Sivula, Tarmo Wilho

Tarmo Vilho (T) Sivula

Muut nimet:
Siivonen

Syntymäaika:
03.10.1909

Kuolinaika:
1998

Paikkakunta:
Helsinki

Merkittävimmät toimet:
toimitusjohtaja
kaupunginvaltuutettu
 

 

Toimitusjohtaja, varatuomari Tarmo Sivula edusti kokoomukselle läheistä kiinteistöalana asiantuntijaryhmää. Hän valmistui varatuomariksi 1939 ja työskenteli ensin virkamiehenä, minkä jälkeen hän toimi muutaman vuoden elinkeinoelämän järjestötehtävissä mm. Suomen rauta- ja koneliikkeiden yhdistyksen asiamiehenä vuoteen 1949. Sen jälkeen hän oli Huolintakeskus Oy:n johtotehtävissä yli 25 vuotta (johtajana ja pääjohtajana) ja samaan aikaan lisäksi myös Keskus-Satossa toimitusjohtajana ja johtokunnan jäsenenä 1957-1964. Sivula oli myös puheenjohtajana lukuisissa elinkeinoelämän järjestöissä.

Valtuustossa Sivula oli yhden vajaan kauden 1949-1950 Arvi Oksalan seuraajana ja lisäksi hän oli mm. satamalautakunnassa 1950-1953 ja 1959-1964 sekä kiinteistölautakunnassa 1965-1966

 

Sivula (vuoteen 1935 Siivonen) Tarmo Vilho, S 3.10.1909 Helsinki K 1998 V maalarimestari Villehad S. ja Hilja Maria Vihonen P Martha (Maissi) Ikäläinen 1939- PV rakennusmestari Emanuel I. ja Amanda Kahri

URA. ylioppilas 1928, ylempi oikeustutkinto 1935, varatuomari 1939

Uudenmaan läänin lääninhallituksen ylimääräinen esittelijä 1939-41; Uudenmaan liikevaihtoverotoimiston apulaisjohtaja 1941-45; Yksityisyrittäjienliiton lakiasiainosastonhoitaja 1945-46; Suomen rauta- ja koneliikkeiden yhdistyksen asiamies 1946-49; Oy Huolintakeskus Ab:n johtaja 1949-57, sen ja tytäryht. johtokunnan puheenjohtaja 1958-74 ja Huolintakeskus-yhtymän pääjohtaja 1958-74; Keskus-Sato Oy:n toimitusjohtaja 1957-58, johtokunnan jäsen 1958-64

Räjähdysainetukkukauppiaidenyhdistyksen asiamies 1948-58; Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1949-50; Helsingin kaupungin tutkijalautakunnan jäsen 1950-77; satamalautakunnan jäsen 1950-53, 1959-64; kiinteistölautakunnan jäsen 1965-66; vuokraneuv. 1973-76; Suomen asuntohypoteekkipankin hallituksen jäsen 1948-, varapuheenjohtaja 1972-; Kenttä ja vesi oy johtokunnan jäsen 1945-68; Oy Lovisa Shipping Ab:n johtokunnan puheenjohtaja 1969-77; Veronmaksajain keskusliiton hallituksen jäsen 1947-70, johtokunnan puheenjohtaja 1964-70; Liiketyönantajain keskusliiton hallituksen jäsen 1959-73; Yritt. liiton johtokunta 1962-68, varapuheenjohtaja 1969-72; Satamien sos.yhd. hallituksen jäsen 1959-74; Satama-alan työeläkekassan valtuuskunta 1962-73; Oy Farmer Ab johtokunnan puheenjohtaja 1961-; Suomen kiinteistöliiton hallituksen jäsen 1963-74, puheenjohtaja 1973-74; Helsingin asuntoyht. yhd. hallituksen jäsen 1948-62, puheenjohtaja 1962-; Suomen kiinteistötyönant. liiton hallituksen jäsen 1963-73; Keskuskauppakamarin veroneuvottelukunta 1965-; kuntien maanhankintakomit. 1969-72; keskinäisen vakuutusyhtiö Sampo-Tarmon hallintoneuvosto 1971-76.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. SL R I.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Kalevi Oksanen, Kokoomuksen valtuutetut Helsingin kaupunginvaltuustossa 1919-2008. Helsingin Kokoomus 2008.

julkaistu 13.3.2009