Suolahti, Viktor Hugo

Viktor Hugo Suolahti

Muut nimet:
Palander

Syntymäaika:
7.10.1874

Kuolinaika:
23.2.1944

Paikkakunta:
Hämeenlinna, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja
professori

germaanisen filologian professori, Helsingin yliopiston kansleri, kokoomuspuolueen puheenjohtaja

Hugo Suolahti oli 1900-luvun alkupuolen näkyvimpiä yliopistomiehiä ja toimi lähes kaksi vuosikymmentä Helsingin yliopiston kanslerina. Hän oli myös konservatiivinen poliitikko, kokoomuspuolueen ensimmäinen puheenjohtaja ja sen presidenttiehdokas 1925.

Viktor Hugo Suolahti (vuoteen 1906 Palander) syntyi 7.10.1874 Hämeenlinnassa. Hän edusti etupäässä Hämeessä 1600-luvulta asti vaikuttanutta Palander-pappissukua. Hugo Palanderin isä Edvard Wilhelm Palander toimi venäjän ja saksan kielen kollegana Hämeenlinnan normaalilyseossa (vuodesta 1887 Hämeenlinnan lyseossa); tämän isä, Hattulassa syntynyt Carl Edvard Palander puolestaan teki elämäntyönsä kirkkoherrana Inkerinmaalla, missä perheen kotikielenä oli saksa. Tarmokkaan suomalaisuusmiehen ja paikallisen vaikuttajan E. W. Palanderin ja hänen vaimonsa Aurora Ottilia Kockströmin kuudesta lapsesta useimmat toimivat julkisessa elämässä: tytär Elli Wegelius julkaisi useita romaaneja, Ernesti Suolahti toimi Hämeenlinnan suojeluskuntapäällikkönä, Gunnar Suolahti tuli tunnetuksi kulttuurihistorioitsijana ja (->) Eino Suolahti aktivistina ja puolustusvoimien sodanaikaisena ylilääkärinä.

Hugo Suolahti pääsi ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta 1892 ja valmistui filosofian kandidaatiksi neljä vuotta myöhemmin. Jo vuonna 1900 hänet promovoitiin paitsi maisteriksi myös tohtoriksi, sillä väitöskirja oli valmistunut edellisenä vuonna. Suolahti toimi aluksi ruotsin opettajana Helsingin kauppaopistossa ja sitten saksan opettajana Helsingin suomalaisessa yhteiskoulussa sekä Suomalaisessa jatko-opistossa. Tämän jälkeen hän suuntautui selkeämmin yliopiston piiriin, kun hänestä tuli yliopiston sijaiskanslerin sihteeri. Dosentti hänestä oli tullut jo 1901, ja sittemmin hän hoiti uutta germaanisen filologian professuuria useaan otteeseen, kunnes 1911 sai siihen vakinaisen nimityksen. Professorinviran hän jätti vasta 1941, vaikka ehtikin varsinaisesti toimia siinä vain kaksitoista vuotta kaikkiaan kolmestakymmenestä.

Suolahti oli vuosisadanvaihteen molemmin puolin useaan otteeseen Saksassa – Heidelbergissä, Leipzigissä ja Freiburgissa – ja kouliintui perusteellisesti varsinkin kielihistorialliseen tutkimukseen. Väitöskirjan aihe, muinaisyläsaksan eläintennimet, oli heidelbergiläisen Wilhelm Braunen ehdotus, ja sitä seurasi tutkimus linnunnimistä. Suolahti julkaisi myös tutkimuksia ranskan vaikutuksesta keskiajan saksan kieleen, mutta yleisesti ottaen hänen tieteellinen tuotantonsa jäi verraten suppeaksi ja kapea-alaiseksi. Hänen sanastotutkimukseen luomansa perinne jatkui kuitenkin hänen oppilaansa ja seuraajansa Emil Öhmannin työssä. Suolahti oli myös Uusfilologisen yhdistyksen varapuheenjohtajana yli 20 vuoden ja puheenjohtajana yli 10 vuoden ajan. Hän oli myös merkittävässä asemassa luotaessa suomenkielisen tieteen uutta merkittävää rahoittajaa, Emil Aaltosen Säätiötä 1930-luvun lopulla. Kouluja käymättömälle ja köyhyydestä nousseelle tamperelaiselle tehtailija Aaltoselle Suolahti oli jopa jonkinlainen kansallisen sivistyksen esikuva ja läheinen ystävä.

Hugo Suolahden hallinnolliset kyvyt havaittiin yliopiston piirissä jo melko pian hänen professoriksi tulonsa jälkeen. Hänestä tuli vuonna 1913 Hämäläis-Osakunnan inspehtori, 1917 yliopiston vararehtori, 1919 yliopistolakikomitean puheenjohtaja, 1923 rehtori ja 1926 ensimmäinen uuden yliopistolain mukainen kansleri. Kanslerinvaali oli kuitenkin erittäin tasainen, sillä toisena pääehdokkaana ollut professori Yrjö Hirn sai ensimmäisellä vaalikierroksella yhden äänen enemmän kuin Suolahti, kun taas toisella kierroksella Suolahti voitti Hirnin puolella äänellä. Presidentti Lauri Kristian Relanderilla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia nimittää suomenkielistä ja -mielistä Suolahtea, kun vastaehdokkaana oli kaksikielinen liberaali. Suolahti hoiti sitten korkeaa virkaansa, aina uudelleen valittuna, kuolemaansa 1944 asti. Hän oli myös vuosikymmenen ajan valtion tieteellisen keskuslautakunnan puheenjohtaja, yliopiston edustaja Kordelinin säätiön tieteellisessä jaostossa vuodesta 1921 (puheenjohtajana vuodesta 1928) sekä monien muidenkin tiedepoliittisesti tärkeiden rahastojen hallituksen jäsen.

Suolahden johtama yliopistolakikomitea oli periaatteessa tähdännyt yliopiston yksikielisyyteen mutta pitäytynyt käytännössä kaksikieliseen kulttuuriin. Kun ylioppilaiden soihtukulkue vaelsi 1935 hänen luokseen vaatimaan häntä yliopiston suomalaistamisen taakse, hän torjui ajatuksen, samoin kuin pyrkimykset kansanäänestyksen järjestämiseen yliopiston kielikysymyksestä. Päiväkirjassaan hän oli ollut vielä armottomampi aitosuomalaiselle liikkeelle 1920-luvulla ja rinnastanut sen menettelytavat bolshevismiin.

Ennen vuotta 1918 Hugo Suolahti ei sanottavasti osallistunut päivänpolitiikkaan, joskin hän oli kuulunut lähinnä Nuorsuomalaisen Puolueen konservatiiviseen siipeen. Valtiomuotokiistassa 1918 hän kannatti monarkiaa. Hän oli mukana Uuden Suomettaren seuraajan, monarkistilehdeksi kaavaillun Uuden Suomen perustamisneuvotteluissa ja toimi lehden johtokunnan jäsenenä 1920-luvun loppuun asti. Hän oli myös yksi Kansallisen Kokoomuspuolueen 9.12.1918 pidetyn perustavan kokouksen neljästä koollekutsujasta sekä puolueen puoluevaltuuston puheenjohtaja 1918–1920 ja 1925–1926. Tämä merkitsi samalla sitä, että hän oli koko puolueen puheenjohtaja. On kuitenkin muistettava, että puheenjohtajuus sinänsä ei merkinnyt tuohon aikaan vaikutusvaltaisinta asemaa puolueessa. Todelliset valtiomiehen kannukset oli hankittava eduskunnassa, puolue oli vain organisaatio valtiomiesten takana.

Eduskuntavaaleissa 1919 Suolahti asettui Hämeen läänin eteläisen vaalipiirin ehdokkaaksi ja tuli kansanedustajana sekä suuren valiokunnan että ulkoasiainvaliokunnan jäseneksi. Jo kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin jätti eduskunnan ja aktiivipolitiikan, joskin kokoomuspuolue 1925 asetti hänet presidenttiehdokkaakseen. Puolue ei tosin ollut nimennyt ennen valitsijamiesvaaleja virallista ehdokasta, ja vaalijulisteissa oli ollut Svinhufvudin kuva, mutta Suolahti oli kuitenkin se henkilö, joka itse vaaliin mentäessä asetettiin puolueen ehdokkaaksi. Suolahti sai taakseen 80 valitsijamiestä, kolmanneksi suurimman äänimäärän (kokoomuksen 68 valitsijamiestä ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen 12 valitsijamiestä), mutta vaalien viimeiselle kierrokselle jäivät vastakkain Lauri Kristian Relander ja Risto Ryti, joista edellinen sitten sai enimmät äänet.

Hugo Suolahti piti politiikassa tärkeimpänä asiana uhrautuvaisuutta isänmaalle ja kansalliselle aatteelle. Jälkimmäiseen liittyi myös heimoaate. Tarton rauhansopimukseen Suolahti suhtautui kriittisesti, sillä Suomi oli siinä hänen mielestään hylännyt itäkarjalaiset heimoveljensä. Myös Itä-Karjalan kansannousun aikana 1921–1922 hän piti Kokoomuspuolueen vanhasuomalaisten ja etenkin Uuden Suomen linjaa heimopoliittisesti liian kylmänä, ja osittain hänen vaikutuksestaan puolue siirtyi 1922 selvästi oikealle, heimoidealistiseen suuntaan. Yleensäkin hän korosti aatteellisuutta, ja kun esimerkiksi vuonna 1923 suomalaiset kokosivat Saksalle myötätuntoadresseja Ruhrin miehityksen johdosta ja jotkut pitivät tätä reaalipoliittisesti huonosti harkittuna, Suolahti tokaisi, ettei koko kansaa voi kouluttaa diplomaateiksi. Hänen ajattelumallinsa mukaan kansan nimenomaan oli reagoitava sen mukaan, mikä oli oikeutta. Mutta ylioppilaiden radikaali aatteellisuus oli hänellekin yleensä liikaa, etenkin aitosuomalaisuus, koska hän tunsi myös sen, mikä merkitys ruotsin kielellä oli ollut suomalaiselle kansalliselle heräämiselle. Aitosuomalaisuus ja AKS edustivat hänelle äärioikeistolaisuutta, suvaitsemattomuutta ja historiattomuutta.

Tyypillisenä aikansa konservatiivina Suolahti piti arveluttavina sekä vasemmiston luokkapolitiikkaa että Maalaisliiton vallan kasvua. Tämä näkyi erityisesti 1920-luvun lopulla, vaikka vielä vuosikymmenen puolivälissä hän oli läheisessä yhteistyössä Kyösti Kallion kanssa ja tärkeänä taustavaikuttajana Kallion hallitusta muodostettaessa 1926. Sen jälkeen hän vetäytyi aktiivisesta poliittisesta toiminnasta, joskin vielä lapuanliikkeen aikana hänet vedettiin mukaan konservatiivien sisäpiiriin neuvottelemaan siitä, miten yhteiskunnan kehitys palautettaisiin oikeistoporvarilliseen suuntaan mutta samalla hillittäisiin oikeistoradikaalisia pyrkimyksiä. Samalla tavoin oli vedetty mukaan politiikan piiristä jo poistuneet (->) Lauri Ingman, (->) J. K. Paasikivi ja P. E. Svinhufvud. Suolahti luonnehtikin Svinhufvudin ja hänen itsensä mukaan tuloa nostoväen viimeisten ikäluokkien kutsumiseksi asepalvelukseen arvaamatta, että Svinhufvud jatkaisi keskeisellä poliittisella paikalla vielä vuosien ajan ja Paasikivi suorittaisi viimeistä "asepalvelustaan" vielä neljännesvuosisadan kuluttua.

Punamultahallitukseen Suolahti suhtautui kriittisesti, koska hän epäili etenkin sen maalaisliittolaisten ministerien sivistystasoa (kuten oli epäillyt aiemminkin). Kaikkein eniten häntä tosin tuntuu harmittaneen se ministeri, joka oli kuitenkin akateeminen kollega: pääministeri A. K. Cajander. Suolahden mielestä tämä luuli olevansa ainoa, joka ymmärsi mitään mistään asioista, eikä Cajander hänen mielestään ollut lainkaan kiinnostunut toisten mielipiteistä.

Talvisodan aikana Hugo Suolahti pyrki vetoamaan saksalaisiin tuttaviinsa, jotta Suomen asia tulisi virallisesti Suomeen kylmästi suhtautuneessa Saksassa paremmin ymmärretyksi, ja kehotti myös suomalaisia virkaveljiään käyttämään omia kontaktejaan saman tarkoituksen edistämiseen. Hugo Suolahti kuoli jatkosodan loppuvaiheessa, 24.2. 1944.

Viktor Hugo Palander vsta 1906 Suolahti S 7.10.1874 Hämeenlinna, K 23.2.1944 Helsinki. V lehtori Edvard Wilhelm Palander ja Aurora Ottilia Kockström. P 1905 - filosofian kandidaatti Greta Maria von Fieandt S 1877, K 1950, PV piirilääkäri Karl Johan von Fieandt ja Eva Maria von Essen. Lapset: Hilkka Margareta (Linkola) S 1907, K 2001; Osmo Juhana S 1910, K 1963, filosofian tohtori; Hertta Maria S 1912, K 1951, tilastovirkailija; Anni Hillevi S 1914, K 1918.

URA Ylioppilas Hämeenlinnan lyseosta 1892; filosofian kandidaatti 1896, lisensiaatti 1899, maisteri ja tohtori 1900.

Helsingin kauppaopiston ruotsin opettaja 1899 - 1905; Helsingin suomalaisen yhteiskoulun saksan opettaja 1901 - 1904, Helsingin suomalaisen jatko-opiston 1901 - 1907, 1909, 1911 - 1912, Nya svenska läroverketin 1905; germaanisen filologian dosentti 1901, vt. professori 1908 - 1909, 1911, professori 1911; yliopiston sijaiskanslerin sihteeri 1906 - 1911; vararehtori 1917 - 1923; rehtori 1923 - 1926; kansleri 1926 -.

Kansallisen Kokoomuksen valtuuskunnan puheenjohtaja 1918 - 1920, 1925 – 1926, väliaikaisen puoluehallinnon jäsen 1918, puoluevaltuuston jäsen 1919-28; kansanedustaja (Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri) 1919 - 1921.

Ylioppilastutkintolautakunnan tutkija 1900 - 1905, jäsen 1906 - 1907, 1910 - 1920, puheenjohtaja 1921 - 1944; Hämäläis-Osakunnan inspehtori 1913 - 1923; yliopistolakikomitean puheenjohtaja 1919; Turun suomalaisen yliopiston keskuslautakunnan varapuheenjohtaja 1919; Valtion tieteellisen keskuslautakunnan puheenjohtaja 1929 - 1939; useiden valtion ja yliopiston komiteoiden ja lautakuntien jäsen.

Uusi Suomi Oy:n johtokunnan jäsen 1918 - 1929; Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvoston varapuheenjohtaja 1931 - 1935, puheenjohtaja 1935 -.

Uusfilologisen yhdistyksen varapuheenjohtaja 1902 - 1907, 1908 - 1913, 1914 - 1926, puheenjohtaja 1913 - 1914, 1926 - 1936; Suomalaisen tiedeakatemian apujäsen 1908, jäsen 1912, esimies 1931 - 1932; Alfred Kordelinin yleisen edistys- ja sivistysrahaston tieteellisen jaoston jäsen 1921 -, puheenjohtaja 1928 -; Sanakirjasäätiön valtuuskunnan puheenjohtaja 1924 -; Kansallisen Kokoomuspuolueen säätiön hallituksen jäsen 1924-1944, varapuheenjohtaja 1931-1944.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET.Vapaudenristi 3 1918, Vapaudenristi 2 1918; Suomen Valkoisen Ruusun K 1919; Suomen Valkoisen Ruusun K I 1926; Suomen Valkoisen Ruusun suurristi 1927; Vapaussodan mm.; Tanskan Dannebrog suurr.; Unkarin Ansio-r. K 1; Ruotsin Pohjantähden K 1; Latvian Kolmen Tähden R 1, Italian Kruunu-r. suurups. Uusfilologisen yhdistyksen kunniapuheenjohtaja; Suomen Kulttuurirahaston kunniaesimies; kunniajäsen: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomalais-ugrilainen seura, Turun yliopisto, Jyväskylän yliopistoyhdistys, Hämäläis-Osakunta. Juhlakirjat: Neuphilologische Mitteilungen 1924; Annales Academiae scientiarum Fennicae Series B 30. 1934.

TUOTANTO. Die althochdeutschen Tiernamen I : Die Namen der Säugetiere. Darmstadt 1901 (väitöskirja); Der französiche Einfluss auf die deutsche Sprache im zwölften Jahrhundert. 1901; Die deutschen Vogelnamen : eine wortgeschichtliche Untersuchung. Strassburg 1909; Der französiche Einfluss auf die deutsche Sprache im dreizehnten Jahrhundert I - II. 1910, 1929, 1933; Puheita Helsingin yliopiston avajaisissa 1923 - 1926, 1937; useita artikkeleita muun muassa saksalaisesta filologiasta, muistokirjoituksia.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Hugo Suolahden arkisto, Helsingin yliopiston kirjasto; Hugo Suolahden päiväkirja, Hilkka Linkolan hallussa.

M. Klinge, Ylioppilaskunnan historia 4 : 1918 - 1960 : itsenäisen Suomen ylioppilaat. 1978; M. Klinge et al., Helsingin Yliopisto 1917 - 1990. 1990; A. Leikola, Suomalainen tietoisku natsi-Saksaan 1940 // Helsingin Sanomat 24.2.1980; H. Salokorpi, Pietarin tie : Suomalainen puolue ja suomettarelainen politiikka helmikuun manifestista Tarton rauhaan 1899 - 1920. 1988; E. E. Suolahti, Gunnar Suolahti : ihminen ja tutkija. 1947; Suomen historia 7. 1987: K. Selén, Presidentin valinta 1925; Suomen tieteen historia 2. 2000: F. Karlsson, N. E. Enkvist, Kielitieteet; V. Vares, Vanhasuomalainen Lauri Ingman ja hänen poliittinen toimintansa. 1996.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Maalaukset: E. Kulovesi. 1926, Hämäläis-Osakunta; A. Favén. 1932, Hämäläis-Osakunta; E. Järnefelt. 1935, Helsingin yliopisto. Mitalit: W. Aaltonen. 1944.

Vesa Vares

URA Ylioppilas Hämeenlinnan lyseosta 1892; filosofian kandidaatti 1896, lisensiaatti 1899, maisteri ja tohtori 1900.

Uusi Suomi Oy:n johtokunnan jäsen 1918 - 1929; Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvoston varapuheenjohtaja 1931 - 1935, puheenjohtaja 1935 -.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Hugo Suolahden arkisto, Helsingin yliopiston kirjasto; Hugo Suolahden päiväkirja, Hilkka Linkolan hallussa.

M. Klinge, Ylioppilaskunnan historia 4 : 1918 - 1960 : itsenäisen Suomen ylioppilaat. 1978; M. Klinge et al., Helsingin Yliopisto 1917 - 1990. 1990; A. Leikola, Suomalainen tietoisku natsi-Saksaan 1940 // Helsingin Sanomat 24.2.1980; H. Salokorpi, Pietarin tie : Suomalainen puolue ja suomettarelainen politiikka helmikuun manifestista Tarton rauhaan 1899 - 1920. 1988; E. E. Suolahti, Gunnar Suolahti : ihminen ja tutkija. 1947; Suomen historia 7. 1987: K. Selén, Presidentin valinta 1925; Suomen tieteen historia 2. 2000: F. Karlsson, N. E. Enkvist, Kielitieteet; V. Vares, Vanhasuomalainen Lauri Ingman ja hänen poliittinen toimintansa. 1996; Vesa Vares ja Anto Leikola, Hugo Suolahden henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia. SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli perustuu Suomen Kansallisbiografiassa julkaistuun henkilökuvaan.

Vesa Vares ja Anto Leikola

julkaistu 21.1.2009