Mansukoski, Erkki Olavi

Erkki Olavi Mansukoski

Syntymäaika:
20.1.1928

Kuolinaika:
30.8.2008

Paikkakunta:
Jämijärvi, Helsinki

Keskon pääjohtaja, vuorineuvos

Erkki (E. O.) Mansukoski tuli Kesko Oy:n palvelukseen 1940-luvulla ja kohosi sen pääjohtajaksi 1983. Mansukosken pääjohtajuus osui taloudellisen kasvun kauteen, ja Keskon 1980-lukua sävyttikin vakaa ja suunnitelmallinen kehitys. Monien tehtäviensä ohella Mansukoski ponnisteli myös Uuden Suomen pelastamiseksi.

Jämijärvellä syntynyt Erkki Mansukoski kirjoitti ylioppilaaksi Ikaalisten yhteiskoulusta 1947. Hän aloitti 19-vuotiaana yksityisten vähittäiskauppiaiden keskusliikkeeksi syntyneen Kesko Oy:n palveluksessa. Ura lähti liikkeelle myyntiharjoittelijana Keskon Tampereen konttorin siirtomaatavaraosastolla. Mansukoskesta tuli yhden työpaikan mies. Hän kouluttautui työn ohella ekonomiksi, eteni Keskon johtotehtäviin ja kohosi yhtiön pääjohtajaksi 1983.

Mansukosken uran aikana aiempi maakauppiaiden yhteisyritys nousi Suomen vähittäiskaupan markkinajohtajaksi. Menestyksen keskeisiä syitä oli nojautuminen kauppias-yrittäjiin, joskin keskusliikkeen ja K-kauppiaiden suhteista kiisteltiin aika ajoin. Mansukosken pääjohtajakaudella tehtyjen selvitysten mukaan K-kauppiaiden suuri enemmistö oli kuitenkin tyytyväinen keskusliikkeen toimintaan. Pitkäaikaisena kenttäjohtajana Mansukoskella oli keskeinen osuus menestystarinassa.

Pääjohtajanvaihdos on perinteisesti aiheuttanut tuntuvia uudelleenjärjestelyjä keskusliikkeessä. Tosin Keskossa on harrastettu johdonmukaisesti sisäistä rekrytointia eli pääjohtajat ovat olleet yrityksen omia kasvatteja, jotka ovat kasvaneet sen kulttuuriin. Keskossa on arvostettu myös kokemusta, joten pääjohtajilla on ollut takanaan jo monipuolinen ura – ja edessä suhteellisen vähän johtovuosia. Parhaimmillaan Keskolla on ollutkin eläkkeellä puolen kymmentä aiempaa vuorineuvos-pääjohtajaa.

Pääjohtajien persoonallisuudet ovat tietenkin vaihdelleet – ja vaikuttaneet yrityksen johtamiseen. Mansukoski tunnettiin värikkäästä kielenkäytöstä. Räväkkyys vaikutti ilmeisesti jopa siihen, ettei häntä valittu pääjohtajaksi 1980 heti Tapio Kosken jälkeen, vaan tehtävää hoiti ensin nelisen vuotta tyyliltään hillitty Sakari Mikkola.

Mansukosken aloitettua pääjohtajana kenttätoiminnot keskitettiin uudelleen yhdelle hallituksen jäsenelle. Valtaa ja vastuuta siirrettiin kauppias-osakkaiden miehittämiltä hallintoneuvostoilta toimivalle johdolle. Myös sivukonttoreita karsittiin huomattavasti, mikä herätti paljon huomiota. Maakunnissa puolustettiin tietenkin ”oman” konttorin säilyttämistä.

Järjestelyssä Keskon aluetoimipisteiden tehtäväkenttä selkiintyi ja ne kykenivät yhä itsenäisemmin suorittamaan hankintansa. Samaan aikaan S-ryhmä järjesteltiin uudelleen maakunnallisiksi osuuskaupoiksi ja E-liike keskitettiin – kapinallista Elantoa lukuun ottamatta – valtakunnalliseksi Eka-konserniksi. Myös tukkukauppiaiden T-ryhmä keskittyi tuntuvasti.

Vuorineuvoksen arvon 1986 saanut Mansukoski luopui pääjohtajan tehtävästään 1988. Hän saattoi todeta tyytyväisenä jättäneensä seuraajansa Eero Utterin käsiin yrityksen, jonka markkinaosuus oli kasvanut 1983 - 1989 yli seitsemän prosenttia.

Paitsi Keskossa Mansukoski on vaikuttanut lukuisten eri yhtiöiden johtoelimissä sekä muissa luottamustehtävissä. Kielitaitoisena hän osallistui muun muassa kauppiasjärjestöjen kansainväliseen toimintaan.

Mansukoski oli ahkera kirjoittaja sekä hyvä puhuja. Hän oli myös kirjallisuuden ystävä, joka ihaili erityisesti F. E. Sillanpäätä. Esimerkiksi Keskon pääjohtajana Mansukoski siteerasi usein ihailunsa kohdetta joulutervehdyksissään henkilökunnalle.

Mansukoski toimi myös aktiivisesti Uuden Suomen säilyttämiseksi. Hän kuului niin sanottuun remppajengiin, joka 1970-luvulta lähtien pyrki Jaakko Lassilan johdolla pelastamaan lopettamisen partaalle ajautuneen Uuden Suomen. Kolmas avainhenkilö oli pääkonsuli Heikki Tavela.

Heti operaation alussa lehti julistautui ”riippumattomaksi porvarilliseksi”; yritysjohtajat painottivat sitoutumattomuutta tukensa edellytyksensä. Mansukoski tiesi Uuden Suomen tilaajista valtaosan kannattavan kokoomusta, eikä uskollisimpia olisi haluttu hylätä. Toisaalta kiihtyvässä kilpailussa lehden menestystä ei olisi enää mahdollista rakentaa pelkästään kokoomuslaisen hengen varaan.

Lehtiyhtiön hallituksen varapuheenjohtajana Mansukoski kantoi välillä tiukkasanaisestikin huolta Uuden Suomen tappiokierteestä. Huoli oli sen verran suuri, että hän suhtautui 1980-luvun alussa myönteisesti hankkeisiin lehden palauttamisesta puolueen viralliseksi äänenkannattajaksi, kun läpimurtoa kannattavuuteen ei ollut saavutettu riippumattomuudella eikä lehtiuudistuksella vuonna 1980.

Kokoomuksen johto kiinnostui asiasta, mutta äänenkannattajuuskortti vedettiin pelistä varsin pian. Kokoomus jakoi kuitenkin Uudelle Suomelle vuosittain valtion lehdistötukea puolueen kiintiöstä: jakolistaan jätettiin vain tyhjä rivi varsinaisten äänenkannattajien ja Uuden Suomen väliin. Tuki oli loppuvaiheessa viitisen miljoonaa markkaa vuodessa eli muutama prosentti lehden liikevaihdosta.

Uuden Suomen pelastusoperaatioon kytkeytyi myös Iltalehden synty. Se pääsi hyvään vauhtiin, mutta jäi 1984 tulostavoitteistaan. Tuolloin Mansukoski ihmetteli, miksi Iltalehteä ylipäätään tehdään. Hänen mukaansa tuottoisan Kauppalehden varassa olisi myös Uuden Suomen hyvä jatkaa.

Iltalehteä oli tarkoitus tehdä pienin lisäkustannuksin lähinnä pääkaupunkiseudulle. Ilman yhtiön hallituksen päätöstä Iltalehden toimitus lähti kuitenkin nopeasti itsenäisen lehden tielle.

Käytännössä Uusi Suomi eli 1980-luvun lopulle saakka Kauppalehden voitoilla. Yritysten tuki jäi lähinnä takausrenkaan perustamiseen. Mansukoski pyrki puolestaan huolehtimaan siitä, että Kesko ilmoitteli suhteellisen paljon Uuden Suomen sivuilla ja tilasi sitä muun muassa toimihenkilöilleen. Mansukosken mukaan puolet tuesta oli kaupallisesti perusteltua, toinen puoli yhteiskunnallista sponsorointia.

US-yhtiö tuotti 1980-luvun puolimaissa jopa voittoa. Tällöin Mansukoski katsoi suorittaneensa asevelvollisuutensa jääden 1986 pois yhtiön hallituksesta. Samaan aikaan yhtiölle rakennettiin uutta painokonetta ja toimitaloa. Investoinnin kustannukset työnsivät US-yhtiöt 1988 osaksi Aamulehti-yhtymää eli myöhempää Alma Mediaa. Se panosti vielä kerran kymmeniä miljoonia markkoja Uuden Suomen nostamiseksi menestykseen, mutta alkavan laman ja konsernin muiden ongelmien paineessa lehti lopetettiin syksyllä 1991. Mansukoski tuki tämän jälkeen 2000-luvulle saakka lehden historian tallentamista ja sen perinteen ylläpitämistä.

Erkki Olavi Mansukoski S 20.1.1928 Jämijärvi, K 30.8.2008 Helsinki. V maanviljelijä Vilhelm Emil Mansukoski ja Tyyne Amanda Mäkinen. P 1952 - Paula Anneli Grönberg S 1929, PV veturinkuljettaja Gustaf Adolf Grönberg ja Ida Maria Karhu. Lapset: Anne (Pekkala) S 1953, ekonomi; Juha S 1958, mainossuunnittelija.

URA. Ylioppilas 1947; merkonomi 1948; ekonomi 1952.

Kesko Oy:n eri tehtävissä Tampereella ja pääkonttorissa 1948 - 1959, Lahden konttorin johtaja 1960 - 1962, hallituksen jäsen, kenttäryhmän johtaja, hallintojohtaja 1963 - 1983, varapääjohtaja 1980 - 1983, pääjohtaja, hallituksen puheenjohtaja 1983 - 1988.

Kauppiaitten keskinäisen vakuutusyhtiön johtokunnan puheenjohtaja 1957 - 1976; Vähittäiskaupan takaus Oy:n hallituksen puheenjohtaja 1966 - 1983; Keskon Oy:n eläkekassan hallituksen puheenjohtaja 1970 - 1979; Polar-rakennus Oy:n hallituksen jäsen, puheenjohtaja 1968 - 1989; Uusi Suomi Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja 1976 - 1985; eläkevakuutus Oy Ilmarisen hallintoneuvoston jäsen 1983 - 1988; Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvoston jäsen 1983 - 1988; Pohjolan hallintoneuvoston jäsen 1983 - 1988, EFOA-Suomen höyrylaiva Oy:n hallituksen jäsen 1984 - 1987; Elinkeinoelämän Valtuuskunnan jäsen 1983 - 1988; Liiketyönantajain keskusliiton hallituksen jäsen, työvaliokunnan jäsen 1983 - 1988; Kaupan keskusvaliokunnan puheenjohtaja 1985 - 1986; lukuisia muita luottamustehtäviä.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Suomen Valkoisen Ruusun R I. Kauppaneuvos 1979; vuorineuvos 1986.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Erkki Olavi Mansukosken muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 14.9.2008; K. Hoffman, Kesko 1940 - 1990. 1990; J. Vesikansa, Uuden Suomen nousu ja tuho 1976–91. Suomen historian lisensiaattityö Helsingin yliopistossa 1994; Vesa Määttä, Erkki Mansukosken henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli perustuu Suomen Kansallisbiografiassa julkaistuun henkilökuvaan.

Vesa Määttä ja Jyrki Vesikansa

julkaistu 5.12.2008