Runtti, Joseph (Juuso)

Joseph (Juuso) Runtti

Muut nimet:
Runttila, Manninen

Syntymäaika:
02.03.1854

Kuolinaika:
16.04.1927

Paikkakunta:
Kiiminki, Oulu, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
kaupunginvaltuutettu
kansanedustaja

 

Kiiminkiläinen talonpoika ja lestadiolainen maallikkosaarnaaja Juuso Runtti oli myös aktiivinen yhteiskunnallinen toimija, joka istui eduskunnassa sekä sen ensimetreillä 1907-1908 että sen kohtalonhetkinä vuosina 1917-1919. Runtti oli vakaumuksellinen kristitty, mikä näkyi myös hänen poliittisessa toiminnassaan. Runtin oma uskonnollinen näkemys ja Suomalaisen puolueen poliittinen linja sulautuivat monessa kysymyksessä hyvin yhteen.

Juuso Runtti (ent. Runttila, Manninen) syntyi 1854 herännäiskotiin Kiimingissä. Herännäisyys oli 1830-luvulta lähtien levinnyt Oulun pohjoispuolelle lähimmän herännäiskeskuksen Kalajoen pappien mukana. Voimakkainta herännäisyyden levittäytyminen Kiimingin seudulle oli juuri Runtin nuoruudessa. Juuso Runtti liittyi herätysliikkeeseen heti rippikoulun käytyään 1870. Rippikoulussa hyvin menestynyt Runtti nousi lestadiolaisessa herätysliikkeessä seurapuhujan asemaan jo varsin nuorena. Jo 23-vuotiaana Runtti oli tunnettu puhuja kotipitäjässään ja ympäristökunnissa. Runtin saarnatoiminta oli koko hänen elämänsä ajan laajaa ja ulottui kotipitäjästä ja kotimaakunnasta aina Etelä-Pohjanmaalle ja Satakuntaan. 1800-1900-luvun taitteessa tapahtuneessa lestadiolaisen herätysliikkeen jakautumisessa Runtti oli kahden vaiheilla. Aluksi hän oli uudenherätyksen puolesta puhujana, mutta päätyi lopulta vanhoillislestadiolaisuuden pariin. 1910-luvulla Juuso Runtti oli vanhoillislestadiolaisuuden huomattavimpia johtajia.

Juuso Runtti oli taitava ja voimakas lestadiolaissaarnaaja ja -johtaja. Hän yhdisti elämässään lestadiolaiskristillisyyden ja monipuolisen yhteiskunnallisen ja kirkollisen toiminnan. Runtti oli aikalaistensa mukaan valistunut, hienotunteinen ja vakaumuksellinen työn mies. Herätysliikkeen piirissä toimimisen lisäksi Runttia kiinnostivat yhteiskunnalliset asiat. Hänet valittiin varsin nuorella iällä vasta 37-vuotiaan Kiimingin kuntakokouksen puheenjohtajaksi. Tätä luottamustointa hän hoiti yli kymmenen vuotta. Poliittisella kentällä Runtti valitsi puolueekseen Suomalaisen puolueen. Pohjois-Suomen heränneiden äänistä käytiin kiivasta taistoa erityisesti Suomalaisen puolueen ja Maalaisliiton välillä. Runtti arvosti Suomalaisen puolueen ohjelmaa, jossa tähdennettiin kansallisuusaatetta, kansallista kulttuuritehtävää, toimittiin talonpoikaisväestön puolesta ja erityisesti puolueella oli läheiset suhteet evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Myös puolueen sosiaalireformistisen ohjelman Runtti tunsi omakseen. Runtti ei ollut asenteissaan jyrkkä sen paremmin uskonnollisissa yhteyksissä kuin poliittisissakaan. Hänen asennoitumistaan niin yhteiskunnallisiin kuin hengellisiinkin kysymyksiin leimasi sovinnollisuus ja maltillisuus.

Lestadiolaispoliitikko

Runtti valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran heti ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa keväällä 1907. Uskontokysymys nousi vahvasti esille ensimmäisissä vaaleissa ja niihin valmistauduttaessa. Vanhasuomalainen puoluekin asetti yhteensä 18 pappisehdokasta ja esiintyi varsin uskontomyönteisenä. Lestadiolaisen herästysliikkeen piirissä vihityillä papeilla oli kuitenkin huomattavasti pienempi vaikutusvalta kuin liikkeen maallikkojohtajilla ja -saarnaajilla, joten useita maallikkosaarnaajia asetettiin myös ehdolle. Vanhasuomalainen puolue oli koko ajanjakson ensimmäisistä eduskuntavaaleista itsenäistymiseen Pohjois-Suomen lestadiolaisten kannattama puolue. Tähän vaikuttivat erityisesti herätysliikkeen patriarkaaliskonservatiivinen yhteiskuntakäsitys sekä liikkeen johtomiesten, kuten Runtin ja (→) Leonard Typön vaikutus. Kumouksellisuutta pelkäävässä Pohjois-Suomen lestadiolaisäänestäjäkunnassa vanhasuomalainen politiikka sai runsaasti kannatusta aikana jolloin sosiaalidemokraatit ja Maalaisliito korostivat yhteiskuntaluokkien eturistiriitoja, mikä rikkoi lestadiolaisten tunnustaman patriarkaalisen idyllin yhteiskunnasta, jossa kansalaisten edut loppujen lopuksi olisivat yhteneväisiä. Runtti uskoi rauhalliseen ja vakavaan työhön isänmaan puolesta. Kansan kunnia ei ollut luokkarajoissa tai siinä, että lietsottiin luokkavihaa. Hän katsoi, että juuri Suomalainen puolue piti silmämääränään koko kansan etua. Kansakokonaisuuden etu vaati sitä, että eduskunta huolehti ensisijassa koko yhteiskunnan hyvinvoinnista.

Runtin eduskuntaura ei ensimmäisellä kerralla kestänyt kuin yhden kauden, mutta tultuaan uudestaan valituksi eduskuntaan vuoden 1917 vaaleissa, hän pääsi aitiopaikalta seuraamaan itsenäisen Suomen syntyä ja kansan siihen asti kovimpia koettelemuksia. Runtti ei kuluttanut paljonkaan eduskunnan puhujankoroketta, vaan piti vuoden 1917 ensimmäisillä valtiopäivillä vain kaksi puheenvuoroa. Runtti koki kesän 1917 koettelemukset valtalakeineen raskaana ja oli avoimesti eduskunnan hajottamisen kannalla valtalain tultua hyväksytyksi. Hän ei myöskään osallistunut eduskunnan hajotuksen jälkeen koollekutsuttuihin edustajien kokouksiin elo- ja syyskuun lopussa. Kesällä 1917 eduskunnan käsittelyssä oli valtalain lisäksi myös toinen, tärkeä lakialoite nimittäin jumalanpilkkäpykälien uusiminen. Juuso Runtti liittyi lainkäsittelyn yhteydessä eduskunnan konservatiiviseen rintamaan, joka halusi säilyttää Jumalan nimen Suomen laissa ja korostaa kristinuskon merkitystä sivellisena voimana yhteiskunnassa. Suomalaisen puolueen politiikka ja Runtin henkilökohtainen uskonnollinen vakaumus niveltyivät tässä kysymyksessä sujuvasti yhteen. Runtti totesi puheenvuorossaan, ettei Jumala tarvinnut ihmisen lakipykäliä suojakseen, mutta ihminen tarvitsi Jumalan turvaa.

Eduskunnan hajotus elokuussa 1917 johti luonnollisesti eduskuntavaalivalmisteluihin. Runtti totesi kohtalonomaisesti, että edessä olivat siihenastisista eduskuntavaaleista tärkeimmät. Hajotetulle vasemmistoenemmistöiselle eduskunnalle Runtti ei antanut juurikaan arvostusta. Hän katsoi, että eduskunta oli sosialidemokraattien johdolla polkenut lokaan kansan pyhinä ja kalliina pitämät arvot. Isänmaan onni ja tulevaisuus oli uhrattu itsekkäiden luokkapyyteiden alttarille. Edes korkeimman vallan haltijana eduskunta ei ajatellut koko kansan etua, vaan sosialidemokraattien luokkaetuja. Runtti kannustikin Pohjois-Suomen lestadiolaisia lähtemään joukolla vaaliuurnille, jotta luokkavalta saatisiin kukistettua. Syksyllä 1917 järjestetyt vaalit toivat eduskuntaan jälleen porvarienemmistön. Kansalaissodan alettua jäi myös Runtti monien muiden kansanedustajien ohella mottiin pääkaupunkiin. He seurasivat tapahtumia punaisen Suomen ytimessä. Runtti oli tapahtumien keskipisteessä, kun punakaarti aloitti eduskuntatalon piirityksen. Hänen onnistui naamioitumalla paeta takaovesta punakaartilaisten ketjun läpi. Runtti vietti Pekka Ahmavaaran kanssa suurimman osan talvea sairaalassa, kuten myös useat muut porvaripoliitikot. Runtti kuitenkin tunnusteli pääkaupungin mielialoja joka päiväisellä kävelylenkillään.

Kansalaissodan päätyttyä joutuivat poliitikot jälleen haastavan kysymyksen eteen. Maalle oli sorvattava valtiomuoto. Vaikka Suomi oli itsenäisyysjulistuksessa julistettu tasavallaksi, alkoivat erityisesti oikeistoporvarit kansalaissodan kurimuksesta järkyttyneinä ajaa maahan monarkiaa. Myös Runtti esiintyi luontevasti kuningasvallan puolestapuhujana. Eduskunnan istunnoissa Runtti ei ottanut kantaa asiaan, mutta toi kantansa muutoin julki. Toisin, kuin esimerkiksi edustajatoverinsa Typpö Runtti, ei perustellut monarkiaa uskonnollisin argumentein, vaan nojasi ajattelussaan Suomalaisen puolueen yleisiin perusteluihin. Runtti uskoi, ettei tasavalta kykenisi estämään kansalaissodan kaltaisten tapahtumien toistumista yhtä hyvin kuin kuningas. Tarvittiin lujaa järjestysvaltaa ja puolueiden yläpuolella olevaa valtion päämiestä. Suomi tarvitsi myös Saksan tapaisen vahvan liittolaisen. Monarkistit uskoivat myös, että kristillisyys niveltyisi monarkiaan paremmin kuin tasavaltaisuuteen. Lopputuloksena valtiomuototaistelusta kuitenkin oli, että Suomelle säädettin perustuslaki, jossa tasavallan presidentille oli monarkisteja myötäillen annettu huomattavan laajat valtaoikeudet.

Juuso Runtti oli omalla tavallaan tyypillinen kristillis-isänmaallinen Suomalaisen puolueen poliitikko. Niin hänen henkilökohtaista elämäänsä kuin yhteiskunnallista ja poliittista ajatteluaan johti herännäiskristillinen henki. Runtti toimi yhtenä Pohjois-Suomen lestadiolaisten henkisenä ja yhteiskunnallisena johtajana yhtensä Suomen historian kriittisimmistä ajanjaksoista. Juuso Runtti kuoli Oulussa huhtikuussa 1927 73-vuotiaana.

Runtti (e. Runttila, e. Manninen), Joseph (Juuso) S 02.03.1854 Kiiminki K 16.04.1927 Oulu V maanviljelijä Paavali Runttila, Liisa Huttu P Maria Holma 1875 -

URA. maanviljelijä Kiimingissä , lestadiolainen maallikkosaarnaaja 1877-, kunnallisten ja kirkollisten kassojen hoitaja , palo- ja eläinvakuutusyhtiöiden asiamies, Suomalaisen puolueen kansanedustaja Oulun läänin pohjoinen vaalipiiri 22.05.1907 - 31.07.1908, Oulun läänin pohjoinen vaalipiiri 04.04.1917 - 31.03.1919

Elintarveasiainvaliokunta, Perustuslakivaliokunta, Sivistysvaliokunta, Sotilasasiainvaliokunta, Talousvaliokunta

presidentin valitsijamies 1925

Kiimingin kuntakokous (pj)

Kirkolliskokous; Suomen lähetysseuran lestadiolaisen haaraosaston päätoimikunta

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Talonen Jouko, Pohjois-Suomen lestadiolaisuuden poliittis-yhteiskunnallinen profiili 1905-1929, 1988; Karvosenoja Heikki, Juuso Runtti – kirkon ja yhteiskunnan rakentaja, teoksessa Jokivarren savuista kasvukunnaksi – Kiiminki 150 vuotta; Eduskunnan kirjasto edustajamatrikkeli, http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5000.sh{hnro}=911385&{kieli}=su&{haku}=kaikki, luettu 30.10.2011.

Jenni Karimäki

julkaistu 2.1.2012