Uosukainen, Riitta

Riitta Uosukainen

Muut nimet:
Vainikka

Syntymäaika:
18.6.1942

Paikkakunta:
Jääski, Helsinki

Merkittävimmät toimet:
valtioneuvos
kansanedustaja
 

eduskunnan puhemies, opetusministeri, valtioneuvos

Imatralainen äidinkielenopettaja Riitta Uosukainen nousi äänestäjäkunnan suosioon Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajana vuodesta 1983. Hän toimi opetusministerinä 1991 - 1994 ja siirtyi sitten ministerinpaikalta ensimmäisenä naisena eduskunnan puhemieheksi. Vuoden 2000 vaaleissa Uosukainen oli kokoomuksen presidenttiehdokas

Karjalaisen evakkoperheen tytär Riitta Vainikka kävi koulunsa Imatralla ja pääsi ylioppilaaksi 1961. Suomen kielen opinnot Helsingin yliopistossa sujuivat hyvin, ja niiden ohessa hän toimi Kustannusosakeyhtiö Tammen toimittajana. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi 1969 hän aloitti lehtorina Imatran yhteislyseossa ja jatkoi samalla opintojaan; Minna Canthin tuotantoa koskeva lisensiaatintyö valmistui seuraavana vuonna. Hän oli Joensuun yliopiston äidinkielen didaktiikan vt. lehtori 1976 - 1977 ja mukana kirjoittamassa useita äidinkielen oppikirjoja.

Riitta Vainikka oli ryhtynyt seurustelemaan Toivo (Topi) Uosukaisen kanssa jo lukioaikana, ja nuoret solmivat avioliiton opintojensa loppuvaiheessa 1968. Aviomies valmistui kadettikoulusta 1965 ja palveli sen jälkeen Rajavartiolaitoksessa. Eläkkeelle hän jäi 1990 Rajakoulun apulaisjohtajan tehtävästä ja ylennettiin sen jälkeen everstiluutnantiksi. Siviiliin päästyään myös Toivo Uosukainen osallistui Imatran kunnallispolitiikkaan. Hänet valittiin valtuustoon vuoden 1992 vaaleissa ja saman tien kaupunginhallituksen jäseneksi. Siitä tehtävästä hän siirtyi 1997 kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi, jossa tehtävässä hän oli vuoteen 2004.

Perheen ainoa lapsi, 1974 syntynyt Antti, oli viikot paljolti äidinäidin ja isän hoidossa vuodesta 1983, jolloin Riitta Uosukainen valittiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi. Anestesiologiaan erikoistuneen lääkäripoikansa Antin Uosukaiset onnistuivat kasvattamaan poissa julkisuudesta.

Politiikkaan Riitta Uosukainen tuli 1977. Silloin hänet valittiin Imatran kaupunginvaltuustoon, jonka varapuheenjohtajana hän toimi 1981–1986. Sanavalmis ja hyvä puhuja huomattiin, ja hänet valittiin Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajaksi Kymen vaalipiiristä 1983. Uosukaisen taustavoimiaan olivat Äidinkielen Opettajain Liitto ja myöhemmin useat naisjärjestöt. Kokoomuksen naisjärjestöön hän ei koskaan ole kuulunut, vaan hän halusi profiloitua yleispoliitikoksi. Tämän hän teki luopumatta naisellisuudestaan, vaan hän pukeutui naisellisesti ja näyttävästi ja kopisteli korkeissa koroissa. Kokoomuksen Etelä-Karjalan naisten piiri tuki häntä, ja Uosukainen auttoi Imatralle oman Naisliiton yhdistyksen perustamista. Puheissaan ja kirjoituksissaan hän tuki naisten itsetuntoa ja uraa, mutta puhui paljon myös yhteistyöstä ja tasa-arvoisesta parisuhteesta.

Puolueorganisaatiossa Riitta Uosukainen osallistui kuntatason lisäksi Porvarillisen kulttuurityön liiton toimintaan (nykyään Kansallinen kulttuuriliitto). Se oli lähellä hänen ominta ammatillista aluettaan. Kulttuurityössä hänen työtoverinsa oli Kuhmon kamarimusiikkijuhlien toiminnanjohtaja Tuulikki Karjalainen, joka seurasi häntä liiton puheenjohtajana. Riitta Uosukaisella oli luottamustehtäviä useissa vaalipiirinsä kulttuuri- ja maanpuolustusorganisaatioissa. ”Sivistys ja maanpuolustus” olivat hänen oman määritelmänsä mukaan hänen poliittisen toimintansa kohdealueet.

Uosukaisen vahvuuksia olivat hänen hyvät puhujanlahjansa ja poikkeuksellisen voimakas lavasäteily. Hänen puheensa olivat sanojen ilotulitusta ja niissä lainattiin kirjallisuutta ja sananlaskuja niin, että kuulujat pysyivät hereillä. Kokoomuspoliitikkona hän oli uusi raikas voima, jolla ei ollut painolastia kylmän sodan ajalta. Hänestä tuli äänestäjien keskuudessa erittäin suosittu ja vaalipiirinsä ääniharava. Hän oli vuoden 1995 eduskuntavaaleissa valtakunnallisesti eniten ääniä saaneiden joukossa kuudes yli 15 000 äänellään ja neljä vuotta myöhemmin neljäs yli 14 000 äänellään. Vaikka naisten on yleensä vaikea saada miesten ääniä, Uosukaisen äänestäjäkunnassa oli sekä naisia ja miehiä.

Eduskunnassa Riitta Uosukainen työskenteli sivistysvaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa. Hänen ensimmäinen täysistuntopuheenvuoronsa kosketteli oppisopimuskoulutusta. Hän teki useita aloitteita valtionavustuksen maksamiseksi eri oppilaitoksille ja taiteen tukemiseksi. Hän oli selvästikin aikaansa edellä, koska oppisopimukset ja yksityisten oppilaitosten tukeminen lisääntyivät 1990-luvulla laman myötä. Uosukainen otti ensimmäisenä esille naisten vapaaehtoisen varusmiespalvelun jo 1990, vaikka asia usein mielletään puolustusministeri Elisabeth Rehnin aloitteeksi. Karjalainen kulttuuri oli Uosukaiselle ja hänen äänestäjilleen tärkeitä. Uosukainen tarttui hyvin nopeasti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen esille rajantakaisiin asioihin, kuten marinkielisen kirjallisuuden hankkimiseen Suomeen, Kannakselle haudattujen sankarivainajien muistomerkin pystyttämiseen Lappeenrantaan ja uuden rajanylityspaikan avaamiseen Lappeenrantaan.

Riitta Uosukainen perehtyi myös maanpuolustuskysymyksiin ja oli puolustusvalionkunnan varajäsen ja 1987–91 varsinainen jäsen. Kansainvälistä kokemusta hänelle kertyi ETYK:n parlamenttien välisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana 1994 ja ETYJ:n vastaavassa tehtävässä 1995–2004.

Uosukainen toi puolueensa julkisuuskuvaan uutta ilmettä erityisesti suhteessa naisiin ja koulutukseen. Hänen uransa sattui Suomen historiassa ajankohtaan, jolloin kokoomuksesta tuli taas hallituspuolue. Hänen menestyksensä takana oli sekin tosiseikka, ettei hän ollut ryvettynyt kylmän sodan aikana.

Uosukainen oli sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ja eduskunnan kirjaston hallituksen puheenjohtaja, kun hänestä tuli 1991 Esko Ahon hallituksen opetusministeri. Tämä hallitus joutui kamppailemaan toisen maailmansodan jälkeisen ajan pahimman laman kanssa. Uosukainen puolusti opetusministeriön hallinnonalaa ponnekkaasti "juustohöyläleikkauksia" vastaan.

Kesken vaalikauden 1994 Uosukainen siirtyi opetusministerin paikalta eduskunnan puhemieheksi, kun puolue sitä pyysi. Asian esitti hänelle puoluesihteeri Pekka Kivelä. Eduskunnan puhemiehenä Uosukainen oli ensimmäinen nainen Suomessa. Vaalikaudella 1995–99 myös varapuhemies olivat naisia: keskustapuolueen Sirkka-Liisa Anttila ensimmäinen ja sosiaalidemokraattien Terttu Törnqvist toinen varapuhemies. Uosukainen ei enää halunnut puhemiehen paikalta valtioneuvoston jäseneksi, vaan nautti eduskunnan johtamisesta. Hän vei läpi useita uudistuksia, joista julkisuudessa eniten kriittisiä kommentteja sai eduskunnan sivurakennuksen, Pikkuparlamentin rakentaminen. Kansanedustuslaitoksen toiminta oli laajentunut ja monipuolistunut eikä 1930-luvulla rakennettu edustatalo enää riittänyt 2000-luvun toiminnoille. Rakennuksen valmistuttua vastustajat ovat vaienneet.

Toinen merkittävä tehtävä oli sopeuttaa eduskunnan toiminta Euroopan unioniin liittymisen aiheuttamiin muutoksiin. Uosukaisen johdolla kansliatoimikunta uudisti eduskunnan toimintaa monin tavoin kuten antamalla puheenvuoroille määräaika. Kansanedustajat saivat avustajat helpottamaan lisääntyneiden tehtävien hoitamisessa.

Riitta Uosukaisen suuren kansansuosion takia kustantajat painostivat häntä kirjoittamaan kirjan. Kiireidensä keskellä hän suostui ja julkaisi teoksen Liehuva liekinvarsi (1996), joka koostui hänen pitämistään puheista ja kirjeistä. Siinä hän käsitteli onnellisen avioliittonsa asioita poikkeuksellisen avoimesti sekä esitti muutamia ilkeitä kommentteja sekä puoluetovereistaan että muiden puolueiden kansanedustajista.

Teos aiheutti suuren julkisen kohun ja siitä tuli myyntimenestys. Kirja oli kuitenkin yksi Uosukaisen suosion kulminaatiopisteistä, eivätkä kaikki kokoomuslaisetkaan hyväksyneet hänen kirjansa sävyjä, kuten puoluetovereiden kärjekästä arvostelua. Kun saman vaalipiirin kokoomuslainen ehdokas ja ministerikollega Kari Häkämies oli loukannut Uosukaista, hän sai seuraavat terveiset lainauksena Kalevalasta:” Märkähattu karjapaimen, ukko Pohjolan sokea, tuop’ on Tuonelan joella, pyhän virran pyörtehellä…”. Myös avioelämän kuvausta monet pitivät sopimattomana. Toisaalta se sai myös myönteisiä kannanottoja kahdestakin syystä. Pitkän onnellisen avioliiton kuvausta pidettiin vastapainona avioerojen ja uusien suhteiden esittelylle julkisuudessa. Lisäksi se toi esiin keski-ikäisen naisen sukupuolielämää ja oikeutta onneen tavalla, johon ei ollut totuttu. Kyllä Riitta Uosukainen kehuakin osasi niin, että kohde sen muistaa, kuten Aino Suholalle osoitetussa kirjeessä: ”Sinun kanssasi työskentely on kuin uisi kirkkaassa vedessä, joka kantaa ja jossa iloiset kalat polskuttavat”.

Vuoden 2000 presidentinvaaleja edeltäneenä keväänä kokoomuksessa oli ryhmä, joka halusi puolueen puheenjohtajan Sauli Niinistön asettuvan presidenttiehdokkaaksi. Niinistö oli saanut edellisen vuoden eduskuntavaalissa Helsingistä yli 30 000 ääntä ja oli siten koko maan suosituin poliitikko. Kun ehdolle oli asettumassa useita naisia, Niinistön kannattajat ajattelivat miehen olevan hyvä vastaehdokas. Gallupien kuningatar Riitta Uosukainen antoi Niinistölle tilaa, mutta tämä kieltäytyikin ehdokkuudesta. Tällöin kokoomuksen eduskuntaryhmän naiset saivat Uosukaisen suostumaan ehdokkaaksi, ja hän nousi heti ennusteiden ja mielipidemittausten kärkeen. Uosukaisen suosio hiipui kuitenkin vaalikampanjan aikana nopeasti. Hänen poikkeuksellisen voimakas lavasäteilynsä ei tehonnutkaan televisiossa, ja hänen ulkopoliittinen asiantuntemattomuutensa oli ilmeistä. Äänestäjille oli myös epäselvää, tukiko puolue täysmittaisesti ehdokastaan. Vaaleissa äänestäjät ryhmittyivät jo toista kierrosta varten mielipidemittauksissa kakkosena olleen porvarillisen ehdokkaan, Suomen Keskustan Esko Ahon ja loppuvaiheessa ensimmäiseksi kohonneen sosiaalidemokraattien Tarja Halosen taakse. Uosukainen sai ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi eniten ääniä, 12,8 prosenttia. Toisella kierroksella nuoret kaupunkilaiset ja naiset äänestivät Tarja Halosen maan ensimmäiseksi naispuoliseksi presidentiksi.

Presidentinvaalien jälkeen Riitta Uosukainen jatkoi eduskunnan puhemiehenä vuoteen 2003. Tässä tehtävässä hän onnistui erinomaisesti ja saavutti yleisen arvostuksen. Eduskuntakin tunsi hyvästelevänsä poikkeuksellista poliitikkoa, kun se seisomaan nousten antoi raikuvat aplodit Uosukaiselle hänen jäähyväispuheensa jälkeen. Se näytti liikuttavan jopa kaiken kokenutta eroavaa puhemiestäkin. Itse Riitta Uosukainen on sanonut puhemiehen roolistaan, että siinä asema suojelee eivätkä ”nenille hypi miehet eivätkä naiset”.

Jäätyään pois eduskunnasta Riitta Uosukainen on osallistunut yhteiskunnallisten asioiden hoitoon erilaisissa luottamustehtävissä, kuten Naisten valmiusliiton puheenjohtajana 2003–2005 ja Maanpuolustuksen tuki ry:n varapuheenjohtajana vuodesta 2006 lähtien. Ainoan lapsenlapsen Sofian syntymän jälkeen vuonna 2005 Riitta Uosukainen on osallistunut tämän hoitoon ja luopunut useista yhteiskunnallisista tehtävistään.

Riitta Uosukaisen aviopuoliso everstiluutnantti Toivo (Topi) Uosukainen on opettanut suomalaiselle yleisölle vaimoaan tukevan miehen roolin, ja yleisö on sen hyväksynyt.

Karjalaisen sujuvana kielenkäyttäjänä Riitta Uosukainen on saamiensa lukuisten huomion- ja kunnianosoitusten lisäksi valittu myös Vuoden puhujaksi 1985. Hänelle myönnettiin ensimmäisenä naisena valtioneuvoksen arvo 2004.

Riitta Vainikka vsta 1968 Uosukainen S 18.6.1942 Jääski. V sähköasentaja Reino Valfrid Vainikka ja Aune Maria Ruohonen. P 1968 - everstiluutnantti Toivo Verneri Uosukainen S 1942, PV tuotantotarkkailija Leevi Uosukainen ja Impi Keltanen. Lapsi: Antti S 1974, lääketieteen lisensiaatti.

URA. Ylioppilas 1961; humanististen tieteiden kandidaatti 1964; filosofian kandidaatti 1969, lisensiaatti 1970 Helsingin yliopistosta.

Kustannus Oy Tammen kustannusvirkailija 1966 - 1967; Imatrankosken lukion (Imatran yhteislyseon) suomen kielen lehtori 1969 - 2003; Joensuun korkeakoulun äidinkielen didaktiikan vt. lehtori 1976 - 1977; Kymen läänin äidinkielen lääninkouluttaja 1976 - 1983.

Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja 1983 - 2003; opetusministeri Esko Ahon hallituksessa 26.4.1991 - 11.2.1994; eduskunnan puhemies 1994 - 2003; presidentin valitsijamies 1982, 1988; kokoomuksen presidenttiehdokas 2000; Imatran kaupunginvaltuuston jäsen 1977 - 1992, 1. varapuheenjohtaja 1981 - 1986.

Karjalan liiton varapuheenjohtaja 1986 - 1992; Aikuiskoulutusneuvosto 1987 - 1991; Koulun Kerhokeskuksen hallitus 1987 - 1991; Suomen Yhdyspankin hallintoneuvosto 1988 - 1991; Kemiran hallintoneuvosto 1988 - 1991; Suomen Kirjastoseuran puheenjohtaja 1990 - 1991; Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puheenjohtaja 1990 - 1991, neuvottelukunnan jäsen 1991 - ; valtion tiede- ja teknologianeuvoston varapuheenjohtaja 1991 - 1994; Oy Alko Ab:n / Alko-Yhtiöt Oy:n / Alko Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja 1994 - 2003; Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta 1987 - 1991; Imatran Voima Oy:n hallintoneuvosto; Etelä-Karjalan maakuntaliiton hallitus 1980 - 1984; Suomen elokuvasäätiön hallintoneuvoston varapuheenjohtaja 1989 - 1991; Lappeenrannan terveydenhuolto-oppilaitoksen johtokunta 1983 - 1991; Joutsenon opiston johtokunta 1984 - 1991; Suomen Kansallisoopperan hallintoneuvosto 1996 - 2003; puolustustaloudellinen suunnittelukunta 1996 - ; Joensuun laulujuhlasäätiön valtuuskunnan puheenjohtaja 1997 - 1998; Naisten valmiusliiton puheenjohtaja 2003 - 2005; Sibelius-Akatemian neuvottelukunta 2003 - 2006; Maanpuolustuksen tuen hallituksen varapuheenjohtaja 2006 - ; Naisten valmiusliiton puheenjohtaja 2003 - 2005; Maanpuolustuksen tuki ry:n varapuheenjohtaja 2006 - . Tammenlehvän perinneliiton hallituksen varajäsen; P.E. Svinhufvudin Muistosäätiön hallintoneuvoston jäsen 2006-.

ARVONIMET JA KUNNIAMERKIT. Suomen Valkoisen Ruusun suurr.; Sotilasansiomitali 1995; Reserviläisliiton ar. 1995; Reserviupseeriliiton kult. am.; useita ulkomaisia kunniamerkkejä. Valtioneuvos 2004. Filosofian kunniatohtori Suomi College, Yhdysvallat 1997; kauppatieteen kunniatohtori Lappeenranta 1999. Vuoden puhuja 1985; Helsingin yliopiston Vuoden seniori 1995; Aikakauslehtien liiton J. V. Snellman palkinto 1996; Vuoden mielipidevaikuttaja 1996; Larin Paraske -palkinto 1998; Suomen Naisten liikuntakasvatusliiton hop. am. Kunniajäsen: Zonta Imatra Area 1994; Suomen akateemisten naisten liitto 1997; Rajaseutuliito 1998; Äidinkielen opettajain liitto 2002; Tiedekeskus Heurekan säätiö 2003. Kunniarestonomi 1994.

TUOTANTO. Osviitta : lukion äidinkielen opetusviitteitä. 1979 (H. Nurmen kanssa); Linkki: äidinkielen harjoituksia. 1981 (H. Nurmen kanssa); Äidinkielen sampo I - III. 1982 - 1984 (muiden kanssa); Koulutuksella tulevaisuuteen!: opetusministerin puheenvuoroja. 1992; Liehuva liekinvarsi. 1996 (6. painosta); Nuijanisku pöytään: hajamietteitä intohimosta, vallasta ja sivistyksestä. 2004.

LÄHTEET. Riitta Uosukaisen haastattelu 8.10.2007; Helsingin Sanomat 28.8.1999, 30.9.1999, 6.10.1999, 8.11.1999, 8.1.2000,12.1.2000, 13.1.2000. Valtiopäivien pöytäkirjat 1983–2003.

A. Suhola, Riitta Uosukainen: punainen vaate. 2002; I. Sulkunen, M. Lähteenmäki, A. Korppi-Tommola, Suomen eduskunta 100 vuotta 4: Naiset eduskunnassa. 2006; Suomalaisia vaikuttajanaisia: kohti vuotta 2000. 1998; R. Uosukainen, Nuijanisku pöytään: hajamietteitä intohimosta, vallasta ja sivistyksestä. 2004; Aura Korppi-Tommola, Riitta Uosukaisen henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia. SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli perustuu Suomen Kansallisbiografiassa julkaistuun henkilökuvaan.

MUOTOKUVA: Maalaus Pasi Tammi, Eduskunta 2003.

Aura Korppi-Tommola

julkaistu 5.12.2008