Pentti, Samuel Johannes
Samuel Johannes Pentti
Muut nimet:
Fransén
Syntymäaika:
11.8.1885
Kuolinaika:
27.3.1954
Paikkakunta:
Kalvola
Merkittävimmät toimet:
päätoimittaja
Uuden Suomen päätoimittaja
Aktivistisukupolveen kuuluva S. J. Pentti tuli tunnetuksi suomalaisen oikeiston jyrkän suuntauksen edustajana ja äänitorvena sekä Uuden Suomen päätoimittajana. Hänellä oli myös toinen merkittävä siviilitoimi, sillä hän toimi pitkään Yhtyneiden Paperitehtaiden lakimiehenä.
Samuel Johannes Pentti syntyi 11.8. 1885 Kalvolassa kirkkoherran perheeseen Fransénien sukuun. Vanhemmat olivat kotoisin Hämeenkyröstä, mutta varsinaisen nuoruutensa Pentti vietti Pohjanmaalla Haapavedellä ja kävi Oulussa lyseon. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi hän opiskeli yliopistossa lakia ja valmistui molempien oikeuksien kandidaatiksi 1916. Samana vuonna hän toimi myös Turun hovioikeuden auskultanttina ja solmi avioliiton. Hänen puolisonsa Helmi Arneberg-Pentti oli opettaja ja toimi hänkin myöhemmin näkyvässä, isänmaallisia arvoja korostavassa toimessa, Lotta Svärdin puheenjohtajana.
Pentti ei suuntautunut juridiikassa tieteelliselle uralle vaan toimi lähes koko 1920-luvun käytännön juristina, asianajajana ja Yhtyneet Paperitehtaat Oy:ssä Rudolf Waldenin lakiasioiden hoitajana. Alais- ja yhteistyösuhde siirtyi tavallaan politiikkaankin; Waldenilla oli sittemmin suuri merkitys Pentin linjanvedoille Uudessa Suomessa ja Kansallisessa Kokoomuspuolueessa, ja Walden-linkin kautta myös Gustaf Mannerheimilla ainakin turvallisuuspoliittisissa asioissa.
Kiivasluontoinen Pentti suosi jyrkkää, "aktivistista" oikeistosuuntausta. Jääkäriliikkeeseen hän oli liian vanha, mutta hän oli itsenäisyysaktivisti, joka edusti 1918 saksalaissuuntausta ja monarkismia. Niiden kaaduttua hän vastusti uutta, Englantiin suuntautunutta ulkopolitiikkaa ja valkoisten venäläisten "mielistelyä". Hänellä oli läheiset suhteet jyrkkien oikeistoaktivistien suureen nimeen Kai Donneriin niin vuosien 1917–1919 kriiseissä kuin lapualaisvuosina. Professori Juha Siltala käyttää hänestä väitöskirjassaan jopa nimitystä "Donnerin oikea käsi". 1920-luvulla Pentti oli Suomen Suojelusliiton asiamiehenä sekä jyrkissä oikeistolehdissä, lapualaisvuosina liikkeen johtajien juridisena avustajana, jopa Vihtori Kosolan ja Vihtori Herttuan puolustusasianajajana ja näiden talousvaikeuksien selvittelijänä. Kesällä 1930 hän oli tyytymätön jopa P. E. Svinhufvudin hallituksen linjaan ja olisi halunnut vielä jyrkemmän, vielä aktivistisemman hallituksen.
Pentti oli innokas suojeluskuntalainen ja suoritti suojeluskuntaupseerin tutkinnon vielä noin 50-vuotiaana. Hän oli joka suhteessa valkoisen Suomen edustaja, jolla oli kuitenkin aktivistienkin arvojen edustajana myös vakaumuksellinen laillisuuskanta. Kielipolitiikassa hän oli suhteellisen maltillinen. Hän oli turhautunut politiikkaan, mutta toisaalta politiikka ei merkinnyt hänelle kaikkea. Hän ei selvästikään mieltänyt elämäntehtävänään olevan vain valkoinen politiikka ja oikeistolainen puhdasoppisuus, vaan toiminta Yhtyneissä ja Uudessa Suomessa aktiivipolitiikasta irtautuneenakin päätoimittajana olivat yhtä tärkeitä.
1930-luvun Kokoomuspuolueen suuntataistelussa Pentti oli kannattanut jyrkempää, lähellä Isänmaallista Kansanliikettä (IKL) ollutta suuntausta, ja tämän suuntauksen miehenä hänet olikin valittu Uuden Suomen päätoimittajaksi syyskesällä 1932, lähimpinä poliittisina hengenheimolaisinaan (->) Eino Suolahti ja (->) Edwin Linkomies. (->) J. K. Paasikiven kanssa hän sen sijaan tuli huonosti toimeen eikä hän tuntenut olevansa kotonaan puolueen toiminnassa, kun Paasikiven maltillinen, IKL:tä vastustanut linja dominoi puoluetta 1934–1936. Penttiä erotti monista maltillisista myös temperamentti ja ikä; maltilliset olivat yleensä häntä vanhempaa polvea.
Pentti oli uskonut vielä 1932, että oikeistolta olisi virhe tehdä myönnytyksiä keskustalle ja vasemmistolle, koska se menettäisi silloin oman linjansa. Parempi olisi odottaa, että keskusta ja vasemmisto johtaisivat asiat umpikujaan, jolloin keskustan olisi hylättävä vasemmisto ja kutsuttava oikeisto apuun. Tällöin oikeisto voisi sanella omat ehtonsa, ja IKL olisi se moottori, jota käytettäisiin oikeiston etenemiseen.
Kehitys ei kuitenkaan mennyt Pentin arvelemaan suuntaan, vaan keskusta ja vasemmisto päinvastoin vahvistuivat. Kun IKL puolestaan radikalisoitui odottamattoman pitkälle ja muuttui kokoomuksen kilpailijaksi, se osoittautui Pentillekin turhauttavaksi pettymykseksi. IKL omaksui myös kantoja, jotka eivät miellyttäneet Penttiä ja tämän taustaryhmiä, kuten aitosuomalaisuus sekä radikaalit talous- ja sosiaalipoliittiset ohjelmat. Pentti säilytti tämän jälkeen omasta mielestään lähinnä neutraalin etäisyyden maltillisiin ja hakeutui itse pois puoluehallituksen jäsenyydestä ja puolueen rahastonhoitajan asemasta. Päinvastoin kuin eräiden toisten radikaalioikeistolaisten tapauksessa, puolueen maltilliset eivät olleet pyrkineet aktiivisesti pääsemään hänestä eroon, vaan olisivat toivoneet hänen jatkavan ainakin rahastonhoitajana. Paikka ei todellakaan ollut helppo eikä houkutteleva, koska puolue oli koko 1930-luvun pahoissa talousvaikeuksissa.
Suhde säilyi kuitenkin ongelmallisena. Maltilliset kokivat, että Pentin ja Uuden Suomen olisi pitänyt selvemmin tukea puoluejohtoa, olihan kyseessä pää-äänenkannattaja. Paasikivi koetti kiivaastikin patistaa lehteä kuriin. Tämä puolestaan leikkeli Paasikiven puheiden referaateistaan pois itselleen epämukavan tuntuisia kohtia. Paasikivi puuskahtikin kerran, että häneltä oli kysytty, oliko Uusi Suomi fasistinen lehti. Toteamus on kuitenkin asetettava eräässä väittelyssä syntyneen kiivaan ilmapiirin tiliin. Pentin Uusi Suomikin tunnustautui nimenomaan konservatismin kannattajaksi ja arvosteli ajan kuluessa IKL:tä yhä kiivaammin.
Pentti oli toiminut journalistisissa tehtävissä jo 1910–1920-luvulla, mutta yleensä lyhytaikaisesti. Jo vuosina 1909–1911 hän oli Aikakauslehti Ajan toimitussihteeri, ja 1920-luvulla hän toimi niin Kauppalehden kuin Iltalehden päätoimittajana sekä Uuden Suomen päätoimittajan apulaisena. Tehtävästä hän joutui lähtemään 1928 suututettuaan AKS:n johtamat aitosuomalaiset ylioppilaat Junnun pakinalla. Kaksikielisessä perheessä elävä Pentti ei halunnut kärjistää kieliriitaa. Erityisesti hän loukkaantui siitä, että päätoimittaja Kaarlo Koskimies, ystävä ylioppilaspolitiikassa, ei tukenut selkeästi alaistaan, vaikka oli lukenut pakinan etukäteen.
Uuden Suomen päätoimittajana Pentti oli kahdeksan vuotta, 1932–1940. Hänen journalistinen tyylinsä tai tapansa johtaa lehteä ei ollut uusia uria aukova eikä dynaamisesti etenevä, kuten tärkeimmällä – ja yhä selvemmin Uutta Suomea menestyksekkäämmäksi käyneellä – kilpailijalla Helsingin Sanomilla. Juristina ja selkeän oikeistonäkemyksen omaksuneena Pentti ei halunnut eikä osannut ottaa yhtä liiketaloudellista, kaupallista ja lukijoiden suurta massaa myötäilevää linjaa kuin Eljas Erkko Helsingin Sanomissa.
Pentillä oli kyllä suunnitelmia lehden kehittämiseksi lähinnä Ruotsin suurten lehtien malleja seuraten, mutta viime kädessä hänen kantansa päätoimittajan roolista ja lehden tehtävästä olivat erilaisia kuin Erkon. Lehdellä tuli olla oma kanta, sillä ei voinut olla pelkästään kaupallinen tehtävä, ja lehden tuli olla päätoimittajan lehti, eikä lehden omistajien – saati puolueen – tullut määrätä lehden linjaa. Mikäli lehden johdon luottamus päätoimittajaa kohtaan loppuisi, päätoimittajan olisi lähdettävä. Myös lehden talouspuoli ja taloudenhoitaja olivat hänen perspektiivistään näkymättömiä; toimituksen ja taloudenhoidon ei tullut sekaantua toistensa asioihin. Vuosina 1938–39 hän oli selvästi eri leirissä kuin lehden valtaamiseen pyrkinyt lehden taloudenhoitaja Armas Lassila.
Itse asiassa S. J. Pentti jopa piti irtisanomisensa syynä sitä, että hän oli joutunut ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja sotaan 1939 eikä ollut anonut pääsyä takaisin lehteen sodan ajaksi. Vuonna 1940 hänet sitten lopulta irtisanottiin, ja seuraajaksi valittiin (->) Lauri Aho. Hän lienee ollut tällöin jo melkoisen kyllästynyt uraansa Uuden Suomen päätoimittajana.
Myöhemmin Pentti palasi vielä lakimiesuralleen Yhtyneiden Paperitehtaiden palvelukseen. Tällöin hän hoiti juridisesti yhtiön hankalaa jakamista kiistelevien omistajasukujen, Björnbergien ja Waldenien kesken. S.J. Pentti kuoli 27.3.1954 eli pari vuotta sen jälkeen kun yhtiö oli jaettu Waldenien kantayhtiöön ja Björnbergien Myllykoski-yhtiöön.
Penttien esikoinen, teollisuusneuvos Kaarle Henrik (1918-) vaikutti Yhtyneissä Paperitehtaissa, Shellin Suomen-tyttären toimitusjohtajana ja Nesteen kaupallisena johtajana siirtyen vielä johtamaan Puolustustaloudellista suunnittelukuntaa. Puolisonsa Eva Vilamon kautta hänen perheestään tuli Lemminkäinen-yhtiön pääomistaja. Heidän poikansa, vuorineuvos Heikki Pentt (1946-2008) toimi Lemminkäisen toimitusjohtajana ja mm. Teollisuus ja työnantajat-järjestön puheenjohtajana.
Samuel Johannes Malakias Fransén vsta 1905 Pentti S 11.8.1885 Kalvola, K 27.3.1954. V kirkkoherra Wilhelm Waurio (aiemmin Fransén) ja Aina Mathilda Alander. P 1916 - opettaja, Lotta Svärdin puheenjohtaja Helmi Arneberg S 1889, K 1981, PV asianajaja Jonas Lund-Arneberg ja Lydia Matilda Lagus. Lapset: Arne S, K 1917; Kaarle S 1918, diplomi-insinööri, teollisuusneuvos; Arne S 1929, K 1960, diplomi-insinööri, teknillinen johtaja; Lauri S 1931, filosofian maisteri, liikkeenjohdon kouluttaja.
URA. Ylioppilas 1904; filosofian kandidaatti 1909, maisteri 1910; molempain oikeuksien kandidaatti 1916; Turun hovioikeuden auskultantti 1916; varatuomari 1928.
Aikakauslehti Ajan toimitussihteeri 1909 - 1911; asianajaja Lahdessa, Tampereella Helsingissä 1914 - 1917; Paloheimo & Co:n pankkiiriliikkeen johtaja 1917 - 1919; Suomen Suojelusliiton asiamies 1920 - 1921; Kauppalehden päätoimittaja 1921 - 1922; Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n lakimies 1922 - 1926, 1928 - 1930, 1944; Iltalehden päätoimittaja 1926 - 1927; Uuden Suomen päätoimittajan apulainen 1927 - 1928, päätoimittaja 1932 - 1940; Ab Läskelän hallituksen puheenjohtaja 1928; Helsingin kaupungin kiinteistötoimiston asiamies 1930 - 1932.
Helsingin oikeusapulautakunnan jäsen 1921 - 1925; Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1932 – 1935; Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen 1932-35, rahastonhoitaja 1932-35.
Ylioppilaskunnan hallituksen jäsen 1909 - 1910; Etelä-Pohjalaisen Osakunnan vt. kuraattori 1911 - 1912.
ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKET. Vapaudenristi (VR) 4 tlk.; VR 4 mk.; Suojeluskuntain ar.; Talvisodan mm.; Belgian Kruunu-r. K; Puolan Polonia Restitutan K; Saksan Kotkan K; Saksan Kotkan ar. 4; Unkarin Ansio-r. K.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. E. W. Juva, Rudolf Walden 1878 - 1946. 1957; P. Koivukoski, S. J. Pentti : valkoinen legalisti - poliittinen päätoimittaja / poliittisen historian lisensiaatintyö, Turun yliopisto. 2002; R. Salokangas, Uusi Suomi ja kokoomuspuolue 1930-luvulla // Historiallinen aikakauskirja 1/1985; J. Siltala, Lapuan liike ja kyyditykset 1930. 1985; V. Vares, Kevätvirroista vastavirtaan : Uuden Suomen piirin poliittinen toiminta ja linja Mäntsälän kapinasta talvisotaan. 1986; J. Vesikansa, Sinivalkoiseen Suomeen : Uuden Suomen ja sen edeltäjien historia I : 1847 - 1939. 1997; V.Vares, S.J. Pentin henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.
Artikkeli perustuu Suomen Kansallisbiografiassa julkaistuun henkilökuvaan.
Vesa Vares
julkaistu 5.12.2008