Moilanen, Kaapro

Kaapro Moilanen

Syntymäaika:
7.10.1878

Kuolinaika:
13.5.1957

Paikkakunta:
Pieksämäki, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja

 

Karjala-lehden toimittaja, kansanedustaja, kunnallisneuvos

Kaapro Moilanen tunnettiin parhaiten oikeistolaisena sanomalehdentoimittajana. Hän toimi kansanedustajana 17 vuotta mutta oli omassa ryhmässäänkin lähinnä takarivin mies. Hän oli kuitenkin mielipiteiden muokkaaja, maakuntansa äänen välittäjä ja maltillisten oikeistopoliitikkojen tukija, joka saattoi välillä puolustaa kantaansa hyvinkin kiivaasti.

Kaapro Moilanen syntyi Pieksämäellä 7.10. 1878. Toimittajana ja poliitikkona hän oli kuitenkin ennen kaikkea karjalainen. Hän ei yrittänyt esittää valtakunnan ykkösketjuun kuuluvaa poliitikkoa eikä haastaa helsinkiläisten asemaa. Hän arvosteli heidän linjaansa usein mutta ei pyrkinyt puolueen johtotehtäviin heidän tilalleen, vaan haki heidän joukoistaan kannaltaan parempia vaihtoehtoja puolueen johtajaksi. Itse hän pysyi lähinnä rivikansanedustajana, jonka toiminnalla oli vahva maakunnallinen leima. Hän oli paitsi Karjalan toimittaja, myös erilaisten karjalaisten nuorisoseurojen ja kulttuuripiirien, Viipurin kaupunginvaltuuston ja rahatoimikamarin jäsen sekä sosiaalilautakunnan pitkäaikainen sihteeri.

Moilanen oli sikälikin epätodennäköinen vaihtoehto eturivin oikeistopoliitikoksi, että hän oli taustaltaan ei-akateeminen. Hän oli käynyt kansakoulun ja kansanopiston ja valmistunut 1902 kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista. Hän toimi opettajatehtävissä ensin Koivistolla ja sen jälkeen lyhyen ajan Helsingissä. Vielä opettajan virassa toimiessaan hänestä tuli Nuorsuomalaisen Puolueen Viipurin piirin sihteeri, ja 1910 hän päätyi toimittajaksi jo aiemmin avustamaansa Viipurin johtavaan nuorsuomalaiseen lehteen Karjalaan peräti 34 vuoden ajaksi.

Karjala-lehdessä Moilanen teki huomattavimman elämäntyönsä. Hänen kirjoittelussaan oli useita tasoja. Varsinaiset asia-artikkelit olivat pitkälle harkittuja ja perusteellisia. Ne kattoivat valtiollisten asioiden lisäksi kunnallista, taloudellista ja sosiaalista politiikkaa, kansansivistys- ja kasvatuskysymyksiä sekä maakunnan erikoiskysymyksiä. Toinen taso oli kevyt pakinatyyli nimimerkeillä "Iivari" ja "Nix". Pakinoissa hän käytti huumoria paisuttelevan liioittelun avulla. Kolmas laji olivat erittäin värikkäät, kielikuviltaan suorastaan herkulliset yksityiskirjeet politiikan tapahtumista varsinkin toiselle karjalaispoliitikolle, puoluetoveri (->) Erkki Paavolaiselle.

Karjala-lehdessä Moilanen päätyi nuorsuomalaisten oikeistosiipeen, jonka johtajina olivat P. E. Svinhufvud ja Jonas Castrén. Tätä suuntausta luonnehtivat jyrkkä perustuslaillisuus, kiivaus vanhasuomalaisia myöntyvyysmiehiä vastaan, maltillisuus kielipolitiikassa sekä varovaisuus sosiaalisessa uudistustyössä. Suuntaukseen kuului idealistisia tunneihmisiä, jotka uskoivat oikeuden voittoon – ja kompromissien turmiollisuuteen. Niissä kun voittajana olisi aina se, joka oli väärässä, sillä kaikki myönnytyksethän joutuisi tekemään se, joka oli oikeassa ja jonka kannan olisi pitänyt ilman muuta voittaa jo siksi, että hän oli oikeassa. Lisäksi poliittiset asiat, etenkin kysymys perustuslaillisuudesta ja myöntyvyydestä, nähtiin mahdollisimman maailmankatsomuksellisina hyvä-paha-kysymyksinä; eihän sellaisista voinut tehdä kompromisseja.

Karjala-lehti olikin kielenkäytöltään hyvin kiivas, samoin Moilanen. Helmikuussa 1913 hän oli lehden vastaavan toimittajan viran hoitajana Viipurin linnoituksen venäläisen komendantin puhuttelussa. Tämä oli pitänyt Karjalan kirjoittamistapaa sellaisena, että jos se jatkuisi, hän vaatisi lehteä lopetettavaksi. Moilanen saatettiin puhutteluun kahden poliisin voimalla, ja komendantti oli uhannut kirjeitse karkotuksella maasta. Moilanen vastasi, että jos lehdessä oli ollut jotain lainvastaista, ei ollut estettä nostaa syytettä laillisessa järjestyksessä, mutta komendantilla ei ollut oikeutta rangaista lehden sisällöstä. Uhman takana oli tietoisuus, että toimenpiteitä voisi seurata: edellinen vastaava toimittaja Anto Söderman oli saanut 1912 kahdeksan kuukauden tuomion majesteettirikoksesta.

Itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen Karjalan nuorsuomalaiset kääntyivät yleensä monarkisteiksi ja liittyivät vuoden 1918 lopulla Kansalliseen Kokoomuspuolueeseen. Moilanen kulki tämän virran mukana, mutta muuten hänestä tuli puolueessa maltillisuuden kannattaja. Huolimatta vanhasta, jyrkästi idealistisesta mentaliteetistaan Moilanen lukeutui niihin entisiin nuorsuomalaisiin, jotka olivat venäläistämisvuosina olleet yhteistyössä Ruotsalaisen Kansanpuolueen kanssa eivätkä voineet hyväksyä aitosuomalaisuutta; lapualaisuuden väkivallanteot 1920- ja 1930-luvun vaihteessa loukkasivat puolestaan heidän vaatimustaan laillisuudesta. Vaikka hyväksyisikin lapualaisten tavoitteet tai ainakin kommunisminvastaisuuden, niin viime kädessä muilutukset ja muut väkivallantyöt söivät pohjaa samalta laillisuususkolta, johon oli itse turvauduttu vuosisadan alussa.

Moilanen olikin kokoomuksen eduskuntaryhmässä varottava maltillisuuden ääni yhdessä kahden muun nuorsuomalaisen, Erkki Paavolaisen ja (->) Pekka Pennasen kanssa. Mäntsälän kapinan sytyttyä helmi-maaliskuun vaihteessa 1932 Moilanen julisti ryhmässään jyrkästi, että jos lapuanliike hyökkäisi, valtiovallan olisi kukistettava se. Kokoomuksen ei tullut hajottaa porvarillista rintamaa, vaan sen oli pysyttävä hallituksessa. Moilanen tuki myös vuoden 1932 lopulla nimitettyä, sittemmin hallitusten ikätilastoja pitkään johtanutta T. M. Kivimäen hallitusta. Näissä linjauksissa hän oli puolueen vähemmistössä, mutta tiukasti samalla linjalla vanhan johtajansa eli Svinhufvudin kanssa. Moilanen ei esimerkiksi allekirjoittanut Kokoomuspuolueen eduskuntaryhmän keväällä 1933 tekemää välikysymystä sosialidemokraattisen puolueen lakkauttamiseksi.

Ennen vuoden 1933 tappiovaaleja Moilanen edusti kuitenkin puolueessa selvästi vähemmistöä. Vasta lapuanliikkeen seuraajan Isänmaallisen Kansanliikkeen radikalismi sekä järjestäytyminen omaksi puolueekseen käänsivät Kokoomuksen valtavirran takaisin maltilliseen konservatismiin, ja puheenjohtajaksi valittiin (->) J. K. Paasikivi. Maltillinen suuntaus oli löytänyt äänenkannattajan juuri Karjala-lehdessä, joka kävikin puolueen radikaalin suuntauksen ja IKL:n kimppuun taas heti vuoden 1933 tappiovaalin jälkeen ja nostatti esille maltillisen konservatismin tunnuksia varoittaen fasismin ja kansallissosialismin vaarallisista esimerkeistä. Lehdessä nimenomaan Moilanen oli vartioinut sitä, ettei lipsuttu radikaalisuuden puolelle. Erityisen huolissaan hän oli "herrojen" politiikasta ja taipumisesta diktatuurimielialaan; kansaan hän luotti, samoin Svinhufvudiin.

Karjalaisena oikeistolaisena Moilanen oli maanpuolustuksen ystävä. Häntäkin olivat kuitenkin kauhistuttaneet vielä syksyllä 1939 huhut siitä, mitä armeijan uudet hankinnat tulisivat maksamaan. Toisen maailmansodan aikana karjalaiset kuuluivat niihin, joille ajatus taistelusta luopumisesta oli mahdottomin, koska se merkitsisi samalla konkreettisesti oman kotiseudun menettämistä. Talvi- ja jatkosota olivat Moilasenkin vanhalle politiikalle kuolinisku. Marraskuussa 1944 silloin 66-vuotias Moilanen ilmoitti Karjala-lehden johtajille, ettei ryhtyisi päätoimittajaksi vaan helpompaan vanhuuden toimeen. Hän päätyi Uuden Suomen artikkelitoimittajaksi eli pääkirjoitusten laatijaksi, mutta avusti edelleen myös Karjalaa ja toimi Karjalan Liitossa vuoden 1945 jälkeenkin.

Paasikivi on tallettanut päiväkirjaansa muistelman keskustelustaan Paavolaisen ja Kaapro Moilasen kanssa vuodelta 1952. Yhdessä nämä vanhat karjalaisuuden kellokkaat selittivät, ettei politiikassa enää valittu kuin sellaisia, jotka agitoivat kovasti. Osittain tämä kertoo vanhenevien konservatiivisuudesta ja siirtoväen yleispessimismistä – mutta myös pettymisestä uuteen aikaan. Kaapro Moilanen kuoli 13.5.1957.

Kaapro Moilanen S 7.10.1878 Pieksämäki, K 13.5.1957 Helsinki. V maanviljelijä Juho Moilanen ja Maria Hokkanen. P 1902 - opettaja Anna Sofia Gröhn, PV värjäri Antti Gröhn ja Vilhelmiina Mömmö. Lapset: Katri (Kiviranta) S 1903; Antero S 1911.

URA. Kansakoulu; kansanopisto; kansakoulunopettaja Jyväskylän seminaarista 1902.

Kansakoulunopettaja Koivistolla 1902 - 1909, Helsingissä 1909; Karjala-lehden toimittaja Viipurissa 1910 - 1944, vastaava toimittaja 1920 – 1926; Uuden Suomen toimittaja Helsingissä 1944 – 1950.

Nuorsuomalaisen puolueen Viipurin piirin sihteeri 1908; Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja 1927 – 1945; Viipurin kaupunginvaltuuston jäsen 1916 – 1930.

Suomen Pankin tilintarkastaja 1939 -; kirkolliskokouksen jäsen 1913, 1923; Viipurin kaupungin elintarvelautakunnan sihteeri 1916 – 1920; Viipurin 1. läntisen elintarvetoimiston johtaja 1918 – 1920; Viipurin kaupungin sosiaalilautakunnan sihteeri 1925 – 1932.

Etelä-Karjalan nuorisoseuran sihteeri 1910 – 1918, johtokunnan jäsen 1918 - 1948; Kanneljärven kansanopiston johtokunnan jäsen 1910 -, puheenjohtaja 1937 -; Viipurin suomalaisen kirjallisuusseuran hallituksen puheenjohtaja ja sihteeri 1913 – 1932, esimies 1945 -; Viipurin musiikkiopiston ja Kanneljärven kansanopiston johtokunnan puheenjohtaja; Viipurin musiikin ystäväin puheenjohtaja; Itä-Suomen sanomalehtimiesyhdistyksen puheenjohtaja; Suomen nuorison liiton hallituksen jäsen 1911 – 1932, varapuheenjohtaja 1920 - 1932; Karjalan kulttuurirahaston isännistön varapuheenjohtaja; Suomen sanomalehtimiesten liiton hallituksen jäsen 1933 - 1949; Itä-Suomen sanomalehtimiesten yhdistyksen hallituksen jäsen 1913 – 1948, esimies 1944 – 1948; Kansallisen Kokoomuspuolueen Viipurin läänin piiriliiton piirisihteeri 1922-1925.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Vapaudenristi 2, 3, 4; Suomen Valkoisen Ruusun R 1; kunnallisneuvos 1938.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. P. Leino-Kaukiainen, A. Uino, Suomalaiskansallinen kokoomus : Suomalaisen puolueen ja Kansallisen kokoomuspuolueen historia vuoteen 1929. 1994: A. Uino, Kansallisen kokoomuspuolueen historia 1918 - 1929; V. Vares, Vanhasuomalainen Lauri Ingman ja hänen poliittinen toimintansa. 1996; Vesa Vares, Kaapro Moilasen henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia, SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli perustuu Suomen Kansallisbiografiassa julkaistuun henkilökuvaan.

Vesa Vares

julkaistu 5.12.2008