Löfgren, Nils Viktor

Nils Viktor Löfgren

Muut nimet:
Lounasmaa

Syntymäaika:
25.9.1843

Kuolinaika:
11.12.1909

Paikkakunta:
Viipuri, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
päätoimittaja
valtiopäiväedustaja
 

Uuden Suomettaren päätoimittaja, valtiopäiväedustaja

Viktor Löfgren (sittemmin Lounasmaa) oli ehkä tärkein nykyaikaisen suomenkielisen sanomalehdistön perustajista. Hän kehitti lähes neljän vuosikymmenen aikana Uudesta Suomettaresta suurlehden. Löfgren toimi myös politiikassa, mutta vaikutti tällöin mieluummin kulisseissa kuin puhujalavoilla. Myös journalistina hän oli enemmän toimituksen ja lehtiyhtiön johtaja kuin räiskyvä kirjoittaja.

 

Useimpien sukupolvensa fennomaanijohtajien lailla Viktor Löfgren oli alun perin ruotsinkielinen. Äitinsä puolelta hän polveutui Aminoffien ja Ehrnroothien savolaisista haaroista, mikä toi hänelle kohtuullisen varallisuuden. Tästä oli apua suuren suomalaisen lehtitalon rakentamisessa.

Journalistin kutsumus kirkastui Löfgrenille jo opiskeluaikana, samoin fennomaaninen maailmankatsomus. Häntä ei pelottanut uran valinnassa edes suomenkielisen lehdistön kriisi 1860-luvulla, mikä huipentui Suomettaren lopettamiseen 1866. Tämän jälkeen pääkaupungissa ei ilmestynyt yhtään suomenkielistä lehteä pariin vuoteen.

Loppusyksyllä 1868 jungfennojen johtajat hahmottelivat uuden lehdistöstrategian, jonka ydin oli Uuden Suomettaren perustaminen. Ensimmäiseksi päätoimittajaksi ryhtyi vain 22-vuotias maisteri Antti Almberg (sittemmin Jalava), mutta hän siirtyi jo vuoden kuluttua muihin tehtäviin. Seuraajaksi houkuteltiin syksyllä 1869 Löfgren.

Yliopistossa Löfgren oli opiskellut monia aineita, joista hän arveli olevan hyötyä toimittajalle. Tutkinnon suorittaminen ei häntä sen sijaan erityisemmin kiinnostanut; tässäkin suhteessa hän sai ammattikunnassaan monia seuraajia. Uuden Suomettaren perustajat kuitenkin painostivat tulevan päätoimittajan suorittamaan kandidaatin tutkinnon ennen tehtävän vastaanottamista. Tästä syystä hän otti päätoimittajuuden vastaan vasta kesällä 1870.

Alkuun Löfgren oli lehden ainoa päätoiminen tekijä. Hänestä tuli pian myös kirjapainoyhtiön johtaja, kun fennomaanit huusivat itselleen konkurssiin ajautuneen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon pääosan (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ei ollut koskaan painon enemmistöomistaja). Löfgren oli myös painoyhtiön pääomistajia.

Uusi Suometar lähti liikkeelle hitaasti; tilaajia oli alkuun 900 eli saman verran kuin Suomettarella loppuaikoinaan. Toimituspaikkana oli päätoimittajan koti, mutta horjuva kirjoituspulpetti lehtihyllyineen oli sentään "lehtitalon". Kun levikki vain laski 1870, pohdittiin jo tulokkaan lopettamista. Tohtori Oskar Blomstedt lietsoi sisäpiiriin kuitenkin rohkeutta, ja Uusi Suometar päätettiin päinvastoin laajentaa kolmipäiväiseksi. Perustetun kannatusyhdistyksen jäsenet sitoutuivat maksamaan vuosittain tilaushinnan ohella kannatusmaksun. Omaa lehteä oli avustettava ilman palkkiota.

Tältä pohjalta Löfgren lähti kehittämään Uudesta Suomettaresta todellista sanomalehteä. Hän hankki tekstejä niin kirjeenvaihtajilta maakunnista kuin fennomaanien johtohenkilöiltä pääkaupungista. Hän hioi hyvinkin erilaiset tekstit yhtenäiseen tyyliin; vasta 1885 avuksi kiinnitettiin toimitussihteeri, jolloin päätoimittaja saattoi irrottautua myös valtiopäiville Suomalaisen Puolueen riveissä porvarissäädyssä – nimellisesti Tornion kaupungin edustajana porvarissäädyssä. Hän kuului myös työväenvakuutusta pohtineeseen komiteaan, jonka työ johti pakolliseen tapaturmavakuutuksen työpaikoilla. Tämä oli ansiosidonnaisen sosiaaliturvan alku, jolle on sittemmin rakennettu mm. työeläkejärjestelmä.

Suomen kielen Löfgren oli opetellut kunnolla vasta opiskeluaikanaan oleskelemalla lomilla sisämaassa. Hänestä tuli kuitenkin varsin nykyaikaisen kielen käyttäjä, jonka editointityö oli samalla avustajien kouluttamista. Löfgren muistelikin, miten pappien ja opettajien teksteistä pyyhittiin ensin yli johdanto ja loppulause, sitten varsinaista tekstiäkin lyhennettiin rankasti. Näin suomalainen lehtikieli hioutui. Omia tekstejä, lähinnä lyhyitä, poleemisia kannanottoja, hän julkaisi sen sijaan varsin vähän.

Uusi Suometar kasvoi vähitellen 1870-luvulla, mutta joutui 1880 uuteen kriisiin. Tällöin lehti siirrettiin sisäpiirin muodostamalle osakeyhtiölle. Löfgrenistä tuli sen pääosakas ja sittemmin yhtiön hallintokunnan puheenjohtaja. Hänellä oli siis lehtitalossa kaikki langat käsissään.

Kriisistä selviydyttiin tälläkin kerralla loikkaamalla rohkeasti eteenpäin. Uusi Suometar alkoi ilmestyä kuudesti viikossa; toimituskin sai oman huoneiston kirjapainon kiinteistöstä Antinkadulta (sittemmin Lönnrotinkatu). Siellä päätoimittaja-toimitusjohtaja asui kuolemaansa saakka, kuten monet muutkin Uuden Suomettaren avainhenkilöt. Uusi Suometar oli 1880-luvun lopussa jo suurin suomenkielinen lehti, levikiltään suunnilleen 10 000 kappaletta. Toimitus kasvoi noin kymmenpäiseksi, ja ilmoitustuotot nousivat. Lehtiyhtiö pystyi maksamaan hyviä osinkojakin.

Fennomaanien jakaantuminen ja Päivälehden perustaminen kilpailijaksi eivät 1890-luvulla juuri haitanneet Uuden Suomettaren kasvua. Löfgrenin johtama kirjapaino pystyi hankkimaan 1899 Suomen toisen rotaatiopainokoneen. Sen sijaan routavuodet ajoivat Uuden Suomettaren ahtaalle. Perustuslaillisten ilmoitusboikotti puri "bobrikoffarien" pää-äänenkannattajaan, vaikka se kulkikin (->) J. R. Danielson-Kalmarin viitoittamaa keskitietä.

Routavuosina Löfgren alkoi olla jo hieman sivussa puolueensa sisäpiiristä, vaikka monet myöntyvyyssuunnan kokoukset järjestettiinkin lehtitalon toimesta. Vanhasuomalaisten sisäisessä linjanvedossa hän kallistui ymmärrettävästi Yrjö-Koskisen suuntaan ja julkaisi lehdessään tämän kuuluisan avoimen kirjeen. Vaikkei Löfgren siis ollut enää poliittisen vallan ytimessä, hänellä oli V. A. Koskenniemen muistelmien mukaan yhä "tavaton auktoriteetti", kun Uuden Suomettaren ja Uuden Suomen "myöhemmät päätoimittajat vain vaivoin kykenivät pitämään yllä arvovaltaansa edes nuorimpien apulaistensa keskuudessa".

Kun vanhasuomalainen puolue järjesteltiin uudelleen suurlakon 1905 jälkeen, myös Uusi Suometar saneerattiin. Lounasmaaksi juuri nimensä suomalaistanut pitkäaikainen päätoimittaja luovutti 1906 paikkansa (->) Ernst Nevanlinnalle mutta uurasti kuolemaansa saakka lehdessä. Hän julkaisi tällöin kesken jääneitä muistelmiaan, hoiti suhteita avustajiin ja teki Muut lehdet -palstaa.

Lehtitalon saneeraukseen kuului suuri osakeanti, jolloin Löfgrenin asema osakaskunnassa heikkeni. Hän möi 1908 osakkeensa kirjapainoyhtiössä lehtiyhtiölle, mutta pysyi kuolemaansa saakka painon toimitusjohtajana.

Viktor Löfgrenin puoliso Elisabeth Löfgren oli merkittävä naisasian tienraivaaja Suomen Naisyhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana. Hän oli myös ansiokas suomentaja, jonka käännöksiä julkaistiin Uudessa Suomettaressakin. Hänen miehensä johtaman lehden vakinaiseen toimitukseen ei sen sijaan naisia kuulunut.

 

Nils Viktor Löfgren vta 1906 Lounasmaa S 25.9.1843 Viipuri, K 11.12.1909 Helsinki. V hovioikeudenneuvos Karl Löfgren ja Fredrika Wilhelmina Aminoff. P 1871 - opettaja, kääntäjä Maria Elisabeth Avellan S 1851, K 1931, PV senaatinkamreeri Karl Kristian Avellan ja Maria Gustafva Ekman. Lapset: Julia Evangeline S 1872, K 1873; Kaarlo Lauri S 1875, Uudenmaan läänin virkatalojen tarkastaja, P Gertrud Schoene Bernartz; Elma Elisabet Kaarola S 1880, K 1968, P maanviljelys- ja metsäzoologian professori Valter Mikael Linnaniemi.

URA. Ylioppilas 1862; filosofian kandidaatti 1870.

Maiden ja merien takaa -lehden toimittaja 1865 - 1866, Viborgs Tidningin 1868; Uuden Suomettaren päätoimittaja 1870 - 1906, toimittaja 1906 - ; Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon toimitusjohtaja 1878 - .

Tornion kaupungin edustaja porvarissäädyssä valtiopäivillä 1885 - 1900; työväenvakuutuskomitean jäsen 1889 - 1892.

TUOTANTO. Elämäni taipaleelta. 1910; suomennoksia.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Uuden Suomettaren arkisto, Kansallisarkisto.

J. Vesikansa, Sinivalkoiseen Suomeen : Uuden Suomen ja sen edeltäjien historia I : 1847 - 1939. 1997; Jyrki Vesikansa, Viktor Löfgrenin henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Suomen Kansallisbiografiassa.

Jyrki Vesikansa

julkaistu 5.12.2008