Laatunen, Timo Olavi

Timo Olavi Laatunen

Syntymäaika:
8.2.1935

Paikkakunta:
Heinolan maalaiskunta

Aamulehti-yhtymän toimitusjohtaja, Teollisuuden Keskusliiton toimitusjohtaja, Suomen Työnantajain Keskusliiton toimitusjohtaja

Varatuomari Timo Laatunen kohosi nopeasti korkeisiin tehtäviin niin ylioppilaselämässä, teollisuuden järjestöissä, kuten Suomen Työnantajain Keskusliitossa (STK) ja Teollisuuden Keskusliitossa, kuin sanomalehtien kustantajanakin. Hänen rohkea strategiansa Aamulehti-yhtymän laajentamisessa ajautui kriisiin 1990-luvun lamassa, mutta osoittautui lopulta kannattavaksi. Laatunen toimi myös Kansallisen Kokoomuksen taloudellisissa toimielimissä ja vaikutti yhteiskuntaan sekä kirjoittajana että politiikan kulisseissa.

Timo Laatunen on maatalon poika Heinolan maalaiskunnasta. Hän on säilyttänyt hämäläisen harkitsevan esiintymistyylinsä. Laatunen oli poikkeuksellisen lahjakas lainopin ylioppilas, mutta ehti osallistua myös 1950-luvun ylioppilaselämään. Valmistuttuaan nopeasti erinomaisin arvosanoin hän toimi kuohuvalla 1960-luvulla Hämäläis-Osakunnan kuraattorina sekä "hulluna vuotena" 1968 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) puheenjohtajana. Laatusen maltillisuus vaikutti ratkaisevasti siihen, ettei Vanhan Ylioppilastalon valtaus johtanut väkivaltaisuuksiin ja että HYY:n merkittävä satavuotisjuhla voitiin pitää ajallaan Konservatorion salissa.

Laatunen kokeili 1961 - 1962 ensin diplomaatin uraa Pariisissa ja siirtyi sitten työnantajajärjestöjen juristiksi. Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) toimitusjohtaja (->) Päiviö Hetemäki lienee kokenut nuoren Laatusen sukulaissielukseen, jota alettiin pian kasvattaa vaativimpiin tehtäviin. Jo 36-vuotiaana Laatusesta tuli Hetemäen seuraaja STK:ssa.

Laatunen joutui ottamaan vastuun STK:sta keskellä 1970-luvun alkupuolen työmarkkinakuohuntaa, jossa eräät tahot näkivät jopa toivotun tai pelätyn vallankumouksellisen tilanteen. Laatunen ei provosoitunut jyrkkiin otteisiin, vaan pikemmin tyynnytteli aaltoilua julkisissa toimissaan, kuten sopimusratkaisuissa, tietyllä myötäilyllä. Kulissien takana työnantajat sen sijaan tukivat hänen ohjauksessaan salaisesti jyrkkääkin radikalismin ja kommunismin vastustamista. EEC-sopimuksen solmimisen 1973 jälkeen taistolaisen kuohunnan huippu taittui, ja öljykriisi rauhoitti mielialat lopullisesti.

Laatusen "diplomityö" oli Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) puheenjohtajan Niilo Hämäläisen kanssa neuvoteltu tulopoliittinen kokonaisratkaisu (HL-sopimus) 1972, joka nosti palkkakustannuksia noin 7 prosenttia. Lomaltapaluuraha laajennettiin koko sopimuskenttään, ja muitakin sosiaalietuja lisättiin. Lakkoja oli kuitenkin paljon, ja mielialoja kuumensi eläkepommi, jonka purkamiseen Laatunen osallistui. Vuonna 1973 ei päästy keskitettyyn ratkaisuun, vaan liittokohtaiset, lakkoilulla vauhditetut sopimukset nostivat inflaatiovauhdin 12 prosenttiin. Seuraavina vuosina palattiin kokonaisratkaisuihin, mutta öljykriisistä huolimatta etuuksien korotukset pysyivät aluksi melkoisina.

Laatunen kutsuttiin 1975 johtamaan vasta muodostettua Teollisuuden Keskusliittoa (TKL), johon yhdistettiin puunjalostajien, aiemman kotimarkkinateollisuuden sekä pienen ja keskisuuren teollisuuden järjestöt. Laatunen arvioitiin sopivaksi henkilöksi viemään päätökseen järjestöjen vaikea yhdistäminen sekä sovittelevan luonteensa takia että siksi, että hän oli aiemminkin toiminut teollisuuden koko kentällä.

Uuden tehtävänsä Laatunen joutui aloittamaan kansantalouden laman oloissa. Julkisuudessa hänen asennoitumistaan pääministeri Kalevi Sorsan johtamaan elvytyspolitiikkaan luonnehti lentäväksi lauseeksi tullut kommentti "oikeansuuntaista, mutta riittämätöntä". Laatunen vaikutti "Korpilammen hengen" syntymiseen 1977 pääministeri Sorsan ideoimassa talouspoliittisessa konferenssissa, etenkin sen pohjustusvaiheessa. Syntynyt konsensus vauhditti uuden nousukauden viriämistä. Samaan aikaan vasemmiston vaatimukset pääomavirtojen ohjailusta laantuivat.

TKL:n sisällä Laatusta puristivat kuitenkin monet paineet. Hän oli ennen muuta taitava neuvottelija, mutta TKL ei tehnyt konkreettisia sopimuksia siten kuin työnantajajärjestöt. Osa "patruunoista" odotti toimitusjohtajalta rämäkkää julkista esiintymistä, mikä ei oikein sopinut Laatusen maltilliseen tyyliin. Toisaalta osa heistä pelkäsi jopa voitto-sanan käyttöä. Eri toimialojen välillä oli taantuman paineissa eturistiriitoja ja henkilösuhteissakin oli ongelmia.

Laatunen siirtyi jo 1979 Tampereen Kirjapaino Oy:n toimitusjohtajaksi. Yrityksen nimeksi tuli sittemmin Aamulehti-yhtymä ja lopulta, Laatusen kauden jälkeen, Alma Media Oyj. Pirkanmaan valtalehteä kustantava yhtiö oli vauras ja velaton, ja uusi toimi olisi tarjonnut mahdollisuuden varsin mukavaan elämään suuren kaupungin merkkihenkilönä. Laatunen ryhtyi kuitenkin voimakkaasti uudistamaan ja laajentamaan yritystä riskejä kaihtamatta.

Kustantajana Aamulehti-yhtymä otti ensinnä haltuunsa pienehköjä, paikallisia lehtiä Lappia myöten. Myös ahtaalle joutunut Pohjalainen eli entinen Vaasa siirtyi Aamulehdelle. Laatunen kilpaili myös muun muassa Salon Seudun Sanomista, mutta hävisi huutokaupan. Suurinta huomiota herätti kuitenkin Uusi Suomi Oy:n liittäminen Aamulehti-yhtymään 1988. Perinteikkään, mutta varsin tappiollisen Uuden Suomen ohella Aamulehti-yhtymälle siirtyi tällöin Iltalehti, vahvasti voitollinen Kauppalehti, suuri kirjapaino sekä monia muita toimitusjohtaja Arto Tuomisen kaudella perustettuja yksiköitä.

Laatunen etsi kustannustalolle myös toista tukijalkaa nähden tulevaisuuden mahdollisuuksia etenkin tietotekniikassa. Tälle alalle levittäytynyt Paragon-yhtiö liitettiin Aamulehti-konserniin, joka osti Ruotsista suuren tietotekniikkayhtiön. Konserniin liitettiin myös uusia kirjapainoja, ja Paragonillakin oli painotoimintaa. Yritysostojen ohella Laatunen investoi suureen painokoneeseen Tampereen Sarankulmassa, jonne Aamulehden toiminta oli siirretty. Konserni lähti mukaan myös sähköiseen viestintään. Kaikkiaan Aamulehti-yhtymäksi organisoidulla yritysryppäällä oli meneillään monta vaativaa ja varoja sitonutta hanketta Suomen syöksyessä lamaan 1990-luvun alussa.

Aamulehti-yhtymä oli myös vedetty mukaan yli Suomen levinneeseen lehtitalojen valtausaaltoon. Konsernin osakkeita siirtyi "nurkkaajille" ja heiltä Sanoma Oy:n johtamalle kilpailijaryhmälle. Laatusen ja muiden kustantajien, ennen muuta Aatos Erkon, välejä oli kiristänyt myös Uuden Suomen järjestely. Laatusen paineita lisäsi se, että hänet oli kokeneena järjestömiehenä valittu monien yhteisöjen johtoelimiin.

Laatusen johtamistyyliin kuului sallivuus. Konsernin eri yksiköiden tuli kehittyä omalta pohjaltaan, väkinäiseen yhtenäistämiseen ei pyritty. Laatusen lähimmillä alaisilla oli laajat valtuudet, mikä johti myös pettymyksiin. Ruotsista ostettu tietotekniikkayritys osoittautui tappioiden pesäksi; alaa ei Aamulehti-konsernissa entuudestaan hallittu.

Ongelmien purkaminen aloitettiin lopettamalla kiihtyvään tappiokierteeseen ajautuneen Uuden Suomen ilmestyminen pitkän selvitysprosessin jälkeen 29.11.1991. Pian tämän jälkeen Laatuselle alettiin etsiä seuraajaa. Ensin hänen kaavailtiin jäävän hallituksen puheenjohtajaksi, mutta keväällä 1992 Laatunen siirtyi kokonaan eläkkeelle Matti Packalénin ryhtyessä jatkamaan Aamulehti-konsernin saneeraamista.

Laatunen jätti Aamulehti-yhtymän siis kriittisessä tilanteessa. Jälkikäteen voi kuitenkin todeta hänen hankkimansa Kauppalehden tuoneen konsernille monin verroin ne pääomat, jotka Uuden Suomen loppuvaiheessa menetettiin. 1990-luvun alun toimintalinjalla Uusi Suomi ei olisi ollut pelastettavissa. Pohjalaisesta Aamulehti-yhtymä luopui, mutta jatkoi sittemmin Alma Mediaksi muuttuneena Laatusen linjaa ostamalla monia maakuntalehtiä. Myös konsernin helsinkiläislehdet painetaan nykyään pääosin Laatusen laajentamassa Sarankulman painotalossa. Tietoteknologian mahdollisuuksien suhteen Laatunen oli kymmenisen vuotta aikaansa edellä. Eräistä hänen hankkimistaan yksiköistä muodostettu, itsenäistynyt Aldata oli keväällä 2000 pörssissä jopa Alma Mediaa arvokkaampi, joskin asetelma tasaantui pian. Laatusen kohtaloksi jäi se, että hän tavoitteli Aamulehti-yhtymässä liian paljoa liian varhain, niin harkitseva kuin hän tyyliltään onkin. Toki paineet repäisivät aika ajoin naarmun myös hänen yleensä hyvin hillittyyn esiintymiseensä.

Timo Laatunen ei ole osallistunut näkyvästi politiikkaan, mutta hän toimi Kansallisen Kokoomuksen taloudellisissa luottamustehtävissä 1980-luvulla. Sittemmin hän on ilmoittanut olevansa poliittisesti sitoutumaton. Hän on vaikuttanut politiikkaan myös ahkerana kirjoittajana sekä omalla nimellään että nimimerkeillä (muun muassa Talonpoika sekä eräät yhteisnimimerkit) muun muassa Aamulehdessä, Kanavassa, Suomen Kuvalehdessä ja Talouselämässä.

Eläkevuosinaan Laatunen on vaikuttanut eräiden yritysten ja muiden yhteisöjen, kuten taidemuseota ylläpitävän Sara Hildénin säätiön hallintoelimissä. Hän on myös ahertanut paljon kesäpaikoissaan Sääksmäellä ja Lapissa.

Timo Olavi Laatunen S 8.2.1935 Heinolan maalaiskunta. V maanviljelijä Lauri Hugo Laatunen ja emäntä Toini Maria Honkanen. P 1966 - humanististen tieteiden kandidaatti Sinikka Ulla Sofia Nystedt K 2004, PV kanslisti Martti Nystedt ja Elsa Maria Hutko. Lapset: Juha S 1974; Jussi S 1976; Johanna S 1980.

URA. Ylioppilas Heinolan yhteislyseosta 1954; lainopin kandidaatti 1959; varatuomari 1962.

Ulkoministeriön harjoittelija Pariisissa 1961 - 1962; Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) toimihenkilö 1962 - 1966; Puunjalostusteollisuuden Työnantajaliiton apulaistoimitusjohtaja 1966 - 1970; STK:n johtaja 1970 - 1971, toimitusjohtaja 1971 - 1975; Teollisuuden Keskusliiton toimitusjohtaja 1975 - 1979; Tampereen Kirjapaino Oy:n, sittemmin Aamulehti-yhtymän toimitusjohtaja 1979 - 1992.

Hämäläis-Osakunnan kuraattori 1963 - 1966; Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja 1968 - 1969. Hallituksen puheenjohtaja: Lastentautien tutkimussäätiö 1976 - 1980; Sanomalehtien Liitto 1988 - 1992; Tampereen kauppakamari 1987 - 1989; Sara Hildénin säätiö 1994 - ; Yrjö Jahnssonin säätiö 2000 - . Hallituksen jäsen: Postipankki 1972 - 1981; Eläke-Varma 1972 - 1979; Suomen Kulttuurirahasto 1979; Yhtyneet Paperitehtaat Oy 1980 - 1990; Teollisuusvakuutus 1988 - 1991; Repola Oy 1991 - 1992; Isko Oy 1988 - 1999; Tellervo ja Juuso Waldenin säätiö 1980 - . Hallintoneuvoston jäsen: Suomen Kulttuurirahasto 1979 - 1987; Kansallis-Osake-Pankki 1983 - 1994, puheenjohtaja 1995; Vakuutusosakeyhtiö Pohjola 1990 - . Lisäksi lukuisten muiden yritysten, järjestöjen ja säätiöiden hallintoelinten jäsen; Kansallisen Kokoomuspuolueen säätiön hallituksen jäsen 1980-.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Suomen Leijonan K; Ruotsin Pohjantähden K. Tampere-palkinto 1990; Heinola-mitali.

TUOTANTO. Työlainsäädäntö. 1976 (A. Vehilän, M. Hurmalaisen kanssa). Artikkeleja muun muassa: Aamulehti (myös yhteisnimimerkillä J. V. Suomalainen), Kanava (myös nimimerkillä Talonpoika), Suomen Kuvalehti (myös nimimerkeillä Rh. Walta, Veikko Viisi), Talouselämä.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. S. H. Hästö, Vuodet kertyvät, pilvet haihtuvat : omaelämäkerrallista tarinaa ja mietteitä seitsemältä vuosikymmeneltä. 1987; L. Kolbe, Eliitti, traditio, murros : Helsingin yliopiston ylioppilaskunta 1960 - 1990. 1996; S. Kuusisto, Kansallishenkeen uskoen : Hämäläis-osakunnan historia 2 : 1918 - 1970. 1978; M. Pesonen, Teollisuuden Keskusliitto ja sen edeltäjät 1921 - 1991. 1992; J. Vesikansa, Salainen sisällissota : työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa. 2004; J. Vesikansa, Uuden Suomen viimeinen nousu ja tuho 1976 - 1991 / lisensiaatintyö, Helsingin yliopiston historian laitos. 1994; J. Vesikansa, Timo Laatusen henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Suomen Kansallisbiografiassa.

TIMO LAATUSEN MUKAAN NIMETTY. HL-sopimus (tulopoliittinen kokonaisratkaisu, Niilo Hämäläisen ja Timo Laatusen sopimus) 1972.

Jyrki Vesikansa

julkaistu 5.12.2008