Hainari, Oskar Adolf

Oskar Adolf Hainari

Muut nimet:
Forsström

Syntymäaika:
7.3.1856

Kuolinaika:
23.1.1910

Paikkakunta:
Tohmajärvi, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
 

kansanedustaja, filosofian tohtori ja historiantutkija, lehtori

Rakkaus historiaan, Kalevalaan ja kansatieteeseen johdattivat Oskar Hainarin tutustumaan ensin Laatokan Karjalaan ja sitten Raja-Karjalaan, joista tuli hänelle ja hänen puolisolleen, karjalaissyntyiselle Tilma Hainarille yhteinen, elinikäinen harrastus ja poliittisen toiminnan kannustin. Oskar Hainari oli monen toimen mies: historiantutkija, tietokirjailija ja poliitikko, opettaja ja rehtori, joka sortovuosina omakohtaisesti koki niin venäläisen komennon kuin suomalaisen ylenkatseen. Snellmanilaisittain hän oli vakuuttunut, että sivistyksessä oli myös Karjalan kansan voima, avain henkiseen ja taloudelliseen menestykseen.

Oskar Adolf Hainari syntyi maaliskuun 7:ntenä 1856 Tohmajärvellä Pohjois-Karjalassa postimestari Gustaf Adolf Forsströmin ja tämän vaimon Lovisa Augusta Polvianderin poikana. Hänen äidinisänsä oli vänrikki Kaarle Kustaa Polviander, Suomen sodan veteraani ja Runebergin Ruoveden-kauden metsästystoveri, joka on mainittu myös yhtenä ”Vänrikkien” esikuvana. Oskar vietti monet lapsuutensa kesät hänen luonaan Hainarin virkatalossa Kurussa Tampereen lähellä, innostui Suomen historiasta ja teki aikanaan kunniaa isoisälleen vaihtamalla Forsström-nimen Hainariksi Snellmanin syntymän satavuotispäivänä 1906. Hän kävi oppikoulua Heinolassa, Tampereella ja Hämeenlinnassa, jossa ystävien muistaman mukaan ruotsalaisen lyseon historianopettaja Adolf Mollin innosti hänet valitsemaan historian myös ammatiksi Toverit tituleerasivat häntä tohtoriksi jo kouluaikana, sillä hän osasi Kalevalan melkein ulkoa, osasi suomeksi vaikka ruotsi oli hänen äidinkielensä.

Kesken yliopiston historian, filosofian, estetiikan ja suomen opintoja hän toimi pari vuotta Jyväskylän seminaarin vt. voimistelunopettajana. Suoritettuaan 1880 voimistelunopettajan tutkinnon hän hakeutui Sortavalaan, joka oli Laatokan Karjalan henkinen keskus ja lähellä laulumaita, kouluttamaan tulevia kansakoulunopettajia ”voimistelun, anatomian ja fysiologian” lehtorina Työn ohella ja puolisonsa (->) Tilma Hainarin avustamana hän saattoi päätökseen historian opintonsa ja väitteli tohtoriksi 1890 tutkimuksella Kuvaus Inkerinmaan oloista Ruotsinvallan aikana. Seuraavina vuosina hän toimi lähinnä historian lehtorina Jyväskylän ja Sortavalan lyseoissa, osan aikaa kummassakin koulussa myös rehtorina, sekä Helsingin ruotsalaisessa reaalilyseossa ja suomalaisen normaalilyseossa. Hän uurasti vuosia kreikanuskoisten kiertokoulunopettajien valmistuslaitoksen perustamiseksi Sortavalan seminaarin yhteyteen ja johti laitosta sen ensimmäiset vuodet. Häntä pidettiin humaanina, esikuvallisena kasvattajana.

Oskar Hainari julkaisi opettamiensa kouluaineiden eli mm. terveysopin, Suomen historian, yleisen historian, maantieteen ja yhteiskuntaopin oppikirjoja sekä yksin että yhdessä toisten tekijöiden kanssa. Näistä erityisen kiitetty oli 1898 ilmestynyt Suomen keskiajan historia, josta hän heti seuraavana vuonna sai kirjailijapalkinnon. Hän aloitti samaan Suomen historian sarjaan liittyvän, suurvaltakautta laajasti käsittelevän historiankirjan, muttei ehtinyt saada sitä valmiiksi ennen kuolemaansa 1910; teos ilmestyi Kustavi Grotenfeltin täydentämänä ja loppuunsaattamana 1922 (Suomen historia Ruotsin mahtavuuden aikakaudella). Hainarin ensimmäinen lehtiartikkeli ilmestyi jo opiskeluaikana Suomen Kuvalehdessä, jota toimitti Julius Krohn, hänen ystävänsä ja aateveljensä Kalevalassa. Hainari oli myös yhteiskunnallisesti aktiivi ja toimi sekä Jyväskylässä että Sortavalassa kaupunginvaltuutettuna ja lehtimiehenä. Vuonna 1881 hänet mainitaan jyväskyläläisen Päijänteen päätoimittajaksi ja pari vuotta myöhemmin Sortavalan vanhimman lehden Laatokan yhdeksi perustajaksi ja päätoimittajaksi. Todennäköistä kuitenkin on, että molemmissa lehdissä hän toimi enemmän ideoijana ja suunnannäyttäjänä kuin käytännön toimittajana..

Sortavalan seminaari, maamme järjestyksessä toinen seminaari Jyväskylän seminaarin jälkeen, perustettiin 1880 Karjalan ensimmäisen kansakoulun, Kymölän kansakoulun, yhteyteen. Sen opettajat, oppilaat ja ystävät ovat luonnehtineet seminaarin ilmapiiriä termillä ”Kymölän henki”, joka oli sekoitus karjalaista herkkyyttä, intoa ja ihanteellisuutta sekä palavaa halua kehittää kotiseutua sen omista lähtökohdista. Oskar Hainari liittyi seminaarin opettajakuntaan 1881 ja teki ystävineen heti seuraavana vuonna pitkän, kansatieteen ja kansanrunouden innoittaman tutustumis- ja keruumatkan Aunukseen. ”Valoa täällä [Raja-Karjalassa] tarvitaan”, oli tästä eteenpäin hänen elämänsä tienviitta. Kansavalistus oli varmin ja vahvin suoja kaikkinaista köyhyyttä vastaan, ja muun Suomen kunniatehtävä oli auttaa Karjalan heimoa nousemaan siihen henkiseen ja taloudelliseen kukoistukseen, johon sen kalevalainen hengenviisaus viittasi.

Hainari ei aikaillut tekemisissään. Jo 1884 hän Uno Cygnaeuksen pyynnöstä esitteli Raja-Karjalan ja Vienan kansansivistyksen kohottamiseksi laatimansa ohjelman kuudennelle yleiselle kansakoulukokoukselle, joka pidettiin Sortavalassa. Sen mukaan alueille oli perustettava kansakouluja, kiertokouluja ja kirjastoja. Kansakoulunopettajat valmistuisivat omasta seminaarista ja kiertokoulunopettajat seminaarin yhteyteen perustettavasta pikkuseminaarista. Tämän Hainarin silloisen sukunimen mukaan Forsströmin akatemiaksi kutsutun pikkuseminaarin vuoden kestävät kurssit alkoivat Hainarin johdolla 1887, ja niitä pidettiin aina vuoteen 1917. Koska monet kodit eivät pystyneet antamaan alkuopetusta ja kuitenkin jonkinlainen lukutaito oli pääsyvaatimuksena kansakouluun, hänen ehdotuksestaan alettiin yleisillä varoilla järjestää kiertokouluja. Hänen ja hänen vaimonsa innoittamana ja ohjaamana seminaarin toverikunta keräsi materiaalin pariinkymmeneen kirjastoon, jotka lahjoitettiin eri puolille maakuntaa. Hänen karjalaisen kansansivistystyönsä yksi hedelmä oli Impilahden kansanopisto, joka aloitti toimintansa 1906 ja jonka ensimmäisen johtokunnan itseoikeutettu puheenjohtaja hän oli.

Hainarien kodin ovet olivat auki Raja-Karjalaan, ja rajalaiset olivat aina tervetulleita ”oman tohtorin” luo, ystäviä kun oltiin ja yhteistä kieltä kun puhuttiin; isäntä perusteellisena ihmisenä oli opetellut kielen Arvid Genetzin kieliopin mukaan. Aviopuolisoiden yhteinen käsitys kalevalaisen hengen elähdyttämästä Karjalan kansasta loi pohjan aatteelliselle karelianismille, 1890-luvun romanttiselle Karjala-ihailulle, joka ohjasi tiedemiehiä ja eri alojen eturivin taiteilijoita toiviomatkalle Kalevalan laulumaille ja pohjusti 1800- ja 1900-lukujen vaihteen ”suomalaisen renessanssin”. Oskar Hainarin herkkä ja oivaltava teos Kuvia Raja-Karjalasta (1895) yhä vain laajensi yleistä tietämystä Karjalasta ja voimisti karelianismia. Hän itse liikunnan ammattilaisena teki ympäri vuoden retkiä runonlaulajien ja karhunkaatajien luo. Laulun ja laulurunouden harrastajan oli helppo ystävystyä mm. Iivana ja Petri Shemeikan kanssa. Kerrotaan myös, että hän ampui retkillään peräti kahdeksantoista karhua.

Oskar Hainari oli ”Karjalan jalo ritari” myös valtakunnanpolitiikassa. Hänen aloitteestaan senaatti asetti maatalouskomission tutkimaan ”Viipurin läänin lahjoitusmailla ilmenneitä epäkohtia” ja ehdottamaan toimenpiteitä niiden parantamiseksi. Hän oli Raja-Karjalaa koskevan osaston puheenjohtaja 1907─1909: suunnitteli, matkusti, piti kokouksia ja sai tulokseksi yli satasivuisen mietinnön Salmin kihlakunnan oloista. Hän oli myös Suojärven sivistysrahaston perustaja, Vienankarjalaisten liiton perustaja ja varapuheenjohtaja, Valtion kirjailijapalkintolautakunnan ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsen sekä Suomen Historiallisen Seuran jäsen, puheenjohtajakin. ”Suomalainen Puolue luki hänet parhaimpiensa joukkoon ja valitsi hänet säännöllisesti valtuuskuntaansa”, ja Kansallismielisen Nuorison Liitossa hän toimi ”melkein nuoruuden innolla”, luonnehti häntä Uusi Suometar laajassa nekrologissaan 25.1.1910.

Hän edusti Savonlinnan hiippakunnan koulunopettajia pappissäädyssä vuosien 1899 ja 1900 valtiopäivillä Viipurin klassillisen lyseon rehtorin Antti Helanderin kanssa ja vuosien 1904─1905 valtiopäivillä professori (->) E. N. Setälän kanssa. Hänen aloitteensa koskivat kansansivistyksen kehittämistä ja yleisen äänioikeuden tarpeellisuutta. Oskar ja Tilma Hainari olivat Suomalaisen Puolueen ehdokkaina ensimmäisen yksikamarisen vaaleissa 1907, mutta kumpaakaan ei valittu. Vuoden 1908 toisille ja vuoden 1909 molemmille valtiopäiville Oskar Hainari valittiin Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä. Hän oli ehdolla myös vuoden 1910 vaaleissa ja mukana tammikuun lopulla Uudessa Suomettaressa julkaistussa puolueen yhteisilmoituksessa vielä muutama päivä äkillisen kuolemansa jälkeen.

Oskar Hainari valittiin vuoden 1908 toisilla valtiopäivillä talousvaliokunnan puheenjohtajaksi ja tarkastusvaliokunnan jäseneksi, vuoden 1909 valtiopäivillä talousvaliokunnan jäseneksi ja saman vuoden toisilla valtiopäivillä sivistysvaliokunnan varapuheenjohtajaksi ja tarkastusvaliokunnan varajäseneksi. Vuoden 1908 toisilla valtiopäivillä hän teki anomusehdotukset koskien kunnallismetsäjärjestelmän uudistamista, Laatokan kalastajien tilanteen parantamista ja tutkimusta rautatien rakentamiseksi Karjalan radalta Impilahden pitäjän ja Koirinojan sataman kautta Suojärven itärannalle. Vuoden 1909 valtiopäivät eivät ehtineet käytännössä toimia ennen keisari-suuriruhtinaan määräämää hajotusta juuri lainkaan, ja niinpä hän vuoden 1909 toisilla valtiopäivillä uudisti kunnallismetsäjärjestelmää ja rautatien rakentamisen tutkimista koskevat anomusehdotuksensa sekä esitti anomusehdotuksen kansalliskirjaston ja maakunta-arkiston perustamiseksi, mieluiten Jyväskylän kaupunkiin, Pohjois- ja Keski-Suomea varten.

Ensimmäisessä anomusehdotuksessaan Oskar Hainari kysyi, missä määrin voitaisiin nyt, kun valtio oli lunastanut lahjoitusmaat, edistää kunnallismetsäjärjestelmää yleisistä varoista maalaiskunnille myönnettävillä kuoletuslainoilla ja saada ajan oloon varoja yhteisön ”taloudellisiin ja henkisiin edistystarkoituksiin”. Laatokan kalastuksen turvaamiseksi kalastajien pääelinkeinona ja rannikkoväestön sivuelinkeinona hän ehdotti perustettavaksi järven pohjoisrannalle ”kalansiitoslaitosta”, joka toimisi myös tutkimuslaitoksena. Lisäksi hallituksen tuli tukea kalastustuotteiden myyntiosuuskuntia ja pyydysten vakuutusosuuskuntia sekä vaikka pakkolunastaa maata, jotta voidaan rakentaa tiloja kalastajien pyynninaikaisen huollon turvaamiseksi. Tutkimusta rautatien rakentamiseksi Raja-Karjalaan anomusehdotuksen tekijä perusteli sillä, että ”maakunta oli maantieteellisen asemansa ja historiallisten olosuhteiden vaikutuksesta jäänyt sekä henkisesti että taloudellisesti takapajulle” ja että ”se kaipasi rautatietä, joka rautavanteen tavoin kiinnittää sen muun Suomen yhteyteen”. Näin semminkin, kun alueella oli maan metsärikkaimpia kuntia, kun koskivoimaa oli saatavissa ja kun rata ”imuratana” vetäisi puoleensa liikennettä hyvin laajalta alueelta, mm. Aunuksen Karjalasta. Tämä anomusehdotus hylättiin. Kun marraskuussa 1909 eduskunnassa keskusteltiin mooseksenuskoisten oikeudesta oleskella Suomessa ja saada täällä kansalaisoikeudet, Oskar Hainari huolestui nimenomaan köyhien maaseudun asukkaiden puolesta, jotka saattaisivat tulla juutalaisten ”keinottelijoiden” pettämiksi esimerkiksi maakaupoissa. Häntä huolestutti myös se, että tulijat olisivat lähinnä vain Puolan ja Venäjän proletariaattijuutalaisia.

Venäläinen virkavalta suhtautui epäluuloisesti Oskar Hainariin hänen Karjalaa koskevien harrastustensa vuoksi ja erotti hänet ”kansan villitsijänä ja valtiollisesti vaarallisena” Sortavalan lyseon rehtorin ja lehtorin virasta 1904. Hainarit siirtyivät pääkaupunkiin ja jatkoivat työtään opettajina, Oskar Hainari Helsingin ruotsalaisen lyseon historian lehtorina ja Tilma Hainari Helsingin Suomalaisen tyttökoulun englanninopettajana.

Oskar Hainari kuoli vain 53-vuotiaana tammikuussa 1910 sydänkohtaukseen ja sai viimeisen sijansa Helsingin Uudella hautausmaalla. Tilma Hainari jatkoi talvisodan päiviin asti eli tasan kolme vuosikymmentä puolisoiden yhdessä aloittamaa yhteiskunnallisesti aktiivista toimintaa.

Oskar Adolf Forsström vsta 1906 Hainari S 7.3.1856 Tohmajärvi, K 23.1.1910 Helsinki. V postimestari Gustaf Adolf Forsström ja Lovisa Augusta Polviander. P 1883 - Tilma Sofia Hagan S 1861, K 1940, PV maanviljelijä Johan Hagan ja Adolfina Sofia Soldan.

URA. Ylioppilas Hämeenlinnan ruotsalaisesta lyseosta 1876; voimistelunopettajan tutkinto 1880; filosofian kandidaatti 1882, lisensiaatti, tohtori 1890.

Jyväskylän seminaarin vt. voimistelunopettaja 1878 - 1881; Sortavalan seminaarin voimistelun, anatomian ja terveysopin lehtori 1881 - 1893; Sortavalan kiertokoulunopettajain valmistuslaitoksen johtaja 1887 - 1893; Jyväskylän lyseon historian, maantieteen ja äidinkielen lehtori 1893 - 1900, rehtori 1896 - 1900; Sortavalan realilyseon historian, maantieteen ja äidinkielen lehtori, rehtori 1900 - 1904; Helsingin ruotsalaisen reaalilyseon historian lehtori 1904 - 1908; Helsingin Suomalaisen normaalilyseon suomen kielen ja historian lehtori 1908 - 1910.

Päijänne-lehden (Jyväskylä) päätoimittaja 1881; Laatokka-lehden (Sortavala) päätoimittaja 1883.

Koulunopettajien edustaja Savonlinnan hiippakunnasta pappissäädyssä säätyvaltiopäivillä 1899, 1900, 1904 - 1905; Suomalaisen Puolueeen kansanedustaja (Viipurin läänin itäinen vaalipiiri) 1908 - 1909; Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen; Sortavalan kaupunginvaltuuston jäsen.

Sortavalan kaupungin historiallis-kansatieteellisen museon perustaja 1883; Itä-Karjalan kansanopiston johtokunnan puheenjohtaja 1906 - ; Viipurin läänin maatalouskomissionin jäsen 1907 - 1909; Vienenkarjalaisten liiton varapuheenjohtaja.

TUOTANTO. Kuvaus Inkerinmaan oloista Ruotsin vallan aikana. 1890 (väitöskirja); Suomen keskiajan historia. 1898; Kuvia Raja-Karjalasta. 1894. Kirjailija ja suomentaja myös nimellä O. A. Forsström ja nimimerkeillä O. A. F. ja Wirta. Katso Suomen kirjailijat 1809 - 1916. 1993. Kirjoittanut myös Suomen Kuvalehteen, Hämäläisen osakunnan albumiin ja Kymölä-albumiin.

LÄHTEET.

Oskar Hainarin arkisto. Tilma Hainarin arkisto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto. Ajat muuttuvat: Sortavalan seminaarin perustamisen 100-vuotisjuhlakirja. 1980; I. Härkönen, Oskar Adolf Hainari. Valvoja 1910; Laatokan Karjalan nousun vuosikymmenet. 1956: A. Honka, O.A. Forsström-Hainari: Karjalan suuri ystävä ja valistaja; O. Relander, Oskar Adolf Hainari: muistelmia. 1917; Sortavalan lyseo 1893─1944. 1951; T.Tuulio, Tilma Hainari: Karjalan tytär. 1952. Uusi Suometar 25.1.1910; 26.1.1910; 28.1.1910; Venla Sainio, Oskar Hainarin henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli perustuu Suomen Kansallisbiografiassa julkaistuun henkilökuvaan.

Venla Sainio

julkaistu 5.12.2008