Horelli, Toivo Johannes

Toivo Johannes Horelli

Syntymäaika:
11.10.1888

Kuolinaika:
28.6.1975

Paikkakunta:
Kokemäki, Tampere

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
ministeri
 

sisäasiainministeri, kansanedustaja, pankinjohtaja

Tunnettua satakuntalaista talonpoikaissukua ollut pankinjohtaja Toivo Horelli tuli tunnetuksi ennen muuta jatkosodan aikaisen J. W. Rangellin hallituksen sisäministerinä. Lisäksi hän toimi toistakymmentä vuotta Kansallisen Kokoomuspuolueen kansanedustajana Pohjois-Hämeen vaalipiiristä sekä vuoden 1918 rintamamiesten järjestötehtävissä.

 

Varatuomari Toivo Horellin virkaura alkoi autonomian ajan lopulla. Hän toimi toistakymmentä vuotta lääninhallituksen virkamiehenä, pisimpään lääninsihteerinä Hämeen lääninhallituksessa 1919-1929. Hämeenlinnan vuosinaan Horelli osallistui jo yhteisten asioitten hoitamiseen toimimalla neljä vuotta Hämeenlinnan holhouslautakunnan puheenjohtajana.

Lääninhallituksesta Horelli siirtyi pankkimieheksi 1920-luvun lopulla ja toimi aluksi Maakuntain Keskuspankin konttorinjohtajana Tampereella. Maakuntain Keskuspankki fuusioitiin Kansallis-Osake-Pankkiin laman keskellä 1932. Horelli verkottui nopeasti uuteen kotikaupunkiinsa ja valittiin eduskuntaan 1933, jolloin kokoomuspuolue sai tuntuvan vaalivoiton. Hän lukeutui selvästi Kansallisen Kokoomuspuolueen oikeistosiipeen ja kannatti lapuanliikkeen kommunisminvastaisia tavoitteita, mutta ei missään vaiheessa tuntenut vetoa Isänmaalliseen Kansanliikkeeseen (IKL). Horellin kansanedustajan ura ulottui yhtäjaksoisesti vuoteen 1945. Eduskunnassa hän toimi mm. laki- ja talousvaliokunnan 1933-1940 sekä perustuslakivaliokunnan 1941 puheenjohtajana. Muiden tehtäviensä ohella Horelli viljeli omistamaansa maatilaa Suodenniemellä vuodesta 1934.

"Valkoisen aatteen" tunnustamisesta kertoo Horellin puheenjohtajuus 1929 perustetussa Vapaussodan Rintamamiesten Liitossa. Tässä tehtävässä vuosina 1932-1935 ollessaan hän teki 1935 aloitteen, että katu, jota pitkin talonpoikaisarmeija 16.5.1918 marssi Helsinkiin, nimitettäisiin Mannerheimintieksi. Nimenmuutos toteutui vasta jatkosodan aikana 1942 Horellin ollessa valtioneuvoston jäsenenä. Tuolloin useiden kaupunkien keskeisiä katuja nimettiin Suomen marsalkan mukaan hänen 75-vuotispäivänsä kunniaksi.

Tammikuun alussa 1941 Risto Rytin presidentiksi valinnan jälkeen nimitettyyn J. W. Rangellin kaikkien puolueiden hallitukseen tuli sisäministeriksi Ruotsalaisen Kansanpuolueen (RKP) Ernst von Born. Tämä erosi kuitenkin hallituksesta jo saman vuoden toukokuussa siirtoväen pika-asutuslakiin liittyneen kielipoliittisen kiistan takia, ja uudeksi sisäministeriksi nimitettiin pääministeri Rangellin tahdosta pitkäaikainen parlamentaarikko Toivo Horelli, jolla oli ansioita paitsi rintamamiesten etujen valvojana myös aktiivisena suojeluskuntamiehenä. Horelli oli 1930-luvulla toiminut suojeluskuntain edustajakokouksen ”ikuisena puheenjohtajana” vuodesta toiseen. Horellin tekemän eduskunta-aloitteen ansiosta eduskunta oli 1938 myöntänyt huomattavan lisämäärärahan suojeluskuntajärjestön työvoiman lisäämiseksi, millä asialla oli suuri maanpuolustuksellinen vaikutus koko Euroopan sotilaspoliittisen aseman käydessä samoihin aikoihin entistä epävarmemmaksi.

Jatkosodan sytyttyä kesäkuussa 1941 sisäministeri joutui kantamaan keskeisen vastuun maan sisäisestä turvallisuudesta, vaikkei hän kuulunutkaan hallituksen sisäpiiriläisiin. Saksalaismielinen ja kommunisminvastainen Horelli noudatti noissa olosuhteissa oikeaksi katsomaansa tiukkaa linjaa yhdessä Valtiollisen poliisin (Valpon) päällikön Arno Anthonin kanssa. Poikkeusajan lainsäädännön sallimaa turvasäilömenettelyä sovellettiin ankarimmin valtakunnan turvallisuudelle vaarallisiksi koettuihin äärivasemmistolaisiin.

Myös 27:n Valpon epäilyttävänä pitämän Suomeen saapuneen pakolaisen luovuttaminen Saksaan lankesi Horellin vastuulle. Heidän joukossaan oli kahdeksan juutalaista, joiden luovuttamisaikeesta kiisteltiin hallituksessa marraskuussa 1942. Horellin mielestä luovutus oli poliisitoimi, ja hän piti kiinni luovutuksesta, jota hän perusteli pakolaisten syyllistymisellä säännöstelyrikkomuksiin ja muihin rikkeisiin, ja hän sai hallituksen selvän enemmistön tuen. Sisäministeri sai toimenpiteensä juridisesta oikeudellisuudesta huolimatta kovaotteisen poliitikon maineen. Pakolaisten luovutukset Suomesta kuitenkin loppuivat.

Kun Rangellin hallitus vaihdettiin (->) Edwin Linkomiehen kabinettiin maaliskuussa 1943, Horelli ei tunnetun saksalaismielisyytensä ja kommunisminvastaisuutensa takia tullut enää ministerinä kysymykseen hallituksessa, jonka keskeisenä tehtävänä oli etsiä mahdollisuuksia rauhan aikaansaamiseksi. Linkomiehen mielestä Horelli oli osoittautunut liian kovaotteiseksi ja joustamattomaksi ja saanut siksi vastaansa erityisesti sosiaalidemokraatit.

Horelli pysyi kuitenkin kokoomuspuolueen keskeisenä vaikuttajana. Valtioneuvostokautensa jälkeen hänet valittiin eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi. Vaikka hän oli ministerinä osoittautunut taipumattomaksi, hän suhtautui täysin lojaalisti niihin toimiin, joita seuraavat hallitukset tekivät Suomen sodasta irrottamiseksi sodasta. Puolueensa eduskuntaryhmän puheenjohtajana syksyllä 1944 Horellin kanta ratkaisi sen, että kokoomusryhmä asettui tiukassa äänestyksessä tukemaan rauhan tekemistä.

Sodan jälkeen Toivo Horellin oli muiden sota-ajan vaikuttajien tavoin luovuttava valtakunnanpolitiikasta pääministeri (->) J. K. Paasikiven ja oikeusministeri Urho Kekkosen esittämien vaatimusten mukaisesti; Kekkonen pyrki 1945 nimeämään Horellin yhdeksi sotaan syyllisistä. Puoluepolitiikkaa hän ei silti kokonaan jättänyt, sillä hän toimi vielä kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenenä 1951-1953.

Jo 1934 Horelli oli nimitetty KOP:n Jyväskylän konttorin johtajaksi, ja hän jatkoi tehtävässä vuoteen 1951. Uudessa kotikaupungissaan Horelli toimi kauppakamarin puheenjohtajana. Hän osallistui tässä roolissa myös Keskuskauppakamarissa talvisodan alettua syntyneen kriisin ratkaisemiseen, kun yliasiamies (->) Yrjö Pulkkinen oli paennut Ruotsiin. Eläkevuosinaan Horelli palasi asumaan Tampereelle.

Vuoden 1918 rintamamiesten asia oli Horellille läheinen myös sotien jälkeen. Hän oli keskeinen aloitteentekijä, kun Vapaussoturien Huoltosäätiö perustettiin 1954 hoitamaan huoltotyötä, joka oli jäänyt kesken välirauhansopimuksen perusteella 1944 lakkautetulta Rintamamiesliitolta. Hän oli säätiön hallituksen jäsenenä vuoteen 1961.

 

Toivo Johannes Horelli S 11.10.1888 Kokemäki, K 28.6.1975 Tampere. V maanviljelijä Juho Fredrik Horelli ja Amanda Giers. P 1917 - filosofian maisteri Lempi Lehtonen, PV työnjohtaja Johan Henrik Lehtonen ja Erika Wikman. Lapset: Eero Johannes S 1919, maanviljelijä; Veikko Henrik Juhani S 1920, kapt evp maanviljelijä.

URA. Ylioppilas Porin suomalaisesta klassillisesta lyseosta 1907; molempain oikeuksien kandidaatti 1914; varatuomari 1917; lakitieteen lisensiaatti 1949.

Viipurin lääninhallituksen notaari 1916 - 1918; Hämeen läänin varalääninsihteeri 1918, lääninsihteeri 1919 - 1929; Maakuntain Keskuspankin vsta 1932 Kansallis-Osake-Pankin Tampereen konttorin johtaja 1929 - 1934, Jyväskylän konttorin johtaja 1934 - 1951.

Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja (Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri) 1933 - 1945; sisäasiainministeri J. W. Rangellin hallituksessa 13.5.1941 - 5.3.1943; eduskunnan toinen varapuhemies 1943 - 1945; Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja 1944; Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuusto 1951 - 1953.

Kansaneläkelaitoksen tilintarkastajien puheenjohtaja 1939 – 1946; Jyväskylän Kauppakamarin puheenjohtaja.

Vapaussodan Rintamamiesten Liiton puheenjohtaja 1932 - 1935, hallitus 1932 - 1940; Pohjois-Hämeen ja Jyväskylän suojeluskuntapiirien esikunta 1933 - 1935.

Luutnantti 1941.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Vapaudenristi (VR) 1; Suomen Valkoisen Ruusun K; VR 3 mk.; Vapaussodan mm.; Talvisodan mm.; Jatkosodan mm.; Unkarin Ansio-r. suurr.; Romanian Kruunu-r. suurr.; Kansallisen Kokoomuksen 50-vuotisjuhlamitali.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. E. Linkomies, Vaikea aika : Suomen pääministerinä sotavuosina 1943 - 44. 1970; M. Uola, Rintamamiesten liitto. 1988; Mikko Uola, Toivo Horellin henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli perustuu Suomen Kansallisbiografiassa julkaistuun henkilökuvaan.

Mikko Uola

julkaistu 5.12.2008