedustajien persoonallisuustyyppien tarkastelu kuvakertomustestin avulla".

Vuonna 1992 Weijo Pitkänen siirtyi Ulkopoliittiseen Instituuttiin erikoistutkijaksi tutkimaan itäisen Keski-Euroopan kysymyksiä. Tutkimus "Isänmurha idässä - pohdintoja itäisen Keski-Euroopan "kansojen syksyn" ymmärtämiseksi" ilmestyi vuonna 1996.

Koko uransa ajan Weijo Pitkänen sijoittui uudistajien joukkoon. Tämä ei herättänyt pelkästään suosionosoituksia. Keskusteluun Weijo pyrki vastaamaan perustellusti ja usein filosofisella otteella, joka vaati keskustelukumppaneilta paljon. Työuransa tiivistelmäksi hän alkoi merkitä "kaksinkertainen politrukki".

Weijo Pitkänen oli pitkään naimisissa kieltenopettaja Eeva-Liisa Pitkäsen (os. Tiira) kanssa, jota hän kutsui nimellä "Madame" ranskan kielen harrastuksensa mukaan. Pitkäsillä on 5 lasta ja 11 lastenlasta. Musisointi on ollut luovan perheyhteisön suuri ilo.

Työelämän jäätyä taakse Weijo keskittyi toimimaan Helsingin Suomalaisella Klubilla, jonka jäsen hän oli vuodesta 1967. Klubista tuli hänen henkinen kotinsa. Siellä hän kertoi parhaat juttunsa kalaretkiltä ja lenkkipoluilta. Varpunen aurinko kyljessään ja savusilakat olivat Weijon veneretkien kohokohtia. Weijo toimi Klubin johtokunnan jäsenenä ja kulttuuritoimikunnan puheenjohtajana 2002-2007. Kunniajäseneksi hänet kutsuttiin 2008. Biljardisali, Klubin kuoro, kuvataideryhmä ja runoriihi-illat olivat hänen suosikkiympäristöjään. Oma lukunsa oli konversatsioniryhmä DFBMIB, veljeskunta jonka suurmestari Weijo oli. Keskustelujen tuloksena oli ainakin hauskaa, saattoi sivustakatsoja päätellä.

Runojen kirjoittaminen oli Weijon suuri rakkaus. Hänen runokynästään syntyi lyhyitä runoja ja mietelmiä kalenterien marginaaleihin, kirjoihin, paperilappuihin. Hän kokosi ystäville tarkoitetut viestit kahdeksi kirjaksi nimellä Omistuksia 1 ja 2.

Weijo oli loppuun asti valoisa, hän iloitsi perheestään ja ystävistään. Viimeiseksi viestiksi ystävilleen hän kirjoitti runoa "Portilla". Runo odottaa portin tuolla puolen.                                                                                                                                                      

Jarmo Virmavirta                                                                                                                                                                                                                                                                                                                     

julkaistu 14.11.2019