Wiherheimo, Toivo Antero

Toivo Antero Wiherheimo

Muut nimet:
Grönhag

Syntymäaika:
13.7.1898

Kuolinaika:
5.3.1970

Paikkakunta:
Helsinki

Merkittävimmät toimet:
kansanedustaja
ministeri
 

ministeri, kansanedustaja, Keskuskauppakamarin yliasiamies

Ministeri T. A. Wiherheimo oli merkittävä joskaan ei kovin näkyvä eikä räiskyvä kokoomuslainen talouspoliittinen vaikuttaja 1940-luvulta 1960-luvun puoliväliin. Hänen tärkein päätoimensa oli Keskuskauppakamarin yliasiamiehen virka, mutta ennen muuta hän vaikutti eduskunnassa ja neljästi valtioneuvoston jäsenenä.

Wiherheimot kuuluivat nousevaan suomenkieliseen sivistyneistöön Suomen kasvavassa pääkaupungissa. Isä oli helsinkiläinen rakennusmestari, mutta Toivo Antero Wiherheimo liittyi Satakuntalaiseen Osakuntaan. Tunnettuun sisarussarjaan kuuluivat myös Kotilieden päätoimittaja, opetusneuvos Alli Wiherheimo sekä kunnallistalouden asiantuntija, filosofian tohtori Onni Wiherheimo.

Toivo Wiherheimo ,"Tawi", oli luonteeltaan rauhallinen, joidenkin mielestä toisinaan jopa flegmaattinen, mikä ehkä vaikutti hänen uransa alun verkkaisuuteen. Valmistuttuaan maisteriksi Wiherheimo työskenteli 1920-luvulla Tilastollisessa päätoimistossa ja siirtyi 1929 Suomen Teollisuusliittoon. Keskellä pulavuosia tämä "lobbarin" tehtävä loppui kuitenkin pian, minkä jälkeen Wiherheimo joutui etsimään kauan paikkaa yhteiskunnassa. Hän hoiti Kauppakorkeakoulussa vt. professuuria ja avusti Uutta Suomea, mutta sai vasta 1939 vakinaisemman toimen Liiketaloustieteellisessä tutkimuslaitoksessa.

Näkyviin tehtäviin Wiherheimo nousi vasta viisissäkymmenissä, kun hänet valittiin ensin Kansallisen Kokoomuksen listalta eduskuntaan 1948 ja seuraavana vuonna Keskuskauppakamarin yliasiamieheksi eli toimitusjohtajaksi. Tämän jälkeen hän pysyi keskeisenä oikeistolaisena vaikuttajana pari vuosikymmentä.

Yliasiamieskautensa alkuvuosina Wiherheimo yritti uudistaa järjestökilpailussa varjoon jäänyttä Keskuskauppakamaria. Hän huomasi kuitenkin pian koko elinkeinoelämää edustavan puolivirallisen laitoksen toimintamahdollisuudet kovin rajallisiksi; vahvoilla olivat sektori- ja työmarkkinajärjestöt. Keskuskauppakamari olikin Wiherheimolle lähinnä tukikohta, johon nojautuen hän saattoi vaikuttaa politiikassa. Niin vakinainen palkka kuin toimistopalvelut auttoivat kansanedustajan työn hoitamisessa.

Wiherheimo ajoi 1950-luvun alussa ponnekkaasti vapaampaan talouteen siirtymistä. Vaikka jakelusäännöstely oli lopetettu lähes kokonaan 1949, ennen muuta tuontisäännöstely rajoitti paljon yritysten toimintavapautta. Samalla lisenssipakko suojasi elinkelvotontakin tuotantoa eikä kannustanut tehostamaan toimintaa kansainvälistä kilpailua kestäväksi.

Talouden vapautta Wiherheimo ajoi muun muassa ensimmäisillä sodanjälkeisillä kauppa- ja teollisuuspäivillä 1952. Vaatimukset vaikuttivat pääministeri Urho Kekkosen esittämään niin sanottuun K-ohjelmaan "niukkas-budjetteineen" 1953. Ohjelma kuitenkin kaatui, ja Kekkonen katsoi elinkeinoelämän johtajien tukeneen häntä taistelussa kovin passiivisesti. Pettymys ei silti rikkonut Wiherheimon ja Kekkosen välejä, vaan Wiherheimo oli side Kekkosen ja yritysjohtajien, etenkin Keskuskauppakamarin pitkäaikaisen puheenjohtajan Matti Virkkusen välillä.

Wiherheimo näki jo varhain Euroopan kauppapoliittisen asetelman muuttumisen. Keskuskauppakamari kutsui 1955 hollantilaisen tiedemiehen esittelemään EEC:n eli nykyisen Euroopan Unionin periaatteita. Professori ten Doesschaten korosti suomalaisille EEC:n perimmäisiä, poliittisia päämääriä.

Erityisen innokkaasti Wiherheimo ajoi (esimerkiksi Pohjoismaiden Neuvoston Suomen-valtuuskunnan jäsenenä) pohjoismaista taloudellista yhteistyötä. Näiden hankkeiden kaaduttua 1950-luvun lopulla hän oli luomassa suhteita Euroopan vapaakauppaliittoon Eftaan. Kaikkiaan hän osasi keskittää toimintansa tulevaisuuden kannalta tärkeimpiin hankkeisiin, vaikka jäsenet odottivat Keskuskauppakamarilta vaikuttamista myös moniin yksityiskohtiin. Pohjoishämäläisen vaalipiirinsä pieniäkin asioita Wiherheimon sanotaan sen sijaan hoitaneen taitavasti.

Kokoomuslaisen poliitikon oli kauan vaikea päästä käyttämään hallitusvaltaa. Tämän huomioon ottaen Wiherheimo eteni pitkälle, sillä hän kuului kaikkiin niihin hallituksiin, joissa kokoomuslaisia oli 1950- ja 1960-luvulla; sen jälkeen seurasikin 21 vuoden oppositiokausi. Wiherheimo toimi erityisesti omimmalla alueellaan eli kauppa- ja teollisuusministerinä, mutta K.-A. Fagerholmin "yöpakkashallituksessa" 1958 hänellä oli puolustusministerin salkku.

Ajan tyylin mukaisesti ne hallitukset, joihin Wiherheimo kuului, elivät parhaimmillaankin vain runsaan vuoden. Kovin syvää jälkeä hän ei siis ehtinyt valtioneuvostossa aurata. Toistuva pukeutuminen hallituksen nimitystilaisuuksissa tuolloin käytettyihin raitahousuihin kertoi kuitenkin yhteistyökyvystä. Hän oli niitä kokoomuslaisia, joilla oli hyvät suhteet monille tahoille. Näkyminen julkisuudessa ei ollut hänelle sen sijaan tärkeää; hän vaikutti mieluummin ja enemmän kulissien takana.

Kokoomuksessa Wiherheimo kuului jo asemansa takia markkinaliberalismin kannattajiin, mutta toimi linjakiistoissakin maltillisesti. Toki (->) Felix Seppälän kaltaiset oikeistolaiset sivistysporvarit nurisivat toisinaan Wiherheimon ja muiden elinkeinoelämän edustajien vahvasta asemasta puolueessa. Markkinaliberalismi leimasi puoluetta etenkin 1950-luvun alkupuolella. Vaalitappion 1954 jälkeen etualalle tuli ”dynaaminen konservatismi”. Wiherheimo tuskin syttyi siihen, mutta sopeutui uudistuksiin.

T. A. Wiherheimo ei ylipäänsä ollut demagogi eikä puoluetoverinsa (->) Tuure Junnilan kaltainen poleemikko. Omalla tyylillään hän sai silti ajan oloissa ehkä enemmänkin aikaan kuin ärhäkämmät vaikuttajat. Hänen tyyliään kuvasti himmennettyjen lasien asentaminen työhuoneeseen Keskuskauppakamarissa; Wiherheimo ei halunnut muiden näkevän, miten yliasiamies, kansanedustaja ja moninkertainen ministeri otti nokkaunet hyvän lounaan päälle. Aktiivikautensa jo päätyttyä hän sai ministerin arvonimen.

Toivo Antero Grönhag vsta 1906 Wiherheimo S 13.7.1898 Helsinki, K 5.3.1970 Helsinki. V rakennusmestari Anders Viktor Grönhag ja Amanda Poussa. P1 1924 - 1926 (ero) Aune Elisabet Loimaranta S 1901, K 1945, P1 Viipurin piispa Yrjö Loimaranta ja Hilja Teittinen; P2 1936 - lastentarhanopettaja Toini Ester Margareta Hämäläinen, P2 V kirkkoherra Viktor Hämäläinen ja Elin Alt.

URA. Ylioppilas Helsingin Suomalaisesta normaalilyseosta 1915; filosofian kandidaatti, maisteri 1919.

Metsähallituksen tilastomies; Tilastollisen päätoimiston tilastomies 1921 - 1929; Suomen Teollisuusliiton talouspoliittisten asiain hoitaja 1931 - 1932; Uuden Suomen talouspoliittinen avustaja 1934 - 1954; Helsingin kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen vt. professori 1937 - 1938; Liiketaloustieteellisen tutkimuslaitoksen varajohtaja 1939 - 1949; Keskuskauppakamarin yliasiamies 1949 - 1964.

Suomen liikemiesten kauppaopiston kansantaloustieteen opettaja.

Kauppakamarilehden päätoimittaja.

Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja (Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri) 1948 - 1966; puoluevaltuuskunnan jäsen 1948 - 1950; ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä Sakari Tuomiojan virkamieshallituksessa 17.11.1953 - 5.5.1954; puolustusministeri, ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä K. A. Fagerholmin 3. hallituksessa 29.8.1958 - 13.1.1959; kauppa- ja teollisuusministeri Ahti Karjalaisen hallituksessa 13.4.1962 - 18.12.1963, Johannes Virolaisen hallituksessa 12.9.1964 - 27.5.1966.

Satakuntalaisen Osakunnan kuraattori 1918 - 1921; Eduskunnan pankkivaltuusmiesten varapuheenjohtaja.

Liiketaloustieteellisen tutkimuslaitoksen säätiön hallintoneuvosto, johtokunta 1939 - ; Oy Alkoholiliike Ab:n hallintoneuvosto 1950 - ; Kansainvälisen kauppakamarin neuvosto 1951 - 1964, Suomen osaston johtokunta; Yrittäjäin Vakuutuksen hallintoneuvosto 1951 - ; Suomen Vientiluotto Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja 1965 - ; Vientitakuulaitoksen hallintoneuvoston puheenjohtaja; Lisenssiviraston lisenssiasiain valvontaneuvosto; Kauppakorkeakoulun valtuuskunta; Kauppalehden johtokunta; Postisäästöpankin hallitus; Suomen hypoteekkiyhdistyksen johtokunta; Suomen satamaliiton johtokunta; Oy Yhtyneet Ravintolat Ab:n johtokunta; valtion tiedeneuvosto; Vientikoulutuksen erikoisrahaston hoitokunta.

ARVONIMET JA KUNNIANOSOITUKSET. Suomen Leijonan K I; Suomen Valkoisen Ruusun K; Vapaudenristi (VR) 3 mk.; VR 4; Vapaudenmitali 1; Italian Ansio-r. K; Itävallan s. kult. kmr. nk. Saksan Ansio-r. s. ar. rtk.. Ministerin arvo 1968.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. J. Vesikansa, Talouden vapauden puolesta : 75 vuotta Keskuskauppakamarin toimintaa. 1993. Vesa Vares: Käsikirjoitus Kokoomuksen historiaksi 1944-66. 2008; J. Vesikansa, T.A. Wiherheimon henkilökuva. Suomen Kansallisbiografia. SKS Helsinki 1997-.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Suomen Kansallisbiografiassa.

Jyrki Vesikansa

julkaistu 29.12.2008