Malmivaara, Väinö Rafael

Väinö Rafael Malmivaara

Syntymäaika:
07.11.1879

Kuolinaika:
13.11.1958

Paikkakunta:
Kiuruvesi, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
 

piispa, kansanedustaja, kansanopiston johtaja

Elämäntyönsä kirjallisen ja hengellisen sivistyksen parissa tehnyt Väinö Malmivaara toimi urallaan niin kansanopiston johtajana, Kansallisen kokoomuksen kansanedustajana kuin Oulun piispana. Sisällissodassa lapualaisjoukkojen mukana taistellut Malmivaara oli poliitikkona tiukka antikommunisti ja isänmaan ystävä.

Väinö Malmivaara syntyi taustaltaan varsin uskonnolliseen ja erityisesti Pohjanmaalla hyvin tunnettuun sukuun. Hänen isoisänsä Nils Gustaf Malmberg oli herännäisliikkeen ensimmäisiä johtohahmoja ja hänen isänsä (->) Wilhelmi Malmivaara herännäisten silloinen johtaja. Rovasti Malmivaaran esikoispoika tunsi siis varmasti harteillaan sukutaustansa painon valitessaan omaa elämänuraansa. Poiketen isiensä tieltä Väinö Malmivaara suuntautui ensiksi opettajanuralle. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1907 ja aloitti uskonnonopettajana Lapuan yhteiskoulussa. Lapualta Malmivaara siirtyi Kainuun kansanopiston johtajaksi. Kainuussa kasvatustyön elämänurakseen valinnut Malmivaara lähti kuitenkin pitkällisten pohdintojen jälkeen opiskelemaan teologiaa valmistuakseen sukunsa johdattamalla tiellä papiksi. Pappisvihkimys 1913 ei kuitenkaan johtanut Malmivaaraa pois kasvatustyöstä, vaan 1914 hän siirtyi ensimmäisen heränneiden kansanopiston johtajaksi Lapuan Karhumäelle. Kansanopistotyön Malmivaara koki tärkeäksi erityisesti maalaisnuorison kehittäjänä. Hän loi Karhumäellä ollessaan suuntaviivat ja perinteet herännäisopiston työlle ja vakiinnutti sen aseman herännäisyyden hengessä toimivana kansansivistyslaitoksena. Vasta 1926 Väinö Malmivaara siirtyi ensimmäiseen viralliseen pappisvirkaansa Kiuruveden kirkkoherraksi.

Vaikkei Väinö Malmivaara ollutkaan ennen vuotta 1926 ollut virallisesti seurakuntapapin virassa, oli hän toiminut myös kansaopiston johtajana opiskelijoidensa hengellisenä kasvattajana. Väinö Malmivaara kuului myös niihin pappismiehiin, jotka osallistuivat aktiivisesti sisällissotaan vuonna 1918. Hän toimi kenttäpappina, mutta osallistui myös innokkaasti taisteluihin sodan aikana kuuluisuuteen nousseiden lapualaisjoukkojen mukana. Karhumäen kansanopiston suojeluskunta muodosti nk. körttiosaston valkoisen armeijan riveissä. Malmivaara oli sotapappina maankuulu. Hänen körttijoukkojensa liikkeitä seurattiin sanomalehdistössä ahkerasti. Malmivaara suoritti sodan aikana myös kirkollisia toimituksia – hän saarnasi muun muassa Tampereen valtauksen juhlajumalanpalveluksessa Johanneksen kirkossa.

Wilhelmi Malmivaaran kuolema vuonna 1922 jätti herännäisliikkeen ilman johtajaa. Luontevaa oli, että isä Malmivaaran manttelin peri hänen vanhin poikansa, joka oli jo tullut tunnetuksi sisällissodan sankarina ja herännäisten kansanopiston pidettynä johtajana. Asema heränneiden johtajana 1920- ja 1930-luvulla Suomessa merkitsi näkyvyyttä ja auktoriteettia myös herätysliikkeen ulkopuolella. Heränneiden näkyvyys ja osallistuminen yhteiskunnan eri osa-alueilla oli sotien välisenä aikana varsin runsasta – Väinö Malmivaarakin nousi eduskuntaan asti. Jatkosodan aikana Malmivaara haki avoimeksi tullutta Lapuan kirkkoherran virkaa, jota hänen isänsä oli myös aikanaan hoitanut, ja hänet valittiin tehtävään. Lapualla Malmivaara ei kuitenkaan ehtinyt pitkään työskennellä, sillä jo puoli vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin Oulun piispaksi, missä virassa hän työskenteli eläkeikään asti. Vahvasti heränneisyyteen liitetyn ja sitoutuneen Malmivaara ei ollut helppoa lähteä hoitamaan piispan istuinta maan laajimmassa hiippakunnassa, sillä Pohjois-Suomi oli herätysliikkeiden mm. lestadiolaisten vahvaa aluetta. Väinö Malmivaara onnistui kuitenkin työssään saavuttamaan hiippakuntansa luottamuksen tasapuolisella ja maltillisella kirkkopolitiikallaan.

Poliitikko ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Väinö Malmivaaran isällä Wilhelmi Malmivaaralla oli pitkä kokemus valtiopäiväedustajan ja kansanedustajan työstä niin säätyvaltiopäiviltä kuin yksikamarisesta eduskunnasta, joten uskonnollisen taustan lisäksi sai Väinö Malmivaara kotoaan kipinän ja velvollisuuden myös maallisten asioiden hoitoon. Työskennellessään Kiuruvedellä hän kuului paikalliseen kunnanvaltuustoon. Noustuaan isänsä jalanjäljissä heränneiden johtohahmoksi lähti Väinö Malmivaara mukaan myös valtakunnan politiikkaan. Hänen tunnettuutensa Pohjois-Suomessa takasi menestyksen vaaleissa. Väinö Malmivaara istui eduskunnassa yhteensä viisi vuotta vv. 1927-1932.

Poliittisen vaikuttamisen taustalla painoi ajatus siitä, että papilla oli kristittynä velvollisuuksia myös isänmaataan kohtaan, eikä niistä sopinut kieltäytyä, jos apua tarvittiin. Eduskunnassa Malmivaara lähestyi samanmieliseksi kokemiaan poliitikkoja yli puoluerajojen, muun muassa maalaisliittolaisen rovasti Mustakallion kanssa Malmivaaralla oli tapana toistuvasti vaihtaa mielipiteitä ajankohtaisista kysymyksistä. Malmivaara nautti eduskunnassa pääasiassa muiden edustajien kunnioitusta eikä hänen puheidensa päälle kovin huudeltu. Vastustajiakin löytyi – edustaja Räisänen eli toimittaja Sasu Punanen hyökkäili Työmiehessä Kiuruveden ”mustaa taantumuspappia” vastaan.

Malmivaaran kansanedustajankausi ajoittui juuri oikeistoradikalismin ja Lapuan Liikkeen aikaan. Malmivaara oli tiukka antikommunisti ja totesikin eduskuntakeskustelussa, että ”jos ei hallitus kommunistien mellakoita estä, niin muualta kyllä löytyy miehiä niiden lopettamiseen”. Vaikkei hän Lapuan Liikkeen suoraksi kannattajaksi tunnustautunutkaan, suhtautui Malmivaara kuitenkin ymmärtäväsi kotiseudun miesten puuhiin. Kokoomuksen politiikkaa ei aina ollut pienen ihmisen asialla siten kuin Malmivaara olisi kenties herännäisyyden hengessä toivonut, mutta puolueen kristillinen perusnäkemys korvasi muut puutteet. Työväenliikkeeseen Malmivaara suhtautui kokonaisuudessaan kielteisesti kenties suurimmaksi osaksi sen kirkon vastaisen asenteen vuoksi.

Malmivaara osallistui yhteiskunnalliseen ja kirkolliseen keskusteluun myös kirjoittamalla. Parhaimmillaan hänen kirjalliset kykynsä näyttäytyivät – isänsä tavoin – virsirunoilijana. Työskenneltyään 11 vuotta Oulun hiippakunnan piispana Väinö Malmivaara vetäytyi eläkkeelle vuonna 1954. Eläkepäiviään viettänyt piispa kuoli 79-vuotiaana vuonna 1958.

Väinö Rafael Malmivaara S 7.11.1879 Kiuruvesi, K 13.11.1958 Kiuruvesi. V kirkkoherra Wilhelmi Malmivaara ja Karin Rajander. P 1904 - Ellen Maria Gummerus S 1876, K 1957, PV nimismies Gustaf Gummerus ja Maria Wessberg. Lapset: Paavo Vilho S 1906; Arvi Taneli (Tatu) S 1908, K 1987, kouluneuvos; Heikki S 1912; Kaisa S 1914; Väinö Juhani (Jukka) S 1916, K 2002, Kuopion piispa.

URA. Ylioppilas 1899; filosofian kandidaatti 1907; teologinen erotutkinto 1912; pappisvihkimys 1913.

Kainuun kansanopiston johtaja 1909 – 1913; Karhunmäen kristillisen kansanopiston johtaja 1914 – 1926; Kiuruveden kirkkoherra 1926 – 1943; Lapuan kirkkoherra 1943; Oulun hiippakunnan piispa 1943 - 1954.

Kokoomuksen kansanedustaja 1927 - 1932.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. teologian kunniatohtori Helsinki 1945.

TUOTANTO. Herännäisyyden vainioilta. 1908; Rukousvirsiä. 1933; Matti Mankulanaho. 1934; Kristuksen rakkaus. 1945; Hän haavoittaa ja parantaa. 1945; Oulun hiippakunta 1942 – 1946. 1947; Armoistuimen eteen. 1954; Muistojulkaisu: Toivorikas ja uskollinen. 1960.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. A. Snellman. 1949, Oulun tuomiokapituli.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Huhta Ilkka, Väinö Malmivaara, Kansallisbiografia; Huhta Ilkka, Papit sisällissodassa 1918; Toivorikas ja uskollinen. Piispa Väinö Rafael Malmivaaran muistokirja.

27.10.2011

Jenni Karimäki